Päivä Ivalossa on sama ko viikko Hawaijilla. - Vuotin Mitri





lauantai 25. lokakuuta 2014

Suomalainen sukellusvene


Kalastuskausi alkaa olla paketissa näilläkin lakeuksilla. Kävin tänään laittamassa veneen talviteloille.  Vaivaton toimenpide. Ainakin sata kertaa jo tehty, ajattelin. Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin pahasti pieleen.

Olin pyytänyt kaverin avuksi. Ajattelin, että raskas soutuvene kääntyy helpommin kahden miehen voimin.  Kaveri tuli hyvissä ajoin paikalle.  Kiinnitin heti huomiota hänen tanssikenkiinsä. 
- Lähdit sitten juhlakamppeissa työhommiin, tokaisin. Kaveri ei vastannut mitään vaan tarttui riuskoin ottein veneen reunaan. En ehtinyt edes auttaa ennen kuin vene oli jo 50 metrin päässä rannasta. Riensin avuksi ja otin veneestä kiinni. Sovittiin, että kolmannella nousee.

Laskimme rytmikkäästi ääneen ja kolmannen kohdalla nostimme. Vene oli jo ilmassa, kun kaveri liukastui. Sain juuri ja juuri pidettyä veneen paikallaan. Kaveri näytti olevan kunnossa, joten päätimme yrittää nostoa uudestaan. Aloitimme taas rytmikkään luvunlaskun ja kolmannella karjuimme kuin keihäänheittäjät. Vene meni komeasti ympäri – harmi vaan, ettei kumpikaan ehtinyt toiselle puolelle ottamaan vastaan. Kuului julmettu rusaus. Jähmetyin paikalleni. Kuvittelin olevani patsas, joka seisoo torin reunalla välittämättä tippaakaan siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Hetken päästä havahduin kaverin kiroiluun. Säntäsin itsekin veneen toiselle puolelle. Veneen kyljessä oli valtava halkeama. Se muistutti karjalanpiirakan keskustaa. Kaveri kaivoi kännykän taskustaan ja alkoi räpsiä kuvia. Kielsin kuvaamasta halkeamaa. Peiteltiin vene pressulla ja sovittiin, että tästä ei kyllä kerrota kenellekään.  Kotimatkalla autossa jo vähän naureskelimme.

Ensi kesänä täytyy varmaan hankkia uusi vene.


-Harjus-Antero

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Päivät eivät ole veljiä keskenään

Monta tyhjänpyyntireissua tuli tehtyä peräkkkäisinä päivinä Inarijärvelle Kaikennäköisiä ja -värisiä vaappuja tuli testattua. Millään ei tullut mitään.

Eräältä uistelureissulta kotiin palattuani keitin kahvit.  Kahvinjuonnin lomassa kirjoittelin sähköpostiviestin eräälle vaapun valmistajalle.  Tilasin ison läjän uusia vaappuja omilla toiveväreillä. Vaappumestari vastasi viestiin ja lupasi tehdä vaaput heti kun muut kiirelliset tilaukset oli saatu valmiiksi. Ajattelin keskittyä pari päivää kaikkeen muuhun.  Päivät venähtivät viikoksi. En edes muista, koska viimeksi olisin malttanut olla niin pitkän ajan pois vesien ääreltä.     

Lopulta kauan odotettu päivä koitti. Postimies poloinen oli pudottanut postilaatikkooni pahvirasian.
Avasin rasian ja ihailin uudenkarheita Onkimaton Uistimen väsäämiä vaappuja. Vaaput kiiltelivät auringossa. Ne tuoksuivat  tuoreelle uistinlakalle. Vaihdoin nopeasti rennon tuulipukuni kalastuskamppeisiin ja ajoin toyotalla Siskelin satamaan.  Satamassa lastasin kalastusvehkeet veneeseen  ja suunnistin järvelle.  Nanguvuono oli yllättävän tyyni. Ei pahemmin tuullut, ja aurinkokin lämmitti mukavasti. Sellainen on tähän vuodenaikaan harvinaista.

Viritin kolme vapaa pyyntiin. Sidoin siimojen päähän lenkkisolmulla uudet vaaput.
Tarkastin vaappujen uinnin. Kaikki näyttivät toimivan hyvin samassa vetonopeudessa.
Loppusyksystähän ei tarvitse enää kovin kovalla vauhdilla vetää eikä välttämättä käyttää kovin raskaita painojakaan. Kymmenen minuuttia kului vavan kärkiä katsellen. Sitten alkoi tapahtua.

Ensimmäinen tärppi oli kova. Väsyttelin taimenen veneen viereen ja arvioin kalan pituudeksi reilut viisikymmentä senttiä. Nostin kalan varovasti haavilla mitattavaksi. Mittanauha näytti tarkan mitan. Kalalla oli pituutta 51 settiä. Ensimmäinen mittakala oli veneessä. Muutaman minuutin  päästä keskimmäinen vapa niiasi. Väsyttelin toisenkin kalan veneen viereen ja näin, että se oli vähän aiempaa isompi.  Koukkasin taimenen haavilla ylös Mittasin kalan pituudeksi 62 senttiä. Kalan kyljissä olleista jäljistä päättelin sen uineen vähän aikaa sitten  verkon läpi. Kelasin loput siimat vaappuinen ylös ja ajoin takaisin satamaan. 


-Harjus-Antero




tiistai 2. syyskuuta 2014

"Sano Kippuralle että pari bomberia pikana!"

Kuului kaverini suusta illalla kun tupakkaa yritimme keinolla millä hyvänsä pummata kyliltä yöllä. No 2 kpl olin valmistanu ja lupauduin seuraavana päivänä valmistamaan lisää nuita ainutlaatuisia perhojani kunhan ensin käytäisiin Suutai-Sepon kalastusvälinekioskissa koukkuja hakemassa, ja ehkä vähän materiaaliakin. No niin koitti aamu ja Sarre tuli herättämään minut luolastani. Ivalo River Camping oli ensimmäinen osoitteemme. Enhän voinut mitään perhoja kuvitellakkaan sitovani ilman tupakkaa ja kahvia. Terassilla kuulin että oli Sarre ja Jönssi menossa Näätämöjoelle lohta pyytämään ja että kuulemma sitä ihan kiitettävästi sieltä tuleekin ja että seuraavana iltana olisimme jo takaisin kotiseudulla Ivalossa. En kauaa miettiny kun jo sanoin että voisin lähteä jos otatte minut mukkaan. Ja niin sitten Suutari-Sepon kautta lähdettiin perhonsidontaluolaani sitomaan jos jonkinmoista lohiperhoa. Toistakymmentä perhoa sidoin meille reissuun mukaan ja kohta jo oltiinkin menossa.

Ite lähdin edellä kävelemään, kun pojat pakkasivat mönkijän ja lähtivät sillä. 12km oli taivallettavana ja sitä tahtia ilman kantamuksia kävelinkin. Pojat jopa ihmettelivät sitä kuinka kauas olin kerennyt kävellä ennenkuin he saivat moottoriajoneuvollansa minut kiinni. Kilometrin päähän kerkesin siitä mihin mönkijä jätettiin maastoliikenneluvan riittämättömyyden vuoksi. Mutta eipä siitä enää pitkästi ollut. Ja päästiin joelle niin kaljan korkkasin ja katsoin Opukasnivan niskaa. Komeasti pojilla oli nousuja pinta Bomberiin ja Jönssi jopa karkuuttikin yhen titin (titti<3,5kg) niskalla. Kohta se jo alempana huutaa että kiinni on ja kun pääsen paikalle niin hädintuskin kerkeän saada tiedon mahdollisesta jalka luokan kalasta eli 3,5kg aina 7 kiloon saakka. Sekin irtosi pirulainen. Pääsin takaisin ylös niskalle ja Sarre ilmoittaa niskalla olevan kalaa. Punamustan foamista rakennetun Bomberin sidoin siiman nokkaan ja kosken nielusta lasahtaa komea tärppi! Noin 10sec kestävä taistelu joka päättyi hyppyyn ja koukun irtoamiseen kalan suupielestä...

Yö onkin sitten lohestuksessa huonoa aikaa mutta sitkaasti jaksoin yrittää kun pojat jo paineli nukkumaan. Aamulla viimein sitkauteni palkittiin ja titti nappasi oliivin vihreään sarvijaakkoon. Sain kuin sainkin sen 6-luokkaisella yhdenkäden perhovavalla ja jarruttomalla kelalla väsymään ja pysrtöstä nostin sen rantaan. Yritin huutaa pojille että nyt on kiinni mutta Sarre nukkui niin sikeästi ettei itsekkään kuullut oman kuorsauksen läpi mitään.

"Mulla ois tässä pojat toista kiloa Näätämöläistä kädessä. Hei! Herätys!" Ja niin pojat vihdoin nousivat ylös ja onnittelivat minua ensimmäisestä Näätämöjoen lohestani. Minuutin pari juteltuamme Sarren herätyskello soi merkiksi että kello on 8.00 etteivät nukkuisi koko päivää. Olin edellisenä kesänä saanut 1,7kg painavan lohen Utsjoesta ja tämä venytti puntaria 2,1 kiloon. Joten siis ensimmäinen reissuni Näätämöjoelle oli alkanut ennätyksellä. WUHUU!

Menin ite nukkumaan Jönssikin jatkoi uniaan. Sarre oli saanut kummasti virtaa tuosta 4 tunnin levosta ja minun saamastani kalasta. Se pomppas pystyyn ja alkoi touhuamaan ja heittämään niskaa vaihtaen Bomberinsa väriä vähän väliä. Loppuviimein se herätti minut kun Jönssikin oli hereillä. Lähettäis kuulemma vähän matkaa alavirtaan seuraavalle koskelle. Heittelin koskea ja harmikseni huomasin vavastani kärkirenkaan olevan irti. No ei se ole ollenkaan ihme jos heitto ei kulje ja perho ei kellu... Mikä nyt avuksi? Sähköteippi korjaa aina kaiken ja sähköteipillä sen lopuksi kasasin ennen kuin lähdin alemmas.

Niskalle päästiin ja Sarren kanssa siinä heiteltiin Jönssin painellessa alavirtaan jututtamaan kahta ulkopaikkakuntalaista jotka oli heittämässä. Sarrella nappasi kala mutta sekin karkasi koukusta lyhyen taistelun jälkeen. Sarre meni jututtamaan turisteja myös ja minäkin lopulta jätin niskan "rauhoittumaan." Muutamia lohia olivat kuulemma saaneet en udellut enempää kuin senverran että olisko mahollisesti pikaliimaa matkassa heillä ja löytyi sitä viimein sieltä perholiivin taskuista. Vapa kasaan ja reissu jatkuu...

Viimein sitten nuotille painelin minäkin Opukasnivan niskalle ja pojilla taas oli nousuja. Sarre oli titin saanu alemman kosken niskalta nuotiolle palatessaan. Makkaran söin ja odottelin vuoroani niskalle, Jönssi lähti alas ja jäätiin Sarren kanssa niskaa heitteleen. Sarre alkoi nukkumaan Ja itse heittelin niskaa Bomberilla kun siihen oli nousuja ollut. Ja sitten mitään ilmoittamatta kala iski. Katsoin että kun se on tuossa paikallaan nielussa että mitäkhän itse kala meinaa tehdä ja kelailin hiukan siimaa sisään kunnes se lähti viemään ja hetken päästä hyppäsi kaukana ylävirrassa. Silloin tajusin että siima jäi jonkun kiven taakse kiinni ja jouduin taas kahlaamaan kalleuksiani myöten jokeen jotta sain siiman pois kiven takaa. Siihen kiven juureen kalan kelasin ja sillä hetkellä se oli alle mertin päässä minusta. Näin sen olevan jalkaluokan kala ja huusin Sarrea saadakseni herätettyä hänet kaveriksi. Juuri kun Sarre nousi ylös kala hyppäsi korkealle ilmaan ja irtosi. Jalka luokan kala irtosi, se olis ollu toinen ennätyksen rikkoja tälle reissulle. Seuraavaksi nuotiolle kiroamaan.

Toveri Jönssi hiipi alavirrasta katsomaan mitä täällä on oikein meneillään kun huutelin kaveria. Ja paineli miltei samantien takaisin alavirtaan. Tupakan poltin ja menin takaisin ennenkuin Sarre ehti edes vapaa ottaa käteen. Noin 7 heittoa myöhemmin taas mitään ilmoittamatta oliivinvihreä Bomberi pinkeillä siivillä oli kalan suussa taas. Nyt kala ei käynyt pinnassa kun vasta 20m syöksyn jälkeen ja hyppäsi korkealle ilmaan. Sarre nosti kädet pystyyn ja huudahti ikäänkuin voiton merkiksi. 4 kertaa kala hyppäsi ja olin jo varma että nyt tulee ylös toinen ennätys samaan reissuun. Jalka oli sekin. Sitten kala ei edes hypännyt vaan selkäevä ja pyrstö kävi pinnassa ja siima lensi kuin tykin suusta rannalle ilman perhoa. Heitin vavan rantaan ja kirosin. hypin tasajalkaa. Juoksin ympyrää, toinen isompi kala 10 minuutin sisään karkuun. Ja tämä vielä katkaisi perukkeeseen tulleen solmun kohdalta... Ei voi kuin itteä syyttää... Kello alkoi olemaan paljon ja pojat vuorotellen heittivät niskaa kun itselläni usko loppui tuohon niskaan. Lähdin alavirtaan. Alavirrassa kalastellessani koskessa kalleuksiani myöten seisten sain päähäni ajatuksen. Pojat oli heittäny Bomberia ja useita eri värejä myöskin oliivin vihreää. Mutta yksi poikkeus siinä oli. Valkoiset siivet ja pyrstö. Kala ei ilmoitellut itsestään vaan iski suoraan kiinni kun siivet ja pysrtö oli pinkkiä. Joten palasin nuotiolle ja kerroin pojille teoriani jonka mukaan täytyy olla pinkkiä siinä perhossa. Ja ei muutakuin heittämään.

Pitkän aikaa heittelin niskaa ja kerran tai kaksi kävi aallot perässä. Mutta juuri aina kerkesin vetää perhon pois jälkeen päin huomaten että kala oli ottamassa. Tälläkertaa runkona oli ruskea peurankarva ja vaalea häkilä. Pinkit siivet ja pyrstö. Pojat rannalla jo alkoivat kyllästymään ja heidän arvoilta ainakin 20 minuuttia heitelleenä sain kalan tartutettua. Nyt en kuunnellut poikien huutoja rantaan juoksemisesta vaan kävelin kalleuksianimyöten ylävirtaan jotta saisin kalan pidettyä pois koskesta. Ja noin 8 minuutin väsyttelyn jälkeen oli taas titti pyrstöstä nostettuna rannalla. Pojat epäili että oli väsytys taktiikalla saatu tuo kala mutta itse uskon vielä tänä päivänäkin pinkkeihin siipiin. Sitten kello jo kertoikin että meidän tulisi lähteä kohta. Sarre vielä niskalla kävi heittämässä ja alkoi satamaan joten pakkasimme tavarat ja lähdimme kohti Ivaloa kolmen tittin saaliin saattelemana vuorokauden kalastusrupeaman jälkeen.



Toinen reissu.


Koitti seuraava perjantai ja rapuloissa istuin autossa Nellimön ja Ivalon välillä. Juuso soitti ja kyseli perhoja. Sarre, Juuso ja Vesku oli menossa taasen Näätämölle. Päätin että jos vain ottavat niin lähen mukaan. Oikeaoppisen rapulan loiventamisen jalo taito olikin tälläkertaa hukassa ja huomasin sen vasta liian myöhään kun humalatila oli nousussa. Siksi toisen reissun raportti jääkin niin lyhyeksi että kirjoitan tähän samaan. Tälläkertaa pääsisi mönkijän kärryssä menemään lähemmäksi. Tai niin ainakin luulin että pääsisi. Pakko sanoa että jo jossain välissä matkan varrella ajattelin että pitäiskö jäädä käveleen, oli se semmosta röykkyytystä mutta kun vihdoin ja viimein se oli ohi, olin jo niin hyvässä humalassa että sen illan kalastus jäi lähinnä koskessa kaatuilemiseen. Aamulla sitten Sarre heräs ja sain makuupussin lainaksi siltä kun se nousi heitteleen. Ja ite nukahin. Se myös herätti että katoppa mitä tuolla puussa roikkuu ja 2 tittiähän se oli saanu. Sitten siinä aamukaljan join Sarren kaloista innostuneena, päätin käydä äkkiä heittämässä kun ketään muita ei ollut niskalla. Noin 15 heittoa ja kala kiinni. Ensiksi arvoin että onko se titti mutta kun näin että oli hiukan isompi niin otin varovaisemmin. Ja se taisi olla virhe. Annoin kalalle löysää ja se paino koskeen ja ite lähin juosten perään. Kartasta katsottuna 60-70m täyttä koskea ennenkuin sain kalan pysähtymään yhteen poukamaan. Sano ne pojat että oli aika karmea näky kun kaveri juoksee mustat neopreenikumpparit ja bokserit jalassa, sininen ylikoon fleece päällä koskea alas. Mutta aikani taajottua sain senkin kutosluokkasella vavalla väsymään. Ja Sarre nappasi pyrstöstä kiinni ja rantaan. 4,2kg ja taas ennätykset rikki. Samalla myös oma ennätyskalani koko elämäni aikana. Muistutan tässä välissä etten laske haukia ennätyskalarekisteriin. Ja kaatoryyppy oli ansaittu niin meni mukavasti loppupäivä juodessa ja mönkijämatka myös. Vesku sai titin vielä sitten päivän mittaan ja lähdettiinkin pois jo iltapäivällä. Mahtavaa 2 reissua 2 ennätystä. Tästä on hyvä lähteä ensikesänä parantamaan. Mutta katsotaan jos nyt vielä jonkun jutun kirjottaisin.

perjantai 15. elokuuta 2014

Reissu metsäjärvelle

Viime aikoina on tapahtunut monenlaisia positiivisia asioita,  joita kutsutaan suuriksi elämänmuutoksiksi. Asioita joista monet pöytälaatikkorunoilijat ammentavat aiheita teksteihinsä.
Huonekalufirman auto kierteli ympäri kylää. Tuli ihan vanhat ajat mieleen. Aikoinaan kiertäviä kauppiaita saattoi nähdä joka viikko. Jotkut möivät pölynimureita, toiset kaupittelivat nahkatakkeja. Ajattelin ensin, että joku kyläläinen on tilannut huonekaluja kotiinsa. Auto pysähtyikin yllättäen talomme kohdalla. Mies tervehti ystävällisesti ja kysyi, tarvitsisinko uutta sohvaa. Kieltäydyin kohteliaasti, ja auto jatkoi matkaansa.
Olin ostanut alkuviikosta itselleni auton. Sellaisen, jolla uskaltaa ajella huonommillakin teillä – ilman että tarvitsee paluumatkalla kerätä irronneita muoviosia tien varresta. Starttasin toyotan käyntiin, ja matka alkoi.  Vähän ennen Nellimin kylää käännyin huonokuntoiselle metsätielle. Toyotalla pääsin vaivoitta järven rantaan. Tällä kertaa ei tarvinnut kävellä loppumatkaa.
Järven rannalla odotti vanha soutuvene, johon viritin sähköperämoottorin kiinni. Sitten lastasin akun ja kalastusvälineet veneeseen. Vapateline oli jäänyt toiseen veneeseen, joten viritin vain yhden vavan pyyntikuntoon. Irrottauduin rannasta ja käynnistin moottorin. Moottori toimi hyvin, ja akkukin näytti olevan täynnä. Tarkistin vaapun uinnin ja laskin sen pyyntiin. 
Pidin toisessa kädessäni vapaa ja toisessa moottorin ohjauskahvaa. Yhtäkkiä vapa nytkähti, ja veneen takana kala nousi nopeasti pintaan. Sain tehtyä vastaiskun. Väsyttelin kalaa rauhallisesti. Melko nopeasti se alkoi lähestyä venettä. Uitin kalan haaviin ja nostin sen veneeseen. Silmämääräisesti totesin kalan olevan yli 60-senttinen. Kaivoin mittanauhan esille ja varmistin vielä. Mittanauhan mukaan kalalla oli pituutta vähän reilut 60 senttiä.  Totesin itsekseni ääneen, että tuosta tulee hyvä suolakala. Käänsin veneen tulosuuntaan ja ajoin saman tien takaisin rantaan. Perkasin kalan ja pakkasin tavarat autoon. Kotiin saavuttuani laitoin taimenfileet suolaan.
-Harjus-Antero


lauantai 12. heinäkuuta 2014

Vanha huopahattu

Olen yrittänyt pukea sanoiksi tätä tarinaa aiemminkin – siinä kuitenkaan onnistumatta. Aina on puuttunut jokin palanen. Se ratkaiseva palanen, jonka avulla saisin tarinasta ehjän. Yöllä näin kuitenkin taas unta joenrantaa pitkin hiippailevasta lierihattupäisestä miehestä. Tunnistin miehen kasvot, olinhan nähnyt hänet kerran aiemminkin. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui monta vuotta sitten. Jälleennäkeminen herätti ristiriitaisia tunteita.  

Helteinen kesä oli tavottanut Keväjärven. Muutamaa päivää aiemmin olimme päässeet koulusta kesäloman viettoon. Siihen aikaan ei tarvinnut mennä edes kesätöihin. Sai vain lomailla ja käydä joka päivä kalalla. Eikä reissuja tarvinnut edes suunnitella. Kaikki tapahtui omalla painollaan. 

Otimme virvelit ja hyppäsimme pyörien selkään. Pyöräilimme lähilammelle ja tarkistimme edellispäivänä sinne virittämämme katiskat. Pari isoa ahventa oli uinut yön aikana katiskoihin. Päätimme ottaa ne mukaamme, jotta olisi kotiin viemistäkin.  Minua muutaman vuoden nuoremalla veljelläni oli matkassaan uudenkarhea haspeli. Itselläni oli vielä siihen aikaan umpikela. Heittelimme jonkin aikaa lammella, mutta saalis jäi laihaksi. Päätimmme lähteä takaisin kotiin. Kotimatkalla poikkesimme kuitenkin eräällä joella.  Se oli siihen aikaan hyvä kalapaikka. Joessa ui isoja harjuksia, kirjolohia, taimenia, ahvenia, siikoja ja haukia. Vieheen heittäminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä rannat olivat pusikkoisia. Niinpä jo ensimmäisellä heitollani onnistuin saamaan vieheeni kiini koivunlatvaan.

Jonkin aikaa siinä meni, että uistimen sai irti. Pian kuulin jonkun halkovan puita jokivarressa. Kohta haistoin jo nuotion savun. Ajattelin, että velipoika on sytyttänyt nuotion. Päätin lähteä itsekin nuotiolle kahvinkeittoon. Nuotiota lähestyessäni huomasin, että tulilla istuukin outo mies. Mies näki minut ja kysyi, olinko saanut kalaa. Kerroin, ettei kalaa ollut tullut.  Mies kaivoi repustaan ison taimenen fileet ja sanoi, että on tässä sinullekin syötävää. Keitimme kahvit ja paistoimme fileet nuotiolla. Kysyin jossain vaiheessa mieheltä, oliko hän paikallisia. Mies vastasi olevansa Ruotsista. ”Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitsevassa pienestä kylästä”, hän tarkensi. Mies kertoi uskomattomia tarinoita entisistä ajoista. Osaa niistä epäilin jo silloin keksityiksi, mutta hyvä tarinankertojahan osaa vähän värittää juttujaan.

Mies kertoi omistaneensa nuoruudessaan samanlaisen kelan kun minulla oli. Sen jälkeen hän pyysi kelaani lainaksi. Hän aikoi käydä jokivarressa testaamassa sitä. Mies lähti kelani kanssa joelle, ja minä jäin vartioimaan, ettei nuotio leviäisi. Aikaa kului, eikä miestä kuulunut takaisin. Aloin olla jo vähän huolissani. Saman tien joku lähestyi raskain askelin pusikon takaa. Se oli velipoika, joka oli jo kyllästynyt virvelöintiin. Keitimme uudet kahvit ja paistoimme makkarat. Kysyin Ilkalta, oliko hän nähnyt lierihattupäistä miestä jokivarressa. Ei ollut kuulemma näkynyt. Kerroin, että olin lainannut jollekin oudolle äijälle virveliäni. Varmaan se kohta kyllästyy nakkelemaan ja tulee tähän tulille meidän kanssamme, totesin. Sanoin vielä, että äijä osasi kertoa uskomattomia kalatarinota. Sellaisia tarinoita, että niistä voisi kirjoitaa vaikka kirjan. Kohta hän kertoo niitä varmaan lisää, jatkoin. Ilkka vähän epäili, mutta uskoi kuitenkin.

Vähän aikaa siinä vielä tulistelimme. Ilkka jäi vahtimaan tulta, ja minä menin katsomaan, onko mies saanut kalaa. Joella ei näkynyt ketään. Kävelin monta kilometria jokivartta pitkin, mutta miestä ei löytynyt.  Paluumatkalla huomasin, että yhtä jokirannan puuta vasten nojasi pitkä keppi.  Se oli koivusta tehty onkivapa. Paksussa siimassa ei ollut ollenkaan kohoa, vain paino ja koukku. Jätin vavan siihen ja kävelin takaisin nuotiolle. Sanoin Ilkalle, että ei näkynyt äijää eikä virveliä. Vähän aikaa siinä kiroilimme. Sammutimme nuotion ja lähdimme kotimatkalle. Matkalla mietimme, mitä kertoisimme kotona. Sovimme, että emme puhuisi mitään siitä mystisestä miehestä. Eikä sanaakaan siitä, että virvelini oli varastettu. 

Seuraavana päivänä kävin ostamassa uuden virvelisetin.


-Harjus-Antero