Päivä Ivalossa on sama ko viikko Hawaijilla. - Vuotin Mitri





sunnuntai 8. elokuuta 2010

Yhteenveto


Ensimmäisessä blogimerkinnässäni erehdyin nimeämään alkavan kesän kaikkien aikojen parhaaksi kalakesäksi. Uhmasin tiedostaen karmaa ja asetin odotukset taivaisiin – uskoin, että kalastuksen määrä korreloi saaliin kanssa: mitä enemmän kalastaa, sitä enemmän voi odottaa saalista. Kohtalo kosti kuitenkin karusti – kohteli kalastajaa väärin ja kusetti mielin määrin. Minulle mennyt kesä oli kalastuksen osalta kaikkien aikojen surkein. Kalastin enemmän kuin aikoihin, mutta en saanut juuri mitään. En saanut ainoatakaan mitat täyttävää taimenta, lohta, harjusta, siikaa tai muutakaan jalokalaa. Muutamat saamani ahvenet täyttivät sentään mitat – tosin johtuen vain siitä, ettei ahvenella ole alamittaa.

Alkukesän EM-kisareissua lukuun ottamatta kuluneesta kesästä jäi kovin vähän kerrottavaa. Kalastin kolmen kunnan alueella ilman mainittavia tuloksia. Vedin kaatosateessa uistinta Sodankylän tekojärvillä, palelin nollakelissä Näätämöjoella, horjahdin Jaskankoskeen Ivalossa ja soutelin rikkinäisellä veneellä Inarilla.

Heinäkuun lopussa vietin vielä viikon Ivalossa, ja kalastin aivan tolkuttomasti. Käytin isoja metalliuistimia ja perukkeita – ainoana tavoitteenani oli näet saada hauki, jolla osallistua blogin kalakilpailuun. Kiertelin alueen vesistöjä ja rymysin kengät märkänä kaislikoissa. Välillä lähestyin heinikoita veneellä järven puolelta, ja yritin kiviä heitttelemällä saada petokalat liikkeelle lepopaikoiltaan. Ja kaikki turhaan. Ainoa hauki, jonka viikon aikana sain, oli pituudeltaan reilut 30 senttimetriä. Ihan niin pientä kalaa en kehdannut kisaan ilmoittaa, vaikka säännöt olisivat sen kai sallineetkin.

Kuvassa Markon Näätämööjoelta saama koskihauki

Toki pidimme viikon aikana myös verkkoja Inarijärvessä. Helteet olivat kuitenkin lämmittäneet veden niin kuumaksi, ettei kala juuri liikkunut. Kolmen verkon viikkosaldo oli näin ollen kaksi siikaa. Jos tahti olisi jatkunut samanlaisena, olisimme päässeet syömään kalakeittoa elokuun puolessa välissä.

Ainahan kaikki ei mene putkeen, ja selityksiäkin löytyy tarvittaessa. Tekojärvissä vesi oli liian kylmää: kala oli passiivinen. Inarilla vesi oli liian lämmintä: kala oli passiivinen. Näätämöjoella olimme liian aikaisin: kala oli vielä matkalla. Muissa vesistöissä kala oli jossain vieheiden tavoittamattomissa: liian syvällä – etäällä heittojen ulottumattomissa.

Kun ei saa kalaa, on lohdullista ajatella, ettei kalansaanti olekaan lajissa se kaikkein tärkein asia. Kuuluuhan siihen paljon muutakin: luontoa, rauhaa, eväitä, kavereita ja ties mitä. Mutta kun saa kalaa, millään muulla ei ole väliä; koko ympäröivä maailmaa unohtuu – luonto, eväät kaverit ja kaikki. Reissun muistaa aina, ottaa valokuvan seinälle, painaa maiseman mielen muistiin. Siellä se on, voimavarana, lämmittämässä silloin, kun ei pääse kalastamaan.

Kesä meni lopulta kauheata vauhtia. Nyt on elokuu jo pitkällä, ja minä olen palannut töihin. Kahden viikon päästä lähden viikon työkeikalle Inariin. Siinä ohessa ajattelin ottaa sen kisahauenkin. Toivottavasti saan suuren – kymppikiloinen korvaisi kaiken. Syyskuulle on suunnitteilla parin päivän reissu jonnekin Oulun seudun joelle.

Ei tämä vielä tähän pääty. Toppilan putkihan on auki läpi talven, ja sieltä saa kuulemma nahkiaisiakin. Ja pilkkivehkeitä on kaappi täynnä. Lippoushaavikin odottaa kevättä ja Kuivasojan sulamista.