Päivä Ivalossa on sama ko viikko Hawaijilla. - Vuotin Mitri





maanantai 29. huhtikuuta 2019

Keväjärven Siikapilkit Peuravuonolla


Ikkunan takana tuulenvire huokaili hiljaa, loppukevään aikaisessa aamussa, suuriksi kasvaneiden pihapuiden oksistoissa. Keittiön ikkunan edessä aamukahvia juodessa, mielen maisemat olivat oudolla tavalla haikeat. Olohuoneen suunnalta kuuluva puhelimen soittoääni ei antanut kuitenkaan tilaa perusteellisemmalle mielen tutkiskelulle joten se saisi odottaa.

- Päivää, lähdin tulemaan Inarista, munkit on matkassa, sanaili henkilö puhelimen kaiuttimessa. -Niin joo, nähdään vähän ajan päässä Ivalossa, sanoin ja katkaisin puhelun. Tässähän tulee taas kiire, että saadaan munkit ajoissa kisapaikalle. Pukeuduin ja kasasin pilkkivehkeet ennätysvauhtia, heitin kamppeet autoon ja lähdin ajamaan Ivaloa kohti.

Tarkalleen kello kymmenen yli kymmenen olin munkkikuorman kanssa Keväjärven Peuravuonon rannalla sijaitsevalla kisapaikalla. - On sulla mahtavat munkit, vitsaili ilmottautumispaikan suunnalta tuleva, minulle tuntematon viikseksäs pilkkimies. - Näin on, vastasin ja jatkoin pysähtymättä matkaani, aina kisateltalle asti. Kisapalaverissa omalle kohdalle napsahtaneet talkoohommat olivat nyt suoritettu.

Kävelin parkkipaikalle sijaitsevalle autolleni ja pukeuduin enolta  noin 15 vuotta sitten saamaani vanhaan kaamasen kansallisasuuni ja asettelin myös puukon vyölle. Muistelin enon sanoneen, että hopean eri sävyissä välkkyvä asuni on oikea saamamiehen haalari. Kysyin, että mistä sen oikein tunnistaa, että onko haalari tyhjänpyytäjän vai saamamiehen? Hajusta, eno vastasi.

Hetken kuluttua olin taas kisapaikalla täyden pilkkivarustuksen kera. Ilmoittauduin mukaan koitokseen ja lähdin 15 euroa köyhempänä siirtymään jonon jatkeena järven jäälle. 

Kilpailu alkoi ja ehdin pilkkiä pari minuuttia rauhassa, kunnes kuulin selkäni takaa lähestyvä raskaat askeleet. Katsahdin tulijan suuntaan ja tunnistin hänet heti. Artohan se siellä kahlasi loskan seassa, jäätä pitkin, minua kohti. 

Arto liittyi seuraan ja aloitti pilkkimisen. Melko nopeasti mies nostikin pilkkiavannosta ensimmäisen ahvenen. - No niin! Pääset sentään puntarille, huudahdin ja jatkoin pilkkimistä. Omalla kohdalla peli avautui vain hetkeä myöhemmin. - Ahven tuli, sanoi peukaloa heilutteleva pilkkikaverini. Hetken aikaa vielä pilkittiin samoilla paikoilla. Sitten siirryttiin hieman etäämmälle rannasta.

Seuraavalla avannolla tuplasin ahvensaldoni. Yksi ahven per avanto, ajattelin uutta reikää  jääpeitteeseen kairatessani. Sama tahti jatkui aina neljänteen reikään asti, mutta sen jälkeen oli hiljaista kalojen suhteen. - Perhana käänsi tuulen pohjoiseen, kuulin lähietäisyydellä istuvan Arton sanovan. Kilpailualue oli rajattu heikon jää tilanteen vuoksi edellisvuosia pienemmäksi. Arto veisteli vitsiä siitäkin, - taitaapi olla, että kilpailun järjestävä taho on rajannut parhaat ottipaikat tahallaan pois, lähtevät sitten huomenna porukalla virkistäytymään, jäälle siikaa kiskomaan.    

Kolme tuntia hurahti yllättävän nopeasti, lisää kalaa ei löytynyt kovasta yrityksestä huolimatta.
Kilpailuaikaa oli vielä tunti jäljellä, kun aloin kikkailemaan ja sitomaan siiman nokkaan siikapilkkejä. Ei edes kova tuuli ja kohmeiset sormet hidastaneet. No ei auttanut sekään. Kisapaikan rannasta kajahtanut merkkiääni, pysäytti kuitenkin epätoivoiseksi muuttuneen yrittämisen.

Punnituspaikalla näytti olevan jo porukkaa. Painavan näköisistä, kilpailunumeroin varustetuista, muovikasseista päätellen näyttivät olevan saamahenkilöitä kaikki. Tosin poikkeuksiakin oli, sillä Kippura ja Teme esittelivät tyhjiä pussejaan ja kertoivat kalojen kiertäneen kaukaa koukut ja myös ne etukäteen varmana pidetyt ottipelit.

Punnituksen jälkeen koitti vartin protestiaika, jonka aikana arvottiin hienoja tavarapalkintoja kaikkien kilpailuun osallistuneiden ja arvan lunastaneiden kesken. Ei osunut edes arpa omalle kohdalle. Juuri ennen sarjapalkintojen jakoa, Arto ilmoitti lähtevänsä kotia kohti.  Minä lupasin käydä pokkaamassa palkinnon jos joku palkinto tulisi. Miestensarjan viimeinen hajasijoituspalkinto jaettiin kilpailussa 18. sijoittuneelle pilkkimiehelle, joka oli Arto! Kilpailun alkumetreillä saatu ahven painoi kokonaiset 160 grammaa.

Kilpailuun osallistui yhteensä 73 pilkkijää. Kilpailun suurin siika painoi 432g. Siikapilkkien viralliset sarjatulokset löydät täältä: https://www.facebook.com/KevajarvenSiikapilkit/ 
Ensi vuonna uudestaan.


-Harjus-Antero

torstai 25. huhtikuuta 2019

Pääsiäiskalaa


Ääni tunkeutui unen läpi, joku hiippaili käytävällä. Askeleet lähestyivät, lähenivät uhkaavasti ja nopeasti. Olin valveilla, varuillaan ja yritin ennustaa salaperäisen hiiviskelijän seuraavaa siirtoa. Pidättelin vaistomaisesti hengitystä ja pelkäsin tulevaa, katsellessani hitaasti alaspäin aukeavaa makuuhuoneen ovenkahvaa. Tapahtumaketjun loput tarkat muistikuvat ovat edelleen hämäränpeitossa, makasin peiton alla ja kuulin lapsen äänen, hän kutsui minua äänellään - Isi, isi nyt on aamu! 

Nousin ylös sängystä ja lähdin etenemään keittiön suunnalta kuuluuvaa ääntä kohti, taidolla ja tuurilla onnistuin väistämään kaikki käytäville levitetyt lelut ja Lego-Palikat. Taitaapi tulla tuosta pojasta ihan oikea rumpali, ajattelin kokeellisen kuuloista kovaa ja rytmikästä kattiloiden kansien paukutusta kuunnelessani. Keittiössä loputkin unihiekat karisivat nopeasti pois silmäkulmista ja samalla rahalla irtosivat vaikutkin korvista, aamulla kello viisi.

Nimensä veroisesti alkanut pitkäperjantai eteni arkirutiineja noudattaen. Yhdeksän aikaan jalokala Jukka soitteli ja hoputti - Eiköhän sitä lähetä jo sinne mökille ja pilkille. Ilmoitin olevani valmis ja hetken kuluttua istuinkin jo Jukan auton kyydissä. Nellimintie oli  pehmeässä kunnossa, eikä autonperässä kärynpäällä matkustava moottorikelkka, ainakaan helpottanut matalalla maavaralla varustetun henkilöauton etenemistä. Hitaasti ja varmasti ryömimme kuitenkin perille.

P-paikalla purettiin kamppeet autosta ja laskettiin kelkka alas kärryltä. Rekeä Jukalla ei ollut joten muutaman kerran jouduttiin kamppeita kelkkomaan mökille. Mökillä purettiin tavarat, keitettiin kahvit ja haukattiin muutamat leivät. Eväshetken jälkeen hyökkäsimme mökki järven jäälle pilkille. 


Heti alusta lähtien kaikki näytti hyvältä, kalat näyttivät olevan liikkeellä ja kovalla syönnillä. Jukan kanssa nosteltiin harjuksia pilkkiavannoista jääpeitteen päälle ihan solkenaan. Yhtään isompaa yksilöä ei kuitenkaan onnistuttu vielä tavoittamaan. Tunnit kuluivat jäällä istuen nopeasti, eikä kelissäkään ollut mitään valittamista. 



Jossakin vaiheessa havaitsimme vastarannalla liikettä, joku siellä näytti hiihtelevän. Mietiskelin, että mihinhän se suksimies on suksimassa, kun päättäväisesti ja nopeaan tahtiin mökkiä kohti lykkii. No Artohan se tietenkin oli, kukapa muukaan. Vähän aikaa siinä vielä porukalla pilkittiin, eipä ne harrit siitä silti suurentuneet ja Artokin alkoi jo kyllästyä sintti luokan kalojen narraukseen. Jukallakin tuntui olevan mielessään jotakin, sen verran hiljaiseksi yhtäkkiä meni. Järvenselälle se näytti tuijottelevan ja aloin olla jo hieman huolissani, kunnes huomasin vastarannalla liikettä. Kaksi hahmoa näytti tulevan jään yli meitä kohti. Toinen hiihti ja toinen käveli kelkanjälkeä pitkin. Kerättiin pilkkivehkeet kasaan ja tuijotettiin rivissä tulijoita. Jonkin ajan kuluttua tunnistimme hahmot. Tiimi vahvistui taas yllättäen kahdella jämäkällä miehellä. Komennettiin uudet tulokkaat saunan lämmitykseen.



Seuraavana aamuna pilkittiin vielä hetken verran koko porukan voimin. Ei ne kalat siitä vieläkään suurentuneet. 


Arto joutui lähtemään päivällä takaisin kylän pintaan työhommiin ja Teme lähti samalla kyydillä. Kippuran ja jalokala miehen kanssa ei luovutettu, kierrettiin kaikki lähiseudun lammet ja järvet läpi. Pilkittiin ihan tosissaan, saatiin hyvän kokoisia ahvenia ja yksi hauki, mutta isommat harrit eivät meille näyttäytyneet. Illan päälle saunottiin. 




Viikonloppu hurahti taas nopeaa vauhtia ohitse ja sunnuntai aamuna hyvästelimme haikein mielin majapaikkamme ja hiljennyimme kukin tahoillamme pääsiäisen viettoon.


-Harjus-Antero