Päivä Ivalossa on sama ko viikko Hawaijilla. - Vuotin Mitri





lauantai 12. heinäkuuta 2014

Vanha huopahattu

Olen yrittänyt pukea sanoiksi tätä tarinaa aiemminkin – siinä kuitenkaan onnistumatta. Aina on puuttunut jokin palanen. Se ratkaiseva palanen, jonka avulla saisin tarinasta ehjän. Yöllä näin kuitenkin taas unta joenrantaa pitkin hiippailevasta lierihattupäisestä miehestä. Tunnistin miehen kasvot, olinhan nähnyt hänet kerran aiemminkin. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui monta vuotta sitten. Jälleennäkeminen herätti ristiriitaisia tunteita.  

Helteinen kesä oli tavottanut Keväjärven. Muutamaa päivää aiemmin olimme päässeet koulusta kesäloman viettoon. Siihen aikaan ei tarvinnut mennä edes kesätöihin. Sai vain lomailla ja käydä joka päivä kalalla. Eikä reissuja tarvinnut edes suunnitella. Kaikki tapahtui omalla painollaan. 

Otimme virvelit ja hyppäsimme pyörien selkään. Pyöräilimme lähilammelle ja tarkistimme edellispäivänä sinne virittämämme katiskat. Pari isoa ahventa oli uinut yön aikana katiskoihin. Päätimme ottaa ne mukaamme, jotta olisi kotiin viemistäkin.  Minua muutaman vuoden nuoremalla veljelläni oli matkassaan uudenkarhea haspeli. Itselläni oli vielä siihen aikaan umpikela. Heittelimme jonkin aikaa lammella, mutta saalis jäi laihaksi. Päätimmme lähteä takaisin kotiin. Kotimatkalla poikkesimme kuitenkin eräällä joella.  Se oli siihen aikaan hyvä kalapaikka. Joessa ui isoja harjuksia, kirjolohia, taimenia, ahvenia, siikoja ja haukia. Vieheen heittäminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä rannat olivat pusikkoisia. Niinpä jo ensimmäisellä heitollani onnistuin saamaan vieheeni kiini koivunlatvaan.

Jonkin aikaa siinä meni, että uistimen sai irti. Pian kuulin jonkun halkovan puita jokivarressa. Kohta haistoin jo nuotion savun. Ajattelin, että velipoika on sytyttänyt nuotion. Päätin lähteä itsekin nuotiolle kahvinkeittoon. Nuotiota lähestyessäni huomasin, että tulilla istuukin outo mies. Mies näki minut ja kysyi, olinko saanut kalaa. Kerroin, ettei kalaa ollut tullut.  Mies kaivoi repustaan ison taimenen fileet ja sanoi, että on tässä sinullekin syötävää. Keitimme kahvit ja paistoimme fileet nuotiolla. Kysyin jossain vaiheessa mieheltä, oliko hän paikallisia. Mies vastasi olevansa Ruotsista. ”Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitsevassa pienestä kylästä”, hän tarkensi. Mies kertoi uskomattomia tarinoita entisistä ajoista. Osaa niistä epäilin jo silloin keksityiksi, mutta hyvä tarinankertojahan osaa vähän värittää juttujaan.

Mies kertoi omistaneensa nuoruudessaan samanlaisen kelan kun minulla oli. Sen jälkeen hän pyysi kelaani lainaksi. Hän aikoi käydä jokivarressa testaamassa sitä. Mies lähti kelani kanssa joelle, ja minä jäin vartioimaan, ettei nuotio leviäisi. Aikaa kului, eikä miestä kuulunut takaisin. Aloin olla jo vähän huolissani. Saman tien joku lähestyi raskain askelin pusikon takaa. Se oli velipoika, joka oli jo kyllästynyt virvelöintiin. Keitimme uudet kahvit ja paistoimme makkarat. Kysyin Ilkalta, oliko hän nähnyt lierihattupäistä miestä jokivarressa. Ei ollut kuulemma näkynyt. Kerroin, että olin lainannut jollekin oudolle äijälle virveliäni. Varmaan se kohta kyllästyy nakkelemaan ja tulee tähän tulille meidän kanssamme, totesin. Sanoin vielä, että äijä osasi kertoa uskomattomia kalatarinota. Sellaisia tarinoita, että niistä voisi kirjoitaa vaikka kirjan. Kohta hän kertoo niitä varmaan lisää, jatkoin. Ilkka vähän epäili, mutta uskoi kuitenkin.

Vähän aikaa siinä vielä tulistelimme. Ilkka jäi vahtimaan tulta, ja minä menin katsomaan, onko mies saanut kalaa. Joella ei näkynyt ketään. Kävelin monta kilometria jokivartta pitkin, mutta miestä ei löytynyt.  Paluumatkalla huomasin, että yhtä jokirannan puuta vasten nojasi pitkä keppi.  Se oli koivusta tehty onkivapa. Paksussa siimassa ei ollut ollenkaan kohoa, vain paino ja koukku. Jätin vavan siihen ja kävelin takaisin nuotiolle. Sanoin Ilkalle, että ei näkynyt äijää eikä virveliä. Vähän aikaa siinä kiroilimme. Sammutimme nuotion ja lähdimme kotimatkalle. Matkalla mietimme, mitä kertoisimme kotona. Sovimme, että emme puhuisi mitään siitä mystisestä miehestä. Eikä sanaakaan siitä, että virvelini oli varastettu. 

Seuraavana päivänä kävin ostamassa uuden virvelisetin.


-Harjus-Antero