Juhannuspäivän Zorbas

Kuusamo. Juhannuspäivän aamu. Aurinko paistaa verhon raosta. Suu on kuiva kuin beduiinin sandaali. Päähän sattuu - kalalle on päästävä.
 

Olin edelliskesän kalareissulla(baarissa) tavannut kuusamonkreikkalaisen Marcoksen. Marcos oli omien sanojensa mukaan kova naistenmies ja loistava jalkapallonpelaaja, mutta todellinen mestari hän olisi suomykylkien narraamisessa.
 

Marcos oli innostunut perhokalastuksesta, kun serkkupoika Giorgios oli tuonut suvun kotisaarelta Skiathokselta tuliaisena, pakollisen ouzon lisäksi, Loopin perhokalastusvälineet. Perhosetin Giorgios oli kuitenkin ostanut  vasta Tuurista, mutta käytännössä samalta Kreikan reissulta kuitenkin.

Olimme edellisiltana puhelimessa sopineet, että juhannuspäivän aamuna lähdettäisiin kalalle oli pää kipeä tai ei.

Marcos kovana kalamiehenä varmasti tietäisi Kuusamon parhaat ottipaikat. Mieleeni nousivat monet tarinat Oulanka- ja Kitkajoen ovelista taimenista, Kuusinkijoen jättiharjuksista ja Muojärven valtavista järvilohista. Nyt olisi kerrankin mahdollisuus päästä kunnolla kalaan Kuusamossa. Äkkiä Soitto Marcokselle - saa nähdä vastaako?, mietin.

Puhelimen hälyttäessä kolmannen kerran nallekarhuääninen Marcos vastasi. Mies oli kuulemma Rukalla. Oli edellisiltana mennyt myöhään. Rukan pisteestä hän oli pokannut jonkun varatun blondin, ja pienen mustasukkaisuusdraaman jälkeen, oli joutunut taktisesti vetäytymään tunturin yli takarinteellä sijaitsevalle mökilleen semmosta vauhtia, etttä Lasse Virenin vuonna 1972 juoksema 5000 metrin Suomen ennätyskin oli ollut vaarassa. 

Muistutin miestä edellisillan puheista, että kalallehan se oli puhe lähteä. Marcos epäili ajokuntoaan, mutta lupasi soittaa ja kysyä sisareltaan Margaritekselta, josko hän voisi toimia kuljettajana ja hakea minut keskustasta sekä Marcoksen Rukalta. Pian puhelimeni jo soikin. Marcos soitti kertoakseen, että Margarites ottaisi minut kyytiin R-Kioskilta.

Äkkiä kamat kasaan ja R-kioskille. Aamupulaa kuvasi R-Kioskin kahvi ja dallaspulla.

Kreikassa on joko todella kauniita tai sysirumia naisia. Välimuotoja eli tavallisia ei ole. Suomalaiset naiset taas ovat pääasiassa "ihan nättejä", ja todellisia kaunottaria ja rumiluksia näkee harvoin. Onneksi Margarites kuului ensiksi mainittuun joukkoon.

Ajomatka Rukalle sujui nopeasti ja pian oltiinkin matkalla pelipaikoille. Marcos ja siskonsa keskustelivat kovaäänisesti keskenään. Kreikkaa taitamattomana päättelin, että jostakin oli tullut kovasti erimielisyyttä. 

Kädet viuhtoivat siihen malliin, että epäilin sisaren ripittävän Marcosta edellisillan tempauksesta.  Myöhemmin sain kuulla, että Marcos oli jättänyt muutaman työvuoron tekemättä perheen ravintolassa karatessaan tuormiolan tommin kanssa Rukalle ja sisko oli tästä mielensä pahoittanut. Kuumaverisiä ne on nämä kuusamonkreikkalaisetkin.

Marcos ehdotti, että aloittaisimme kalastuksen rauhallisesti. Heillä olisi kuulemma vene läheisellä järvellä. Veneestä heittelemällä voitaisiin saada kunnon kaloja. Samalla voisimme käydä läheisellä joella kokeilemassa onneamme. Matka järvelle oli yllättävän pitkä ja hikinen. 80-luvun corollassa ei ilmastointia ollut ja ikkunoitakaan ei voinut aukaista, kun hiekkatie niin pölisi.

Ohitimme Muojärven ja jatkoimme eteen päin. Viimein käännyimme pienelle, ruohoa kasvavalle sivutielle.

Jatkoimme pikkutietä viiden kilometrin verran, ja viimein tulimme pienen järven rantaan. Purimme kalastusvälineemme autosta. Kiitin Margaritesta kyydistä. Hän ei kuitenkaan vastannut mitään, tuhahti vain jotakin ja lähti niskojaan nakellen kohti autoa. Marcos ei näyttänyt olevan millänsäkään vaan vihelteli iloisesti Arttu Wiskarin Mökkitie-kappaletta. 

Kuljimme kohti oletetun veneen sijaintia. Puinen vene löytyikin lopulta järven toiselta puolelta. Vene oli jo parhaat päivänsä nähnyt. 

Kiivaan äyskäröinnin jälkeen ei veneestä muita reikiä puuttuvan pohjatapin lisäksi löytynyt. Marcos veisti pohjatapin erikoisella vesuria muistuttavalla miekallaan. Se oli kuulemma kuusamonkreikkalainen muunnos ksifoksesta, muinaisesta hopliittien lyömämiekasta.  Ei muuta kun vene vesille.

Soutelimme pitkin järveä. Vedettiin uistinta ja välillä pysähdyimme heittelemään. Marcos viritteli perhovapaansa ja harmitteli, että oli ottanut mukaansa vain uppoperhoja. Minä heittelin vastakkaiseen, rannan suuntaan. Viimein tärppäsi. Pieni ahven tarttui papukaija Jakkiini. 

Jatkoimme soutelua. Tulimme pienen karikon viereen. Tiputin ankkurin. Marcos sai viimein perhovapansa kuntoon ja alkoi pommittamaan karikon reunaa ilman tulosta. Minä tykitin toista laitaa yhtä laihoin tuloksin.

Marcos vihelteli. Alkoi olla tukalan kuuma. Ehdotin, että siirtyisimme läheiselle joelle. Marcos suostui. Soudin järven länsipuolelle, josta Marcoksen muistikuvan mukaan joki laskisi järveen. Emme kuitenkaan löytäneet jokea järven länsipuolelta.

Marcos vihelteli ja mietti hetken. Lopulta hän oli sitä mieltä, että se taisikin olla järven itäpuoli minne se joki laskee. Itäpuolelle siis. Vaihdoimme soutajaa. Marcos tarttui epävarmoin ottein airoihin ja lähti soutamaan siksakkia kohti oletettua jokea. Matkavauhti ei päätä huimannut, joten ehdotin, että vaihtaisimme soutajaa. Marcos kuitenkin kieltäytyi ja jatkoi.

Viimein tulimme joelle. Joki oli kirkasvetinen ja matala. Maasto joen penkalla oli erittäin vaikekulkuista, umpeenkasvanutta lehtipuumetsää. Etenimme varovasti ettemme säikyttäisi kaloja.

Teimme muutamia kalahavaintoja, mutta hyvät heittopaikat olivat kortilla.  Marcos uitti perhoa. Minä pientä vilkkua. Arkoja kaloja ei saatu tarttumaan. Yhtäkkiä edestä kuului kova pamahdus. Epäilimme ääntä aluksi aseen laukaisuksi, mutta hieman eteenpäin jatkettuamme äänen aiheuttaja selvisi.

Majavan padon alku. Itse rakennusmestaria emme työmaalta yhyttäneet - luuli meitä kai rakennusliiton miehiksi ja siksi pakeni paikalta. Uskomattoman isoja puita oli eläin kaatanut ja vielä suurempia kaatoja oli aluillaan.

Ei majavalta ainakaan uskoa puutu(kuvassa Ile 192 cm).

Päätimme väistää työmaata ja lähteä takaisin järvelle päin. Minä hyppäsin soutajan paikalle ja Marcos soitti Margaritesin hakemaan meitä järven rannalta. Odottelimme kyytiä rannalla pari tuntia, jonka jälkeen lähdimme kävelemään "mökkitietä" pitkin isolle tielle. Kerkesimme melkein perille asti, kun Margarites viimein saapui - älä suututa Hellaksen naista. 

Marcos ehdotti, että menisimme takaisin Rukalle ja muistutti vielä, että oli edellisiltana tavannut Juha-Matti Aaltosenkin Pisteessä. Siskonsa ei kai oikein idealle lämmenyt, kun ajoi suoraan Kuusamoon. Asian laidan selvittyä muillekkin vallitsi autossa jäätävä hiljaisuus.

Pysähdyimme keskustan R-Kioskin eteen jarrut kirskahtaen. Hyvä, että kerkesin ottaa kalastusvälineeni autosta, kun corolla jo kiiti kumit vinkuen kohti seuraavia liikennevaloja.