Sarjakuvia ja Kolttaa!

Aiemmin kerroinkin koltankielen opinnoistamme! Nyt luomistyömme on edennyt sarjakuvien muodossa. Finno-ugric comics-projektin vetäjät kävivät vierailemassa luokassamme, kertomassa projektistaan vähemmistökielien elvyttämisestä sarjakuvien avulla. Pääsimme myös itse tekemään sarjakuvia! Ja tässä olisi omamme!

Lisätietoja projektista heidän facebook sivuiltaan.
Finno-Ugric Comics - Etusivu
ja projektin nettisivuilta.
https://finnougriccomics.com/fi/

Sevettijärvelle ja takaisin

– Mitähän tästäkin tulee, Kippura sanoi. Se taisi olla ihan ensimmäinen koulupäivämme Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa. Olimme ruokasalissa ja istuimme pitkän pöydän molemmin puolin, lähes vastakkain. Pöydässä istuivat myös samalle linjalle ilmoittautuneet Teme ja Eki, molemmat myös keväjärveläisiä.

Olihan siinä kasassa sellainen kvartetti, että ei varmaan ainakaan tylsiä tai hiljaisia hetkiä tulisi oppitunneilla olemaan, ja melkoista hulabalootahan ne ensimmäiset koulupäivät olivatkin.

Päivät etenivät nopeasti koltansaamen kieltä ja kulttuuria lukiessa. Teoriapainotteisten kurssien lisäksi lukujärjestykseen oli merkitty muitakin mielenkiintoisia aiheita. Lokakuussa järjestettävää kalastuskurssia  odotimme kaikkein eniten. Räjähtävän alkuhuuman jälkeen opiskelussa alkoi tasainen suvantovaihe. Päivät etenivät kuitenkin yllättävän nopeasti uusien asioiden kanssa painiessa. Kaukaisuudessa häämöttäneen kalastuskurssin ajankohtakin tuli päivä päivältä lähemmäksi.

”Nåidd nååidai suu kueʹllen”

Maanantaina puoliltapäivin pakkasimme retkieväät ja kalastuskamppeet kuomukärryyn. Pakkausoperaation jälkeen jakaannuimme kahteen autoon ja lähdimme köröttelemään kapeaa tietä Sevettijärven suuntaan. Kippuran kanssa päästiin sentään samaan autoon. Matka taittui Kippuran kalajuttuja kuunnellessa. Jossain vaiheessa joku autossa istuvista luokkatovereistamme kyllästyi päättömiin  ja päättymättömiin kalatarinoihin. – Voi saatana! hän huusi. – Kerropa sama saameksi! Loppumatka istuttiin hiljaa.

Hyvissä ajoin iltapäivällä olimme perillä kohteessa. Porotila Sanilan pihalla porukka jaettiin neljän hengen huonekohtaisiin ryhmiin. Päästiin tai jouduttiin Keväjärven poikien kanssa samaan porukkaan. Majapaikkoihin tutustumisen jälkeen oli ruokailun vuoro. Maittavan ruokailuhetken jälkeen riensimme pihamaalle verkkojen selvittelyyn. Se sujui yllättävän hyvin isolla porukalla, kokeneempien opastaessa ensikertalaisia.

Onnistuneiden verkkosulkeisten jälkeen hypättiin taas ajoneuvoihin ja matkattiin moottorimarssia lyhyen matkan verran vesistön äärelle. Ensimmäinen kalapaikka oli pieni lampi, johon laskimme vain kaksi verkkoa. Seuraava verkkopaikka olikin sitten huomattavasti suurempi vesialue. Kahden veneen voimin laskimme järveen kaikki mukana olevat verkkomme. Rantaan palattuamme sää viileni nopeasti. 

”Poorri ooumaž tätt leeʹd rääuhast poorrâmääiʹj”

Hyvin nukutun yön ja tukevan aamiaisen jälkeen lähdettiin taas verkoille. Lammen rannalle saavuttaessa Ekiä jännitti. – Onkohan siellä mitään, hän tuumaili. – On, on, tietenkin on, sanoi puolestaan Kippura. Eikä hän ihan väärässä ollut. Kahden tukevassa kunnossa olevan siian lisäksi verkoissa oli myös hyvänkokoinen harjus. Saaliin oikeaoppisen käsittelyn opettelun jälkeen matka jatkui isomman järven rannalle. Järven rannalla jaettiin porukka kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä kokisi verkot, toinen lähtisi toisella veneellä järvelle kuvaamaan verkon nostoa ja kolmas jäisi rannalle odottelemaan. Minä pääsin kuvausveneen soutumieheksi. Se oli mieluinen tehtävä – mukavaa vaihtelua pelkille kalastushommille. Kalaverkkojen kokemisporukka selvisi hyvin tehtävästään. Siiat olivat liikkuneet yön aikana, ja saalis oli verkkomäärään nähden kohtalainen. Rannalle odottelemaan jäänyt porukka sai vastuulleen perkuuhommat. Päivän kalasaalis päätyi savustuspönttöön. Majapaikkaan palattuamme vietimme hetken koulutehtävien parissa. Koltansaamenkielisen kalasanaston tankkauksen jälkeen kävimme taas pienellä porukalla kokemassa verkot. Siltäkään reissulta ei tarvinnut tyhjin käsin palata. Illan tullen syötiin sitten reilusti savukalaa.

Keskiviikkoaamuna herättiin hyvissä ajoin. Porotila Sanilan henkilökunnan loihtiman ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen suuntasimme jo tuttuun tapaan verkon nostoon. Ensimmäiset verkot ammottivat tyhjyyttään. Ei ollut kala liikkunut yön aikana. Pieni pelko tyhjänpyyntireissusta kummitteli jo mielessä, kun lähdettiin Teemun ja muutaman muun kalastuskurssilaisen kanssa toiselle järvelle verkon nostoon. Teemu nosteli varmoin ottein verkkoja ja minä seurasin puittion paikalta touhua. Alkoihan sieltä lopulta nousta saalista, pulskassa kunnossa olevia siikoja, mutta ei kuitenkaan ihan edellisen päivän tahtiin. Saatiin kuitenkin ruokakurssille tarvittavat kalat. Rannalle päästyämme perkasimme kalat ja selvittelimme verkot. Majapaikkaan palattuamme pakkasimme tavarat kärryyn. Peräkärry jätettiin porotilan pihalle odottelemaan paluumatkaa. Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä piipahtamassa Näätämön marketeissa ja rajan takana Neidenissä. Neidenissä tutustuimme paikallisen museoon. Ä'vv Skolt Sámi museum oli todella hieno paikka.

Kiitos: Hanna-Maaria, Ääʹrhep, Pavlo, Janica, Porotila Toini Sanila, ǩiõllmäästra ja Kosaku 18–19.

-Harjus-Antero

Koko talvi koulussa!

Kippura, Harjus-Antero ja Titola +10 muuta opiskelijaa ovat aloittaneet tänä syksyllä opiskelun. Blogista tutut kalamiehet opiskelevat Koltansaamenkieli ja kulttuuri -linjalla, Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, Inarissa.

Pari viikkoa takaperin kyseinen luokka teki jotain, joka jää mieleeni pitkäksi aikaa. Loimme yhdessä tarinan, jonka päähenkilönä esiintyy koltankielisellä nimellään Fooma.

No kukas muu se olisikaan kuin Kippura eli Ǩiõbrr?

Olen sanaton.

Kiitoksia KOSAKU18-19! Suuri kiitos myös Hilkka Fofonoffille. Ilman Hilkan kielitaitoa ja ideaa tarinan kirjoittamisesta olisi tämäkin teksti jäänyt kirjoittamatta.

Fooma da ääkka

Piõgg pååss da Fooma šeel kueʹl.

Fooma lij õhttu da kuusiǩ läull.

Inn lij čueʹcǩes da seuʹŋŋed,

da luâđast lie jiânnai eeuʹn.

Ǩeârõkääkkažbuss puätt seämma päikka,

ij-ka Fooma leäkku teänab õhttu.

Âʹbrrpõlvv sõrčč vueʹllen,

tõt kasttad Fooma da ääkkaid.

Leekkas Foomast lij kååvas.

Foomast älgg põõlted,

ǥu reʹssõõǥǥâst lij kaampâr.

Kaampâr âpss porrmõõžž.

Ääkka haaʹlee peälšted Fooma mieʹldd sauʹjje.

Fooma ij haaʹled vueʹlǧǧed, ǥu kuʹvǯǯ lij ǩidd.

Tõt lij fiin kuʹvǯǯ, leâša neälǥlaž kaampâr veekk tõn njälmmses.

Ääkka vueʹlǧǧe sauʹjje, da kaampâr lij toođvaž.

Mââimõõzzâst Fooma peäss rääuhast juäʹtǩǩed kueʹllšeellmõõžž.  

Tuomas ja akat

Tuuli puhaltaa ja Tuomas pyytää kalaa.

Tuomas on yksin ja kuukkeli laulaa.

Yö on kylmä ja pimeä,

mutta luonnossa on paljon värejä.

Ruskamummobussi tulee samaan paikkaan,

eikä Tuomas ole enää yksin.

Sadepilvi roikkuu alhaalla,

se kastelee Tuomaksen ja mummot.

Onneksi Tuomaksella on laavu.

Tuomasta alkaa pelottaa,

kun pusikossa on karhu.

Karhu haistaa ruokaa.

Akat haluavat pelastaa Tuomaksen mukaan etelään.

Tuomas ei halua lähteä, kun taimen on kiinni.

Se on hieno taimen, mutta nälkäinen karhu vie sen suuhunsa.

Akat lähtevät etelään, ja karhu on tyytyväinen.

Viimein Tuomas pääsee rauhassa jatkamaan kalastamista.

Yksi ristiriita tarinasta jo löytyikin. Ruska-aikaan Virtavesien kuturauhoitus on voimassa. (1.9-31.11) Mutta tarinassahan ei kerrottu Tuomaksen olleen järvellä kalassa ;)

Metsäjärven taimen

Kesäkuu hurahti melkein huomaamatta ohitse. Juhannuksen tienoilla saimme kuitenkin lyötyä lukkoon suunnitelman muutaman päivän pituisesta lähitienoon metsäjärville suuntautuvasta kalastusreissusta.

Keskiviikkoiltana heitin auton takakonttiin retkieväiden ja muiden kalastusvälineiden sekaan muutaman verkon. Teemu ja Arto olivat menneet jo etukäteen Nellimintien varressa sijaitsevalle mökille selvittelemään verkkoja. Nuotiopaikan suunnasta tupruava savu toivotti minut tervetulleeksi paikalle.

Kiivettyäni lyhyen matkan vaaranrinnettä ylöspäin näin pihamaalla verkon selvittelyyn uppoutuneet sankarit. Kahden miehen verkkoshow näytti olevan hyvällä mallilla. Kävimme nopeasti läpi loputkin selvitystä vailla olevat verkot.

Teemu jäi mökille saunamajuriksi, kun suuntasimme Arton kanssa järvelle verkonlaskuun. Keli oli tyyni, joten verkot saatiin nopeasti pyyntiin. Mökille palattuamme paistoimme muutamat makkarat ja lähdimme saunaan. Saunan lämmön ja muutaman oluen jälkeen ei unta tarvinnut houkutella.

Torstaiaamuna heräsin aikaisin. Keitin kahvit ja herätin loputkin kalamiehet. Pojat valittelivat aikaista herätystä, mutta yllättävän nopeasti hekin olivat istumassa kahvikuppiensa äärellä. Aamukahvien jälkeen lähdettiin porukalla verkoille. Siika oli liikahdellut hyvin yön aikana: yksikään verkoistamme ei ollut pyytänyt tyhjää. Jätimme verkot järveen ja suuntasimme kalasaalis mukanamme mökille. Yhteistuumin päätimme valmistaa kalapotut päivälliseksi. Maittavan päivällisen ja ruokalevon jälkeen lähdimme takaisin järvelle – tällä kertaa kuitenkin vain siirtyäksemme mökkijärven lähistöllä sijaitsevalle pienemmälle järvelle.

Vedimme veneen lyhyen metsäkappaleen läpi ja heitimme pieneen metsäjärveen pari verkkoa. Verkot olivat nopeasti pyynnissä, joten aikaa jäi myös uisteluun. Pian veneen pohjalla pötköttelikin kaksi tukevassa kunnossa olevaa haukea. Lopetimme uistelun ja nostimme verkot ylös. Kahden verkon saalis oli kohtuullinen: kaksi ahventa.

Paluumatkalla päätin vielä vähän uistella. Muiden veneessä olijoiden kielloista välittämättä laskin parhaan ottivaappuni veteen. Vaapun rauhallinen uintiretki keskeytyi nopeasti. Nyt on todella iso hauki, ajattelin. Pelkäsin menettäväni vaapun, joten jätin vastaiskun tekemättä. Kala ponkaisi ilmaan veneen perässä ja oli saman tien irti.

– Se oli taimen, sanoi Arto.

– Iso taimen, komppasi Teemu.

– Hauki se oli, sanoin ja kelasin vaapun veneeseen.

Illalla Teemu lähti kotiin. Suunniteltua aikaisemman kotimatkan syyksi hän ilmoitti yllättäen kipeytyneen hampaan.

Aamulla kävimme Arton kanssa nostamassa verkot ylös. Kala ei ollut liikkunut yön aikana. Perattavaa ei tullut, joten saimme keskittyä lähtövalmisteluihin ja mökin siivoamiseen.

Parin viikon päähän suunniteltiin jo uutta reissua.

-Harjus-Antero

Maastopukumiehen saalis

Työpäivän jälkeen kotiin saavuttuani lastasin lautaselle poronkäristystä ja nuudeleita. Mahtava makunautinto keskeytyi nopeasti, kun maastopukuun sonnustautunut herrasmies ilmestyi yllättäen keittiöön.

– Päivää taloon, se sanoi.

– Päivää, päivää, mumisin vastaukseksi nuudeleita maiskutellen.

Maastopukumies ei vähästä hätkähtänyt, se asettui lattialle unohtuneelle jumppamatolle polvilleen, istui kantapäidensä päälle ja kääri sätkän.

Mittailin miehen ulkoista olemusta useampaan kertaan, mutta en silti tunnistanut oudon oloista matkamiestä.

– Kylläpä kiertää mahassa, mies lausahti irvistäen. Hän nousi nopeasti ylös lattialta ja lähti juoksemaan eteistä kohti.

Ajattelin, että kaverille taisi tulla isompi hätä. Askeleen pituudesta ja vauhdista päätellen kyseessä oli todella iso hätä.

Hätkähdin, kun kuulin ulko-oven kolahduksen. Nousin nopeasti ylös sohvalta ja näin edessäni tutut kasvot. Nyt huoneessa seisoi kalakamppeisiin sonnustautunut Tanhuan Arto.

– Ootkos vasta herännyt? Arto kysyi.

Mitä ihmettä se oikein höpöttää, ajattelin. Sitten tajusin heränneeni sohvalta samalla hetkellä, kun Arto astui ulko-ovesta eteiseen. Kerroin ottaneeni pienet torkut rankan työpäivän jälkeen.

–  Eiköhän lähdetä, Arto sanoi.

– Lähdetään vain, tokaisin takaisin.

Matkalla nappasin eteisessä olevat kalastusvälineet mukaan. Pihalla odotti Arton uusi auto. Ei se ihan uusinta vuosimallia ollut, mutta hänelle se oli uusi. Matka lähimmälle koskelle sujui maastoauton kyydissä joutuisasti.

Kosken rannalla puhalsi voimakas tuuli. Tuuli oli niin kova, että kokonaan maalle vedetty kevytrakenteinen soutuvenekin näytti olevan merihädässä. Valkoiset vaahtopäät velloivat järvellä raivokkaasti, yksittäiset aallot näyttivät uhkaavan korkeilta.

Vesille ei ollut mitään asiaa, joten päätimme tyytyä rannalta nakkeluun. Arto vispasi perhoa vastatuuleen, ja minä heittelin raskasvalmisteisia vieheitä laiturin nokasta virvelillä. 

Hetken aikaa tyhjää pyydettyäni katsahdin Artoon päin ja huomasin perhovavan kärjen olevan mutkalla. Koukku on jäänyt pohjaan kiinni, ajattelin, kunnes pian huomasin vavan kärjen syvät pystykumarrukset. Heitin virvelin sivuun, nappasin haavin käteeni ja riensin juoksujalkaa apuun.

Hyvän kokoinen harjushan se oli, mikä lopulta pötkötti haavissa.

-Harjus-Antero

Avovesikausi aukaistaan ennenkuin pilkkikausi päätetään.

Näillä korkeuksilla jäät alkaa olla jo finaalissa, joten pilkkikausi päätettiin hienosti "viimeisillä jäillä" helatorstaina 10.5.2018. Jos olisimme tulleet pilkille kaksi päivää myöhemmin, emme välttämättä olisi tuolle järvelle enää päässeet.

Päivän aikana sulamisvedet olivat vallanneet sen kuivemman jängän, jonka ylitimme aamulla. Kelkalla liikkuminen varsinkin paluumatkalla oli jo vaikeaa, kun lumet olivat sulaneet päivän aikana hurjasti. Enkä ihmettele yhtään, sillä kuuma oli jäällä pilkkiessä, T-paita kelit. Mutta ehjänä pääsimme perille, ja komeaa kalaakin tuli. Ivalon perhokalastajien Kultahippu-special-värin Mutu-leech toimi kuin tauti. Tämä väri on kehitetty ja myydään Hotelli Kultahipun ja Ivalon Perhokalastajien yhteystyönä.

 Tässä vaiheessa kalaa on jo tarpeeksi ja suunta on kotiinpäin.

 Kultamorri petti myös pienen siian.

 Ahven. 1054g

Komeita ahvenia ja viehekkin kuvassa. 

Avovesikausi 4.5.2018

Ettei ihan pilkkimiseksi mene, niin avovesikausihan on jo avattu ennen tuota pilkkireissua. Harjuksen kuturauhoitus ei ole voimassa pohjoisimmassa Suomessa, joten kalastaa saa heti kun jäät sen sallivat. Suuntasimme sulan veden äärelle tarkoituksenamme testailla uusia ja vanhoja välineitämme. Minulla olikin neljä vapaa mukanani. Ensimmäisenä ajattelin kokeilla uusinta hankintaani, perhosettiä, jonka huusin Facebook ryhmästä: Zpey Zero #7 keloineen ja siimoineen. Kelpo vapa, ja siimakin toimi.

Kalastin hieman sillä yhtä monttua tyhjää. Sen jälkeen päätin siirtyä vaihtamaan välineitä. Matkalla välineiden luo huomasin kuitenkin potentiaalisen syvänteen reunan, jota pysähdyin heittämään hetkeksi. Muutaman heiton jälkeen kävi tärppi. Luulin sitä kuitenkin pohjakosketukseksi, mutta pari heittoa myöhemmin tulikin yllättäen taas "pohjakosketus". Tällä kertaa pohja alkoi kuitenkin nykiä vapaa ja veti jopa siimaa kelalta. Hetken aikaa kesti ennen kuin sain kalan kammettua pintaan, jolloin näin sen olevan taimen – ja mitallinenkin vielä. Väsytys kesti oletettua kauemmin, johtunee pitkästä talvesta ja "uudesta" setistä. Tuntuma hukassa.

Kiville kalan kuitenkin sain ja totesin sen olevan pienempi kuin luulin. Kuitenkin mittaillessani sitä vavanvartta vasten katsoin sen olevan juuri ja juuri 50 senttiä pitkä. Siispä kala kyytiin. Kotona mittasin saaliin vielä uudestaan, ja tulos oli tasan 50 senttiä. Hyväkuntoinen, oikein punalihainen kala. Tästä on hyvä lähteä parantamaan.

 avauskala. 

Makkaran paistoon ja jatkamaan. Uittelin samaa montana-nymfiä kaikessa rauhassa, kunnes yhtäkkiä vapa taipui. Tätä tosin ei voinut luulla pohjakosketuskeksi, joten kelaaminen alkoi heti.

Kala tuli kuin uppotukki perässä – pohjia pitkin ja vastaan laittamatta. Tippi nousi pintaan, jolloin pakotin myös kalan pintaan. Iso harrihan se oli: 49 senttiä pitkä, painoa ei saatu.

Harjus 49cm.

Ottiperho.

Luttojoen tulvaa. 

Ivalojoen Alakoski tulvassa äitienpäivänä

Tästä on hyvä lähteä jatkamaan kautta! Kireitä kaikille.