Kaikkien aikojen kalakesä on nyt avattu minunkin osaltani. Takana on kuusi päivää ja yötä tiukkaa kalastusta. Saalistakin on saatu – voi veljet minkälaisia kaloja.
Lähdimme Rovaniemeltä Riskin Villen kanssa torstaina kohti Oulua, jonne saavuimme sopivasti illalla. Hyvin nukutun yön jälkeen yhytimme Vuotin Mitrin, ja kahvittelun ja terassipalaverin jälkeen lähdimme ostamaan viime hetken ottivieheitä Kärkkäiseltä. Mitri oli pelimiehenä jättänyt kalavehkeensä Ivaloon. Vuotin kalastusvälineistö käsitti siis kolme huutonetistä ostettua lusikkaa sekä motonetistä ostamani Shakespeare-merkkisen virvelin. Niinpä hän täydensikin varastojaan vielä kahdella euron lipalla ja Tobyn kopiolla.
Perjantai-iltana myös Mikko saapui Ouluun - mistä sitten ikinä tulikaan, jostain ”työhommista” se selitti… Ilta eteni Snooker Timen kautta Kaijonharjun bosnialaiselle grillille. Lauantaiaamuna hirveän pakkaushässäkän jälkeen pääsimme vihdoin tien päälle. Mitri ja Riski korkkasivat saman tien kaljat. Saarijärven, Mikon äitin kalasopan ja tarviketäydennyksien jälkeen saavuimme Vaherin satamaan, Jämsään, Päijänteen rannalle. Ajoimme auton sataman laituriin, lastasimme varusteemme keskimoottoriveneeseen ja lähdimme puksuttelemaan kohti Taivassalon saarta. Venematka taittui nopeasti, diesel haisi, availimme kaljoja, järvi oli tyyni ja Radio Suomi soi. Kaikki oli kohdallaan.
Pian tulimmekin rantaan ja aloimme kantaa tavaroitamme mökkiin. Riski viritteli virveliään pelikuntoon - aikoi lähteä heti rantaan heittelemään. Me muut aloimme tutkia tukikohtaamme tarkemmin. Kiipesimme toiseen kerrokseen etsimään makuupaikkoja. Yhtäkkiä pihalta alkoi kuulua äänekästä kyräilyä. ”Kampi saatana”, Riski huusi. Uudenkarhean Abumaticin kampi oli jäänyt kotiin. Onneksi Mikolla oli kaksi virveliä mukana, joten reissu ei Riskinkään osalta mennyt pelkäksi mato-onkimiseksi. Lopulta minä olin se, joka ehti ensimmäiseksi rantaan. Eipä aikaakaan, kun siiman päässä rimpuili pienehkö hauki. Sen myötä meni tämän kauden kalaneitsyys. Hauki jäi ensimmäisen päivän ainoaksi saaliiksi.
Seuraava päivä oli varsin tuulinen ja sateinen, joten kalastus jäi vähiin. Aamupäivästä Riski ehti kuitenkin saada puolikiloisen hauen. Se nousi samasta paikasta kuin omanikin, eli ihan mökin rannasta kaislikon reunalta. Illaksi saatiinkin sitten paikallisia vahvistuksia: Mikon lapsuudenystävät Matias, Papu ja Hessu tulivat yhden yön vierailulle. Tosin Hessulla reissu venähti kolmipäiväseksi - niin kovasti hän innostui seuraavana aamuna saamastaan hauesta.
Seuraavat pari päivää olivat tasaista mökkeilyä ja kalastusta. Makasimme riippumatoissa, puhuimme paskaa ja pelasimme korttia. Torstaina saimme Mikon papalta toisen veneen; 15-heppasella perämoottorilla varustettu vene soveltui uisteluun ja heittelyyn huomattavasti paremmin. Heti ensimmäisellä heitolla Tulokari-nimiseltä kivikolta Mitrillä tärppäsi. Lyhyen väsytyksen jälkeen Mitri sai kelattua kalan veneen viereen. Kalalaji ei sitten ollutkaan ihan heti selvä. ”Ei tuollaisia ainakaan Inarilta oo saatu”, Mitri sai sanotuksi. Hessu vannoi pasurin nimeen, Ville epäili ahveneksi. Lopulta nimesimme kullanruskeakylkisen kalan Möröksi. Jälkeenpäin Raavaiden miesten kalakeitto -kirjasta kala paljastui säyneeksi. Säynävätahnaresepti löytyi heti käsinnaulatun pontikkasiikareseptin jälkeen.
Jatkoimme uistelua Marjasaaren vierustalle. Vedimme vähän aikaa tyhjää, mutta sitten kaislikon reunasta tärppäsi taas. Hessu sai väärinpäin käännetyllä professorilla noin kaksikiloisen hauen. Sen jälkeen kala ei ollut enää syönnillään. Ajoimme rantaan ja laitoimme saunaan ja savustuspönttöön tulet. Saunan jälkeen kävimme vielä noin kahden tunnin reissun tyhjää pyytämässä.
Katiska on ollut mökkirannassa koko ajan, mutta kalaa emme ole siitä vielä saaneet. Eilen Mitri ja Hessu päättivät vähän viritellä ja naamioida katiskaa ahvenille mieluisammaksi. Mitri laittoi vielä lopuksi palan vehnäleipää lisäsyötiksi katiskaan. Torstaiaamuna säntäsimme kohti tupulia. Mitri veikkasi yhdeksää ahventa. No, eihän siellä lopulta mitään ollut.
Päijänne on Suomen toiseksi suurin järvi. Järven pinta-ala on noin 1 100 neliökilometriä eli se on tuplasti suurempi kuin Liechtenstein, Andorra, Monaco, Vatikaani ja San Marino yhteensä. Päijänteen saaret ovat kallioisia ja kivisiä. Järvellä näyttää siis lähes samalta kuin Inarilla - lukuun ottamatta korkeaa puustoa, rehevää kasvustoa ja suuria jäkäläkankaita. Inarissahan jäkälää näkee lähinnä vain porojen suussa. Järven vesi on yllättävän kirkasta, ja näkyvyyttä on noin parin metrin verran.
Tänään käymme heittämässä vielä verkot veteen, joten huomenna syödään ahvenkeittoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti