Päivä Ivalossa on sama ko viikko Hawaijilla. - Vuotin Mitri





sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Heinäkuun viimeinen reissu

Olin jo pitkään miettinyt lähteväni vielä kerran tälle kesälle Ivalojoelle, joten ei käynyt mielessänikään kieltäytyä kun paikallinen kauppamies, Visurin Jose, tuli tapaamaan minua töissä ja kysäisi lähdettäiskö viikonlopuksi mökille taimenta tappaamaan. Sovittiin sitten, että töiden jälkeen kaupan kautta joelle. Kaupasta evääksi makkarapaketti, pussi leipää ja janojuomaa jokunen pullo. Suunta Tolosta kohti. Mökille päästyämme kantamukset vietiin suoraan jokiveneeseen ja kone käyntiin. Kalareissu saattoi alkaa.

Perjantai-ilta meni uistellessa pitkin jokea. Välillä pysähdyttiin rantaan heittelemään. Tarjolla oli puukalaa ja lusikkaa joka lähtöön, mutta taimen ei vaan tuntunut olevan ottituulella tai se oli poissa koko joesta. No, epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia toimenpiteitä, joten ei muutakuin jokiveneen ankkurit alas ja perhovehkeet esille.

Pari heittoa ja kiinni oli! Vonkaleen taisteluhalusta pystyin päättelemään kyseessä olevan TODELLA pienen yksilön. Väsytyksiä ei juuri tarvittu ja kala oli veneessä. Katsaus kalaa, koukut irti, nopea kuva hirmu saaliista ja tammukka takaisin veteen.


Hurja saalis ja ylpeä perhomies jossain päin Ivalojokea.


Loppu ilta menikin melko hiljaisissa merkeissä. Muutama mittaharjus vieheisiin tarttui, mutta niistä luovuttiin heti koukuista irroituksen jälkeen sillä taimentahan tänne oltiin pyytämään tultu.

Hiukan ennen kahtatoista perjantai- iltana päätimme siirtyä saunaa lämmittämään. Kolme tuntia juomineen saunassa vierähti. Siinä vaihettiin mietteitä taimenten olinpaikasta, paikattomuudesta, veden korkeudesta, ja kaikesta muusta mikä saattoi liittyä taimenten tuntemattomaan sijaintiin, mutta vastauksia emme keksineet millään.

Lauantaina lähdimme heti aamusta uusin silmin ja mielin taimenen metsästykseen. Siinä taas meni tunti toisensa jälkeen ilman mitään havaintoa kaloista. Välillä uistatellen, välillä raivopäissään rannalta heitellen. Ja kaikkea tarjottiin. Aikoinaan hyviksi havaituista paikoista ei vaan tuntunut taimenta löytyvän.

Virhearvio heitossa ja tuloksena käsin selvittä-
tön ampiaspesä hyrräkelan puolalla. Puukolle
tuli töitä.


Pitkään jatkunut hiljaisuus alkoi valaa epäuskoa joukkoomme. Virrassa heiteltiin pitempikin tovi. Sitten se tapahtui. ''NYT ON KIINNI!'' jonka jälkeen pettynyt ''Taitaa olla harri''

Otettiin yksi harri ihan vaan paistokalaksi ja erään eräkämpän nuotiopaikalle paistohommiin. Vielä loppuilta uistelua ja takaisin mökille nukkumaan. Sunnuntaina heinäkuun viimeisenä pakkasimme tavarat ja lähdimme nöyrinä ajelemaan Ivaloa kohti. Mittataimen saalis jäi pyöreään nollaan ja menetyksinä oli kuparimepsi ja lotto bete. Että jäi vähän reissu miinuksen puolelle siltä osin. Mutta tulipahan tehtyä.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Naarashauki 2010

Tämä tapahtui sanotaanko heinä- elokuussa 2010. En ole tästä pahemmin kehdannu huudella kun vähän sekopäiseksi tapahtumat äityivät, mutta nyt en halua vaieta enää. Ei perheen pienimmille ole tämä tarina, kun on väkivaltaa ja kirosanoja ja kaikenlaista sattui.

-------------------

Varmaan jotain lihasrelaksantteja ja viinaa vetäny karaoketähti laulo Kotiviiniä kolmetoista tahtia jäljessä, silleen, että ku se välillä huomas, ettei taustanauha suostu menemään sen kanssa samaa säkeistöä, niin se korotti vaan äänenvoimakkuutta. Ei se ois ollu pahan kuulosta jos oltais oltu vaikka jossain itä-siperialaisessa shamanistisessa istunnossa pää täynnä sieniä. Helvetti, sitä ois kuunnellu tosissaan, se ois ollu henki jostain menneisyydestä, sellaisilta aikakausilta ku ihmisten kurkunpää oli vielä alikehittynyt ja kommunikaatio koostui eritaajuuksisista murahteluista ja kirkaisuista – ”teeeen suuu-eeee-lleeeee-koooo-tiiiiii-wiiiiiiii-niiiii-tuuu-leeeee-poooo-iiii-kaaaa-aaaaaa-liiii-seeeeennnn”. Mutta ei oltu Itä-Siperiassa, vaan maljenkin verran enemmän syrjässä ihmissivilisaatiosta, istuttiin Lapin Tuvassa ja aikahautojen kammottavat kaiut olivat ”normaalia” äänitapettia. Se on hyvin jännä mitä voi pitää normaalina, vain siksi, että on sattunut syntymään sellaisen keskelle. "Lähetään nyt ihan oikiasti vaikka vittu mettään" Siekkinen sanoi niin tunteella, että melkein itku pääsi. Asiaa se puhui. Tehtiin sopimuksia ja solmittiin velvoitteita.

Ja käsittämätöntä! Vastoin todennäköisyyksiä, istuttiin myöhäisiltapäivällä autossa koko lössi – mie, Saarinen, Siekkinen (Itsemurharyhmä tan-tan-da-da-daa) ja tällä kertaa lisämausteena Saarisen vajakki serkku, sanotaan nyt että sen nimi oli vaikka Raasepori8, vaikka ei ollut (syyt tähän anonymiteettisuojaan paljastunevat tuonnempana). Se oli otettu mukaan kun se oli jostain mistä lie Kuusamon Persekylästä Ivaloon saakka vääntynyt eikä tuntenu ketään muuta ku Saarisen, ja ajateltiin olla parikin yötä. Saatiin lainaan Markun eteläläisen työkaverin venettä, lastattiin teltat ja kaljat ja lähettiin siitä vähän Huuhkajan yläpuolelta nousemaan Ivalojokea. Kun ihan moottorivene oli, niin ajateltiin uistella ylävirtaan, uittaa vene Pajakosken ja Ritakosken rantoja (vesi oli matalalla) ja leiriytyä Toloskoskelle.

Yhtä tyhjän kanssahan se on Ivalojoella uistinta uittaa, se on satakaksitoistatuhatta kertaa todistettu ja siitä on laulujakin laulettu. Moni muistaa varmaan klassikot Shitty River Blues ja Tartu koukkuuni jättiläishauki – ikiruskeiden kappaleiden melankolisten sävyjen raaka-aineet on louhittu noiden pukamiaraastavien, tapahtumaköyhien aeonien monotonisista luolastoista. Mulle, zen-buddhalaistuneelle pseudomunkille veneessä moljottaminen on silti mitä erinomaisinta huvia. Olen usein leikitellyt ajatuksella, että mitäpä jos olenkin hieman autistinen ja sitä ei ole vain koskaan huomattu. Ilostun kun saan vain keinua paikallani, tuntikausia, hiljaa. Tai tuijottaa silmät puoliummessa nuotiota tai paremman puutteessa seinää, olla seuraamatta ajatuksia, nousta syvemmälle hiljaisuuteen – mikä riemu ja autuullisuus! Siekkinen ja Saarinenkin on melko harjaantuneita vaikka eivät ideologioista perustakaan, ne osaa istua turvat kiinni päiväkausia, ja monesti istuvatkin, ihan istumisen ilosta. Saarisen koneeseen tarvii tosin keskiolutta annosteltuna siten, että se on koko ajan juuri ja juuri humaltumisen puolella. Hyvää seuraa siis, molemmat. Mutta se helvetin RAASEPORI8!

VITTU MIKÄ JÄTKÄ!

Kai se on lapsena laskenu pulkalla ohimonsa puukuormaan tai tunkenut jotain kuumemittareita nenäänsä, mutta joku vika siinä miehessä on. Se on meitä ehkä pari vuotta vanhempi, mitä, jotain 32, en mie tiedä? Ja se kuvitteli olevansa niiiiin helvetin nokkela. Heti kun istuin autoon, se alkoi mouhota mitä mojovampia väkivalta- ja pilluanekdootteja omilta ja tuttujensa ryyppyreissuilta. ”-- ottaako huora puuroa vai ottaako huora taksin, olisittepa perkele ähähähähä nähneet sen vosun ilmeen ku niinni --” ja maustoi tarinointiaan satunnaisilla salaliittoteorioilla. Jatkuvana, katkeamattomana virtana, ihmisälyn halveksuntaa. Se oli kuin joku Pasilan hahmo, ja rumakin vielä vaikka salilla kävikin tai juuri siksi. Sillä oli geeliä tukassa ku lähettiin mettään!

No, anywho, veneessä Raasepori8 ja Saarinen istu keskipenkillä, Siekkinen moottorilla ja mie makasin keulaa. Kukaan muu ei puhunut ku Raasepori8. Silloin ku se ei kertonut vaurioituneita juttujaan, se valitti. Se valitti kylmää ja kuumaa ja kusihätää ja se valitti paskaa jokea ku kalaa ei tule heti. Persekylässä joka lammikosta saa kuulemma vitusti taimenia vain tuijottamalla vihaisesti vedenpintaa. Ei oltu varmasti Lentokentän kohdalla kun huomasin itsekin tuijottavani vihaisesti virtaa, mutta en mentaalikalastusmielessä, vaan mietin kuinka ihanan hiljaista olisikaan vetten syvyyksissä. Mikä vääryys! Miksi minun pitäisi tehdä itsemurha kotojokeeni pelkästään jonkun persekyläläisidiootin takia! Ei, laittaisin kampoihin. Oltiin jo kokeiltu sitä, ettei reagoida sen vammaisuuteen, mutta ei se tuntunut tehoavan. Kokeilin vittuilla, mutta eihän se tajunnut. Saarinen, tutuimpana, käski suorasanaisesti sen pitää turpansa kiinni, mutta se piti sitä leikinlaskuna ja alko höristä & hakata serkkupoikaa käsivarteen niin että Saarisen keskiolut läikkyi. Loukkauksia! Verisiä loukkauksia! Mutta mitäpä teet, siinähän oltiin vankina metrin päässä toisistamme. Olen aina ollut huono tuollaisissa tilanteissa, joten luovutin.

Ystävämme Joki teki kuitenkin tehtävänsä. Alatahteja käyvän moottorin meditatiivinen pärinä, rasvatyvenen veden tuplaama maisema, laskeutuva ilta ja nouseva sumu sai Raaseporinkin moottorileuat väsymään. Tai vanhan kunnon Itsemurharyhmän ”värinä” saavutti sen paskan sielun ja se lamaantui kuin sähköankeriaan saalis. Ah, ei kalan kalaa, ei sanan sanaa – sielullinen kotikamari!

Ilman mainittavia vastoinkäymisiä, jopa yllättävän kivuttomasti koskien matalikot oli uitettu ja osa jopa päristelty moottorilla. Oltiin istuttu tunteja veneessä, ainoastaan pari alamittaista tammukkaa oli erehtynyt vieheisiin. Se oli tuttua, todennäköisesti taimeno odotti vasta Toloskosken montuissa. Raasepori8 oli silmin nähden hermostunut, se pyöri penkillä, kelasi siimaa sisään, päästi ulos, räpläsi kännykkää ja huokaili syvään. Adhd-lääkeet vissiin jääneet Persekylään. Tunnit kuluivat. Raaseporin leuat nykivät.

Eikö täältä saa vittu lainkaan kalaa”, se karjaisi varoittamatta kovaan ääneen ja löi nyrkillä veneenlaitaa. Huuto syöksyi joenpintaa, törmäsi rannan kuusiin ja palautui melkein muuttumattomana. Rannalla joku vanhempi nainen katsoi meitä murhaavasti, oltiin Tolosen kohdilla. Säikähdin helvetisti, repeydyin rauhoittavasta olemattomuudestani takaisin rumaan todellisuuteen. ”No ei vittu saa”, Siekkinen tiuskaisi sille, mutta ei jatkanut enempää. Pyöriteltiin päitä Saarisen kanssa. Toloskosken ääni kuului jo kohta onneksi suvannonmutkasta, painelisin maita pitkin niin kauas Raaseporista kuin jaksaisin ja leiriytyisin sinne vaikka yksin. Kaivautuisin kunttaan ja sihisisin.

Maissa hieman rauhoituin, mitä sitä yksin jurottamaan johonkin. Kun leiri oli saatu pystyyn, nuotio päälle ja ensimmäinen kalja korkattua, päätin lähteä vähän kävelemään metsään. Toloskosken metsä on suosikkipaikkojani maailmassa. Suuret männyt, romahtaneet poroaidat, hiekkarinteet, vuosisatojen takaiset leiripaikat, eläinten polut, kosken ääni, raikas tuoksu – se paikka on minulle Pyhä. Kävelin joenrinteen reunapolkua alavirtaan, aikeissa suihkasta sitten niemen poikki ylös koskenniskalle seku kattelemaan.

Parin sadan metrin päässä leiristä huomasin metsässä miehen. Se jäi puiden taakse notkelmaan ja koska oli jo melko hämärää, niin en nähnyt paremmin mitä se teki. Ajattelin, että siellä on jokin hätänä ja riensin puolijuoksua notkelmalle. Jumala antakoon anteeksi, en nähnyt mitä se teki!

VÄLIVERHO

Aamu läheni, oli jo melkein valaistumaan päin, mutta vielä melko hämärää kun pilvessäkin oli. Olin tulossa taas kuselta tulille, jalat horjui ja päässä suhisi, mutta ei tarpeeksi– ei oltu juotu viinaa, tissuteltu vain lava, pari maksalaatikkokaljaa. Hermoni olivat yhä kireällä aikaisemmista tapahtumista. Siekkinen, onnellinen, oli kuorsannut teltassa jo hyvän tovin, se oli herännyt aikaisin, mutta Saarisen kestävyys ei lopu niin kauan kuin keskiolutta on. Raasepori8 istui pölkyllä, Saarinen makasi retkipatjalla männyn juurella. Kun tulin nuotion valopiiriin, huomasin, että Raasepori8:n silmät olivat odottaneet katsettani. Se hymyili ilkikurisesti, se puistatti minua, ihan pelkäsin sitä sekopäätä jo siinä vaiheessa. Mitä helvettiä se nyt taas on keksinyt!?

Ja pahempaa kuin olisin ikinä halunnut todistaa! Kännisen Saarisen sylissä oli pahvilautanen. Röyhtäisin palan oksennusta kurkkuuni, mutta keräsin itseni ja istuin nuotiolle. ”Ei helevetti. Eipä olis ikinä uskonu, mutta kyllä loimuhaukikin voi olla hyvänmakuista. Maista Kolmaskives sieki.” ”Älä syö sitä!” koetin sanoa, mutta Raasepori katsoi minua, värähdin, enkä toistanut kehotusta vaikka Saarinen kysyi miksi. Sitten ne sätti minua kahdestaan, että olen tissiposki ja kermaperse jolle ei kelpaa kuin kaviaarilla lihotettu nieriä. Bondasivat, olivat äkkiä samalla puolella, ja alkoivat tarinoida lapsuuden seikkailuista Persekylässä. En oikeastaan pystynyt kuuntelemaan, tunsin vain voivani pahoin kun katsoin kuinka Saarinen mutusti tuota Gomorran maakuntakalaa autuaan tietämättömänä maailman pahuudesta.

Kaljaakin olisi vielä ollut, mutta uskoni elämän mielekkyyteen oli varatankilla. Otin mitään sanomatta makuupussin ja painelin metsään. Kävelin niemen juureen, löysin suojaisen jontkantapaisen ja pesin suuren männyn alle. Riisuin vaatteet, tungin ne makuupussipussiin ja kömmin uneen sekalaisin miettein. Kuinka ohut onkaan tämä selväjärkisyyden kudelma ja kuinka lähellä ihmiskunta on totaalista vajoamista lihan anarkiaan? Laitoin puukon männynjuuren koloon, käteni ulottuville, varmuuden vuoksi.

TRAUMATISOITUNUT PALUULIIKKU

Muutaman tunnin levottoman horroksen jälkeen nousin, heitin vedet ja valuin takaisin leiripaikalle. Siekkinen oli jo sytyttelemässä nuotiota, muita ei näkynyt. Siekkinen ei arvostanut. Ei yhtään se arvostanut. Raasepori8 oli paininut sen silmälasit vinoon, olin ihan unohtanut koko tapahtuman. Siekkinen sanoi, että toista iltaa ei tätä jatketa ja olin enemmän kuin samaa mieltä. Raasepori8 ja Saarinen nukkuivat vielä, sovittiin, että annetaan niiden levyttää tunti, pari, heitellään ja valokuvaillaan joella sen aikaa ja lähdetään sitten Ivaloon. Markku lupas pienen tinkaamisen jälkeen hakea meidät Tolosesta, kun vene olisi pitänyt muutenkin nostaa samantien kärryyn Törmäsessä. Ei siis enää tuntikausien lusimista veneessä sen psykopaatin kanssa sentään.

Saarinen oli ainoa joka oli nyreissään lähtöpäätöksestä, se ilmoitti vihaavansa Kreikkaa, demokratiaa ja kaikkea paskaa mitä yksittäinen, keskivertoa älykkäämmän ihmisen tuli enemmistön mielivallan vuoksi kärsimän. Se yritti jopa hoitaa kyytiä Paldojärventieltä seuraavaksi päiväksi, mutta ei onnistunut kun kaikki sen autolliset kaverit oli siinä sen vieressä.

Pakkailtiin venettä kosken alla. Krapulakaan ei ollut suostunut lähtemään. Kömmittiin veneeseen kuin kohmeiset kimalaiset, mutta Raaseporia piti odottaa. Se singahti lopulta suoraan metsästä, hyppäsi veneeseen ja katsoi minua taas se hymy kasvoillaan. Makasin keulassa ja koetin olla huomaamatta sitä. Sitten se sika heitti foliotollon syliini. ”Saatana sentään!” sähähdin ja heitin käärön jokeen pitkällä kaarella. Saarinen ärähti, että tyhmä saatana. Raasepori8 nauraa honotti niin että meinasi kusta housuun.

Lyhyen venematkan ajan koetin olla ajattelematta edellisen alkuillan tapahtumia, mutta en kyennyt. Elävät kuvat nousivat kerta toisensa jälkeen mieleeni. Tolosen suvannossa sattunut otti. Kauhea säätö ja riemastus kun kala vaikutti isolta. Huudahdukset, äänen pettämiset, jarrun kirskunta. Epätoivoiset urahdukset kun keltainen kylki näkyi ensimmäisen kerran. Outo kiilu Raasepori8:n silmissä kun kolme-neljäkiloinen hauki nostettiin veneeseen. Se halusi ottaa sen ja suostui jopa perkaamaan.

Kun leiri oli saatu pystyyn, nuotio päälle ja ensimmäinen kalja korkattua, päätin lähteä vähän kävelemään metsään. Parin sadan metrin päässä leiristä huomasin metsässä miehen. Se jäi puiden taakse ja oli melko hämärää, niin en nähnyt paremmin mitä se teki. Kuulin kuitenkin raskaan hengityksen ja outoja äännähdyksiä. Ajattelin, että siellä on jokin hätänä ja kiisin puolijuoksua notkelmalle missä mies touhusi. Mies näytti nojaavan punnerrusasennossa suurempaa mätästä vasten. Se oli Raasepori8, tunnistin sen vaaleasta takista. Mutta sen housut lojuivat myttynä sammaleella ja sen paljas, ihottuman punertama perse pumppasi vimmaisesti. ”Mitä!?” ehdin yskäistä, se huomasi minut.

Se sekopää melkein ilahtui kun satuin paikalle. Sen hiestyneelle, punakalle naamalle levisi ihmeellinen, rietas hymy kun sen katsahti minuun, aivan kuin se olisi odottanut minua. Se heittäytyi selälleen mättäälle, levitti vähän reisiään ja paljasti mitä oli tekemässä. Hauki pönötti sen kullissa ja tuntui kuin pääni olisi tehnyt oikosulun – en kyennyt reagoimaan! Seisoin suu auki ja tuijotin haukea, jota Raasepori8 piti kädellään niskasta. Sitten se sika alkoi hitaasti runkata itseään haukiparalla, sen pyrstö potki surullisena veren ja suljun sotkemien sisäreisien välissä. Se litisi ja pieri. Litisi ja pieri.



------------------------------

Iloksenne, valoksenne & riemuksenne voin tässä ja nyt kertoa, että nöyrän kertojanne, Jukka Saarisen Kolmannen Kiveksen 1500 päivän hiljentymispaasto kyisessä erämaassa on tulossa kohtapuoliin päätökseensä. "Eroottiset erätarinat" ja monet muut mieltäylentävät kuvalliset ja sanalliset ilottelut palajavat Intertuubiin lähiaikoina ja ryömivät sinun päähäsi asumaan! ¡Olé! ¡Olé! ¡Olé!

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Tissibaari, eikun Tissisaari

Tulee päivitys hiukan myöhässä koska olen odotellut kuvia joita en koskaan saanut.

No Itä-Inarin vetokisoihin piti mennä, mutta muutama mutka matkassa tuli vedettyä suoraksi niin käännyttin jo takasin. Kävin lunastamassa Koko Kesä Kalassa-blogin kesäkisasta voittamaani lahjakorttia, silloin puhelin soi! "Noniin tuo Ante sanoi että lähetään nyt illalla tissisaareen!" Soitti Teemu minulle kahvikupin ääreen, no minuahan tunnetusti ei tarvitse kahta kertaa käskeä kalalle. Eikun kaupasta kaljaa ja pojat kävi ostamassa ruokaa, kohta jo pojat kurvas pihaan. Itse jo hiukan aloitelleena en ollut saanut juuri mitään aikaan, mutta pojat kyllä pisti vauhtia meikäläiseen. Muutaman mutkan kautta Veskoniemeen ja siitä veneellä jatkaen Tissisaareen. Kalastaa emme enään sinä iltana kerenneet joten taispa mennä ryypyn puolelle. Neljän aikana yöllä Teemu hoksas että käydään heittelemässä, koska olimme Anten kanssa väsyneitä pitkän päivämme ja alkoholin johdosta. "Ei nyt enään jaksa" yhteen ääneen totesimme. Sitten kertaalleen jo muutin mieleni ja vaihdoin perhovapaani heittosiiman ja olin lähdössä. Niin alkoi ramasemaan suunnattomasti, joten menin nukkumaan ja nukahdin samantien kun Teemu lähti.


Kalastajat.


No niin se vihdoin "aamu" koitti. Kello huiteli jo puoltapäivää, kun Ante herätti minut. "Mitä helvettiä? Missä Teemu?" "Tuossa ylhäällä!" Ante vastaa. "Okei hyvä! Vettä, ihan vitusti vettä." Tokaisin ja lähdin juomaan. Juodessani huomasin veden maistuvan hiukan oudolle. "Kauanko tää vesi on seissy tässä?" Edelleen vettä juoden saan vastauksen Antelta. "Tiistaista lähtien!" Hetken mietin ennenkuin otin seuraavan hörpyn suoraan kauhasta. Mutta pieni rapulanpoikanen käski juoda lisää. Hetken päästä join hiukan jaffaa, mutta siltikin päädyin perus loiventavaan. Teimme hieman pussipastaa ja maisseja joita söimme leivänpäällä. Syötyämme lähdimme uistattamaan, Ja muutama loiventava lisää mukaan. Jonkun aikaa siinä meni ennenkun vapa taipui ensimmäistä kertaa. Teemu sai kunnian olla se jonka vapa taipui. Eikä kauaakaan kun veneessä makasi komea Harjus. Arvioimme sen noin 700-800g! Uusi puntarini kuitenkin veny vain vähän yli puolenkilon kohdalle. Myöhemmin minun vapani taipui ja vauhtia hiljentämättä sen sai vedettyä veneen viereen pieni harjus oli kiinnostunut 8cm Nilsmasterista. Kala pääsi samantien takaisin vapauteen ilman käsikosketusta. Liekkö selvinny siltikään. Tässä vaiheessa Teemun siima oli niin puneilla että päätimme ajaa hanat auki siima perässä oikeamassa kovasaareen. Anten eno, ja minun tuttavani, kalastaja Terhon kämpälle. Siinä moikkasimme Terhoa ja hänen kalakaveriaan Aria ennenkuin he lähtivät käymään heittämässä Siikaverkkoja, kuulemma tylsyyteen jotta saavat päivän kulumaan. Totesimme Teemun siiman entiseksi, ja minä punnitsin Harjuksen 550g Terhon tarkalla vaa´alla. Peratessani huomasin kalan syöneen aika paljon heinää, oli seassa myös perus hyönteistä, vesiperhosia, nymfejä ja jopa larvoja. Siinä paistelimme makkarat ja lämmitimme vanhat kahvit poikia odotellessamme. Ja kun viimein veneen ääni kuului oli jo uusi kahvivesi tulossa. Minä olin laittanut kahvin hellalle ja hoksaamatta pienimmälle levylle. Ei se vesi kiehunu ennenkuin Ari sen siirsi isommalle levylle. Ante yritti lipua veneen perässä pulkalla mutta ei se kovin hyvin onnistunu. Terhoa autoimme pienemmän veneen vesille työntämisessä ja kohtapa olimmekin kaivamassa siimaa Teemun virveliin. Teemu hiukan kärtysi nälissään, mutta Terho meille tarjosi lihapiirakat ja pihvit. Taas Teemukin jaksoi hymyillä edes vähän. Siitä sitten lähdimme takaisinpäin uistelemaan.


Verkot.


Kämpälle saavuttiin tyhjin käsin, kalaa emme saaneet ja mukana olleet kaljatkin olivat jo loppuneet, Onneksi kellarissa oli lisää. Taas taisimme siinä syöpästä, ja minä melkein nukahdin ruoan jälkeen. Herätessäni muisti meidän puhuneen verkonlaskusta. Ja samantien lähdimme Siikaverkkoa heittämään järveen. Palatessamme rantaan Ante löysi sammakon ja totesi niitä olevan aika paljon tällä saarella. No siitä saimmekin idean. Ante oli kertonut aiemmin lahdessa olevan suuria haukia. Laitoimme sammakon selästä koukun läpi ja punotulla siimalla koukku tupuliin kiinni. Sitten tämä paketti lahteen kelluskelemaan. Tuuli vei tupulia hieman ja sammakkokin veti sitä johonkin suuntaan. Veneestä seurasimme tupulia noin tunnin verran kerran sitä jopa siirtäen. Mutta tupuli ei tehnyt semmoista syksyä veden alle mitä odotimme. Joten emme viitsineet kiduttaa sammakkoa enempää ja tapoimme sen hieman rajuin mutta nopein keinoin, ja lähdimme nukkumaan. Aamulla herään kun kuulen hieman tutun äänen mutta kuitenkin senverran oudon että tässä kämpässä hän ei ollut nukkunut. Tunnistin tämän äänen Terhoksi. terho ja ari oli tylsyyksissään ajellut pikkuveneellä käymään. Ilmeisesti Terholla oli alkanut tekemään mieli olutta, kun heti hänellä oli karjalapullo kädessä. Siinä sitten keittelin alkuun liian laihat kahvit outoon pannuun, mutta korjasin tilanteen laittamalla lisää sakkoja kahviin. Lähdimme nostamaan verkot, "Terho ja Ari PRKL! Ootta meidän verkoilla" Heitimme läppää keskenämme. Pojat oli tullu kattomaan saammeko kalan kalaa. Tällä he tietäisivät kannattaako heidän käydä edes kokemassa omia verkkojaan. Siika ei ollut liikkunut yön aikana. Siivosimme kämpän ja lähdimme kohti kotia. Teemu tokaisi vielä laiturissa että toivottavasti päästään turvallisesti perille. "Tuolta tulee uistatusvene! Onko sillä plaanari? Ei sillä ole kyllä se näkyis." Itsekseni siinä juttelin. Ante yhtyy keskusteluun "Eei sillä ole." "Mitä tuo äijä huitoo tuolla? On sillä plaanarikela tuossa!" Sanoin ja Ante otti vielä enemmän Palkissaaren puolelle. No plaanarivene tulee vastaan Hirvinuoran väylän leveydeltä. Ja kolme metriä ennen plaanaria huomaamme mustan plaanarin vedessä. Olikohan joku vanha harrilauta. Ilman minkäänlaisia lippuja. Nopeasti 90 asteen käännös oikealle täydestä vauhdista ja "KOPSKOLK" ja vauhti pois. Jäimme siihen katselemaan hetkeksi että miten kävi. Veneen rekisterin saivat talteen varmasti ja yritin jopa näyttää peukkua kysyäkseni että onko kaikki kunnossa. Eivät kovin vihasilta näyttäneet eivätkä huitoneet käymäänkään. Jatkoimme matkaa vielä siinä pari uistelijaa tuli vastaan. Rantaan päästyämme, laskimme reissun hinnan ja samalla Harjukselle kertyi kilohinnaksi jopa 140€. Toivottavasti Teemu nauttii sitä syödessään.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Kalastusta vaihtelevissa sääolosuhteissa

Havahduin kesken työpäivän puhelimen hälyttävään ääneen, ensin luulin että lehtikauppias siellä vain soittelee. Mutta sitten tunnistin soittajan äänestä, langan päässä oli vanha Luton kävijä, Ivalon oma poika Portin Henkka. Henkka aikoi lähteä heti töiden jälkeen kalalle, ja kyseli minuakin mukaan. Asiaa hieman mietittyäni suostuin ehdotukseen. Ei muuta kuin kamppeet kasaan ja menoksi.

Kalastuskohteeksi valitsimme Keväjärvellä sijaitsevan Siskelijärven, joka on mitä mainioin, tuommoiseen lyheen muutaman tunnin kalareissuun. Perille päästyämme huomasimme heti että, tuuli oli liian kova perinteiseen uistatusmeininkiin." Keli oli kuin anoppi, kylmä ja kankea".

Tunnit kuluivat nopeaan. vettä satoi ja, tuulin niin perkeleesti! Välillä jouduimme käydä lämmittelemässä järven rannalla sijaitsevassa saunassa. Saunaa ei pystytty tietenkään lämmittämään, kun joku kulkija oli varastanut sieltä kiukaan ja katossakin oli miehen mentävä reikä. Sitten tuulenvire tyyntyi ja sadekkin lakkasi hetkeksi.

EI MUUTA kuin uutta uistinta siiman päähän ja takaisin laiturille heittelemään. Henkka kerkesi aikaisemmin laiturille, ja ensimmäisellä heitolla hyrräkelan jarru alkoi pitämään ääntä. " NYT ON ISO" Henkka huusi. Oma hidas löntystelyni vaihtui nopeasti pikajuoksioiden tunnetuksi tekemään etenemismuotoon. Juoksentelin pitkin rantaa ja etsin samalla haavia. Henkka väsytteli, sillä aikaa laiturin päässä kalaa. Lopulta löysin haavin ja pääsin itsekkin laiturille. Kala oli jo aika lähellä rantaa, ja teki lähtöjä. Valkoinen maha vain näkyi välillä. Sitten tajusin että siiman pääsä oli iso hauki eikä mikään taimen. En uskaltanut vielä kertoa tästä havainnostani Henkalle. Sitten Henkkakin huomasi hauen ja kiroili muutaman kerran, siinä vaiheessa ei enään tarttettu haaviakaan. Hauki alkoi olla jo sen verran väsynyt että se saatiin vedettyä rantaan helposti. Henkka punnitsi kalan uudella hienolla kalapuntarillaan. Hauen vonkale painoi 4,5 kiloa ja pituuttakin oli rapiasti 75cm. Iltapalaa syödessämme, ajatus jo kiiri maukkaissa haukipullissa, johon tämä hauenvonkale onkin oiva pääraakaine.

Terveisin HarjusAntero ja Ivalon oma poika Portin Henkka

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Niin ainutkertainen reissu...


Vettä oli sadellut jo pari päivää ja mieleni teki kalalle. Sen sijaan että menisin Ivalo River Campingin baarin puolelle juomaan. Vesisade oli hieman tauonnut päivällä ja säätiedotus näytti siltä että yö olisi sateeton, joten eikun soittoa kavereille. Oli niin huono keli että kukaan ei viitsinyt lähteä. Soitin vielä tätini miehelle, Tuukalle joka oli lomailemassa Keväjärvellä. Hän kertoi harkitsevansa asiaa koska huomenna hänen tulisi auttaa setääni kattoremontissa. Oli kerenny luvata jo. Menin vierailemaan ja moikkaamaan sukulaisia ja kysymään onko sielä halukkaita kalalle lähtiöitä. Tuukan poika, serkkupoikani Tommi oli valmis lähtemään kalalle. Tuukan kanssa päätimme, että lähden Tommin kanssa kahdestaan, ja että joku heittää ja hakee meidät pois sitten yöllä Hoikkaniementien päästä. No ei muutakuin Kamat kasaan ja joelle Ivalossa piti käydä hakemassa kalakamppeeni ja ostamassa makkaraa. Alumalompolon rantaan ja hiukan kävelyä, VIIMEINKIN JOELLA!


"Jos tänään saan mittataimenen...


... jätän koko joen rauhaan loppukesäksi" sanoin Tommille kun kasasimme vavat ja kiinnitimme uistimet siimaan. Sitten se alkoi, heitto heiton perään ja kalat tuntuivat olevan Sammakkoselän pohjassa, eli aika kaukana. Kuljimme jokea tulipaikalta ylöspäin, jokaisessa hyvässä montussa ja akanvirrassa heitellen. Kun saavuin tuon suvannon alle jossa ennen juhannusta karkuutin +2kg Taimenen, silloin tunsin jonkun nykivän. Tammukka hyppäsi korkealle ilmaan ja samassa näin kuinka Rapala lentää kalan suupielestä. "Se oli melko pieni" ajattelin ja jatkoin tämän "kelatyhjäksi-suvannon" yläpäähän. Nimen suvanto on saanut juurikin tuosta karkuutuksesta. Kun olin aivan kuohujen kupeessa, suvannon yläpäässä heittelemässä, muistin tuon Taimenen, joka oli noin kolmea kammen kierrosta lukuun ottamatta vetänyt kaikki siimat puolalta ennenkuin lähdin perään. Rantakivikossa sählätessäni päästin siiman löystymään hetkeksi ja kalan karkaamiseksi. Nyt muistin sen ottaneen Nilsmateriin ja vaihdoin vaappua ja heitin täysin samoin kuin viimeksi. KALA, oli jossain muualla. Tommi tuli perässäni ja parikin kertaa sain irroitella koukkua puusta ja milloin mistäkin. Matkamme jatkui edelleen ylöspäin jokea ja huomasin Tommilla pieniä epäuskoisuuden ja luovutuksen merkkejä. Saavuimme "100 metrin-montulle" Tuolle montulle josta lapsuudenystäväni Rantala sai noin 1,5kg Taimenen, joskus aikoinaan. Tuolloin olin nähnyt kun Rantala väsyttää kalaa ja menin apuun. Haavi oli tietenkin jäänyt kotiin. "Mie tuon tämän kalan sinne rantaan, ota kiinni ja juokse niin kauas kun jaksat! Oletko valmis?" sanoi Rantala. Nyökkäsin ja vastasin "selvä!" Silloin hän kiristi jarruaan ja alkoi vetämään kalaa väkisin rantaan, tiukka ote kalan niskasta ja 100 metrin päähän joesta. Siihen päätin pysähtyä ja siinä tuo monttu sai nimensä. Nyt kuitenkin vinkkasin Tommille "näin saa varmasti jonkun kalan" ja annoin hetken Nilsmasterin lipua tuossa montussa, virran uittamana, ja ei mitään. Kalastin nopeaa vielä kosken niskalle saakka ilman tulosta. "Onpa kumma kun kumpikaan ei ole saanut yhtään kalaa, normaalisti pieniä harreja saa niin paljon kuin jaksaa nostaa" sanoin Tommille.


Tulet!


Päätimme lähteä paistamaan makkaraa, alkuun tulet ei meinannu syttyä. Kuitenkin saimme makkarat paistettua. Kahvia en viitsinyt keittää, koska Tommi ei kahvia juonut. Tulet melkein jo kerkesivät sammua, mutta teimme oikeen kunnon roihut tylsyyksissämme. Päätin käydä vielä heittämässä muutaman kerran "tulipaikan-suvannossa" Tommi tuli seuraamaan viereeni. Heitin epäuskoisena monta kertaa ennen kuin vaappuni meni sekaisin siiman kanssa ja pyöri pinnalla minua kohti. Aivan jalkojeni juuressa olevasta pienestä montusta nousi mittataimen ja yritti ottaa tuohon sekaisin olevaan uistimeen. Juuri noustessaan näin sen veteen ja vastaisku oli täydellinen. Tunsin kalan vavassani mutta koukuista se ei saanut kiinni. Selvitin siiman ja heitin uudestaan, ei mitään ennen kuin siima meni sekaisin taas. Taas kala pärskäytti hieman vettä ja tuntui vavan päässä, mutta sekaisin olevasta vaapusta ei ilmeisesti saa kiinni kovin hyvin. Tällä kertaa en selvittänyt sitä vaan heittelin niin että vaappu pyöri pinnalla. Kalaa ei näkynyt. Vaihdoin ison sinihopean räsäsen helmilusikan, ja näin kalan seuraavan sitä mutta ei ottanut. Nyt jopa tämänkin laitoin sekaisin ja yritin saada kalan innostumaan, ei mitään vaikutuksia. Kävimme vielä hiukan alempana heittelemässä jotta kala hiukan rauhoittuisi ja kun palasimme takaisin, niin kala ei antanut merkkiä olemassaolostaan. Lähdimme kotiin ja käveleskellessäni totesin taas tutun lausahduksen "Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä" Päätin lähteä Ivaloon! Tarkoituksena ei ollut lähteä juopottelemaan, mutta hetken mietittyäni kuinka heikko reissu on takana, ei kalan kalaa kahden miehen voimin. Päätin, Keväjärveltä Tuukka mukaan ja Ivalo River Campingiin.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Videovihje kesäkilpailuun

Paljon on tullut hyviä arvauksia koko kesä kalassa - kesäkilpailuun, mutta oikeaa vastausta ei ole vielä löytynyt. Kilpailu siis jatkukoon. Oikean paikan tunnistaneelle on palkintona 20 euron arvoinen lahjakortti. Lisävihje kisaan löytyy koko kesä kalassa facebook -sivulta hypyn jälkeen.