Kalatrofee

Alati laukkaavat ajatukset hidastivat tahtiaan. Eivät ne sentään kokonaan pysähtyneet – hiljensivät kuitenkin hetkeksi vauhdikasta poukkoiluaan. Saunan kiukaan laadukkaiden kivien sihahdukset havahduttivat ajatuksiinsa vaipuneen miehen. Lämmin hyvänolontunne kiipeili alastomalla vartalolla.

– Tämä se on elämää, sanoi löylykauhaa tiuhaan tahtiin heilutteleva Kari.
Puisen saunakiulun tyhjennyttyä oli sopiva hetki siirtyä ulos, leirintäalueen rannalla sijaitsevan saunan terassille. Ivalojoen suunnalta puhaltava kylmä tuuli kuivasi hetkessä hikisen ihon. Saunojien oli palattava nopeasti takaisin lämpimille lauteille.
Muutamien napakoiden löylyjen jälkeen Kari avasi keskustelun.
– Meinasi jäädä tämä reissu tekemättä. Vaimo on heittäytynyt viime aikoina mustasukkaiseksi meikäläisen tekemisistä.
­­– Naisen mieli on arvaamaton, Toni ehti lausua väliin.
– Selväsanaisesta kiellosta huolimatta päätin lähteä mukaan. Saa nähdä, onko tämän reissun jälkeen enää paikkaa, johon palata. On se sen verran temperamenttinen tapaus tuo meikäläisen emäntä.

Pitkään hiljaa istunut Markku puuttui keskusteluun.

– Perkele! On se kumma, että piti Ivaloon asti lähteä jauhamaan jonninjoutavia naisista.

Saunaan laskeutui taas hiljaisuus.
Keskustelut oli tälle illalle keskusteltu. Oli aika vetäytyä leirintäalueen laidalla sijaitsevalle piilopirtille yöpuulle. Pitkän ajomatkan ja saunan lämmön uuvuttamien kaverusten ei tarvinnut unta odotella.

Aamu avautui yöllisen tihkusateen jälkeen sumuisena ja viileänä. Mökin sisällä oli kuitenkin lämmin ja odottava tunnelma. Kaikki tiesivät, että tänään päästäisiin kokeilemaan vetouistelua – tuota jaloa herramiesten lajia, varmoilla taimenpaikoilla. Tätä hetkeä oli odotettu pitkään. Miltei sanoinkuvaamaton tunne oli hiipinyt monta kertaa kalamiesten paidankauluksien alle reissua suunniteltaessa. Nyt salaisen taimenlammen muodokas siluetti lähestyi kilometri kilometriltä. Kohta oltaisiin perillä tarkoin valitussa kohteessa.

–  Kyllä Lapin luonto on kaunis ja alaston, Kari sanoi heti kun auton moottori oli sammunut. Lausahdus kuvasi täydellisesti edessä avautuvia maisemia. Lampi sijaitsi aivan metsäautotien lähellä.

–  Miten ihmeessä tämä voi olla pysynyt salaisena? miehet päivittelivät yhteen ääneen.

Toni ja Markku lähtivät hakemaan venettä lammen toiselta puolelta. Kari jäi virittelemään vapoja pyyntikuntoon ja valitsemaan tilanteeseen sopivia vaappuja. Pienen pohdiskelun ja taivaalle tuijottelun jälkeen hän valitsi kolme identtisen näköistä taimenvaappua. Solakkavartaloiset balsakalat olivat nokkalevyihin stanssattujen tekstien perusteella kuusamolaisen vaappunikkarin valmistamia. Kari oli saanut kyseiset vaaput lahjaksi täytettyään jokin aika sitten pyöreitä vuosia. Mies hipelöi uistinpakkiaan ja ihaili siimoihin sitomiaan vaappuja korkeassa polviasennossa. Pian hän kuuli rantaa lähestyvän soutuveneen airojen loiskahdukset ja veneen hankaimien tasaisen kitinän. Tasaperäinen soutuvene rantautui vaivattoman näköisesti.

Miehet kiinnittivät kaksi vapatelinettä veneen takaosan laitoihin. Keulapuolen telineen virkaa hoiteli Markku pitämällä vapaa kädessään. Toni asettui veneen keskiteljolle soutajan paikalle. Muutaman riuskan aironvedon jälkeen toinen takaosaan viritetyistä vavoista oli jo mutkalla. Kari taajoi kalan kanssa varmoin ottein.

– Nyt on kunnon taimen kiinni. Ei meinaa antautua millään, Kari puheli rauhallisesti.

­–  Ei tahdo tulla pintaan ollenkaan, Markku jatkoi haavia kädessään roikottaen.

Taistelu kääntyi lopulta kalan eduksi. Siima meni poikki kesken väsytyksen.

–  Ei ole tosi! Kari huusi.

Pettyneen oloinen porukka ei antanut periksi. Toni souti lampea ympäri, mutta veden alla oli hiljaista. Toista tärppiä ei kuulunut, joten kalamiehet päättivät palata rantaan odottelemaan syönnin alkamista. Samalla oli hyvä syödä itsekin.

Parin tunnin päästä miehet olivat taas veneessä. Toni ehti soutaa keskelle lampea, kunnes alkoi tapahtua. Kala tarttui yllättäen ja oli viedä Markun pitelemän vavan mukanaan. Ihmeen kaupalla mies onnistui tarraamaan uudelleen kiinni jo veden varaan livenneeseen vapaan. Mies kesti hurjasti tempoilevan vedenelävän vedot mutta siima ei. Se katkesi taas kriittisellä hetkellä. Kala sukelsi syvyyksiin ja vei vaapun mukanaan. Kirosanat sinkoilivat ilmaan. Kovaa yritystä ei palkittu tälläkään kertaa. Toni souti lammen ympäri vielä pari kertaa, mutta kalat olivat sulkeneet suunsa. Niinpä kolmikko palasi jälleen tyhjin käsin leirintäalueelle.

Hyvin nukutun yön jälkeen kaverukset päättivät yhteistuumin lähteä kotimatkalle suunniteltua aikaisemmin. Pitkä kotimatka sujui leppoisasti. Matkalla muisteltiin tärppejä ja manailtiin heikkoja siimoja. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että reissu oli ollut onnistunut. Illalla väsyneet miehet olivat kotona. Karinkin kotiavain sopi yhä oveen. Vaimo oli leppynyt vapaan viikonlopun aikana.

Seuraavana aamuna heti kahdeksan jälkeen Markun puhelin soi. Hän tunnisti soittajan numeron, vaikka ei ollutkaan tallentanut sitä puhelimen muistiin. Kolmikolle veneen vuokrannut isäntä soitteli Ivalosta. Hän kertoi kiihtyneellä äänensävyllä olevansa terveyskeskuksessa.

– Se on kirottu se saakelin paskalampi. Sinne ei kannata sinunkaan enää ikinä lähteä!

Mies kertoi olleensa edellisenä päivänä verkoilla. Verkkoja laskiessa oli sattunut jotain todella outoa. Valtava hauki oli hypännyt ilmaan ja onnistunut sotkeutumaan jo puolittain veneessä olleeseen verkkoon. Sätkivää jättiläishaukea verkosta irrottaessaan mies oli tuntenut oudon vihlaisun kädessään.

–  Se ei ollut se hauki, joka minua puri, vaan kolmihaarakoukku!

Verkkomiehen käteen oli tarttunut hauen suupielessä roikkuva vaappu. Terävät koukut olivat tunkeutuneet syvälle kämmenen ihoon. Hauki tempoili vimmatusti, mutta nahka kesti. Sekä hauen leuassa että kalamiehen kädessä.

Mies ei yltänyt veneen perällä olevaan nuijaan, vaan joutui takomaan petokalan hengiltä metallisella äyskärillä. Kun sätkiminen loppui, kalastaja sai pujotettua yllätyssaaliinsa verkosta oikealla kädellään. Koukut pysyivät silti tiukasti kiinni kalanpäässä ja kämmennahkassa.

– Ei niitä yksin saanut millään irti. Se oli joku Kuusamossa tehty vaappu. Mahdottoman terävät koukut siinä oli.

Miehen oli pakko irrottaa valtavalta hauelta pää. Kaksikymmentäsenttinen kalanpää kämmenestään roikkuen mies lähti ajamaan kohti Ivaloa.
– Terveyskeskuksen parkkipaikalle päästyäni olin ilmeisesti pyörtynyt kivusta. Onneksi olin kaatunut Ladan konepellille enkä asfaltille. Ladan omistajahan se minut siitä sitten myöhemmin herätti ja talutti päivystykseen.

–  Epäilihän se tietenkin aluksi, että humalassa olin siihen horjahtanut. Hauenpään nähtyään hän kuitenkin ymmärsi, että saattaisin tarvita oikeastikin valkotakkisten apua.

Koukut saatiin helposti ihosta irti, ja vaappukin pääsi kunniapaikalle terveyskeskuksen seinälle ripustettuun lasivitriiniin.

– Olihan se selvästi ottipeli, kalamies jatkoi.

– Lääkäri kaiketi piruillessaan ehdotti, että veisin hauenpäänkin jollekin konservaattorille käsiteltäväksi. Siitä olisi kuulemma saanut hurjan näköisen trofeen, kun leuatkin olivat jäykistyneet valmiiksi ammolleen. Sanoi vielä, että sehän toimisi samalla naulakkona, kun hampaat on näin pitkät.

– Taisi olla paikallisia, kun osasi sillä tavalla piruilla. 

-Harjus-Antero

Kippuran haastattelu Inarilainen-lehdessä

Inarilainen-lehden toimittaja Ville Vaarala haastatteli blogin kirjoittaja Tuomas Kiprianoffia perhokalastuksesta ja viime kesän kalansaaliista. 

Juttu on julkaistu 18.10.2017 Inarilainen-lehdessä.

Kirjoja pimeneviin syysiltoihin

Kaikkiruokaisena kirjojen kohtuukuluttajana olen kahlannut vuosien saatossa läpi lukuisia teoksia. Lukemieni kirjojen aiheet ovat yleensä vaihdelleet laidasta laitaan. Kirjojen lukeminen on aina ollut yksi mieluisimmista tavoistani viettää vapaa-aikaa. Olen aina pitänyt myös kalastuskirjallisuudesta. Kaikenlaiset kalastamiseen liittyvät teokset ovat yleensä tarjonneet ne kaikkein mieleenpainuvimmat lukuelämykset. Kalatarinoiden tarkasti kerrotut yksityiskohdat ja tiiviiksi rakennetut juonet ovat mielestäni hyvien tekstien tärkeimmät rakennusmateriaalit. Edellä kuvailtujen elementtien joukkoon sopii hyvin myös lämminhenkinen huumori. 

Jonkin aikaa sitten lainasin kirjastosta Harri Sirolan  Silkkaa kalajuttua -novellikokoelman. Kirjailijan tuotanto ei ollut minulle entuudestaan tuttua, mutta päätin siitä huolimatta tutustua tähän 1990-luvulla julkaistuun teokseen. Kymmenestä novellista koostuva lämpimällä huumorilla ja huikeilla juonenkäänteillä sävytetty novellikokoelma oli hieno lukukokemus. Kirjan luettuani ihmettelin, miten olen onnistunut kiertelemään kirjaston hyllyjen välissä näinkin kauan törmäämättä aiemmin tähän teokseen.             

Yksityiskohtaisesti kuvailtujen ja mukaansa tempaavien tarinoiden ystäville suosittelen myös Matti Kettusen teoksia. Kettusen laajasta tuotannosta löytyy varmasti jokaiselle kalastus- ja eräkirjallisuuden ystävälle mielenkiintoista luettavaa.

Kalastus- ja eräkirjallisuudesta puhuttaessa en voi olla mainitsematta myöskään Hans Lidmanin nimeä. Esimerkiksi Lidmanin Tuntureita ja taimenia -kirja on tullut luettua useampaankin otteeseen vuosien varrella.

  

-Harjus-Antero

Tarinat edellä

Kuva: @SnOwstone

Ennen avoveden kalastuskauden alkua olin todella innoissani. Valtavan innostuksen taustalla oli tällä kertaa muutakin kuin tulevan kesän kauan odotetut kalastusseikkailut. Perinteisten blogihommien lisäksi tehtävälistalla oli uuden, netissä kalastuskokemuksiaan jakavan kalastusporukan perustaminen. 

Idea uudesta kalastusryhmästä oli kytenyt ajatuksen tasolla jo pitkään. Lopulliseen muotoonsa se jalostui, kun tapasin yhdessä saunaillassa erään kaverin, joka oli ainakin juttujensa perusteella hurahtanut täysin kalastuksen mystiseen maailmaan. Olimme heti samalla aaltopituudella. Armeija-aikojensa muistelemisen lisäksi kaveri puhui taukoamatta kaikesta kalastukseen liittyvästä. Jos joku on kalahullu, tuo kaveri on juuri sellainen, ajattelin loputtomilta tuntuvia juttuja kuunnellessani.

Jonkin ajan kuluttua aloimme suunnitella netin välityksellä uuden kalastusporukan kokoamista. Suunnitelmat etenivät hitaasti mutta varmasti. Nopeasti huomasimme, että porukan ydinryhmään tarvitaan lisää osaavia ihmisiä. Sopivat kaverit löytyivät molempien kaveripiireistä ilman suurempia etsintöjä. Porukka alkoi olla kasassa. Vielä piti keksiä joukolle toimintaa kuvaava nimi. 
Hyvien nimiehdotusten seasta oli vaikea poimia parasta nimeä. Lopulta kaikkia jäseniä miellyttävä nimi kuitenkin löydettiin. Asiat lähtivät rullamaan omalla painollaan. 
Jonkin ajan kuluttua huomasin, että oma vapaa-aikani ei tule millään riittämään tämän kunnianhimoisen projektin läpiviemiseen. Vaakakupissa painoivat normaalin arjen lisäksi tuottavuusajatteluun ajautuneet työkuvioni. Joten pojat jatkoivat virvelit tanassa avoimin mielin, ylävirrassa odottavia uusia haasteita kohden. Minä jäin nuotiopaikalle – yhtä hienoa kokemusta rikkaampana. 
Koko Kesä Kalassa -blogin hommat ovat kuitenkin jatkuneet entiseen tapaan: talkoohengessä, tarinat edellä, taiteellisella ja hieman kotikutoisilla mausteilla höystettynä.

Avoveden kalastuskausi on edennyt taas yllättävän nopeasti. Monta hienoa ja tapahtumarikasta reissua on koettu jo tähänkin mennessä. Jokasyksyiset vetouisteluhommatkin kolkuttelevat jo oven takana. Uutta sisältöäkin saattaa vielä tälle kaudelle ilmestyä. Pysykää kanavalla!

Lopuksi haluan kiittää kaikkia blogin lukijoita. Kiitokset lähtevät myös Matiakselle ja talkoomies Aki-Tapanille.

-Harjus-Antero              

Harjusta Tsarmista

Tommin kesäloma loppui sunnutaina, mutta samana iltana Tärkkämöjoen sensei saapui Saariselälle lomanviettoon - aktiivista kalastusta olisi vielä melkein viikko jäljellä. Sensei oli ison harjuksen perässä, joten valitsimme kalapaikat sen mukaan. Illalla laitettiin kaikki varusteet valmiiksi ja sovittiin, että aamusta lähdetään kalaan.

Ensimmäinen harjuspaikka oli tuttu Sensein edelliskerran vierailulta. Joki ei tälläkaan kertaa pettänyt, mukavan kokoista harjusta nousi tasaiseen tahtiin muun muassa mustalla nymfillä - viehe ei näille kaloille kelvannut.

Välillä vietettiin taukoa ja poimittiin samalla hilloja, joita onkin tänä vuonna tullut mukavasti.

Seuraavana iltapäivänä Arto soitti ja pyysi mukaansa varmalle harripaikalle. Senseitä ei tarvinnut paljon yllyttää. Pian olimme jo matkalla. Saavuimme sovittuun kohtaamisapaikkaan ensin ja odottelimme Arton saapuvan. Viivästymisen syy selvisi, kun Arto kertoi koppelon jääneen autonsa alle.

Paikka oli todella hieno ja kalaa siellä varmasti olisi. Kalasteltiin kolmeen pekkaan joen eri osia ilman tulosta. Pidettiin tauko ja keitettiin kahvit - ottimontutkin saivat hetken rauhoittua. Lähdettiin takaisin joelle, kun sade alkoi. Kastuttiin kunnolla, mutta ei masennuttu.

Sade onneksi loppui melko pian ja alkoi olla jo hämärää. Heitettyä perhoa tai viehettä ei enää kunnolla nähnyt, kun alkoi tapahtua. Minulla nappasi. Vapani niiasi kunnolla ja jarru huusi. Kala tuntui isolta, mutta tuotti lopulta pettymyksen - se oli kolmikiloinen koskihauki.

Alempana sensei nappasi mukavan kokoisen harjuksen Black zululla, joka otettiin ruokakalaksi.

Arto sai vielä järven läheisyydestä ison harjuksen nymfillä. Sensei perkasi kalat, Arto vuoli tikkuja kalojen paistamista varten. Minulla olisi repussa purkissa suolaa. 

Avasin purkin, hämärässä suola näytti jotenkin oudolta - makutesti vahvisti, että purkissa oli jotakin muuta kuin suolaa. Sensei maistoi myös purkista ja vahvisti epäilykseni - purkissa oli pyykkipulveria. Olin pakannut epähuomiossa väärän purkin reppuuni.

Kalat maustettiin perinteiseen tapaan katajalla ja hyvältä ne maistuivat ilman suolaakin nälkäisille kalamiehille. Evästelyn jälkeen palattiin takaisin tukikohtaan.

Seuraavana päivänä lähdettiin uudelle kalapaikalle. Joelle oli muutaman kilometrin kävelymatka, joten sensei pakkasi kahluuvarusteensa rinkkaansa ja lähti taipaleelle vaelluskengillä. Kartan mukaan edessä olisi pieni puro, mutta päättelimme, että sen yli kyllä pääsisi reippaalla loikalla. 

Purolle saavuttuamme ylityspaikkaa ei tahtonut löytyä. Minä kyllä kumppareillani pääsisin yli, mutta ei Sensei. Mietimme tilannetta hetken ja päätimme, että minä veisin ensin kaikki varusteemme puron yli ja sen jälkeen ottaisin Sensein reppuselkääni ja kantaisin hänet syvimmän kohdan yli.

Hyvästä suunnittelmasta huolimatta, tilanne ei mennyt niin kuin suunnittelimme. Otin 90 kg sensein selkääni ja kolmannella askeellani astuin liukkalle kivelle jolloin Sensei tippui selästäni veteen ja kastui "muniaan myöten" - onneksi ei käynyt sen pahemmin. 

Joelle saavuttuamme Sensei puki kuivaa ylle ja päästiin kalastamaan. Ötökkää oli paljon liikkeellä ja näimme kalojen pintakäyntejä.

Minä siirryin virvelini ja perhovapani kanssa kosken loppuliulle, Sensei kahlasi niskalle. Kalasteltiin tovi, kun puhelimeni soi. Sensei soitti ja kertoi, että olisi tarve haaville. Kosken meteliltä en ollut kuullut huutoa. Lähdin harppomaan niskalle ja heitin vapani penkalle.

Pusikon läpi näin, että nyt on iso kala kiinni. Sensei väsytteli iso harjusta, joka ei suostunut tuleman niin lähelle, että yltäisin nappaamaan sen haaviini. Lopulta annoin haavin senseille, joka onnistui saamaan kolmannella yrityksellä kalan haaviinsa.

Kala oli iso harjus, joka mittauksessa osottautui 50 cm pituiseksi. Ei siinä pieni kastuminen enää painanut, kun harjusennätys meni uusiksi ja vielä pintaperholla. Mahtava paikka - tänne pitää tulla ensi vuonna uudestaan. Ottipelinä oli Elk hair caddis.