Harjusta Tsarmista

Tommin kesäloma loppui sunnutaina, mutta samana iltana Tärkkämöjoen sensei saapui Saariselälle lomanviettoon - aktiivista kalastusta olisi vielä melkein viikko jäljellä. Sensei oli ison harjuksen perässä, joten valitsimme kalapaikat sen mukaan. Illalla laitettiin kaikki varusteet valmiiksi ja sovittiin, että aamusta lähdetään kalaan.

Ensimmäinen harjuspaikka oli tuttu Sensein edelliskerran vierailulta. Joki ei tälläkaan kertaa pettänyt, mukavan kokoista harjusta nousi tasaiseen tahtiin muun muassa mustalla nymfillä - viehe ei näille kaloille kelvannut.

Välillä vietettiin taukoa ja poimittiin samalla hilloja, joita onkin tänä vuonna tullut mukavasti.

Seuraavana iltapäivänä Arto soitti ja pyysi mukaansa varmalle harripaikalle. Senseitä ei tarvinnut paljon yllyttää. Pian olimme jo matkalla. Saavuimme sovittuun kohtaamisapaikkaan ensin ja odottelimme Arton saapuvan. Viivästymisen syy selvisi, kun Arto kertoi koppelon jääneen autonsa alle.

Paikka oli todella hieno ja kalaa siellä varmasti olisi. Kalasteltiin kolmeen pekkaan joen eri osia ilman tulosta. Pidettiin tauko ja keitettiin kahvit - ottimontutkin saivat hetken rauhoittua. Lähdettiin takaisin joelle, kun sade alkoi. Kastuttiin kunnolla, mutta ei masennuttu.

Sade onneksi loppui melko pian ja alkoi olla jo hämärää. Heitettyä perhoa tai viehettä ei enää kunnolla nähnyt, kun alkoi tapahtua. Minulla nappasi. Vapani niiasi kunnolla ja jarru huusi. Kala tuntui isolta, mutta tuotti lopulta pettymyksen - se oli kolmikiloinen koskihauki.

Alempana sensei nappasi mukavan kokoisen harjuksen Black zululla, joka otettiin ruokakalaksi.

Arto sai vielä järven läheisyydestä ison harjuksen nymfillä. Sensei perkasi kalat, Arto vuoli tikkuja kalojen paistamista varten. Minulla olisi repussa purkissa suolaa. 

Avasin purkin, hämärässä suola näytti jotenkin oudolta - makutesti vahvisti, että purkissa oli jotakin muuta kuin suolaa. Sensei maistoi myös purkista ja vahvisti epäilykseni - purkissa oli pyykkipulveria. Olin pakannut epähuomiossa väärän purkin reppuuni.

Kalat maustettiin perinteiseen tapaan katajalla ja hyvältä ne maistuivat ilman suolaakin nälkäisille kalamiehille. Evästelyn jälkeen palattiin takaisin tukikohtaan.

Seuraavana päivänä lähdettiin uudelle kalapaikalle. Joelle oli muutaman kilometrin kävelymatka, joten sensei pakkasi kahluuvarusteensa rinkkaansa ja lähti taipaleelle vaelluskengillä. Kartan mukaan edessä olisi pieni puro, mutta päättelimme, että sen yli kyllä pääsisi reippaalla loikalla. 

Purolle saavuttuamme ylityspaikkaa ei tahtonut löytyä. Minä kyllä kumppareillani pääsisin yli, mutta ei Sensei. Mietimme tilannetta hetken ja päätimme, että minä veisin ensin kaikki varusteemme puron yli ja sen jälkeen ottaisin Sensein reppuselkääni ja kantaisin hänet syvimmän kohdan yli.

Hyvästä suunnittelmasta huolimatta, tilanne ei mennyt niin kuin suunnittelimme. Otin 90 kg sensein selkääni ja kolmannella askeellani astuin liukkalle kivelle jolloin Sensei tippui selästäni veteen ja kastui "muniaan myöten" - onneksi ei käynyt sen pahemmin. 

Joelle saavuttuamme Sensei puki kuivaa ylle ja päästiin kalastamaan. Ötökkää oli paljon liikkeellä ja näimme kalojen pintakäyntejä.

Minä siirryin virvelini ja perhovapani kanssa kosken loppuliulle, Sensei kahlasi niskalle. Kalasteltiin tovi, kun puhelimeni soi. Sensei soitti ja kertoi, että olisi tarve haaville. Kosken meteliltä en ollut kuullut huutoa. Lähdin harppomaan niskalle ja heitin vapani penkalle.

Pusikon läpi näin, että nyt on iso kala kiinni. Sensei väsytteli iso harjusta, joka ei suostunut tuleman niin lähelle, että yltäisin nappaamaan sen haaviini. Lopulta annoin haavin senseille, joka onnistui saamaan kolmannella yrityksellä kalan haaviinsa.

Kala oli iso harjus, joka mittauksessa osottautui 50 cm pituiseksi. Ei siinä pieni kastuminen enää painanut, kun harjusennätys meni uusiksi ja vielä pintaperholla. Mahtava paikka - tänne pitää tulla ensi vuonna uudestaan. Ottipelinä oli Elk hair caddis.

Maastopyörillä kalaan

Ostin taannoin uuden maastopyörän, jota pääsin testaamaan Ivalossa viikonloppuna. Ajelimme myöhään torstai-iltana Tommin kanssa Ivaloon ja heti piti päästä kalalle.

Ensimmäinen pyörälenkki tehtiin Jaskankoskelle. Tommi nappasi ekalla heitolla taimenen, Minä sain harrin. Lähdettiin nukkumaan.

Aamulla pakattiin kamat Jeeppiin ja lähdettiin kohti oletettua kalapaikkaa. Otimme pyörät telineestä ja lähdimme pyöräilemaan hiekkatietä, joka pian muuttui poluksi ja sitten, noin 11 kilometrin taivalluksen jälkeen, suoksi. Keskellä suota mietimme miten tässä näin kävi.

Suolla ei pyörillä tehnyt  mitään, joten hylkäsimme ne. Painoin niiden sijainnin mieleeni, että löytäisimme ne paluumatkalla.

Suolla oli yllättävän paljon elämää porojen lisäksi näimme sammakkoja, vesilintuja sekä sisiliskon.

Taivalsimme suota usemman hetken ja söimme hilloja. Lopulta suokin onneksi loppui ja pienen metsäkannaksen jäkeen kuulimme kosken äänen.

Pakurikääpä

Kalastelimme kosken läpikotaisin, mutta kalaa ei saatu. Tiesin, että kalaa kyllä joessa on, joten päätimme antaa monttujen rauhoittua. Keitimme kahvit ja söimme retkimuonaa, johon piti lisätä vain kiehuva vesi, sekoittaa, sulkea pussi ja odottaa 15 minuuttia, jonka jälkeen ruoka olisi valmista. Noita Leaderin pusseja en kyllä suosittele kenellekkään, oli molemmat syömämme sen verran karmeita.

Evästauon jälkeen lähdimme takaisin joelle ja kalaakin saatiin. Taimenia emme yhyttäneet, mutta mukavan kokoisia harreja saimme ylös asti. Perho voitti tälläkin kertaa vieheen.

Paluu ei mennyt ihan putkeen, sillä päästäni oli jotenkin kadonnut pyörimme tarkka sijainti. Lopulta pyörät kuitenkin löytyivät. 

Päätimme säästää voimiamme ja oikaista suon yli ja kantaa pyörät vaaran takana olevalle talvitietielle. Talvitie oli kuitenkin ajokelvoton joten jouduimme raahamaan pyöriä pitkän matkan. Löysimme matkalla onneksi lähteen, josta saimme kylmää juotavaa janoon.

Lopulta tie muutui ajokelpoiseksi ja loppumatka meni mukavasti. Nostimme pyörät takaisin telineelle. Tommi tarkisti kännykästään kuinka pitkä pyöräily- ja kävelymatkamme oli ollut - se oli 40 km.