Kalatrofee

Alati laukkaavat ajatukset hidastivat tahtiaan. Eivät ne sentään kokonaan pysähtyneet – hiljensivät kuitenkin hetkeksi vauhdikasta poukkoiluaan. Saunan kiukaan laadukkaiden kivien sihahdukset havahduttivat ajatuksiinsa vaipuneen miehen. Lämmin hyvänolontunne kiipeili alastomalla vartalolla.

– Tämä se on elämää, sanoi löylykauhaa tiuhaan tahtiin heilutteleva Kari.
Puisen saunakiulun tyhjennyttyä oli sopiva hetki siirtyä ulos, leirintäalueen rannalla sijaitsevan saunan terassille. Ivalojoen suunnalta puhaltava kylmä tuuli kuivasi hetkessä hikisen ihon. Saunojien oli palattava nopeasti takaisin lämpimille lauteille.
Muutamien napakoiden löylyjen jälkeen Kari avasi keskustelun.
– Meinasi jäädä tämä reissu tekemättä. Vaimo on heittäytynyt viime aikoina mustasukkaiseksi meikäläisen tekemisistä.
­­– Naisen mieli on arvaamaton, Toni ehti lausua väliin.
– Selväsanaisesta kiellosta huolimatta päätin lähteä mukaan. Saa nähdä, onko tämän reissun jälkeen enää paikkaa, johon palata. On se sen verran temperamenttinen tapaus tuo meikäläisen emäntä.

Pitkään hiljaa istunut Markku puuttui keskusteluun.

– Perkele! On se kumma, että piti Ivaloon asti lähteä jauhamaan jonninjoutavia naisista.

Saunaan laskeutui taas hiljaisuus.
Keskustelut oli tälle illalle keskusteltu. Oli aika vetäytyä leirintäalueen laidalla sijaitsevalle piilopirtille yöpuulle. Pitkän ajomatkan ja saunan lämmön uuvuttamien kaverusten ei tarvinnut unta odotella.

Aamu avautui yöllisen tihkusateen jälkeen sumuisena ja viileänä. Mökin sisällä oli kuitenkin lämmin ja odottava tunnelma. Kaikki tiesivät, että tänään päästäisiin kokeilemaan vetouistelua – tuota jaloa herramiesten lajia, varmoilla taimenpaikoilla. Tätä hetkeä oli odotettu pitkään. Miltei sanoinkuvaamaton tunne oli hiipinyt monta kertaa kalamiesten paidankauluksien alle reissua suunniteltaessa. Nyt salaisen taimenlammen muodokas siluetti lähestyi kilometri kilometriltä. Kohta oltaisiin perillä tarkoin valitussa kohteessa.

–  Kyllä Lapin luonto on kaunis ja alaston, Kari sanoi heti kun auton moottori oli sammunut. Lausahdus kuvasi täydellisesti edessä avautuvia maisemia. Lampi sijaitsi aivan metsäautotien lähellä.

–  Miten ihmeessä tämä voi olla pysynyt salaisena? miehet päivittelivät yhteen ääneen.

Toni ja Markku lähtivät hakemaan venettä lammen toiselta puolelta. Kari jäi virittelemään vapoja pyyntikuntoon ja valitsemaan tilanteeseen sopivia vaappuja. Pienen pohdiskelun ja taivaalle tuijottelun jälkeen hän valitsi kolme identtisen näköistä taimenvaappua. Solakkavartaloiset balsakalat olivat nokkalevyihin stanssattujen tekstien perusteella kuusamolaisen vaappunikkarin valmistamia. Kari oli saanut kyseiset vaaput lahjaksi täytettyään jokin aika sitten pyöreitä vuosia. Mies hipelöi uistinpakkiaan ja ihaili siimoihin sitomiaan vaappuja korkeassa polviasennossa. Pian hän kuuli rantaa lähestyvän soutuveneen airojen loiskahdukset ja veneen hankaimien tasaisen kitinän. Tasaperäinen soutuvene rantautui vaivattoman näköisesti.

Miehet kiinnittivät kaksi vapatelinettä veneen takaosan laitoihin. Keulapuolen telineen virkaa hoiteli Markku pitämällä vapaa kädessään. Toni asettui veneen keskiteljolle soutajan paikalle. Muutaman riuskan aironvedon jälkeen toinen takaosaan viritetyistä vavoista oli jo mutkalla. Kari taajoi kalan kanssa varmoin ottein.

– Nyt on kunnon taimen kiinni. Ei meinaa antautua millään, Kari puheli rauhallisesti.

­–  Ei tahdo tulla pintaan ollenkaan, Markku jatkoi haavia kädessään roikottaen.

Taistelu kääntyi lopulta kalan eduksi. Siima meni poikki kesken väsytyksen.

–  Ei ole tosi! Kari huusi.

Pettyneen oloinen porukka ei antanut periksi. Toni souti lampea ympäri, mutta veden alla oli hiljaista. Toista tärppiä ei kuulunut, joten kalamiehet päättivät palata rantaan odottelemaan syönnin alkamista. Samalla oli hyvä syödä itsekin.

Parin tunnin päästä miehet olivat taas veneessä. Toni ehti soutaa keskelle lampea, kunnes alkoi tapahtua. Kala tarttui yllättäen ja oli viedä Markun pitelemän vavan mukanaan. Ihmeen kaupalla mies onnistui tarraamaan uudelleen kiinni jo veden varaan livenneeseen vapaan. Mies kesti hurjasti tempoilevan vedenelävän vedot mutta siima ei. Se katkesi taas kriittisellä hetkellä. Kala sukelsi syvyyksiin ja vei vaapun mukanaan. Kirosanat sinkoilivat ilmaan. Kovaa yritystä ei palkittu tälläkään kertaa. Toni souti lammen ympäri vielä pari kertaa, mutta kalat olivat sulkeneet suunsa. Niinpä kolmikko palasi jälleen tyhjin käsin leirintäalueelle.

Hyvin nukutun yön jälkeen kaverukset päättivät yhteistuumin lähteä kotimatkalle suunniteltua aikaisemmin. Pitkä kotimatka sujui leppoisasti. Matkalla muisteltiin tärppejä ja manailtiin heikkoja siimoja. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että reissu oli ollut onnistunut. Illalla väsyneet miehet olivat kotona. Karinkin kotiavain sopi yhä oveen. Vaimo oli leppynyt vapaan viikonlopun aikana.

Seuraavana aamuna heti kahdeksan jälkeen Markun puhelin soi. Hän tunnisti soittajan numeron, vaikka ei ollutkaan tallentanut sitä puhelimen muistiin. Kolmikolle veneen vuokrannut isäntä soitteli Ivalosta. Hän kertoi kiihtyneellä äänensävyllä olevansa terveyskeskuksessa.

– Se on kirottu se saakelin paskalampi. Sinne ei kannata sinunkaan enää ikinä lähteä!

Mies kertoi olleensa edellisenä päivänä verkoilla. Verkkoja laskiessa oli sattunut jotain todella outoa. Valtava hauki oli hypännyt ilmaan ja onnistunut sotkeutumaan jo puolittain veneessä olleeseen verkkoon. Sätkivää jättiläishaukea verkosta irrottaessaan mies oli tuntenut oudon vihlaisun kädessään.

–  Se ei ollut se hauki, joka minua puri, vaan kolmihaarakoukku!

Verkkomiehen käteen oli tarttunut hauen suupielessä roikkuva vaappu. Terävät koukut olivat tunkeutuneet syvälle kämmenen ihoon. Hauki tempoili vimmatusti, mutta nahka kesti. Sekä hauen leuassa että kalamiehen kädessä.

Mies ei yltänyt veneen perällä olevaan nuijaan, vaan joutui takomaan petokalan hengiltä metallisella äyskärillä. Kun sätkiminen loppui, kalastaja sai pujotettua yllätyssaaliinsa verkosta oikealla kädellään. Koukut pysyivät silti tiukasti kiinni kalanpäässä ja kämmennahkassa.

– Ei niitä yksin saanut millään irti. Se oli joku Kuusamossa tehty vaappu. Mahdottoman terävät koukut siinä oli.

Miehen oli pakko irrottaa valtavalta hauelta pää. Kaksikymmentäsenttinen kalanpää kämmenestään roikkuen mies lähti ajamaan kohti Ivaloa.
– Terveyskeskuksen parkkipaikalle päästyäni olin ilmeisesti pyörtynyt kivusta. Onneksi olin kaatunut Ladan konepellille enkä asfaltille. Ladan omistajahan se minut siitä sitten myöhemmin herätti ja talutti päivystykseen.

–  Epäilihän se tietenkin aluksi, että humalassa olin siihen horjahtanut. Hauenpään nähtyään hän kuitenkin ymmärsi, että saattaisin tarvita oikeastikin valkotakkisten apua.

Koukut saatiin helposti ihosta irti, ja vaappukin pääsi kunniapaikalle terveyskeskuksen seinälle ripustettuun lasivitriiniin.

– Olihan se selvästi ottipeli, kalamies jatkoi.

– Lääkäri kaiketi piruillessaan ehdotti, että veisin hauenpäänkin jollekin konservaattorille käsiteltäväksi. Siitä olisi kuulemma saanut hurjan näköisen trofeen, kun leuatkin olivat jäykistyneet valmiiksi ammolleen. Sanoi vielä, että sehän toimisi samalla naulakkona, kun hampaat on näin pitkät.

– Taisi olla paikallisia, kun osasi sillä tavalla piruilla. 

-Harjus-Antero

Kippuran haastattelu Inarilainen-lehdessä

Inarilainen-lehden toimittaja Ville Vaarala haastatteli blogin kirjoittaja Tuomas Kiprianoffia perhokalastuksesta ja viime kesän kalansaaliista. 

Juttu on julkaistu 18.10.2017 Inarilainen-lehdessä.

Kirjoja pimeneviin syysiltoihin

Kaikkiruokaisena kirjojen kohtuukuluttajana olen kahlannut vuosien saatossa läpi lukuisia teoksia. Lukemieni kirjojen aiheet ovat yleensä vaihdelleet laidasta laitaan. Kirjojen lukeminen on aina ollut yksi mieluisimmista tavoistani viettää vapaa-aikaa. Olen aina pitänyt myös kalastuskirjallisuudesta. Kaikenlaiset kalastamiseen liittyvät teokset ovat yleensä tarjonneet ne kaikkein mieleenpainuvimmat lukuelämykset. Kalatarinoiden tarkasti kerrotut yksityiskohdat ja tiiviiksi rakennetut juonet ovat mielestäni hyvien tekstien tärkeimmät rakennusmateriaalit. Edellä kuvailtujen elementtien joukkoon sopii hyvin myös lämminhenkinen huumori. 

Jonkin aikaa sitten lainasin kirjastosta Harri Sirolan  Silkkaa kalajuttua -novellikokoelman. Kirjailijan tuotanto ei ollut minulle entuudestaan tuttua, mutta päätin siitä huolimatta tutustua tähän 1990-luvulla julkaistuun teokseen. Kymmenestä novellista koostuva lämpimällä huumorilla ja huikeilla juonenkäänteillä sävytetty novellikokoelma oli hieno lukukokemus. Kirjan luettuani ihmettelin, miten olen onnistunut kiertelemään kirjaston hyllyjen välissä näinkin kauan törmäämättä aiemmin tähän teokseen.             

Yksityiskohtaisesti kuvailtujen ja mukaansa tempaavien tarinoiden ystäville suosittelen myös Matti Kettusen teoksia. Kettusen laajasta tuotannosta löytyy varmasti jokaiselle kalastus- ja eräkirjallisuuden ystävälle mielenkiintoista luettavaa.

Kalastus- ja eräkirjallisuudesta puhuttaessa en voi olla mainitsematta myöskään Hans Lidmanin nimeä. Esimerkiksi Lidmanin Tuntureita ja taimenia -kirja on tullut luettua useampaankin otteeseen vuosien varrella.

  

-Harjus-Antero