Päivä Ivalossa on sama ko viikko Hawaijilla. - Vuotin Mitri





lauantai 1. joulukuuta 2012

Marraskuinen Inarijärvi...

... Voi tarjota upeita elämyksiä niin järveen tipahtamisessa kuin kesää komeammissa väreissään. Oli muistaakseni torstai-ilta kun kaverini bemaria purettiin. Outo numero soitti mietin että kukahan se täällä on? No paikallinen ammattikalastaja soitti josko voisin renkiänsä tulla tuuraamaan maanantaista torstaihin. Sovittiin että maanantaina puoliltapäivin ilmestyn River Campingiin ja jos joutuisin odottelemaan niin saisin oluen juoda, mutta kännissä kuitenkaan ei saanut olla. Kelit kuulemma niin arktisia.


No näin tehtiin ja paikallinen poliitikkohan sieltä vaihdossa tuli. Ranta oli jäässä kesti kävellä mutta veneellä hajotettavissa. Seuraavana aamuna päivä jo paistoi kun kokemaan lähdettiin ja kuinka se taas sattuikaan kun minä olen veneessä niin ei kalaan kalaa. Päivänvalon aika on lyhyt ja ilta pimeä ja synkkä kuin kaikissa kauhutarinoissa... Ei näe ottaa kusivehkeistä kiinni ilman ottalamppua. Mutta maisemat olivat mitä parhaimpia. Pastillivärinen taivas kertoi kylmyydestä, myös pienen tuulenvireen muodostama aallokko oli erillainen kuin kesällä, kylmyys paistoi läpi siitäkin. Näpit jäässä verkkoja koin ja kaiken tämän kylmyyden varmisti vielä kaikuluotaimen näyttämä veden lämpötila. 0-2 astetta celciusta... Hyrrr! Ei paljon tehny mieli järveen maikahtaa.   

Ainiin edellisenä päivänä heti jääpeitteestä päästessämme huomasin heti jotain uutta... Ja voin sanoa että moni paikallinen ei ole ikinä nähnyt niin keltaista auringonlaskua. Pilvien läpi paistoi aurinko kohdassa jossa pilvipeite oli heikompi. Heti kättelyssä tuli hyvä fiilis tästä reissusta. No loppuviikkoa kohden kalaa alkoi tulla mutta kuulemma heikosti kuulemma. Itse olin tyytyväinen. Mutta niin kaikki hyvä loppuu aikanaan ja jouduin lauantaina sitten lähtemään takasin kylille. Ja sunnuntaina sitten opiskelemaan. Vuokraveneen kuljettajakurssin kävin viikolla ja järvi on ilmeisesti jäässä jo nyt kirjoittaessani. Olisin voinut jäädä saareen vaikka seuraaavaan sulaan veteen. Laitan vielä muutaman kuvan mm. saaliista ja maisemasta. Lukijoille toivotan samassa yhteydessä Kalaisaa pilkkitalvea. Palataan asiaan taas keväällä uusin reissuin ja kilpailuin. Kuinka jo kaipaankaan kesää.






Muistakaahan luke blogia myös ensikesänä! Talviunille -> Eikun tohon suuntaan <-

lauantai 8. syyskuuta 2012

Arvonta

Virallisten Koko kesä kalassa -kangasmerkkien arvonta on suoritettu. Katso, potkaisiko onni sinua. Onnettarena toimi Ivalon oma poika Portin Henkka. Virallisina valvojina olivat Harjus-Antero ja Aki-Tapani. Voittajat voivat ottaa yhteyttä osoitteeseen henkka@kokokesakalassa.com.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Matkalla Lapissa -valokuvauskilpailu

Blogin lukijoista varmasti suurin osa kalastaa ja liikkuu luonnossa muutenkin aktiivisesti kamera mukanaan. Tuokiokuvia omista seikkailuista, kokemuksista ja upeista maisemista olisi varmasti mukava näyttää muillekin kuin ainaisille Facebook-kavereille.


No nyt on hyvä mahdollisuus saada omia kalastus- ja luontokuvia laajemman yleisön saataville, sillä Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti järjestää 6.9.-24.9.2012 "Matkalla Lapissa" -valokuvauskilpailun.

Valokuvauskilpailuun voi osallistua kahdella kuvalla.

Kilpailukuviin toivotaan erityisesti kestävän matkailun näkökulmaa. 

Kilpailussa on omat sarjat nuorille(7-16v) ja aikuisille. Palkintona molemmissa sarjoissa on lahjakortti Rajala Pro Shoppiin.

Kuvista kootaan näyttely Sampokeskukseen, Rovaniemelle Maailman matkailupäivänä 27.9.2012. 

Tarkat kilpailusäännöt löydät täältä. Ei muuta kun omia kuva-arkistoja selaaman ja mukaan kilpailuun!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kesän Viimeinen Kalareissu

Elokuun viimeinen reissu tuli tehtyä Ivalon alueelle. Kainuun, Koillismaan ja Savukosken kalareissujen jälkeen voin hyvillä mielin sanoa, että Inarin kunnasta löytyy maailman luokan kalapaikat. Aina ei tietenkään saa ennätyskalaa(tai mittakalaa), eikä pidäkkään saada, muutenhan niitä ei osaisi samalla tavalla arvostaa, mutta vaihtelevat luontotyypit, erämainen luonne ja mahdollisuus kunnon kaloihin tekee Suomen suurimmasta kunnasta ainutlaatuisen kalastuskohteen.

Kalareissulle lähdimme Nuortin reissulta tutun Tärkkömöjoen Sensein ja hänen serkkunsa Misen kanssa. Innokaita Perhokalastajia molemmat herrat. Ajeltiin aikaisin aamulla Ivaloon Rovaniemeltä. Pojat ostivat kalastusluvat Metsähallituksen Ivalon palvelupisteestä. Eväiden ja kaatoryyppypullon ostamisen jälkeen suuntasimme vielä Suutari-Sepon liikeeseen täydentämään viehevalikoimaamme. Ostosten jälkeen olikin aika lähteä kalaan.

Tunnelma ja keli oli kohdallaan. Toimin kartanlukijan ja samalla kerroin, mitä tuleman pitää. Pojat kyselivät innosta puhkuen kaikenlaista. Oikean tienhaaran jälkeen käännyimme metsäautotielle. Ehdimme ajaa kuoppaista tietä noin kymmenen kilometriä, kun auton takaa kuului pamahdus. Takarengas räjähti. Onneksi Misen uudenkarhean Passatin takakontista löytyi vararengas.

Renkaanvaihdon jälkeen päästiin kalaan. Aloitimme kaikki kalastuksen perhovälinein. Alamittaisia nousi tasaiseen tahtiin. Sensei karkuutti muutaman isomman yksilön. 


Pidettiin välissä taukoa ja jatkettiin kalastamista uusilla suunnitelmilla. Minä vaihdoin ul-virveliin. Ensimmäinen heitto lompoloon ja heti kiinni. Hyvältä vaikutti, kala tuntui kookkaalta kevyessä vavassani. Kelailin kalaa pikkuhiljaa lähemmäs ja tunnistin sen ahveneksi. Hieman pettyneenä nostin ahvenen ylös, ja perkaamisen jälkeen reppuuni.


Sensei nosteli isoja harreja niin paljon, että oli pakko taluttaa harjus- ja Lapin hulluudesta kärsivä mies kahville rauhoittumaan. Päätimme Misen kanssa jatkaa seuraavalle paikalle taimenen pyyntiin. Sensei ei suostunut paikkaa vaihtamaan, joten jätimme miehen kalastamaan harjuksia.



Emme Misen kanssa saaneet alamittaisia kummempia, joten päätimme palata takaisin aloituspaikalle. Sensei puolestaan istuskeli jo harjussaaliinsa kera nuotiolla. Oli ehtinut perkaamaan kalansa, ja mikä parasta suolannut meillekin paistokalat valmiiksi. Sensei kertoi jo syöneensä kaloistaan suurimman, ja pikkusikari suussa, myhäillen tarjosi meillekin kaatoryypyt pullostaan.


Ruokailun jälkeen jatkoimme kalastusta uudessa paikassa. Paikka vaikutti kaikin puolin lupaavalta, mutta osottautui loppujen lopuksi pettymykseksi. Misen mukaan se oli enemmänkin retkeilypaikka kuin kalapaikka. Kalastettiin kuitenkin pimeän tuloon saakka.


Aamulla jatkettiin jokea ylöspäin. Tärppejä tuli tasaiseen tahtiin. Ylös saatiin kuitenkin vain alamittaisia.

Pieniä.

Maisemien puolesta paikka oli todella kaunis. Kirkasvetinen joki virtasi kallioiden välistä lompoloon, jonka päästä alkoi uusi koski. Kyllä tällä kelpasi kalastaa.

Välillä piti keventää varustusta.

Edettiin jokea pitkin, pikkuhiljaa, koko ajan kalastaen. Mise onnistui karkuuttamaan, omien sanojensa mukaan melkoisen taimenen ja Sensein Klinkhämer tuntui harjuksille kelpaavan. Minun saldoni näytti vielä nollaa.


Päätettiin pitää tauko ja tehdä vähän ruokaa. Tällä kertaa sekä keitin että polttoaine oli muistettu ottaa mukaan, joten pääsisimme viimein syömään armeijasta tuttua herkkua, sinolinuudeleita. Misen kokkaamana se toisin vähän epäonnistui, sillä sinoli ei siinä juurikaan maistunut.

Sinolinuudelit tulossa.

Ruokailun jälkeen kalastus jatkui. Iltaa kohden ilma alkoi jäähtyä. Edettiin jokea ylöspäin. Tultiin uuden, pienen kosken alapuolelle. Tilaa ei olisi kaikille, joten sovittiin, että minä kiertäisin kosken yläpuolelle ja pojat jäisivät alapuolelle. Jätin perhovapani Misen hellään huomaan ja suuntasin koivikon läpi kosken niskalle. 

Ylitin joen päästäkseni paremmalle heittopaikalle ja etenin jokea hieman ylöspäin. Vettä tuntui olevan reilusti. Päätin heittää hieman kosken niskalta ylöspäin sijainneiden kahden ison kiven väliin. Kivet sijaitsivat melkein rannassa - siellä se taimen lymyilisi, järkeilin.  Ensimmäinen heittoni meni suoraan puihin, sillä unohdin tohkeissani tarkastaa takavaara-alueen.

Toinen heitto meni juuri sinne minne pitikin. Ehdin kelata kaksi täyttä kierrosta, kun ul-vapani nyökkäsi kunnolla. Tunnistin kalan välittömästi taimeneksi. Vapa pystyyn. Kala pomppasi muutaman kerran ilmaan, mutta pysyi kiinni. Sain kelattua kalaa lähemmäs. Sensei näkyi tallustavan koivikossa. Huikkasin miehen luokseni. Sensei käytti haavia kokenein ottein ja sai kalan ensiyrityksellä ylös.


192 cm ja 46 cm

Alkaa olla tämän kesän kalareissut tehty. Ei ole tullut kalastettua näin paljoa moneen vuoteen. Maantaina pitäisi palata takaisin töihin - onneksi kesän kalareissuja kelpaa sorvin äärellä muistella ja samalla voi suunnitella ensi kesän kuviota.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Huumoria on elämän A ja O (väliin L ja K)

Onpa ollu viikko niin ettei ole mitään julkaistu... No sattumoisin tässä youtubea selaillessani löysin tämmöisen videon. Kokokesäkalassa.comin uistatus väkihän tässä on kokoontumassa. Eipä juurikaan ole tullut kalasteltua mutta jos tänä syksynä sitten toteutuis opintomatka norjaan... Kuulemma kalatakuulla, muttta minäkin annan kalatakuun perhoilleni. jos ei tänävuonna tärpää niin jatketaan takuuta ensivuoteen. Ja näin noidankehä on valmis.


Pääosissa Kippura, Harjus-Antero, Filippus Tanhua (Luottohenkilö Oulussa), Titola, Toivio Ja tietenkin Lutonkävijä AKA Ivalon oma poika AKA Taimenentappaja... mitä kaikkea pikkutyttöjen naurattajasta Portinhenkkaan. olio- :nakin tunnetaan. Ja tietenkin myös Inarin uistelijat.

maanantai 20. elokuuta 2012

Lohenpunaista

Takana on jälleen yksi Näätämöjoen reissu ilman lohta.

Näätämöjoella tuli todistettua, kuinka lohen saamisen mahdollisuus pitää ihmisen mielen virkeänä - joella tapaamamme perhokalastaja oli käyttänyt melkein koko kesälomansa saamatta lohen lohta. Kalastajan mieli oli kuitenkin pysynyt hyvänä, sillä useita näköhavaintoja kalojen kuninkaasta oli tullut.


Siitä päästäänkin itse asiaan. Viidentoista kilometrin patikoinnin jälkeen,  Näätämäjoen rantapenkalla,  Mitrin kanssa tuli mietittyä semmosta juttua, että  kalastuksessa ja naisen iskemisessähän on paljon yhtymäkohtia.

Jotkut kalastajat tavoittelevat kirjolohia, lahnoja, ahvenia tai haukia. Nämä kalastajat ovat ehkä hieman laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Samaan kategoriaan voidaan niputtaa sellaiset kalastajat, joille tärkeintä on, että saalista varmasti tulee - he käyttävät kalastamiseen verkkoa ja virtapaikoissa mato-onkea.


On myös perhokalastajia. Heille saalisvarmuus on harvoin pääasia. Aina sitä hauen tai lahnan kaislikosta kun kaislikosta kellistää, mutta jos tavoittelee kunnon kalaa - sitä hienointa, niin ei sitä silloin mennä istarilammelle ongelle. Sitä pitää kulkea maita, mantuja ja ylittää tuntureita, kunnes sen huippupaikan viimein löytää. 


Sieltä löytyvä jalokala pitää vielä vietellä oikealla syötillä, väsytystaistelun tärkeyttä unohtamatta - saalis on sinun vasta, kun se on haavissa. Naisten kanssa tämä on vähän mutkikkaampaa. Sanotaanpa näin, että hieno nainen pitää kalastaa ja väsyttää aina uudelleen ja uudelleen.


Pidän naisista ja perhokalastuksesta.

maanantai 13. elokuuta 2012

Ivalojoella

Heräsin lauantaina neljän aikaan päivällä. Edellisilta oli mennyt viihteellä. Jääkaapista raavin kasaan viimeiset ruuat. Sipulia, tonnikalaa ja pari kananmunaa pannulle. Oli hiljaista. Söin rauhassa pahimpaan nälkään.

Kämppis tuli paikalle. Hirveellä kiireellä pakkasi kamojaan. Ilmoitti että joelle yöksi.

-Lähetkö mukaan?

-No voisha sitä lähtiäkki, vastasin.

Kaupan kautta kämpille ja kamat kasaan. Johannes kertoi suunnitelleensa, että menemme Hammassuvantoon yöksi. Telttakin oli kuulemma mukana. Ja kalan saanti oli kuulemma varma. Tämän kuultuani nappasin hyllystä vielä sampanja pullon mukaan ja tokaisin, jotta tämä juuaan jos mittataimenen saamma.

Läksimmä kahdeksan jälkeen Johanneksen autolla hänen porukoiden mökille, jossa itse suunnitelman keksijän vene odotti. Kamat veneeseen ja vesille. Hiukan uistattelimma ja totesimme, että jo on lämmin. Kirjoittaneellakin kolome paitaa ja takkia päällekkäin. Hikihän siinä tuli. Sää oli todella kaunis ja ei auttanut muu kuin avata oloa helpottava virvoitusjuoma ja vaatetta vähemmäksi.

Ilma oli kuin morsian.

Joella oli jonkin verran liikennettä ja juttelimmekin kahden paikallisen kajaakki melojan kanssa. Kertoivat että pientä oli tullut. Matkan jatkuttua tuli käsky laskea ankkuri. Johannes tuumas, se on heittelytauon paikka.

Johannes on viimeaikoina katsonut kovasti Ax Men nimistä televisiosarjaa, joka seuraa amerikkalaisia metsureita ja tukkijätkiä. Mies heitellessä kovasti bongailiki tukkeja.

-TUOLLA NÄKYY! Johannes huusi.

Ja eikun ankkuri ylös ja täysiä rantaan tukkia kohti. Piti saada kuulemma mukaan se. Samantien ristin miehen uudelleen Loggeri-Johannekseksi.

Ja taas tuli hikeä pintaan.

Allekirjoittanut ja Loggeri-Johanneksen tukki.

Tukki kyytiin ja matka jatkui taas kerran. Pari harria ja pientä tammukkaa oltiin parkista saatu, mutta ei mitään mainittavaa. Sitten Johanneksen vapa alkoi heilua. KALA KIINNI. Mies taiteili vavan kanssa ja yritti samalla ohjailla venettä. Sitten kuulin karmivan EEEIIIIII rääkäisyn. Haukihan siinä veneen vierellä oli. Vapa siirrettiin käteeni ja käskettiin ottaa hauki ylös. Tukki tuli sitten hieman tielle nostopuuhissa joten tukin päälle vaan istuskelemaan ja haukea irroittelemaan. Tajusin vasta jälkeenpäin kuinka koomiselta tilanne olisi näyttänyt kuvattuna.

Vihdoin perillä. Veneen purku, joka aloitettiin tukista. Tukki kun oltiin saatu osiin, niin metsuri itse ilmoitti tekevänsä nuotion. Kävelin joen rantaan ja heittelin Zutturalla matkan ylöspäin. Ylhäällä vaihoin jo suosikikseni valikoidun värin lotto betestä ja alaspäin nuotiota kohti. Hetken matkaa käveltyäni tunsin nykäisyn. Uusi heitto ja uusi nykäisy. KIINNI. Harjus sieltä nousi ja pettymys oli suuri. Nuotiomaisterikin ehti jo pompata työnsä äärestä ylös. Harjus irti ja takaisin jokeen ja laskua jatkamaan.

Uusi nykäisy. Pari jatkoheittoa samoille paikoille missä nykäisy tuntui ja PAM! TAIMEN KIINNI! Menin taimenen perässä alaspäin varmaan viitisenkymmentä metriä ennenkuin Johannes pääsi paikalle.


Kaks ja puolikilonen ja reilu satakilonen.
 Ensimmäinen ylhäällä. Parin viikon kalastustauon jälkeen tämä oli mahtava avaus. Painoa oli puntarin mukaan 2,5kg ja pituutta 62cm. Kala säkkiin ja nuotiolle avaamaan sampanja pulloa.

Loggeri-Johannes ottaa sampanjakulausta.
Ilta meni heitellessä ja nuotiolla istuskellessa. Joskus yhden kahden maissa laitoimme telttaan nukkumaan.

Ivalojoen ottivieheitä. Vasemmalta Lotto Bete ja 2 Zutturaa.
Heräsin Johanneksen huutoon. En saanut huudosta selvää. Katsoin kelloa. Vähän yli kymmenen. Aloin kuunnella. Kelan jarru huusi välillä. Avasin laavun kangasta ja katsoin rantaan. Johannes väsytti taimenta. Vaatteet päälle ja rantaan. Kala oli kuulemma aamuvirkun toinen. Oli aikaisemmin nostanut puolitoistakiloisen. Siniseen Zutturaan oli kuulemma molemmat ottaneet. Johannes sai kalan rannalle ja puntari ilmoitti kaksi kiloa.

Johanneksen aamun toinen taimen.

Heittelimme vielä hetken. Vastarannalle ilmestyi perhokalastajia. Kasasimme kamppeet ja kävimme veneellä jututtamassa pariskuntaa. Olivat tulleet harjuksia pyytämään. Näytimmä kalapussejamme ja naispuolinen perhostaja tuumaili ettei halunnut taimenta vapansa päähän, kun oli kuulemma liian pienet vehkeet.

Jätimme perhosteliat ja kävimme vielä pienen kierroksen ylempänä. Joukko saksalaisia oli kanootteilemassa. Totesimme että täyttä on ja lähdimme kotia kohti.

Taimen syötiin illan aikana grillattuna koivunkantosienimuhennoksen ja perunaporkkanasipuli-lisukkeiden kanssa.




lauantai 11. elokuuta 2012

Sisnapussillinen Harjuksia ja Tolokun Taimen

Mitri oli saapunut jo edellisenä viikonloppuna Ivaloon ja minäkin ajelin paikan päälle palauduttuani Nuortin seikkailusta. Kalallehan se oli tietenki lähdettävä. Hain Mitrin kotoaan. Kävimme samalla tutustumassa, Mitrin naapurissa sijaitsevaan, Keväjärven Tsasounaan

En tiedä johtuiko tästä hengellisestä kokemuksesta vai mistä, mutta kalareissumme osoittautui menestyksekkääksi. Mietittiin myöhemmin nuotiolla, että ehkä jokainen kalareissu pitäisikin aloittaa samalla tavalla.



Lähdetiin ajelemaan kohti Nellimiä. Ilta oli jo pitkällä. Mitrin mukaan keli lupasi hyvää, sillä lämpimän päivän jälkeen, ennen auringonlaskua, tapahtuu yleensä runsaasti hyönteisten kuoriutumisia.

-Silloin on reagoitava nopeasti ja vaihdettava siiman päähän sopiva jäljennös kuoriutumassa olevasta hyönteisestä, Mitri lisäsi.


Noin 30 kilometrin jälkeen oltiin perillä. Jätettiin auto metsäautotien varteen, pakattiin reput ja lähdettiin etenemään oletetun joen suuntaan. Muutaman suon ja hakkuuaukean jälkeen joki jo näkyikin. 

Kalojen pintomisia näkyi paljon. Hyvältä vaikuttaa - Mitri taisi olla oikeassa kuoriutumispuheissaan. Vavat kuntoon ja kalastamaan.


Sovittiin kalapaikat. Mitri aloittaisi nivan yläpuoleta ja minä alapuolelta. Kolmas heitto ja siiman päässä pomppi 40 senttinen taimenen poikanen. Vapautin kalan ja nappasin seuraavaksi ahvenen. Sivusilmällä huomasin, että Mitrilläkin näkyi vapa lupaavasti nyökkäävän.

Lähestyttiin toisiamme. Mitrillä tuntui olevan oikea perho, sillä kalaa tuntui nousevan koko ajan.


Kummallakaan ei tietenkään ollut minkäänlaista puntaria mukana, mutta saattoipa suurin harjus (noin 49-50 cm) rikkoa, jopa Kippuran tämän kesän harjusennätyksenkin.



Peratiin kalat ja keitettin kahvit. Kalastushalua uhkuen, päätimme kävellä vielä seuraavallekin joelle. Kartan mukaan sinne olisi matkaa noin kolme kilometriä.


Taidettiin heittää muutama ketunlenkki, sillä matka tuntui ennakkoon arvioitua pidemmältä. Joki vaikutti hieman vuolaammalta kuin edellinen, mutta pintomisia näkyi täälläkin. Mitri käveli kosken niskalle. Minä jäin alapuolelle. Nappasin muutaman komean harjuksen ja alamittaisen taimenen.

Meinasin lähteä jatkamaan eteenpäin, kunnes kuulin kosken pauhun läpi vienon äänen. Epäilin äänen olevan mielikuvitukseni  tuotetta tai kuuluvan matkapuhelimestani. Tarkistin puhelimeni - ei verkkoa. Pian kuulin äänen uudestaan, tällä kertaa hieman voimakkaampana. Mietin, että vosiko se olla Mitrin ääni. Mies lienee avun tarpeessa.

Pompin kiveltä toiselle ja tulin joen rantaan. Vitikon välistä näin, että Mitrillä on kunnon kala siiman päässä - jäykkä vapa näytti kumartavan kuin markiisi Ranskan hovissa. Etenin nopeasti Mitrin luokse. Kiihtynyt mies kertoi, että kala on iso ja, että se on kiertänyt siiman kiven ympärille. 

Päätettin ottaa rauhallisesti. Mitri väsytti kalaa, minä etsin parasta mahdollista haavimispaikkaa. Kala lähestyi pikku hiljaa. Tunnistin kalan taimeneksi. 

Rannan lähestyessä kala lähti kuitenkin kovaan syöksyyn kohti koskea. Jarru huusi, Mitri huusi, kalakin olisi varmasti huutanut jos olisi osannut - näinkö tämä taas päättyy. 

Hieman ennen koskea nielua kalan syöksy hiipui - se oli väsynyt. 

Mitri kelasi varovasti kalaa lähemmäksi. Taimen pomppasi viimeisen kerran korkealle ilmaan. Aika tuntui pysähtyvän - auringon viime säteet kimposivat kalasta meidät häikäisten - se oli taimenen joutsenlaulu.









Siikaverkoilla Inarissa

Viehekalastusvideoita on täällä ollu jo vaikka kuinka. Tässäpä vähän kesäistä verkostelua vastapainoksi. 

torstai 9. elokuuta 2012

Kolme Päivää ja Kolmekymmentä Taimenta - Kalastusta Nuorttijoella

Taitaa olla Erätulilla -ohjelmaa kiittäminen siitä, että kaikki vähemmänkin kalastaneet ihmiset tuntevat Nuorttijoen. Itsekin kyseisen ohjeman nähneenä voin kertoa, että kyllähän se aikamoisen kalastuskuumen allekirjoittaneelle nosti.

Viiikon lupa Nuortille maksaa 35 euroa, ja se kattaa noin 150 km kalastukseen sopivia jokia ja puroja. Lupa kannattaa ostaa vasta Savukoskelta, esimerkiksi Opastuskeskus Korvatunturista, sillä silloin se kirjautuu alueen kalastuslupamyytituloihin. Samalla saa viime hetken tiedot olosuhteista joella.

Kalojen alamitta Nuorttijoen pääuomalla, puiston puolella, on taimenella 45 cm ja harjuksella 35 cm. Muualla taimenella 40 cm ja harjuksella 30 cm.


Päätimme lähteä Tärkkämöjoen sensein, Lökö-Petterin kanssa katsomaan joen tilanne - tulisko sitä kalaa niin paljon kuin internetin keskustelupalstoilla huudellaan. Ideana oli viipyä joella torstaista lauantaihin.

Rovaniemeltä matkaa tuli noin 250 km Hirvashaudan parkkipaikalle, josta aloitimme patikoinnin Nuortille. Toinen vaihtoehto olisi ollut aloittaa hieman etelämpää, Haukijärvenojan parkkipaikalta. Seurasimme hyvin merkittyä polkua(2,5 km) Hirvashaudan autiotuvalle saakka, josta lähdimme etenemään alavirtaan kohti Kutunivoja.

Poikkesimme merkityltä polulta sen alkaessa kaartamaan joelta pois päin, itään, ja otimme päinvastaisen suunnan. Tiheän vitikon ja usean pennalismipusikon jälkeen joki jo näkyikin. Hiestä märkänä heitimme rinkat selkästä, istuimme joenpenkalle ja ihailimme näkymää - joka puolella näkyi kalojen pintakäyntejä.

- Aika makee paikka, tuumasi Lökö-Petteri ja etsi kuumeisesti tulitikkuja sytyttääkseen pikkusikarinsa. Minä hörppäsin vettä ja tarjoisin kiireisesti tulta arvon Senseille. Tauon pidettyämme lähdimme jatkamaan alavirtaan.

UKK-puistossa avotulia ei saa tehdä muualle kuin rakennetuille tulipaikoille. Nuotiolla istumista varten pitäisi pystellä rakennettujen leiripaikkojen läheisyydessä. Tämä ei olisi meille ongelman, sillä olimme varustautuneet spriikeittimellä, joten voisimme leiriytyä parhaaksi katsomallemme paikalle. Tai ainakin luulimme niin.

Ohitimme ensimmäisen leiripaikan. Bongasimme sieltä neljä telttaa ja kolme leirinuotiolla istuvaa, oletettavasti pienessä hutikassa olevaa herrasmiestä. Miesten kovaääninen laulu raikasi pitkin jokivartta. Pian vastaan kävelikin ensimmäinen kalastaja. Kyselimme saaliista, mutta saamaamme vastaustusta emme käsittäneet - lierihattupäinen kalamies puhui meille aivan käsittämätöntä hieroglyfi-stadinslangia. Mies osoitteli perhovapaansa ja selvitti kuumeisesti jotain. Nyökyttelimme mitään ymmärtämättä ja lähdimme jatkaman.

Viimein, puolentoista kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme Kummalehdonsuvannon nuotiopaikalle. Ei ketään lähimaillakaan. Ei muuta, kun keittimeen tuli, kahvin keittoon, murua rinnan alle ja kalaan. Kaivoin keittimen rinkkani alaosasta. Sensei veti päälleen kuivan paidan ja etsi rinkastaan kahvipakettia. Hain vettä joesta.

Laitoin keittimen valmiiksi ja kysyin Senseiltä, että missäköhän se sinolipullo mahtaa olla. Etsittiin kiivasti kummastakin rinkasta ilman tulosta - pullo oli jäänyt pösön peräkonttiin. No voihan vittu saatana, totesin. Sensei kaivoi zeniläisen tyynesti rinkastaan jallupullon, otti pitkän siivun ja tarjosi minullekin.

Onneksi minulla oli varalta mukana Ruotsin armeijan pakki, jolla voisimme kokkailla nuotiolla. Homma ei menisi pelkäksi leivänsyönniksi, mutta meidän olisi leiriydyttävä nuotiopaikan viereen, ja toivottava hartaasti, ettei metsäpalovaroitusta annettaisi.


Keitettiin kahvit ja laitettiin leiri pystyyn. Kahluuvarusteiden kuivaamiseksi, Sensei viritti pyykkinarut puiden väliin. Otettiin vielä yhdet Olof Palmeelle ja lähdettiin kalaan.



Ensimmäisena iltana ei kalaa pahemmin saatu. Minä taisin saada yhden alamittaisen taimenen Kummalehdonsuvannosta. Sensei sai kolme, perholla, suvannon yläpuolelta. Keiteltiin iltatee ja laitettiin persesilmä kallelleen.



Aamulla tutustuimme tarkemmin ympäristöön. Leiripaikka oli yllättävän sotkuisessa kunnossa. Suoraan nuotiopaikan taakse oli kerääntynyt aikamoinen roskakasa. Välinpitämättömät ihmissiat olivat nakelleet tyhjät säilyke- ja kaljatölkkinsä roskista kertovan opastetaulun alle. Olipa joku viitseliäs vielä kätkenyt tyhjät kaasupullonsa puiden väliin, liiteriin ja kivien koloistakin pilkotti tyhjiä kaljapurkkeja. 

Nuotiopaikalla lojui noin 20 valmiiksi veistettyä makkaratikkua ja nuotiopaikan kivien alta löytyi vielä muutama tölkki lisää. Liiteri itsessään oli  siisti. Myös kirves ja saha olivat saaneet jäädä rauhaan - hyvässä terässä molemmat. Positiivista oli, että leiripaikan ulkohuussi oli uskomattoman viihtyisä ja siisti. Sensein mukaan, paras missä on koskaan asioinut.


Aamupalan ja siivoustalkoiden jälkeen leiri alkoi näyttää jo asumiskelpoiselta. Laitettiin vavat pelikuntoon ja paineltiin joelle. Käveltiin jokea alaspäin, Kutunivoille saakka. Vesi oli todella alhaalla. Sensei kahloi keskelle jokea ja  nosteli alamittaisia taimenia lukemattoman määrän. Muutama isompi taimen pääsi irti Montana -perhosta.

Kalastelttiin Kutunivoja  iltaan saakka. Kalaa joessa tuntui olevan valtavavasti.  Emme kuitenkaan saaneet yhtään mittakalaa ylös asti - suurin taimen taisi olla 35 senttinen.

Jälleen alamittainen.


Jyrkät rinteet reunustavat Nuorttijokea.

Nuortti virtaa "syvällä", korkeiden vaarojen välissä, joten kannattaa varautua siihen, ettei  kännykkä  kuulu. Pääseepä ainakin oikeaan tunnelmaan, kun ulkopuolisen maailman menosta ei tarvitse välittää. Voi keskittyä täysillä olennaiseen, kalastukseen.



Nuortin valtakala on taimen, mutta välillä saattaa siiman päässä olla sattumaharjus tai siika.


Seuraavat päivät menivät nopeasti - ne sekoittuivat toisiinsa. Aamu käynnistyi puiden sahaamisella ja halkomisella, jonka jälkeen viritettiin tulet ja keitettiin kahvit. Puuroa emme päässeet keittelemään, sillä sekin jäi ostamatta. Kuten myös voi. 

Kuivan leivän ja kahvin jälkeen paineltiin joelle. Yleensä kalasteltiin noin viisi-kuusi tuntia, jonka jälkeen tehtiin nuotiolla evästä ja vietettiin pieni siesta. Sen jälkeen jatkettiin kalastusta iltamyöhään.

Saalista saatiin tasaisesti, mutta mittataimenet loistivat poissaolollaan. Suurin taimen taisi olla toisena iltana saamani 35 senttinen. Senseikin kertoi siimansa päässä riuhtoneen isohkon kalan, mutta ei lähtenyt arvioimaan, olisiko se sitten ollut jopa 45 senttinen - parempi niin.

Sen sijaan harjuksia tuli kolmen päivänä vain neljä kappaletta. Suurin yksilö oli Sensein nappaama 36 senttinen yksilö. Harjuksista kaikki saatiin perholla. Yhtään siikaa emme joelta yhyttäneet. Kaiken kaikkiaan hieno reissu. Kaloja saatiin runsaasti, mutta kalojen koko olisi voinut olla suurempi.

Ottipelejä Nuortille.

Lopuksi vielä muutamia, sekalaisia havaintoja ja ajatuksia:

- Nuortti on aloittelevalle perhokalastajalle loistava paikka - on tilaa ympärillä, joki on helppo kahlattava ja kalaa on varmasti.

- Sade vaikuttaa voimakkaasti matalan joen vedenkorkeuteen, jolloin joen luonne muuttuu täysin.

- Jollain paikoilla voi olla ruuhkaa ja sotkuista.

- Nuortilta on helppo aloittaa vaellus muualle UKK-puistoon.

- Nuortti ei maisemallisesti ole mikään aivan huikea paikka, mutta mukavan erilainen ja saalisvarma kalapaikka se kuitenkin on.

tiistai 7. elokuuta 2012

Kokokesäkalassa taimenkeitto


Jotku kohtaukset saattavat olla ennestään tuttuja.



Ja ei kun kokkailemaan.

Kala josta Antero-asiantuntijakin on kateellinen!

Noin sitä on taasen yksi reissu pulkassa! Ja ei mikään huonompi reissu ollenkaan... Rantalan kanssa kävästiin Nellimissä tuolla samaisella jokiosuudella josta alkukesällä Harjus-Anteron ja Titolan kanssa saatiin kaksi mittataimenta. Sillä erotuksella että emme edes pysähtyneet heittämään ensimmäisellä koskella vaan jatkoimme suoraan uistelemaan järvelle.

Minuutti sen jälkeen kun laitoin avokelan kammen kiinni alkoi tapahtua! Vapa nytkähti oikeen kunnolla ja löystyi saman tien. Rantalalle juuri kerkesin ilmoittaa että kala kävi kun Rantala jo ilmoitti että täältä katko siiman joten tarkistin myös omani. No punotut siimat menee poikki vain jos hauki ne puree poikki. Ei muutakun kiroillen uutta uistinta siimanpäähän eikä aikaakaan kun tuplatärppi käy taas toteen. Tällä kertaa kaksi pientä n.30cm haukea jotka pääsivät takaisin verottamaan kääpiöitynyttä siikakantaa. Kaksi ahventa nousi vielä ennenkuin pääsemme järven yli ja kosken niskalle.

Muistin joskus nuorempana niskalla nähneeni 4kpl isoja, veteen arviotuna kilon harreja. Ja siitä se ajatus sitten lähti! Moottori oli temppuillut järvellä bensan vähyyden johdosta, niinpä Rantalalla olikin jo valmiiksi airot kädessä. Sanoin että piäppä venettä paikallaan tässä niskalla niin mie heitän tuohon niskaan muutaman kerran. Rantala kerkesi jo hetken epäillä että puhin potaskaa kilon harreista mutta vain neljän heiton ajan. "Et turhan kovaa vasta-iskua tehny kun meinasit kaatua" Rantala ilmoitti! Olisin varmaan kaatunutkin jos harri ei olisi vetänyt vastaan. "Nyt on iso harri kiinni!" Rantala tyynen rauhallisesti soutelee lähemmäksi niskaa ja kun kala tulee näkösälle niin innoissani ilmoitan että nyt on puolen metrin harri kiinni. "No ei se kuitenkaan ole" Rantala epäilee. "No katoppa kun tuon sen tähän pintaan" Samassa hän ojentaakin jo haavia minulle ja tokaisee että ottaisin sen suosiolla! Hetken tapeltuani kala on veneessä ja mittani näyttää tasan 50cm... "Et sinä vaan paskaa puhunu niistä kilon harreista" Sanoo Rantala hiukan kateelisella äänellä! Veneessä omalla viisari vaa'alla punnitsin 1,2kg! Rantalan digitaalinen vaaka näytti 1,140kg. Kaatoryyppy ja reissu jatkuu...


No ei me mitään mainittavaa saatu. Lukuisia pieniä harreja ja taimenia sai irroitella kyllästymiseen saakka. Itse vapautin n.35cm taimenen nappulan. Paluumatkalla luontoäiti näytti taasen voimiaan ja nosti melkosen usvan. Siinä pohdimme ettei tässä sumussa tohtis lähteä Inarille edes mekään. Näkyvyys maksimissaan 50 metriä.


Kaikinpuolin mahtava reissu ei menny munat pataan ja mikä tärkeintä, luonnon rauha mutta kuitenkin juttukaveri mukana. Ja mikä elämys lähteä veneellä hurruttamaan kohti tyhjyyttä! Kyllä tuolla luonnossa sillontällön tuntee ittensä pieneksi! Palataan astialle niinku isäukko aina sanoo!

maanantai 6. elokuuta 2012

Taimenen kalastuksesta

Allaoleva katkelma on romaanihenkilö Alonso Hagenin laatima muistokirjoitus Taimenenkalastukselle Amerikassa, Richard Brautinganin kirjassa: Taimenenkalastus Amerikassa (1967).

Olen saanut tarpeekseni.
Olen käynyt kalassa nyt seitsemän vuotta
enkä ole saanut ainuttakaan taimenta.
Olen menettänyt joka ainoan joka tarttui koukkuuni.
Ne joko hyppäsivät irti
tai kiemurtelivat irti
tai rimpuilivat irti
tai katkaisivat minun perukkeeni
tai ponkasivat irti
tai vittuilivat irti.
Minä en ole koskaan saanut käsiini taimenta.
Kaikesta turhautumisesta huolimatta
oli mielenkiintoista saada kokea
täydellinen häviö
mutta ensi vuonna jonkun toisen
pitää mennä taimenenkalastukseen.
Jonkun toisen pitää mennä
sinne.

Hippiliikeestä innostuneen runoilija-kirjailija Richard Brautinganin teos kuvaa täydellisen kalapaikan etsimistä, mutta se on samalla myös ylistyslaulu vanhalle Amerikalle ja 1900-luvun alun elämänrytmille.


Viljalti symboliikkaa sisältävässä Taimenenkalastus Amerikassa -romaanissaan Brautingan kuvailee tarkasti erilaisia taimenpuroja ja niiden ominaisuuksia. Taimenpurot eivät kuitenkaan aina ole konkreettisia puroja vaan myös jotain muuta.

Myös Taimenenkalastus Amerikassa esiintyy teoksessa eräänlaisena henkilöhahmona tai käsitteenä - Taimenenkalastus Amerikassa lienee enemmänkin olotila kuin mitään konkreettista.

Suosittelen kaikkia taimenen kalastuksesta innostuneita tutustumaan, 49-vuotiaana itsensä ampuneen, Brautinganin kirjaan, vaikka vähän hämmentyneeksi se saattaa jättääkin tai ehkä juuri siksi. Kirja päättyy sanaan majoneesi.

Pastori ja inarilainen taimen.