Päivä Ivalossa on sama ko viikko Hawaijilla. - Vuotin Mitri





keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Juhannuspäivän Zorbas

Kuusamo. Juhannuspäivän aamu. Aurinko paistaa verhon raosta. Suu on kuiva kuin beduiinin sandaali. Päähän sattuu - kalalle on päästävä.
 
Olin edelliskesän kalareissulla(baarissa) tavannut kuusamonkreikkalaisen Marcoksen. Marcos oli omien sanojensa mukaan kova naistenmies ja loistava jalkapallonpelaaja, mutta todellinen mestari hän olisi suomykylkien narraamisessa.
 
Marcos oli innostunut perhokalastuksesta, kun serkkupoika Giorgios oli tuonut suvun kotisaarelta Skiathokselta tuliaisena, pakollisen ouzon lisäksi, Loopin perhokalastusvälineet. Perhosetin Giorgios oli kuitenkin ostanut  vasta Tuurista, mutta käytännössä samalta Kreikan reissulta kuitenkin.

Olimme edellisiltana puhelimessa sopineet, että juhannuspäivän aamuna lähdettäisiin kalalle oli pää kipeä tai ei.

Marcos kovana kalamiehenä varmasti tietäisi Kuusamon parhaat ottipaikat. Mieleeni nousivat monet tarinat Oulanka- ja Kitkajoen ovelista taimenista, Kuusinkijoen jättiharjuksista ja Muojärven valtavista järvilohista. Nyt olisi kerrankin mahdollisuus päästä kunnolla kalaan Kuusamossa. Äkkiä Soitto Marcokselle - saa nähdä vastaako?, mietin.

Puhelimen hälyttäessä kolmannen kerran nallekarhuääninen Marcos vastasi. Mies oli kuulemma Rukalla. Oli edellisiltana mennyt myöhään. Rukan pisteestä hän oli pokannut jonkun varatun blondin, ja pienen mustasukkaisuusdraaman jälkeen, oli joutunut taktisesti vetäytymään tunturin yli takarinteellä sijaitsevalle mökilleen semmosta vauhtia, etttä Lasse Virenin vuonna 1972 juoksema 5000 metrin Suomen ennätyskin oli ollut vaarassa. 

Muistutin miestä edellisillan puheista, että kalallehan se oli puhe lähteä. Marcos epäili ajokuntoaan, mutta lupasi soittaa ja kysyä sisareltaan Margaritekselta, josko hän voisi toimia kuljettajana ja hakea minut keskustasta sekä Marcoksen Rukalta. Pian puhelimeni jo soikin. Marcos soitti kertoakseen, että Margarites ottaisi minut kyytiin R-Kioskilta.

Äkkiä kamat kasaan ja R-kioskille. Aamupulaa kuvasi R-Kioskin kahvi ja dallaspulla.

Kreikassa on joko todella kauniita tai sysirumia naisia. Välimuotoja eli tavallisia ei ole. Suomalaiset naiset taas ovat pääasiassa "ihan nättejä", ja todellisia kaunottaria ja rumiluksia näkee harvoin. Onneksi Margarites kuului ensiksi mainittuun joukkoon.

Ajomatka Rukalle sujui nopeasti ja pian oltiinkin matkalla pelipaikoille. Marcos ja siskonsa keskustelivat kovaäänisesti keskenään. Kreikkaa taitamattomana päättelin, että jostakin oli tullut kovasti erimielisyyttä. 

Kädet viuhtoivat siihen malliin, että epäilin sisaren ripittävän Marcosta edellisillan tempauksesta.  Myöhemmin sain kuulla, että Marcos oli jättänyt muutaman työvuoron tekemättä perheen ravintolassa karatessaan tuormiolan tommin kanssa Rukalle ja sisko oli tästä mielensä pahoittanut. Kuumaverisiä ne on nämä kuusamonkreikkalaisetkin.

Marcos ehdotti, että aloittaisimme kalastuksen rauhallisesti. Heillä olisi kuulemma vene läheisellä järvellä. Veneestä heittelemällä voitaisiin saada kunnon kaloja. Samalla voisimme käydä läheisellä joella kokeilemassa onneamme. Matka järvelle oli yllättävän pitkä ja hikinen. 80-luvun corollassa ei ilmastointia ollut ja ikkunoitakaan ei voinut aukaista, kun hiekkatie niin pölisi.

Ohitimme Muojärven ja jatkoimme eteen päin. Viimein käännyimme pienelle, ruohoa kasvavalle sivutielle.


Jatkoimme pikkutietä viiden kilometrin verran, ja viimein tulimme pienen järven rantaan. Purimme kalastusvälineemme autosta. Kiitin Margaritesta kyydistä. Hän ei kuitenkaan vastannut mitään, tuhahti vain jotakin ja lähti niskojaan nakellen kohti autoa. Marcos ei näyttänyt olevan millänsäkään vaan vihelteli iloisesti Arttu Wiskarin Mökkitie-kappaletta

Kuljimme kohti oletetun veneen sijaintia. Puinen vene löytyikin lopulta järven toiselta puolelta. Vene oli jo parhaat päivänsä nähnyt. 

Kiivaan äyskäröinnin jälkeen ei veneestä muita reikiä puuttuvan pohjatapin lisäksi löytynyt. Marcos veisti pohjatapin erikoisella vesuria muistuttavalla miekallaan. Se oli kuulemma kuusamonkreikkalainen muunnos ksifoksesta, muinaisesta hopliittien lyömämiekasta.  Ei muuta kun vene vesille.

Soutelimme pitkin järveä. Vedettiin uistinta ja välillä pysähdyimme heittelemään. Marcos viritteli perhovapaansa ja harmitteli, että oli ottanut mukaansa vain uppoperhoja. Minä heittelin vastakkaiseen, rannan suuntaan. Viimein tärppäsi. Pieni ahven tarttui papukaija Jakkiini. 



Jatkoimme soutelua. Tulimme pienen karikon viereen. Tiputin ankkurin. Marcos sai viimein perhovapansa kuntoon ja alkoi pommittamaan karikon reunaa ilman tulosta. Minä tykitin toista laitaa yhtä laihoin tuloksin.


Marcos vihelteli. Alkoi olla tukalan kuuma. Ehdotin, että siirtyisimme läheiselle joelle. Marcos suostui. Soudin järven länsipuolelle, josta Marcoksen muistikuvan mukaan joki laskisi järveen. Emme kuitenkaan löytäneet jokea järven länsipuolelta.

Marcos vihelteli ja mietti hetken. Lopulta hän oli sitä mieltä, että se taisikin olla järven itäpuoli minne se joki laskee. Itäpuolelle siis. Vaihdoimme soutajaa. Marcos tarttui epävarmoin ottein airoihin ja lähti soutamaan siksakkia kohti oletettua jokea. Matkavauhti ei päätä huimannut, joten ehdotin, että vaihtaisimme soutajaa. Marcos kuitenkin kieltäytyi ja jatkoi.

Viimein tulimme joelle. Joki oli kirkasvetinen ja matala. Maasto joen penkalla oli erittäin vaikekulkuista, umpeenkasvanutta lehtipuumetsää. Etenimme varovasti ettemme säikyttäisi kaloja.

Teimme muutamia kalahavaintoja, mutta hyvät heittopaikat olivat kortilla.  Marcos uitti perhoa. Minä pientä vilkkua. Arkoja kaloja ei saatu tarttumaan. Yhtäkkiä edestä kuului kova pamahdus. Epäilimme ääntä aluksi aseen laukaisuksi, mutta hieman eteenpäin jatkettuamme äänen aiheuttaja selvisi.


Majavan padon alku. Itse rakennusmestaria emme työmaalta yhyttäneet - luuli meitä kai rakennusliiton miehiksi ja siksi pakeni paikalta. Uskomattoman isoja puita oli eläin kaatanut ja vielä suurempia kaatoja oli aluillaan.

Ei majavalta ainakaan uskoa puutu(kuvassa Ile 192 cm).

Päätimme väistää työmaata ja lähteä takaisin järvelle päin. Minä hyppäsin soutajan paikalle ja Marcos soitti Margaritesin hakemaan meitä järven rannalta. Odottelimme kyytiä rannalla pari tuntia, jonka jälkeen lähdimme kävelemään "mökkitietä" pitkin isolle tielle. Kerkesimme melkein perille asti, kun Margarites viimein saapui - älä suututa Hellaksen naista. 

Marcos ehdotti, että menisimme takaisin Rukalle ja muistutti vielä, että oli edellisiltana tavannut Juha-Matti Aaltosenkin Pisteessä. Siskonsa ei kai oikein idealle lämmenyt, kun ajoi suoraan Kuusamoon. Asian laidan selvittyä muillekkin vallitsi autossa jäätävä hiljaisuus.

Pysähdyimme keskustan R-Kioskin eteen jarrut kirskahtaen. Hyvä, että kerkesin ottaa kalastusvälineeni autosta, kun corolla jo kiiti kumit vinkuen kohti seuraavia liikennevaloja. 

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Jääkaappijärvi

Oli perjantaiaamu, kun saavuin kämpille, Ivaloon Inarista. Edellisyönä olin Juutalla karkuuttanut ennätystaimenen, joten pieni vitutus oli päällä. Sää oli kuitenkin mitä mainioin. Puhelin käteen ja soitto Harjus-Anterolle.

-Anterolla Harjus puhelimessa ja toinen siiman päässä, Harjus-Antero vastasi puhelimeensa.

Kysyin: -Mitäs mies meinas touhuta näin perjantaina? 

-Kalalle vai kaljalle?, kuului Harjus-Anteron vastakysymys. 

Tuumasin siihen, että molemmat vaihtoehdot kuulostavat hyvältä, mutta jos sitä kalalle. 

Antero oli kuullut uudesta kalapaikasta, Jääkaappijärvestä edellisiltana Gold-Linen kuljettajalta. Paikka olisi kuulemma hyvä, mutta sinne olisi reilusti matkaa. Lainasimme Visurin nuoremmalta maastokelpoisen auton ja lähdimme kohti pelipaikkaa.

Pääsimme tunnissa perille parin harhaan johtaneen metsäautotien kautta. Järvi oli komea. Nimeä paikalle en vieläkään tiedä. Jääkaappijärvi riittäköön. 

Kalastusvehkeet esille. Olin jättänyt perhovavan kotiin jostain syystä, mutta laitoin perhotapsin uistimen kaveriksi, ja hetkeä myöhemmin ensimmäinen harri oli jo ylhäällä. 

Ehdimme varmaan alle tunnin heitellä, ylös oli saatu pari syömäharria sekä kookas ahvena, kun taivaalla jyrähti. Kummallakaan ei tietenkään ollut minkäänlaisia sade- tai edes kuorivaatteita mukana, minun sadehousujani lukuunottamatta. Äkkiä kamppeet kasaan ja autolle suojaan sateelta.. 

Luulimme aluksi, että kyseessä olisi lyhyt, nopeasti ohimenevä sadekuuro. Myöhemmin meille selvisi, että kyseessä olikin kunnon puita kaatava ukonilma, joten ei ihmekään, että sade tuntui jatkuvan ikuisuuden. 

Sateenpidosta tarpeeksi saatuamme suuntasimme takaisin maalikylään suunnittelemaan uusia seikkailuja.

                                                       Kastumaanhan siinä pääsi.


Pikkusateessa näkyvyyden ollessa loistava ajeltiin pois.

 

Ukkosmyrskyn tuhoja.


Harjus-Antero pääsi lempipuuhaansa.


Ivalojoki-uistelu 16.06.2012


Tänä vuonna perinteinen Ivalojoki-uistelu kisattiin tavallista myöhemmin. Syynä tähän järjestelyyn oli edellisviikonlopun huono sää. Sen vuoksi kisaa piti siirtää viikolla. Kippuran kanssa päätimme osallistua kilpailuun. 
Ensin mietimme, mistä saisimme veneen.  Normaali soutuvenekin kelpaisi. Veneen saimme lainaksi isältäni. Seuraavaksi veneeseen piti saada moottori. Kippura hommasi viime metreillä jostakin sähköperämoottorin.
Nyt oli vene ja moottori. Ei siis muuta kuin kisoihin mukaan. Toivion Jonikin saatiin houkattua mukaan veneeseen. Tai eipä sitä tarvinnut edes paljon houkutella. Kisat alkoivat neljältä iltapäivällä. Laskimme veneen Huuhkajasta vesille. Toinen lähtöpaikka olisi ollut Seon ranta. 
Vene vesille ja menoksi. Sähkömoottori toimi hyvin jokiolosuhteissakin, kun ajoi täysillä. Kippura toimi veneen kapteenina ja käytteli varmoin ottein moottoria. Toivio viritti veneeseen edellispäivänä ostetut vapatelineet. Itse hoitelin yhtä vapaa, ja Kippuralla oli veneen peräosassa vapa. Matka taittui leppoisasti, ja kelikin suosi.
Toiviolla kävi kala kiinni heti alkumetreillä, mutta ylös asti sitä ei saatu. Jatkoimme matkaa vastavirtaan leppoisasti lipuen. Nopeammat veneet ohittelivat meitä. Totesimme, että sähkömoottori on loistava keksintö.  Vauhti on sopiva, ja meluhaitat ovat minimaaliset. Kippura uitteli lusikkaa, ja Toiviolla oli vaaput pyynnissä. Itse luotin pieneen, siian pyynnissäkin toimivaan vaappuun.
Ja eikä aikaakaan, kun kelan jarru alkoi huutaa. "Nyt on Harjus-Anterolla kala kiinni!" Toivio huusi iloisesti.  Luulin, että haukihan se sieltä tulee, kun ei pahemmin pistä edes hanttiin. Suureksi pettymykseksi vedestä nousi vaapun mukana vain isokokoinen puunoksa. Naureskelin tapahtuneelle ja laskin vaapun takaisin veteen. Sitten aivan yllättäen moottori sammui. Kippura kiroili. Se epäili, että akku oli loppunut. Onneksi vain akun kenkä oli löystynyt ja irronnut.  Matka jatkui entistä vauhdikkaammin.
Seurasimme edessä uistattelevaa venettä. Miehet kiskoivat vähän väliä pieni harjuksia ja taimenenpoikasia ylös. Päästivät kalat tietenkin takaisin. Ihmettelimme, että mikä siinä on, kun meillä ei nappaa.  Ja saman tien tunsin kuinka kala tarrasi vaappuun. "Tämä on pieni", sanoin pojille ja kelasin kalan veneen vierelle. Pieni taimenenpoikanenhan se oli. Päästin kalan takaisin.  Jonkun matkaa vielä uistelimme eteenpäin.
Kello lähestyi jo seitsemää. Pumppurannan jälkeen päätimme kääntyä takaisin. Paluumatkalla ei tapahtunut mitään kummempaa. Ohitimme lähtöpaikan ja päätimme keskittyä hauen pyyntiin. Isolla hauella voisi päästä vaikka palkinnoille. Vähän aikaa myötävirtaan uisteltuamme huomasimme, että sähkömoottori alkaa hyytyä. Päätimme jatkaa kuitenkin matkaa. "Kyllä siinä akussa on vielä virtaa", Kippura totesi. 
Sitten Toivion lusikkauistin tarttui pohjaan. Kippura yritti kääntää veneen takaisin päin, mutta moottori hyytyi täysin. Päätin tarttua airoihin. Onneksi Toiviolla oli reilusti siimaa kelalla. Nopein vedoin soutelin paikkaan, jossa Toivion uistin oli pohjassa. Saimme uistimen ylös.
Moottori oli edelleen eloton. Päätimme soutaa takaisin lähtöpaikalle. Onneksi sinne ei ollut kovin pitkä matka. Toivion kanssa soudimme vuorotellen Kippuran huudellessa hyviä ohjeita veneen perältä.
Pääsimme rantaan ja palautimme kilpailunumeron ja kisakortin. Pakkasimme kalastusvehkeet ja nostimme veneen kärryn päälle.
Kotimatkalla autossa oli hiljaista. Kaikki olivat pettyneitä mutta yhtä kokemusta rikkaampia.
-Harjus-Antero

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Jaa Lapin Kesä!

Innokkaille kalastuksen harrastajille ja muillekin Lapin kesästä nauttijoille on järjestetty mukava videokilpailu Lapin liiton toimesta. 

Kisan ideana on kuvata hauska ja luova video, jossa lapin kesän voi tuntea. Kilpailuvideoiden aihetta ei ole mitenkään rajattu vaan luovuuden voi päästää vapaasti valloilleen. 

Videon aiheena voi olla vaikkapa hauska satttumus, erikoinen tilanne tai yleistä hauskanpitoa lapin kesästä nauttien. 

Kilpailuaikaa on 10.8.2012 saakka.

Lisätietoa kilpailusta löytyy alla olevasta videosta.


 Sekä osoitteista  www.jaalapinkesa.fi, www.facebook.com/JaaLapinKesa sekä twitteristä @jaalapinkesa.


Ei muuta kun kamerat laulamaan ja videoita postailemaan. 

Koko Kesä Kalassa Team on messissä mukana, osallistuhan se sieki!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Taimenen kilohinnan romahtamisen syy!

Jos jossainpäin suomea on taimenen ostohinta romahtanut niin täällä saattaa olla syyllinen. Lähettiin perjantaina Harjus-Anteron ja Titolan kanssa käymään yöreissulla Nellimissä! Mukanahan oli koiraperheeni, Bella ja pentunsa Roope. Roope kylläkin lähti erisuuntaan heti narusta päästyään, autolle jätin muutaman raksun ettei koira raukka kuole nälkään jos autolle löytää.



No Titolahan avas reissun omallla ennätyskalallaan. Komea 54cm taimen ja vartin heittelyn jälkeen. Mutta kello oli paljon ja päämäärä kaukana! Järven yli uistellen ja päämäärä koskille. Roope hukassa. Uistelu ei tuottanut tulosta.


Ja korjattakoon tähän että masto on suomen puolella oleva siikavaaran vartiotorni! Jos vieläkin olen väärässä niin saa korjata.


Mutta ensimmäiseltä päämääräkoskelta muutama mittaharri ja pari pientä tammukkaa, Titola sai vielä n.4kg hauen mutta se pääsi takaisin kasvamaan! (vahingossa) Roopea ei näy vieläkäään vaikka ollaan huudeltu ja vislattu, liekkö hirven haistanu? Toiselle päämäääräkoskelle saavuttaessa ensimmäisen heiton sain minä heittää. Muuten kalatonta touhua.



No tulet tehtiin ja paistoimma makkaraa ja keittelimme kahvit! Koira hukassa vieläkin. Pikkuhiljaa takaisinpäin koska kello alkoi lähennellä kahta! Ja joka jätkä halus kalaa syömään. Paluumatkalla pari jokirosvoa tapoin ja menetin yhen räsäsen hauen suuhun. Harjus-asiantuntija uistellessa takaisinpäin sai noin puolenkilon ahvenen Ja minä tapoin taas yhden jokirosvon! Mitrikään ei oo vielä kerenny noin isoa haukea tappamaan. Todistettavasti Asiantuntija-Anterokin on ollut mukana reissulla.

Autolle saavuttaessa löytyi Roopekin joka oli minusta hienoa että jos eksyy porukasta niin autolle menee ootteleen. Koira oli kyllä sen näkönen että jossaki pusikossa on rymynny mutta minkä perässä? Se on arvoitus vieläkin! Ei muutako kämpälle tulentekoon ja kaloja savustamaan. Nukkumaan ja herättyämme Ivaloon Harjusteron pitää mennä töihin. (PRKL!)



Välipäivä

Jouduin pitämään parikin välipäivää kuskihommien ja isän takia. Isä meinaa vei virvelin mutta tuurasi minua taimenen tappamisessa Inarinjärvellä. Oli saanu vielä isomman taimenen uistattamalla! Kiitollinen oli soutajalle joka niin ihmeellisesti "siksakkia oli soutanut että uskoi kalan napanneen tämän vuoksi. Tässä kala.




Naajoki!

No sitten maanantai iltana soitin kaverilleni mitä hänellä oli suunnitelmissa? Kertoi olevansa menossa naajoelle parin muun kaverin kanssa, no mie olin valmis 10 minuutin sisällä. Eikun neljän miehen voimin tuonne tuttuakin tutumpaan paikkaan. Heti kättelyssä nappasin tulipaikan montusta 44cm taimenen. Keskikoukku suussa ja peräkoukku silmässä. En tohtinu takasin laskea kuolemaan kalaparkaa.


Kalasteltiin jokea ja lukuisia pieniä harreja nostettiin tulet tehtiin ja löysin puukkoni jonka viimekesänä olin unohtanut tulipaikalle. Makkaraa kahvia ja teetä! Pojat houkkas että tehtäis loimutaimenta mutta sitten mietin kuinka hyvää suolakalaa tuosta tulee niin eipä loimutettu. Perhovälinein takaisin joelle ja alapuolella tein havainnon taimenesta. Eräässä nielussa kala yritti ja jäin narraamaan kalaa. Perhoa vaihdoin lukuisia kertoja ja caddikseen kala yritti toisenkerran jolloin pääsin näkemaan kalan niin että varmuudella sanoin sen taimeneksi. Rantaan sitä ei saatu. No taas tulille ja siinä mietiskellen katselin rasiaani ja keliä. Näytti siltä että kohta alkaisi satamaan. Rasiassa oli perho jota päätin kokeilla. Keltainen hela, crest pyrstö, musta runko hopeakierteellä, Sininen kukko kurkkuhäkilänä, ja oravasiipi. Heitin erään kuohun alapuolella olevaa "poolia" ja harri nappas. Rantauttaessani pientä harria huomasin kiven takana käyvän pinnassa isomman kalan. Harri ilman käsikosketusta takaisin jokeen ja huusin Pietulle "Katoppa tätä!" Kolmas heitto ja kala kiinni. siinä väsytellessäni ajattelin että jos tämä ei ole taimen niin sitten kilon harri. Kaks senttiä isompi taimen nousi rannalle ja perhovälinein saatuna.


Polttelin tupakin ja lähdin ylemmäs kokeileen "kelatyhjäksi-suvantoon" Ja kun heitin kuohun yli tein korjausliikkeen ja kelasin siimaa sormienväliin näin kalan nousevan perhooni. Vastaisku myöhässä, eikun uutta samallaista heittoa putkeen ja kala oli kiinni. No tuosta on vaikea rantauttaa kala joten jouduin hypätä rantaan ja juosta alavirtaan. Sitten kala tuli minuapäin hiukan ja sai senverran löysää että irtosi. Kalastelimme vielä jonkinaikaa ja lähdimme kotiin osa vittuuntuneena osa kateellisena osa ihan perus mielialalla ja yksi osa tyytyväisenä!


Näihin tunnelmiin päätän juttuni tälläkertaa. Pysykää mukana!