Päivä Ivalossa on sama ko viikko Hawaijilla. - Vuotin Mitri





maanantai 23. toukokuuta 2011

Kilosta ahventa, hirveitä haukia ja toistakilosta taimenta

Niin meni talvi, tuli kevät ja järvistä, joista ynnä lammista jäät. Sehän tarkoitti, että oli päästävä korkkaamaan kesäkalastuskausi. Hurjimmat huhut ovat kertoneet jo nousutaimenia saatavan joelta, muutama isompikin mukaan tietenkin mahtuu niinkuin aina kalajutuissa.
Päätimme kuitenkin ystäväni Tuovis-Timpan kanssa lähteä kokeilemaan onneamme hieman eri olosuhteisiin. Muistissa siinsi toissakeväinen pilkkireissu eräälle kuutuan perän ahvenpaikalle, josta nousi kilon ahvenia usempia. Kk:n säkki täyteen ellei muisti vallan petä.
Kamppeet kasaan ja moottorimarssia 50km, virvelit autosta ja lammenrantaan. Ilo oli ylimmillään. Auringon paisteessa ensimmäinen viehe siiman nokkaan ja huiskis viehe viuhahti lentoon ja lumpsahti lampeen. Ensimmäistä heittoa kelaillessa tuli mietittyä viime kesän kalareissuja ja saaliita. Samalla kelauksen lomassa tuli mieleen myös tämä blogi ja omaatuntoa rupesi kalvamaan, kun ei sitä viime vuonna tullut kovin useasti tänne kirjoiteltua vaikka lupaukset oli kovat.
Ensimmäistä heittoa seurasi toinen heitto, toista kolmas jne. Ei mitään. Samaa rataa näytti taas alkavan tämänkin vuoden kalastus-sessiot niinkuin joka ikinen vuosi ennenkin.
Muutama kymmenen heittoa tuli heiteltyä ilman tulosta, kunnes vihdoin joku kävi nykimässä viehettä. Kalaksihan sitä tuli tietty epäiltyä, mutta tarkempi tarkastelu osoitti, että lotto-bete oli vain raapaissut hieman äiti-maasta pintaa pois.
Päätin pistää tupakaksi ja siinä maailman menoja ihmetellessä tuli huomattua kuinka moninainen onkaan luonnon sinfonia näin keväisin. Sorsat telmivät lammessa pitäen hirveää meteliä, riekot päkättivät toisessa päässä lampea, sammakkokin kurnutti heinikossa ja porot metsässä. Tuntui kuin joka ikinen luonnonelävä olisi tullut koloistaan ulos riemuitsemaan talven menosta ja kesän tulosta. Olimme siis samalla linjoilla luonnon kanssa.
Timppakin oli jo kyllästynyt nakkelemaan ja saapui raatille. Tulimme siihen päätökseen, että olimme jälleen väärässä paikassa väärään aikaan. Ei ollut iso ahven vielä otilla. Ei tosin pienempikään. Päätimme vaihtaa paikkaa ja kalalajia. Nyt olisi aika lähteä koittamaan varmaa kalaa eli haukea. Tuo jänkäkoiraksikkin kutsuttu pitkäleuka, joka on jollain ilveellä onnistunut tunkemaan itsensä lähes jok'ikiseen rapakkoon mitä pohjoinen pallonpuolisko päällään kantaa. Otimme suunnan kohti pocahontas-järveä joka sijaitsee anninkadun varressa ja on kuuluisa suurista hauistaan. Lähes varmana suur-hauesta hyppäsimme autoon ja aloitimme muutaman kymmenen kilometrin matkan kohti määränpäätä. Matkalla näkyi soitimella oleva metso, sekä muutama riekko. Porokin oli jo pienen pienen vasan putkauttanut maailmaan. Kevät näytti olevan uuden alun aikaa. Uuden ja paremman kalankesän alku meilläkin oli kovasti mielessä.
Perille päästyämme virvelit peräkontista ja pikamarssia rantaan. Näky oli vähintäänkin masentava. Ruohikko, jossa ennen keväisin makoili isoja hauki-mammoja kudulla oli vedenvähyyden vuoksi kuivalla maalla, eikä kalan kalaa näkynyt missään. Muutama epätoivoinen heitto ilman tulosta. Päätimme kävellä järven toiseen päähän, josko siellä olisi hieman ruohikkoa haukien kutupuuhille ja saattaisimme saamaan isomuksen nappaamaan vieheisiimme. Yks kaks yllättäen alkoi sataa vettä aivan kaatamalla, joten päätimme yksissätuumin kääntyä takaisin ja lopettaa koko kalahomman. Äkkiä autolle ja suunta kohti ivaloa.
Matkan varrella vesisade kuitenkin hellitti ja kalastushimoja oli kuitenkin vielä jäljellä. Olihan virveliä kuitenkin pantattu varaston kätköissä elokuusta asti, joten pikasyömästoppi ivalossa ja nokka kohti ivalojokea.
Päätimme ajaa toloskoskelle, koska luultavammin se olisi paikka, jossa ei muita kalastajia näkyisi ja saisimme kalastella rauhassa. Perille päästyäme totesimme joen olevan hieman tulvassa, mikä nyt tähän aikaan onkin ihan normaalia. Päätin pitäytyä hyväksi kokemassani lotto-betessä ja lompsin joki rantaan. Muutama heitto ja sama tyhjyys näyti olevan kuin muissakin tämän päivän paikoissa. Kävelin kosken niskalle ja vinttasin loton puoleen jokeen. Timppa oli jo mennyt parikymentä metriä alaspäin. Katselin kelatessani ohi lentävää joutsenparia ja ihastelin, miten niinkin iso lintu voi lentää niin sulavin liikkein. Samassa tunsin kun jokin nykäisi viehettä. Vaistomainen vastaisku ja KALA KIINNI. Taimen saatana. Hirveää huutoa Timolle ja Timppa lähti ryntäämään luokseni. Taimen pomppi vinhasti niskalla ja minäpoika huusin riemusta. Väsyttelin kalaa oikein viimisen päälle ja fiilistelin niin paljon kuin vain ihminen voi fiilistellä. Olo oli kuin pojalla, joka on ensimmäistä kertaa päässyt naisen makuun. Vedin kalan rantaan ja voitto oli varma. Kala sätki rantakivikossa väsyneenä. Päästelin kalan irti ja totesin sen noin kilon kokoiseksi tummaksi talvikoksi. Kala kuin kala totesin innoissani päästellessäni taimenta koukuista irti. Taimen oli pitkä ja laiha, joten päätin päästää sen kasvamaan. Vähän aikaa virottelin kalaa ja se potkaisi ja katosi virtaan, kuitenkin kuin hyvästeiksi sanomassa hyppäsi vielä ilmaan. Nähdään kesällä, kun olet pulskemmassa kunnossa tuumin. Perus kalansaantisätkät ja tilanteen kertausta. Kuinka makealta kalan saaminen kesävälinein voikaan tuntua pitkän odotuksen jälkeen. Kalan saannin jälkeen kalastelimme vielä pari tuntia ilman tulosta. Oli kuitenkin mukava lähteä kotimatkalle, kun oli saanut edes pienoisen taistelun käydä tuon kaloista jaloimman kanssa. Valitettavasti täpinöissään ei kalasta tullut otettua ensimmäistäkään kuvaa.
Tästä on hyvä jatkaa koko kesä kalassa.

On sitä talvellakin tullut kalasteltua, mutta blogimerkinnät on jääny hieman vähemmälle. Laitetaan kuitenkin talvelta muuan kuva piristämään, muuten tätä niin tylsää ja pitkävetistä tekstiä.