Ollessamme vielä Päijänteellä blogin lukija Elmeri kutsui meidät Sallaan kalaan. Samalla tarjoutui mahdollisuus viettää juhannusta mökillä – mikäs sen mukavampaa. Mikkoa emme saanet tälle reissulle mukaan, sillä hänellä oli työkiireitä. Riski sen sijaan innostui ja lupasi lähteä, joskin päivää myöhemmin kuin me. Sääennuste lupaili hyviä kelejä, ja Mitrikin oli viimein saanut kalavehkeensä Ivalosta. Kaikki merkit ennustivat hyvää reissua.
Maanantaina starttasimme kohti Sallaa, jonne saavuimme noin kello viiden aikaan. Kallunkijärven rannalla sijaitseva mökki näytti mukavalta, eikä järvikään tuottanut pettymystä. Elmerin pappa oli ystävällisesti antanut käyttöömme kahdella vapatelineellä varustetun soutuveneen. Kalalle oli päästävä. Siispä liivit päälle ja vesille. Päätimme aluksi uistella hauen näköisen kaislikon vieressä. Kova tuuli muutti kuitenkin suunnitelmamme. Päätimme soutaa myötätuuleen järven toiseen päähän, jossa kohtasi kaksi jokea; toinen virtasi järvestä etelään ja toinen laski järveen pohjoisesta. Etelään virtaava joki näytti kulkevan kahden lompolon läpi. Vasta niiden jälkeen se muuttui varsinaiseksi joeksi. ”Ei me nyt ainakaan tuonne lähdetä haukea pyytämään”, Mitri tuumasi. Pohjoisesta virtaava Onkamojoki näytti paljon lupaavammalta, joten päätimme mennä sinne.
Soutelin jokea ylävirtaan – jostain kuului kohinaa. Mitri kelaili siimoja lähemmäs venettä. Joki kapeni. Tulimme pienen nivan alapuolelle. Harrin näköinen paikka, ajattelin. Heittelimme veneestä. Toisella heitolla Mitrillä tärppäsi, mutta kala ei pysynyt kiinni. Päätimme rantautua. Joka puolella oli pusikkoa, suota ja sääskiä niin paljon kun sellaisessa pusikoissa nyt yleensä on. Sovimme, että Mitri aloittaa heittelemisen suvannosta ja siirtyy pikkuhiljaa jokea ylöspäin. Minä vuorostani siirtyisin nivan yläpuolelle, mistä lähtisin tulemaan alaspäin. Kalasteltiin tovi. Toinen tovi. Kolmannen tovin jälkeen Mitrillä tärppäsi. ”Tuo haavi, nyt on iso”, Mitri ölisi. Haavi oli jäänyt Jetan peräkonttiin, mutta veneessä olisi nostokoukku. Sinne siis, ajattelin. Päätin oikaista pennalismipusikon läpi suoraan veneelle aikaa säästääkseni. Nostokoukku kädessäni lähestyin Mitriä. ”Perinteinen koskihaukiahan se on”, Mitri totesi lakonisesti. Haukihan se oli, puolitoistakiloinen hauenpoika. Jatkoimme kalastusta tuloksetta. Mökin saunan lämmitys alkoi olla jo molemmilla mielessä, joten päätimme lähteä pois. Mitri alkoi soutumieheksi, minä siirryin vapojen vartijaksi. Liikuimme noin kymmenen metriä, kun kiven vierestä tärppäsi. Tällä kertaa minun vapaani. No eihän sekään kiinni pysynyt. Kalaa epäiltiin mittaharriksi, mutta saattoihan se olla haukikin. ”Lupaava paikka, huomenna mennään uudestaan”, Mitri totesi vielä saunan lauteilla.
Seuraavana päivänä saapui Riski. Evästeltiin, suunniteltiin ja päätettiin lähteä Onkamojoelle uudestaan. Aloittelimme samasta suvannosta kuin edellispäivänkin. Aurinko paistoi. Kevensimme varustusta. Kirkasvetinen joki muuttui ylävirtaan mentäessä matalammaksi, joten mahdolliset kalat tai ainakin kalan iskut vieheeseen näkyisivät selvästi. Mitri nappasi taas hauen, minä sain neljä pientä harria. Riskillä ei ollut tärpännyt. Päätimme pitää evästelytauon. Katselimme kartasta, missä olemme. Jatkoimme kalastusta. Riski paineli ylävirtaan, Mitri lähti etsimään ottimonttuja. Minä päätin kokeilla joenmutkaa, jossa näytti olevan hieman syvempää. Kahlasin jokeen. Kala ei tuntunut hyppivän, oli ihan hiljaista. Heitin vieheeni. Ei mitään. Uusi heitto. Juuri kun siiman mutka oikeni, näin kuinka jättiläismäinen harjus tuli esiin ison kiven takaa - auringonsäteet heijastuivat kalan suomuista. Pulssini kohosi – en kuullut enkä nähnyt muuta kuin kalan. Ottaako se. Tarttuuko se. Tunsin kuinka vapani taipui – kiinni on. Vapa pystyyn.
Kelaan siimaa sisään. Jarru huutaa. Kala lähenee - se on väsynyt. Toimin automaatiotasolla kuin robotti. Sitten tuo jumalainen kala lähtee viimeiseen syöksyyn, hyppää ilmaan ja pääsee irti. Voiko vitutukseen kuolla? Alkaa sataa vettä. Pojat saapuvat ja innostuvat tarinastani niin, että päättävät lähteä heti ylävirtaan kokeilemaan. Itse siirryn alaspäin suvannon reunaan. Taas on kiinni. Huomaan kalani heti noin kilon haueksi – ei paljon kiinnosta. Kala ylös, koukku irti ja vapautus. Jatkan alaspäin ja nappaan ahvenen. Pieniä ovat silakat joulukaloiksi, tuumaisi Lepistön Jyrki. Mitri on napannut lisää haukia ja muutaman ahvenen, Riski ei ole saanut mitään. Päätämme lähteä pois. Huomenna mennään Oulankajoelle.
Päivä Ivalossa on sama ko viikko Hawaijilla. - Vuotin Mitri
maanantai 28. kesäkuuta 2010
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Päijänne vol. II
Toinen fiilistelypätkä Päijänteeltä.Vähän verkostelua ja veneilyä. Kolmas osa saapunee piakkoin. Tämän viikon olemmekin Mitrin kanssa kalassa Sallassa.
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Muistathan osallistua kalakilpailuun
Koko Kesä Kalassa -blogin kalakisa on käynnissä. Tähän mennessä saalisilmoituksia on tullut vain kaksi. Kisaan kannatta osallistua, sillä palkinnot ovat erinomaiset. Suurimman hauen saalistanut saa lahjakortin Ivalon parhaimpaan kalastusvälinekauppaan sekä pullon jaloa viinaa. Tällä hetkellä kilpailua johtaa Petri Lyytinen noin 4,5 kilon hauella. Pienemmätkin hauet kannattaa ilmoittaa kisaan, sillä kaikkien osallistujien kesken arvotaan toinen pullo jaloviinaa. Lue lisää kilpailusta blogin Facebook-sivulta.
Mitri näyttää esimerkkiä.
torstai 17. kesäkuuta 2010
Konkoilua Päijänteellä
Tässä vähän videopätkää reissun ensimmäisiltä päiviltä. Lisää tulee piakkoin. Ensi viikolla ollaankin Mitrin kanssa kalassa Sallassa.
perjantai 11. kesäkuuta 2010
Suurin odotuksin Päijänteellä
Kaikkien aikojen kalakesä on nyt avattu minunkin osaltani. Takana on kuusi päivää ja yötä tiukkaa kalastusta. Saalistakin on saatu – voi veljet minkälaisia kaloja.
Lähdimme Rovaniemeltä Riskin Villen kanssa torstaina kohti Oulua, jonne saavuimme sopivasti illalla. Hyvin nukutun yön jälkeen yhytimme Vuotin Mitrin, ja kahvittelun ja terassipalaverin jälkeen lähdimme ostamaan viime hetken ottivieheitä Kärkkäiseltä. Mitri oli pelimiehenä jättänyt kalavehkeensä Ivaloon. Vuotin kalastusvälineistö käsitti siis kolme huutonetistä ostettua lusikkaa sekä motonetistä ostamani Shakespeare-merkkisen virvelin. Niinpä hän täydensikin varastojaan vielä kahdella euron lipalla ja Tobyn kopiolla.
Perjantai-iltana myös Mikko saapui Ouluun - mistä sitten ikinä tulikaan, jostain ”työhommista” se selitti… Ilta eteni Snooker Timen kautta Kaijonharjun bosnialaiselle grillille. Lauantaiaamuna hirveän pakkaushässäkän jälkeen pääsimme vihdoin tien päälle. Mitri ja Riski korkkasivat saman tien kaljat. Saarijärven, Mikon äitin kalasopan ja tarviketäydennyksien jälkeen saavuimme Vaherin satamaan, Jämsään, Päijänteen rannalle. Ajoimme auton sataman laituriin, lastasimme varusteemme keskimoottoriveneeseen ja lähdimme puksuttelemaan kohti Taivassalon saarta. Venematka taittui nopeasti, diesel haisi, availimme kaljoja, järvi oli tyyni ja Radio Suomi soi. Kaikki oli kohdallaan.
Pian tulimmekin rantaan ja aloimme kantaa tavaroitamme mökkiin. Riski viritteli virveliään pelikuntoon - aikoi lähteä heti rantaan heittelemään. Me muut aloimme tutkia tukikohtaamme tarkemmin. Kiipesimme toiseen kerrokseen etsimään makuupaikkoja. Yhtäkkiä pihalta alkoi kuulua äänekästä kyräilyä. ”Kampi saatana”, Riski huusi. Uudenkarhean Abumaticin kampi oli jäänyt kotiin. Onneksi Mikolla oli kaksi virveliä mukana, joten reissu ei Riskinkään osalta mennyt pelkäksi mato-onkimiseksi. Lopulta minä olin se, joka ehti ensimmäiseksi rantaan. Eipä aikaakaan, kun siiman päässä rimpuili pienehkö hauki. Sen myötä meni tämän kauden kalaneitsyys. Hauki jäi ensimmäisen päivän ainoaksi saaliiksi.
Seuraava päivä oli varsin tuulinen ja sateinen, joten kalastus jäi vähiin. Aamupäivästä Riski ehti kuitenkin saada puolikiloisen hauen. Se nousi samasta paikasta kuin omanikin, eli ihan mökin rannasta kaislikon reunalta. Illaksi saatiinkin sitten paikallisia vahvistuksia: Mikon lapsuudenystävät Matias, Papu ja Hessu tulivat yhden yön vierailulle. Tosin Hessulla reissu venähti kolmipäiväseksi - niin kovasti hän innostui seuraavana aamuna saamastaan hauesta.
Seuraavat pari päivää olivat tasaista mökkeilyä ja kalastusta. Makasimme riippumatoissa, puhuimme paskaa ja pelasimme korttia. Torstaina saimme Mikon papalta toisen veneen; 15-heppasella perämoottorilla varustettu vene soveltui uisteluun ja heittelyyn huomattavasti paremmin. Heti ensimmäisellä heitolla Tulokari-nimiseltä kivikolta Mitrillä tärppäsi. Lyhyen väsytyksen jälkeen Mitri sai kelattua kalan veneen viereen. Kalalaji ei sitten ollutkaan ihan heti selvä. ”Ei tuollaisia ainakaan Inarilta oo saatu”, Mitri sai sanotuksi. Hessu vannoi pasurin nimeen, Ville epäili ahveneksi. Lopulta nimesimme kullanruskeakylkisen kalan Möröksi. Jälkeenpäin Raavaiden miesten kalakeitto -kirjasta kala paljastui säyneeksi. Säynävätahnaresepti löytyi heti käsinnaulatun pontikkasiikareseptin jälkeen.
Jatkoimme uistelua Marjasaaren vierustalle. Vedimme vähän aikaa tyhjää, mutta sitten kaislikon reunasta tärppäsi taas. Hessu sai väärinpäin käännetyllä professorilla noin kaksikiloisen hauen. Sen jälkeen kala ei ollut enää syönnillään. Ajoimme rantaan ja laitoimme saunaan ja savustuspönttöön tulet. Saunan jälkeen kävimme vielä noin kahden tunnin reissun tyhjää pyytämässä.
Katiska on ollut mökkirannassa koko ajan, mutta kalaa emme ole siitä vielä saaneet. Eilen Mitri ja Hessu päättivät vähän viritellä ja naamioida katiskaa ahvenille mieluisammaksi. Mitri laittoi vielä lopuksi palan vehnäleipää lisäsyötiksi katiskaan. Torstaiaamuna säntäsimme kohti tupulia. Mitri veikkasi yhdeksää ahventa. No, eihän siellä lopulta mitään ollut.
Päijänne on Suomen toiseksi suurin järvi. Järven pinta-ala on noin 1 100 neliökilometriä eli se on tuplasti suurempi kuin Liechtenstein, Andorra, Monaco, Vatikaani ja San Marino yhteensä. Päijänteen saaret ovat kallioisia ja kivisiä. Järvellä näyttää siis lähes samalta kuin Inarilla - lukuun ottamatta korkeaa puustoa, rehevää kasvustoa ja suuria jäkäläkankaita. Inarissahan jäkälää näkee lähinnä vain porojen suussa. Järven vesi on yllättävän kirkasta, ja näkyvyyttä on noin parin metrin verran.
Tänään käymme heittämässä vielä verkot veteen, joten huomenna syödään ahvenkeittoa.
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Portin Henkan hirmuinen taimen
Kesän kalastuskausi on saatu käyntiin jo Ivalossakin. Paikallisten juttujen mukaan kala on kylmästä säästä huolimatta syönyt hyvin. Tähänastisen kesän komein mittataimen nousi torstaina Jaskankoskelta, joka sijaitsee Keväjärven itäosissa. Kyseinen joki taitaa olla viralliselta nimeltään Myllykoski, mutta sitä on kutsuttu Jaskankoskeksi jo ainakin 15 vuoden ajan. Koski nimettiin uudelleen rannalla asuneen Jaakko-nimisen miehen mukaan. Jaakko omisti asuintonttinsa lisäksi suuria alueita myös joen rannalta. Hän piti kalavesiä hallussaan yksinvaltiaan ottein ja hääti systemaattisesti mailtaan kaikki luvatta kalastaneet pikkupojat.
Samainen Jaska piti paikalla myös kalanviljelylaitosta. Laitoksellaan hän kasvatti kirjolohia, joihin jossain vaiheessa iski ilmeisesti lohiloinen. Tämä sai norjalaisen ympäristöjärjestön huolestumaan alueen lohikannasta: järjestö pelkäsi gyrodactyluksen leviävän aina Jäämerelle saakka. Pitkien painostustoimien jälkeen Jaska joutui sulkemaan laitoksensa lopullisesti. Tarinan loppu oli kuitenkin onnellinen, sillä Jaska sai elinkeinonsa lopettamisesta uskoakseni kohtuullisen korvauksen.
Jaskankoski on matala ja vuolasvirtainen joki, joka laskee Könkäänjärvestä Inarijärven Siskelilahteen. Alue on pitkään ollut vähintään Keväjärven suosituin kalastuspaikka. Paikan päälle pääsee helposti autolla. Siskelilahden puoleinen pää on edelleen yksityisomistuksessa, mutta ylempänä valtion maata riittää laajalti. Auto kannattaakin jättää Nellimintien varteen, josta joelle kävelee viidessä minuutissa. Lyhyehkössä koskessa on yksi isompi suvanto, joka on ottipaikan maineessa. Suvannosta saa hyvänkokoisia harjuksia, taimenia ja tietysti ahvenia. Toisinaan uistimeen tarttuu myös pikkukaloja vaaniva hauki. Takavuosina joesta sai myös kalanviljelylaitokselta karanneita kirjolohia. Parikiloiset kirjolohet söivät hyvin ja olivat siiman päässä kovia taistelijoita. Viimeiset kasvatuskalat vedettiin ylös 2000-luvun alussa. Sen jälkeen pääkohteena ovat olleet taimenet.
Itse olen kalastanut Jaskankoskella enemmän kuin missään muualla. Jos kaikki joella vietetyt kalastustunnit laskisi yhteen ja jakaisi päiviksi, yhtämittaista kalastusaikaa kertyisi varmasti ainakin puoli vuotta. Kovinkaan isoja kaloja en ole kuitenkaan onnistunut koskelta saamaan. Vuonna 2000 sain perholla noin 1,5-kiloisen taimenen. Viisi vuotta myöhemmin mustapilkkuiseen mepsiiini tarttui niin ikään mitat täyttävä taimen, jonka painoksi arvioitiin vajaat puolitoista kiloa. Molemmat kalat sain joen ainoasta suvannosta. Tarinoita isommistakin kaloista kuulee säännöllisesti. Viimeksi sellainen kantautui korviini kolme päivää sitten. Suhtauduin juttuun alun perin skeptisesti, mutta kuvat nähtyäni ei auttanut muu kuin uskoa.
Hirmuinen taimen oli tarttunut koukkuun joen Siskelilahden puoleisessa päässä. Kalastajana oli blogin lukija Henkka Portti. Tätä kirjoittaessani en tiedä, millaiseen uistimeen taimen tarttui, tai millaisen väsytysprosessin jälkeen kala haavin perukoille saatiin. Eiköhän Henkka itse anna pian lisätietoja aiheesta. Kalastajilla ei ollut mukana puntaria tai mittaa, joten tarkkoja tietoja kalan koosta ei voi antaa. Saamamiehet arvioivat taimenen kooksi noin 3,5 kiloa. Mittakaavana käytetyn lehden pituus kulmasta kulmaan on noin 70 senttiä, joten mistään pienestä kalasta ei siis ole kyse.
Joka tapauksessa kaikkien aikojen kalakesä on viimeistään nyt avattu komeasti. Jääkö Henkan taimen kesän suurimmaksi? Saako joku suuremman hauen kuin Vuotin Mitri? Kuka löytää eksoottisimman kalastuspaikan? Omia kalajuttuja ja -kuvia voi lähettää osoitteeseen akinarkisto(at)gmail.com.
P.S. Blogin ylläpitäjistä kaksi on tällä hetkellä Päijänteella kalastamassa. Millaisia saaliita Suomen toiseksi suurin järvi antaa? Se selvinnee lähipäivinä Koko Kesä Kalassa -blogista.
Samainen Jaska piti paikalla myös kalanviljelylaitosta. Laitoksellaan hän kasvatti kirjolohia, joihin jossain vaiheessa iski ilmeisesti lohiloinen. Tämä sai norjalaisen ympäristöjärjestön huolestumaan alueen lohikannasta: järjestö pelkäsi gyrodactyluksen leviävän aina Jäämerelle saakka. Pitkien painostustoimien jälkeen Jaska joutui sulkemaan laitoksensa lopullisesti. Tarinan loppu oli kuitenkin onnellinen, sillä Jaska sai elinkeinonsa lopettamisesta uskoakseni kohtuullisen korvauksen.
Jaskankoski on matala ja vuolasvirtainen joki, joka laskee Könkäänjärvestä Inarijärven Siskelilahteen. Alue on pitkään ollut vähintään Keväjärven suosituin kalastuspaikka. Paikan päälle pääsee helposti autolla. Siskelilahden puoleinen pää on edelleen yksityisomistuksessa, mutta ylempänä valtion maata riittää laajalti. Auto kannattaakin jättää Nellimintien varteen, josta joelle kävelee viidessä minuutissa. Lyhyehkössä koskessa on yksi isompi suvanto, joka on ottipaikan maineessa. Suvannosta saa hyvänkokoisia harjuksia, taimenia ja tietysti ahvenia. Toisinaan uistimeen tarttuu myös pikkukaloja vaaniva hauki. Takavuosina joesta sai myös kalanviljelylaitokselta karanneita kirjolohia. Parikiloiset kirjolohet söivät hyvin ja olivat siiman päässä kovia taistelijoita. Viimeiset kasvatuskalat vedettiin ylös 2000-luvun alussa. Sen jälkeen pääkohteena ovat olleet taimenet.
Itse olen kalastanut Jaskankoskella enemmän kuin missään muualla. Jos kaikki joella vietetyt kalastustunnit laskisi yhteen ja jakaisi päiviksi, yhtämittaista kalastusaikaa kertyisi varmasti ainakin puoli vuotta. Kovinkaan isoja kaloja en ole kuitenkaan onnistunut koskelta saamaan. Vuonna 2000 sain perholla noin 1,5-kiloisen taimenen. Viisi vuotta myöhemmin mustapilkkuiseen mepsiiini tarttui niin ikään mitat täyttävä taimen, jonka painoksi arvioitiin vajaat puolitoista kiloa. Molemmat kalat sain joen ainoasta suvannosta. Tarinoita isommistakin kaloista kuulee säännöllisesti. Viimeksi sellainen kantautui korviini kolme päivää sitten. Suhtauduin juttuun alun perin skeptisesti, mutta kuvat nähtyäni ei auttanut muu kuin uskoa.
Hirmuinen taimen oli tarttunut koukkuun joen Siskelilahden puoleisessa päässä. Kalastajana oli blogin lukija Henkka Portti. Tätä kirjoittaessani en tiedä, millaiseen uistimeen taimen tarttui, tai millaisen väsytysprosessin jälkeen kala haavin perukoille saatiin. Eiköhän Henkka itse anna pian lisätietoja aiheesta. Kalastajilla ei ollut mukana puntaria tai mittaa, joten tarkkoja tietoja kalan koosta ei voi antaa. Saamamiehet arvioivat taimenen kooksi noin 3,5 kiloa. Mittakaavana käytetyn lehden pituus kulmasta kulmaan on noin 70 senttiä, joten mistään pienestä kalasta ei siis ole kyse.
Joka tapauksessa kaikkien aikojen kalakesä on viimeistään nyt avattu komeasti. Jääkö Henkan taimen kesän suurimmaksi? Saako joku suuremman hauen kuin Vuotin Mitri? Kuka löytää eksoottisimman kalastuspaikan? Omia kalajuttuja ja -kuvia voi lähettää osoitteeseen akinarkisto(at)gmail.com.
P.S. Blogin ylläpitäjistä kaksi on tällä hetkellä Päijänteella kalastamassa. Millaisia saaliita Suomen toiseksi suurin järvi antaa? Se selvinnee lähipäivinä Koko Kesä Kalassa -blogista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)