Päivä Ivalossa on sama ko viikko Hawaijilla. - Vuotin Mitri





tiistai 18. lokakuuta 2016

Hyllyn päällä

Tehdessäni tänään ruokaostoksia paikallisessa marketissa jouduin rientämään erään henkilön avuksi. Ylähyllyn elintarvikkeet olivat liian korkealla. Hetken aikaa epätoivoisia hyppy-yrityksiä seurattuani tajusin tilanteen eskaloituvan pian väärään suuntaan. Minun oli mentävä kohteliaasti tarjoamaan apua ennen kuin mitään vakavaa sattuisi. Hieman varvistellen sain poimittua halutut elintarvikkeet ostoskärryyn. Kanssa-asiakas poistui paikalta tyytyväisen näköisenä. Kärryt unohtuivat hyllyn viereen. Hetken päästä hän palasi kiitosten kera ja otti kärryt mukaansa.
Olen todistanut samanlaisia tilanteita monesti aiemminkin. Ylimmäisille hyllyille nostetut tavarat ovat yleensä pienikokoisten ihmisten tavoittamattomissa Tällä kertaa edellä kuvattu tilanne sai kuitenkin ajatukseni laukkaamaan. Huomasin pohdiskelevani erilaisia salaliittoteorioita. Ajatukseni palautuivat kuitenkin nopeasti korkeille ylähyllyille asetettuihin elintarvikkeisiin. Sopivalle korkeudelle hyllytettyjen tuotteiden edessä asiakkaat käyttäytyvät kuin kalat vedessä. Jotkut saattavat jopa innostua tekemään heräteostoksia. Muutaman yksilön poikkeava käytös voi saada koko parven tarttumaan houkutteleviin ja ovelasti aseteltuihin syötteihin. Alimmaisille hyllyille kasattujen tavaroiden edessä asiakkaat joutuvat kumartelemaan – sukeltamaan pohjan tuntumaan. Joillekin rohkeille yksilöille edellä mainittu malli voi olla toimiva, mutta suurempaan massaa se ei yleensä tehoa. Liian korkealle nostetut tavarat voivat taas saada herkän asiakkaan mielen hetkellisesti pois raiteiltaan. Pahimmassa tapauksessa ihmisen maha voi reagoida yllättävään vastoinkäymiseen ikävin seurauksin. Hetkellisen stressireaktion sivuoireet voivat olla lieviä tai erittäin vakavia. Lievemmissä tapauksissa oireena on yleensä erittäin äänekäs, peräpäästä kuuluva rusahtelu. Vakavammissa tapauksissa rusahtelua voi kuulua molemmista päistä yhtä aikaa. Yleensä siinä vaiheessa kovimmatkin asiakaspalvelun ammattilaiset saavat kuulla kunniansa.

Syyskuu kului nopeasti, arjen harmaaksi värjäämää lautalattiaa tuijotellessa. Auton kanssa oli      ongelmia. Tietokoneen kanssa oli vaikeuksia. Opiskelun ja työn yhteen sovittamisen kanssa oli sopivasti haastetta. Kaikista edellä mainituista vastoinkäymisistä selvisin kuitenkin kunnialla: hankkimalla uuden tietokoneen, ostamalla vähän käytetyn auton ja keskittymällä sekä työhön että opiskeluun suurella intohimolla. Kalastusharrastus jäi taka-alalle. Avoveden kalastuskausi alkaa lähestyä loppuaan näillä selkosilla, mutta vetouistelijoilla on edessään vielä kauden paras sesonki. Saaliiden keskikoot suurentuvat kauden loppua kohti mentäessä. Jos työ ja opiskelu antavat myöten, eiköhän tässä ehdi itsekin vielä muutaman reissun järvellä käydä.
Kesällä kalastin todella paljon. Yllättävän monen kalakaverin kanssa tuli vietettyä ikimuistoisia hetkiä veneessä istuen ja nuotiolla rupatellen. Valitettavasti saalismäärät eivät kuluneena kesänä näytelleet yhtä suurta roolia kuin edellisinä kesinä. Korkealla ollut vesi teki kalastuksesta aika ajoin haastavaa. Olosuhteita en viitsi kuitenkaan alkaa enempää syyttelemään. Mieluummin kiitän teitä kaikkia blogin lukijoita, kun viitsitte tuhlata arvokasta vapaa-aikaanne lukemalla näitä kirjoituksia. Ehkä tässä saadaan vielä ennen jäiden tuloa jotakin tarinaa tänne blogiinkin kirjoiteltua.

- Harjus-Antero


maanantai 1. elokuuta 2016

Hauen väsyttelyä ja itämaista nuudelikeittoa Itä-Inarin kairoilla

Tunnelma muuttui haikeaksi telttaa pakatessa. Kaksi vuorokautta oli kulunut nopeasti metsäjärven rannalla. Kertakaan ei ollut tarvinnut miettiä, mitä seuraavaksi tekisi. Ohjelmaa oli ollut riittävästi ilman suurempaa suunnitteluakin. Keliolosuhteitakaan ei voinut moittia. Pitkästä hellejaksosta päätellen säidenhaltijakin näytti viettävän kesälomaa. Yleensähän tämän perän kelit ovat aika lailla vaihtelevia.  

Lauantaiaamuna ajoimme Ilen kanssa Törmäsen kautta kylille. Törmäsestä poimimme kyytiin viime hetken vahvistuksen. Teemu oli lupautunut lähtemään mukaan reissuun, kun olin edellisenä iltana sille soitellut. Tai oltiinhan tuota reissua suunniteltu porukalla jo aiemminkin. Lopulliset pelikuviot saatiin kuitenkin selville vasta tuntia ennen h-hetkeä. Törmäsestä suuntasimme suorinta tietä kylille. Ivalossa oli melkoinen karnevaalitunnelma. Porukkaa oli kuin pipoa: Inariviikot olivat alkaneet odotettuakin paremmin. Liikennevirran imussa pääsimme viimein paikallisen marketin pihaan. Kaupassa oli onneksi vähän viileämpää ja rauhallisempaa kuin ulkona. Retkieväiden osto ei tuottanut suurempia ongelmia.

Seuraavaksi otimme suunnaksi Keväjärven, josta nappasimme mukaan perämoottorin. Vene oli raahattu kohteeseen jo talvella, joten nyt tarvittiin vain moottori. Moottorin kyytiin lastaamisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Nellimin kylää. Pitkän ja mutkaisen tieosuuden jälkeen käännyimme vielä kapeammalle tielle, joka kulki rajavyöhykkeen lähellä. Loppumattomalta tuntuvan soratien jälkeen olimme vihdoin perillä. Jätimme auton isolle parkkipaikalle, josta jatkoimme jalkaisin. Kävelymatka veneelle oli lyhyt. Saimme yhdellä kertaa kaikki tavarat perille. Koneen ja pohjatapin kiinnittämisen jälkeen lastasimme muut kalastus- ja retkeilyvarusteemme veneeseen.

Moottori käynnistyi ensimmäisellä nykäisyllä ja pukkasi sakean savupilven heti rannasta päästyämme. Hetken aikaa menimme kaasu pohjassa. Vauhti ei silti päätä huimannut. Koneen käyntiääni kuulosti äänenmurroksen kanssa painiskelevan miehenalun innokkaalta tarinoinnilta. Moottorin monologi jatkui vielä hetken, kunnes saavutimme leiripaikan rannan. Rannassa etsimme ensitöiksemme mahdollisimman tasaisen paikan, johon pystytimme teltan. Teltan pystytysoperaation ja retkieväiden nauttimisen jälkeen lähdimme kokeilemaan kalaonneamme läheiselle joelle. Olimme Teemun kanssa käyneet joella kerran aiemminkin. Silloin saimme kalaakin: Teemun rantauttama kahden kilon taimen oli ollut hieno saalis.


Kalat olivat joessa pienentyneet viime kerrasta, tai sitten isoimmat kalat eivät olleet nälissään. Miltei taukoamattomasta perhojen ja vieheiden heittelystä huolimatta kalasaalis jäi laihaksi. Muutamaa takaisinpäästettyä haukea lukuun ottamatta mittakalat jäivät saamatta. Päätimme yhteistuumin palata leiripaikalle. Leirissä Ile valmisti ateriaksi nuudelikeiton. Keitto oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Mausteita olisi kuitenkin voinut olla hieman vähemmän. Hieman irvistellen keitto saatiin kuitenkin syötyä. Syönnin jälkeen oli pakko keittää tukevat kaurapuurot. Vatsat oli saatava rauhoittumaan itämaiseen tapaan maustetun nuudelikeiton jälkeen. 

Puuron nauttimisen päälle päätimme lähteä järvelle uistelemaan. Rannassa vaihdoimme moottoriin uuden tulpan, jotta ei tarvitsisi pelkästään soutamalla vaappuja kiskoa. Karstoittuneen tulpan vaihdon jälkeen moottorin käyntiääni muuttui aiempaa siedettävämmäksi.
Alkumatkasta vaappuihin tarttuneita pieniä takaisin päästettyjä taimenia lukuun ottamatta uistelureissusta ei jäänyt kerrottavaa. Leiriin palattuamme tarinoimme hetken nuotiolla ennen yöpuulle vetäytymistä.

Seuraavana aamuna heräsimme hyvissä ajoin. Tukevan aamiaisen jälkeen soudimme järven yli. Rannalta lähtevää polkua seuraten pääsimme seuraavalle järvelle. Järvi oli edellistä pienempi. Tämänkin järven rannalla meillä oli talvella tuotu vene odottamassa. Ylitimme järven soutamalla. Matkalla kiskoimme vaappua ja perhoa veneen perässä.  Isokokoisen taimenen tärppiä lukuun ottamatta vieheet saivat uida rauhassa. Rantauduimme paikkaan, jossa oli muitakin veneitä. Teemu oli käynyt joskus aikaisemmin tälläkin joella; minulle paikka oli uusi. Heti ensimmäinen suvantoon suunnattu heitto tuotti tulosta: siiman päässä oli isokokoinen koskihauki. Hetken aikaa väsyttelin sitä yksin, kunnes Ile ilmestyi paikalle haavin kanssa. Nopeasti totesimme, ettei hauki mahdu haaviin. Kala alkoi lopulta väsyä, ja näimme, että se oli vain yhdellä koukulla kiinni. Kalan vapauttaminen oli helppoa ja se onnistui vedessä. Hauen vapautuksen jälkeen heittelimme jokainen useita heittoja, mutta saalis jäi jälleen laihaksi. Päätimme suunnata takaisin veneelle. Paluumatkalla vedimme uistinta enemmän. Saaliina oli tällä kertaa yksi iso hauki.

Rantaan päästyämme päätimme käydä läheisellä jängällä keräämässä hilloja. Hilloja löytyi jonkin verran –  sopivasti aamupuuroa varten. Seuraavana aamuna hyvästelimme haikein mielin leiripaikkamme. Oli aika palata takaisin ja aloittaa uuden reissun suunnitteleminen.

-Harjus-Antero


torstai 21. heinäkuuta 2016

"Päivä Näätämöllä on kuin, viikko Ivalossa!" Mitri ja Kippura Näätämöllä. -ENSIMMÄINEN "LIVE" TEKSTI!

Tätä päivitystä kannattaa seurata päivittäin. Tarkoitus on päivittää tätä julkaisua reissun edetessä. Mikäli kuuluvuusalue sen sallii. Sunnuntaina kuitenkin poistumme.

No niin. Mitrin kans Näätämöllä ollaan. Kalan makuunkin jo päästiin. Veneellä järveä ylittäessämme vedimme perhoa perässä. Ja pieni harjus sieltä nousi, alamittainen.

Toiveissa oli sopivankokoinen taimen, jonka voisi suolata, että leivänpäälle saataisiin muutakin kuin ylähuuli.


Ensimmäiset poltteet paiskottiin jo ja toistaiseksi yhtä tärppiä lukuunottamatta hiljaista. Kastuin kun odottamatta kala minut säikäytti, mutta kesä kasteensa kuivattaa

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Etanamiehen ennustus

Sadepisarat tanssivat kevyesti auton katolla. Tihkusade muuttui kaatosateeksi, kun käynnistin auton. Onneksi olin pakannut sadekamppeet mukaan. Kesän aikana sadepuvusta oli ehtinyt muodostua Kaamasen kansallispuvun veroinen, kaikkiin tilanteisiin sopiva, asukokonaisuus. Sen verran kovasti oli säidenhaltia kaatanut kylmää vettä niskaan. Etanamiehen sääennustus oli mennyt pahasti metsään. Alkukesän railakkaan ja kostean jakson jälkeen olisi pitänyt alkaa loppukesän kestävä kuiva kausi. Toisin oli käynyt.

Sade hakkasi edelleen raskasta komppiaan auton kattoon, kun saavuin Ivaloon. Lauantaiaamun liikenne soljui verkkaisesti kuin tunturipuro. Risteyksissä ei tarvinnut arpoa omaa ajovuoroaan. Jore odotteli minua kerrostalon parkkipaikalla. Hän heilautti iloisesti kättään nähdessään tutun auton lähestyvän. Parkkipaikalla pakkasimme Joren kalavehkeet autoon. Vavan laitoimme takapenkille ja loput välineet takakonttiin.

Taivastelimme hetken sään huonoutta, kunnes käynnistin auton ja käänsin keulan kohti Nellimiä. Alkumatkan juttelimme uuden kalastuslain kiemuroista. Olisihan sen voinut tehdä vähän helpommin tulkittavaksi. Tuntui, ettei kukaan tiennyt kaikkia muutoksia. 
– Melkoista perse edellä puuhun kiikkumistahan tämä homma nykyään on, Jore sanoi. 
En ollut varma, mitä hommaa hän tarkoitti. Päätin keventää tunnelmaa ja laitoin musiikin soimaan. Tiesin Joren pitävän tukkahevistä. Otin silti pienin riskin laittamalla Ravggon-yhtyeen esikoisalbumin soimaan. Saamenkielinen folk-rock ei välttämättä kaikille uppoa, mutta Jore näytti diggailevan musiikista.
– Perhana, tämähän kuulostaa hyvältä! Ei meikäläinen noista sanoista ymmärrä mitään, mutta laulajan ääni sopii älyttömän hyvin näihin biiseihin. Biisit kulkee niin kuin karhu hillajängällä. Aistit avoinna määrätietoisesti päämäärää kohden. Karhu on kuningas.

Loppumatkan istuimme hiljaa levyä kuunnellen. Viimeisen raidan aikana olimme perillä kohteessa. Jätimme auton metsätien päähään ja kävelimme lähistöllä sijaitsevalle järvelle. Jore oli tuonut talvella veneen valmiiksi järven rannalle. Vene oli säilynyt hyvin talven yli.  Kukaan ei ollut sitä tarvinnut. Joillakin ihmisillä oli kumma tapa lainailla toisten veneitä. Osa ei muistanut palauttaa niitä koskaan. Jorekin oli menettänyt aiemmin yhden veneen pitkäkyntisille. Tai se oli kadonnut mystisesti erään pienen metsälammen rannalta. Tapaus oli sattunut jo vuosia sitten, mutta vieläkin se näytti vaivaavan säästeliästä miestä.

Soudimme veneellä järven yli ja jatkoimme kävellen lähistöllä virtaavalle joelle.
– Saa nähdä koska taimen nappaa, perhovapaansa heilutteleva Jore arvuutteli.
Minä etenin kävellen jokivarren kiviä pitkin ja pommitin virvelilläni kosken kuohuihin minkä kerkesin. Kaloja eivät näyttäneet kiinnostavan vaaput eivätkä lusikat. Joren perhotkin saivat viistää veden pintaa rauhassa. Yhteistuumin päätimme vaihtaa paikkaa. Ennen paikanvaihtoa pysähdyimme hetkeksi rannalle syömään eväitä, minkä jälkeen kävelimme seuraavalle jokiosuudelle.

Ensimmäinen heitto uudessa paikassa – ja heti tärppäsi.
– Nyt on taimen kiinni! huusin vieressäni seisovalle Jorelle.
– Perkele, nyt se pääsi.
Kokeilin uudestaan, ja taas nappasi. Nyt pysyy, ajattelin. Pysyihän se, mutta ei se taimen ollut. Hyvänkokoinen hauki kuitenkin. Päätin, että hauki saisi jatkaa kasvuaan. 

Kalan vapautuksen jälkeen lähdin kävelemään ylävirtaa kohden. Vähän matkaa käveltyäni näin Joren. Hänkin oli saanut hauen. Siima oli kestänyt juuri ja juuri.
– Kyllä tuosta jo kalapullat saa, sanoin saaliskalaa katsellessani.

Myöhemmin sain vielä muutamia reilusti mitat täyttäviä harjuksia. Päätin savustaa ne kotiin päästyäni.


-Harjus-Antero

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Lohikuumetta

Olemme saaneet uuden perhokalastajan keskuuteemme. AJ puhui eräs kaunis kesäpäivä kuinka haluaisi kokeilla perhonheittoa. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Mikä olisi parempi paikka tällaiseen kokeiluun kuin Jaskankoski. 

Perusasiat käytiin läpi ja muutaman heiton näytettyäni oli AJ:n vuoro. Heitto kulki kuin tanssi jo tunnin jälkeen. Vielä samana päivänä Suutari-Sepolta ensimmäinen perhokalastus setti lähti mukaan. Pikkujokia koluttiin ja kalojaki saatiin. Mm. itse sain Luttojoesta taimenen ~3,5kg ja 67cm.

Ei mennyt kuukautta, kun AJ jo alkoi puhumaan lohenpyynnistä. Johan on. Ilmoitin, että kahdenkäden vapa olisi suotava tähän touhuun. Sellainenkin hankittiin. Sopivan viikonlopun koittaessa suuntasimme auton keulan kohti Sevettijärveä, josta kävelimme Näätämöjoelle telttamajoitukseen.

Tarvittavat luvat hankittiin Metsähallituksen konttorista Ivalosta. Itselleni kolttasaamelaisena kuulemma pitäisi riittää pelkkä maininta asiasta kalastuksenvalvojalle. Eikä Metsähallituksella ollut erillistä lupapohjaa kyseiselle luvalle. AJ osti vuorokausiluvat (20€/vrk).

Vaan sunnuntaina sitten kuulin veneen äänen, Opukasnivan niskalla, josta arvasin valvojien olevan tulossa. Lupiahan he halusivat nähdä. Valvojat totesivat, että heidän täytyisi minulle kirjoittaa sakko kalastuksesta, koska minulla ei ollut lupaa mitä näyttää. No aikamme asiaa puituamme sain tiedon että koltan kalastusoikeus koskisi vain Näätämön maarekisterikylän alueella asuvia kolttia, joka pohjautuisi Suomen ja Norjan välillä sovitusta kalastussäännöstä. Vaikka Kolttalaki kertoo toista:
"Koltta-alueella asuvalla koltalla on tälläalueella sijaitsevilla valtion maa- ja vesialueilla ilman eri korvausta oikeus: 7.)harjoittaa kalastusta ilman eri korvausta." -Finlex.fi

Kiitos valvojien ymmärryksen asiaa kohtaan he eivät sakkoa minulle kirjoittaneet todeten, että ei siksi, että emme jaksaisi papereita ja kynää kaivaa repusta vaan siksi, että ymmärrämme ja uskomme sinun saaneen virheellistä tietoa konttorin työntekijöiden tietämättömyyden vuoksi. Eli konttorista saamani tieto onkin jokivarressa valvojalle kerrottuna virheellistä - ei ole hyvä tämä tämmöisenään. 

Vaihdettiin muutama sana kalantulosta, jolloin kerroin saaneeni ~4kg lohen ja hetkeä aikaisemmin vapauttaneeni alle kilon painoisen lohen. Kiittelivät vapautuksesta.

Vielä itse reissusta senverran, että perjantaina lähtömme venyi myöhään ja niin myös jokivarteen saapuminen. Aikomuksena oli odottaa kalastukseni aloittamista siihen saakka kunnes AJ on saanut ensimmäisen lohensa. Hän itse oli sitä mieltä, että minun tulisi jättää vapa autoon turhan painon poisjätttämiseksi, Päätin luopua ajatuksesta, kevensi sekin vähän. 

Teltan pystytimme pari kilometriä ennen jokivartta, väsyneinä ja läpikotaisin märkinä. Sunnitelmaksi otimme kävellä lopun matkaa aamulla herättyämme. Ja niin teimme. Päivä kalasteltiin ja Opukaskönkään laavulle, kun menimme kuivailemaan kamppeitamme, törmäsimme yllättävään näkyyn. Lapsiperhe oli vaeltanut myöskin laavulle.  Mies ja nainen mukanaan kaksi 5-10 vuoden ikäistä poikaa, ei kuulemma ollut ensimmäinen reissu heillekkään. Hieno homma, ei voi muuta sanoa! On hienoa nähdä nuoria kalamiehenalkuja ja varsinkin noin kaukana tiestä. Kovasti molemmat myös perhoa heittivät. Jos tätä luette niin tsemppiä teille ja pojille!

Laavulta lähtiessämme AJ:n usko alkoi jo loppumaan. Siitä huolimatta pysähdyimme niskalle heittämään. Ja kannatti. AJ keräili jo kamppeitansa kasaan lähdön merkiksi ja minä vielä viimeisiä heittoja heittelin, niin nasahti kala kiinni. Pian jo huomasin siiman päässä olevan painoa ja voimaa senverran, että loheksi pystyin sen sanomaan ja hetkeä myöhemmin se jo hyppäsi. Hyvänkokoinen kala ja hetken väsytettyä saimme kalan maalle. Viisari puntarin näyttäessä vähän reilua 4kg päätin unohtaa lapinlisän ja ottaa summasta hieman alakanttiin. Tasan 4kg.
 
No eihän me maltettu enää mennä nukkumaan. Mutta kalaa emme enää saneet sille iltaa. Aamupäivästä heräsimme ja masennuimme - teltan katto ropisee. Kuitenkin väännän itseni ulos tupakalle ja huomaan, että melkein aurinkoa paistaa eikä sateesta ole tietoakaan. Pian meille selvisi, että ropina johtui teltan ulommaiseen kankaaseen kopisevista sääskistä. Ei muutako kalalle. Ja ennenkuin sätkän saan loppuun on minulla jo lohi käsissäni. Yhdessä tuumin se vapautetaan, kun on niin pieni. Alle kiloinen. Tämän jälkeen valvojat jo saapuivat.

Alavirtaan käveleskellessäni huomaan paikallisen mökin omistajan olevan mönkijällä käymässä mökillä. Kysyin josko hän olisi halukas ottamaan osan tavaroistamme kyytiin, jolloin voisimme ottaa vain vähän evästä ja kalakamppeet kannettavaksi, kun kävelemme. "Na tyhyjänähän minä menen", kuului vastaus. Niin lähdin leiriä purkamaan. Luvan loppupuolella alavirrassa heittäessämme huomasin AJ:n pitelevän kalaa siimanpäässä. Sitä lystiä kesti hieman reilun minuutin verran. Jolloin kala irtosi. Vavan kaarevuudesta ja kelan käyttäytymisestä päätellen siiman päässä olisi ollut hänen ensimmäinen lohensa - dämm.
Lupa loppui ja painuimme laavulle kahvinkeittoon ja makkaran paistoon. Voimia keräiltyämme kävelemme pois ja keskiyön aurinkoon kauniilla Sevetintiellä päätämme reissun. Ahh, elämä on!!!



sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Haukikisa, 1.kilpailupäivä, 11.6.2016

Ensimmäinen kilpailupäivä on saatu päätökseen ja hurjasti se kilpa lähtikin käyntiin.
HarjusAnteron kanssa olimme vain hieman ennen väliraporttia lähdössä kalaan ja alku näyttikin hyvätä, kun osa vastustajista oli kipeänä, tai muutenvain jossain muualla huitelemassa säätä piilossa.

Kalaa kilpailupäivänä tuli kuitenkin loppujaanmyöten kiitettävästi ja jokainen tiimi sai kalaa. Pisteetkin jakautuivat kahdelle tiimille. Team Big Fishin hurja 115cm hauki muuttanee taktiikoita seuraaviin kilpailupäiviin, ja taisi jättää muut kylmäksi mittailun suhteen.

Team Big Fish 115cm, 10,5kg

Hauen perhokalastus yllätti minut positiivisesti. Mukavaa hommaahan tuo oli. Vielä vain vähän hifistelyä, niin tuostahan voisi jopa tehdä harrastusmuodon. Pah, tuskin. On niitä helpompiakin kaloja pyydettäväksi, muistuttaa kipeä haava yhden hauen syöksyn osuessa käteeni. Ihan kuin se olisi suunnitellut hyökkävänsä.

Saimme yhteensä viisi haukea. Kaikki alle kilon ja väliraportissa ilmeni isompia kaloja, joten emme viitsineet mittailla noita.


"Jalat märkinä suota pitkin kahlatessa, mielen virrasta nousivat esille kirkkaana muistot lapsuuden- kesistä. Kahlattiinhan nyt samoissa maisemissa, missä kalastusharrastukseni joskus kauan sitten alkoi. Nostalginen fiilis katosi kuitenkin nopeasti, hauen tarttuessa uistimeen.

Vielä eilen epäilin päätöstäni lähteä mukaan tähän kilpailuun. Tässä sitä nyt kuitenkin oltiin, haukijahdissa Kippuran kanssa.

Kippuran vispaamiin perhoihin tarttui päivän mitään ihan mukavasti haukia, mutta isommat hauet eivät näyttäneet kiinnostuvan perhoista. Eivät ne näyttäneet kiinnostuvan mistään muustakaan, mitä niille yritettiin tarjota. Pienemmät kiilanokat hyökkäilivät kuitenkin raivokkaasti niille tarjottujen vieheiden kimppuun. Kovasta yrityksestä huolimatta joukkueemme saaman kalasaaliin keskipaino ei yltänyt kovinkaan korkeisiin lukemiin."
-HarjusAntero

Alla kuvia osallistujien kilpailupäivästä:







Team Kokokesäkalassa. 0p.
5kalaa, ei pituutta.
Team Puikkoralli. 1p.
24 kalaa, ei pituutta. (84cm, ei kuvaa)
Team Big Fish. 1p.
8kalaa, 115cm.
Team SärkiSankarit 0p.
5kalaa, ei pituutta.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Koko Kesä Kalassa -blogin Haukikisa 2016

En julkaissut viime vuonna yhtään juttua. Tänä kesänä korjaan surkeaa juttusaldoni isolla kädellä, laittamalla leikkimielisen haukikisan käyntiin, joka toivottavasti koskettaa myös teitä, blogin lukijoita.

Kilpailun kohdekalana on siis Suomessa vähälle arvostukselle jäänyt hauki. Kisaan olen valinnut neljä vapaaehtoista kahden hengen tiimiä. Koko Kesä Kalassa -blogia edustaa itseni lisäksi HarjusAntero.

Alla kilpailun säännöt:

  • Kilpailu ratkaistaan pisteyttämällä saalis, kolmen kesän aikana vietetyn kalastupäivän aikana, Suomen lakien puitteissa, aktiivivälinein, saaduista kaloista. 
  • Kalasyötin käyttö kisassa on kielletty. 

Pisteet jaetaan alla olevan mukaisesti:

  • Päivän suurin kala,  1cm tarkkuudella = 1piste.
  • Päivän saaliin kappalemäärä kokonaisuudessaan = 1 piste. 
  • Kilpailun päätteeksi palkitaan vielä suurin kokonaismäärä yhteenlaskettuna 1 pisteellä
  • sekä koko kilpailun suurin kala 1 pisteellä. 
  • Vain kuvatut kalat osallistuvat kilpailuun. Suurin kala tulee olla kuvattu tasaisella alustalla mittanauhan kera. Tasatuloksessa kappalemäärä ratkaisee voittajan ja toisinpäin.

Raportit ja kuvat kaloista lähetetään kilpailua varten pystytettyyn WhatsApp-ryhmään kunkin kalastuspäivän päätteeksi.

Kilpailupäivän aikana raportoidaan väliaikatilanne klo. 14:00 WhatsApp-ryhmään. Tulokset julkaistaan tässä blogissa seuraavana päivänä pienen raportin kera. Voittajille on luvassa mainetta ja kunniaa.

Kilpailupäivät pyritään pitämään kerran kuukaudessa, kaikkien kilpailijoiden kalenteriin sopivasti. 

Ensimmäinen kilpailupäivä on 11.6. Muita ajankohtia ei ole vielä lyöty lukkoon.

Alla kisaan osallistuvat joukkeet:

Team Kokokesäkalassa
Tuomas Kiprianoff -Kippura
Tero Harju - HarjusAntero

Team Puikkoralli
Onni Hepoaho
Mika Pihlajamäki

Team Big Fish
Ville Vakoniemi
Joni Ylikotila

Team SärkiSankarit.
Niklas Heide
Juuso Huttunen

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Hipun pilkit 2016

Jo perinteeksi muodostuneet Kultahipun pilkit keräsivät tänäkin vuonna mukavasti pilkkikansaa Ivalojoen jäälle. Vaikka kisojen osallistujamäärä ei yltänytkään edellisvuosien tasolle, ilmassa oli silti juhlan tuntua. Aurinko paistoi ja ihmiset hymyilivät.  Keskitalven synkät, lyhyet päivät olivat enää vain muistoja historian hämärässä. Kevät ja jäidenlähdön odottelu saivat nämäkin, ajoittain raskaat muistot tuntumaan höyhenenkeveiltä.
Edellisvuoden kisan jälkeen olimme kokoontuneet Henkan ja Kippuran kanssa saunomaan. Saunan lämmössä muistelimme Henkan kanssa päivän tähtihetkeksi muodostunutta pilkkikilpailua. Kippura ei ollut työkiireidensä vuoksi ehtinyt jäälle asti, mutta kovana pilkkimiehenä hänkin osasi arvostaa juttujamme. Jossain vaiheessa iltaa sovimme, että seuraavan vuoden kisoihin lähdemme kaikki kolme.
Päivää ennen kilpailua Henkka soitti ja kertoi matkustaneensa opiskelupaikkakunnaltaan Rovaniemeltä Ivaloon.  – Pitihän se kisojen takia tulla, hän sanoi. Lyötiin puhelimessa seuraavan päivän sotasuunnitelma lukkoon. Kisa alkaisi puolilta päivin, ja aamulla kymmenen jälkeen voisimme käydä ilmoittautumassa.   Lauantaiaamuna olin hyvissä ajoin valveilla. Katselin lumisateen maalaamaa maisemaa. Sään puolesta kaikki näytti hyvältä. Aamupalan jälkeen lastasin pilkkivälineet autoon ja ajoin keskustaan. Kylän keskusta oli hiljainen, olihan nyt pääsiäinen. Ihmiset tietysti nauttivat mökeillään pääsiäispyhien tarjoamista vapaahetkistä.
Kävin ostamassa paikallisesta marketista syöttejä pilkkeihin. Marketin kalastusosastolla törmäsin Kippuraan. Miehen ostoskorissa oli pilkkivavan lisäksi kaksi pientä tasapainopilkkiä. Viime hetken ostosten jälkeen kävelimme kisapaikalla Soitin matkalla Henkalle. Hän kertoi jo ehtineensä rantaan pystytetylle kilpailuteltalle.
Kisan avaavan kuulutuksen kajahtaessa suurin osa porukasta katosi nopeasti jäälle. Odottelimme poikien kanssa vielä hetken, jonka jälkeen kävelimme kaikessa rauhassa vapaaksi jääneille paikoille. Nopeaan tahtiin kairasimme jäähän kolme reikää ja laskimme pilkkimme pyyntiin. Varsin pian huomasimme, että kilpailu tulisi noudattamaan täsmälleen samaa kaavaa kuin ennenkin. Kalaa ei tullut. Ei sitten millään. Kilpailun jännittävin hetki koitti, kun pystypilkkini tarttui jään reunaan. Hetken jo ehdin kuvitella, että nyt on iso kiinni. Haavekuva haihtui yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Kippuran avustuksella sain sentään pilkkini avannon reunasta irti.
Neljän tunnin kilpailuaika kului nopeasti. Ajoittain vilkuilin muita pilkkijöitä. Eivät hekään näyttäneet saavan mitään. Muutamat vapauttelivat korkeintaan alamittaisia harjuksia. Kisa päättyi summerin soittoon. Kävelimme punnituspaikalle pettyneinä, kuten niin monena vuonna aiemminkin. Pettymys sen kuin syveni, kun huomasimme  muutamien kilpailijoiden saaneen saalista. Palkinnot jaettiin pitkältä tuntuneen protestiajan jälkeen. Kalaa oli tullut viime vuotta vähemmän, mutta kolme parasta pilkkijää onnistui kuitenkin kohtalaisesti. Voittosaalis oli 300 grammaa. 
Ensi vuonna uudestaan.

-Harjus-Antero