Suomalainen sukellusvene

Kalastuskausi alkaa olla paketissa näilläkin lakeuksilla. Kävin tänään laittamassa veneen talviteloille.  Vaivaton toimenpide. Ainakin sata kertaa jo tehty, ajattelin. Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin pahasti pieleen.

Olin pyytänyt kaverin avuksi. Ajattelin, että raskas soutuvene kääntyy helpommin kahden miehen voimin.  Kaveri tuli hyvissä ajoin paikalle.  Kiinnitin heti huomiota hänen tanssikenkiinsä. 

- Lähdit sitten juhlakamppeissa työhommiin, tokaisin. Kaveri ei vastannut mitään vaan tarttui riuskoin ottein veneen reunaan. En ehtinyt edes auttaa ennen kuin vene oli jo 50 metrin päässä rannasta. Riensin avuksi ja otin veneestä kiinni. Sovittiin, että kolmannella nousee.

Laskimme rytmikkäästi ääneen ja kolmannen kohdalla nostimme. Vene oli jo ilmassa, kun kaveri liukastui. Sain juuri ja juuri pidettyä veneen paikallaan. Kaveri näytti olevan kunnossa, joten päätimme yrittää nostoa uudestaan. Aloitimme taas rytmikkään luvunlaskun ja kolmannella karjuimme kuin keihäänheittäjät. Vene meni komeasti ympäri – harmi vaan, ettei kumpikaan ehtinyt toiselle puolelle ottamaan vastaan. Kuului julmettu rusaus. Jähmetyin paikalleni. Kuvittelin olevani patsas, joka seisoo torin reunalla välittämättä tippaakaan siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Hetken päästä havahduin kaverin kiroiluun. Säntäsin itsekin veneen toiselle puolelle. Veneen kyljessä oli valtava halkeama. Se muistutti karjalanpiirakan keskustaa. Kaveri kaivoi kännykän taskustaan ja alkoi räpsiä kuvia. Kielsin kuvaamasta halkeamaa. Peiteltiin vene pressulla ja sovittiin, että tästä ei kyllä kerrota kenellekään.  Kotimatkalla autossa jo vähän naureskelimme.

Ensi kesänä täytyy varmaan hankkia uusi vene.

-Harjus-Antero

Päivät eivät ole veljiä keskenään

Monta tyhjänpyyntireissua tuli tehtyä peräkkkäisinä päivinä Inarijärvelle Kaikennäköisiä ja -värisiä vaappuja tuli testattua. Millään ei tullut mitään.

Eräältä uistelureissulta kotiin palattuani keitin kahvit.  Kahvinjuonnin lomassa kirjoittelin sähköpostiviestin eräälle vaapun valmistajalle.  Tilasin ison läjän uusia vaappuja omilla toiveväreillä. Vaappumestari vastasi viestiin ja lupasi tehdä vaaput heti kun muut kiirelliset tilaukset oli saatu valmiiksi. Ajattelin keskittyä pari päivää kaikkeen muuhun.  Päivät venähtivät viikoksi. En edes muista, koska viimeksi olisin malttanut olla niin pitkän ajan pois vesien ääreltä.     

Lopulta kauan odotettu päivä koitti. Postimies poloinen oli pudottanut postilaatikkooni pahvirasian.

Avasin rasian ja ihailin uudenkarheita Onkimaton Uistimen väsäämiä vaappuja. Vaaput kiiltelivät auringossa. Ne tuoksuivat  tuoreelle uistinlakalle. Vaihdoin nopeasti rennon tuulipukuni kalastuskamppeisiin ja ajoin toyotalla Siskelin satamaan.  Satamassa lastasin kalastusvehkeet veneeseen  ja suunnistin järvelle.  Nanguvuono oli yllättävän tyyni. Ei pahemmin tuullut, ja aurinkokin lämmitti mukavasti. Sellainen on tähän vuodenaikaan harvinaista.

Viritin kolme vapaa pyyntiin. Sidoin siimojen päähän lenkkisolmulla uudet vaaput.

Tarkastin vaappujen uinnin. Kaikki näyttivät toimivan hyvin samassa vetonopeudessa.

Loppusyksystähän ei tarvitse enää kovin kovalla vauhdilla vetää eikä välttämättä käyttää kovin raskaita painojakaan. Kymmenen minuuttia kului vavan kärkiä katsellen. Sitten alkoi tapahtua.

Ensimmäinen tärppi oli kova. Väsyttelin taimenen veneen viereen ja arvioin kalan pituudeksi reilut viisikymmentä senttiä. Nostin kalan varovasti haavilla mitattavaksi. Mittanauha näytti tarkan mitan. Kalalla oli pituutta 51 settiä. Ensimmäinen mittakala oli veneessä. Muutaman minuutin  päästä keskimmäinen vapa niiasi. Väsyttelin toisenkin kalan veneen viereen ja näin, että se oli vähän aiempaa isompi.  Koukkasin taimenen haavilla ylös Mittasin kalan pituudeksi 62 senttiä. Kalan kyljissä olleista jäljistä päättelin sen uineen vähän aikaa sitten  verkon läpi. Kelasin loput siimat vaappuinen ylös ja ajoin takaisin satamaan. 

-Harjus-Antero