Matkalla pohjoiseen

Vaiherikkaiden juhannus-seikkailujen jälkeen oli mukava palata tuttuihin maisemiiin, Ivaloon, hieman hengähtämään. Peurasuvannon kohdalla vanha Lappeerannan tuttuni, Härski-Tapsa soitti. Mies kertoi rehevällä eteläkarjalan murteella olevansa matkalla Pohjois-Norjan rautuvesille. Tapsalla oli vänkärinä Jakke, joka ei ollut Tapsan mukaan niinkään kalamies vaan enempi soppamiestyyppiä, hieno mies kuitenkin. 

Herrat olivat suunnitelleet viikon kalareissuuan jo pitkään. Karttaa oli tutkitty tarkkaan. Uusiin varusteisiin, ottivieheisiin ja eväisiin oli saatu upotettua rahaa kolmihenkisen perheen Kanarian matkan verran. Härski-Tapsa oli saanut paremmalta puoliskolta hyväksyvän päätöksen loma-anomukseensa vasta puolen vuoden ruinaamisen jälkeen.  Jakella ei vakituista puolisoa enää ollutkaan.

-Pitkässä juoksussa tulee halvemmaksi ostaa irtonumero kuin tehdä kestotilaus, tiesi Jakke kokemuksesta kertoa. 

Muisteltiin siinä vanhoja ja sovittiin, että Ivalossa sitten nähtäisiin.

Jaken piti ajaa ensimmäinen etappi Lappeerannasta Via Kareliaa seuraten Ivaloon, Härskillä kun oli ollut yövuoro vaneritehtaalla. Härski-Tapsa jatkaisi sitten Ivalosta eteenpäin. 

Yöpymispaikakseen herrat olivat valinneet Ivalo River Campingin, jonne minä ja Toiviokin illalla saavuimme. Kerrottiin kalajuttuja puolin ja toisin. Loppuillasta ehdotin, että miksette kävisi kalalla täälläkin. Molemmat sankarit vannoivat sumein silmin ja kättä päälle lyöden, että ilman muuta huomenna lähdetään kalaan. Toiviokin innostui ideasta ja ehdotti, että kolmen aikaan päivällä lähdettäisiin.

Toivio ilmestyi sovittuna aikana pihaan ja hyppäsin jousille.  Ajeltiin Kerttuojalle.

Vanha viina haisi jo mökin ovelta. Jakke ehti kuitenkin korjaamaan, ettei kovin iäkkäästä viinan tuoksusta ole kysymys. Korkin päälle oltiin jo astuttu, joten River Campingin aurinkoinen terassi veti miehiä puoleensa kalastusta enemmän. Ja kalastamaan miehet ehtisivät kuulemma sitten Norjassakin.

Matkalla mökilta terassille Jakke kertoi, että Härski-Tapsan appiukko oli voittanut vaneritehtaan sisäisessä jääkiekon MM-kisojen tulosvedosta 24 pulloa Koskenkorvaa. Anoppi oli sitten miehensä tissuttelusta huolestuneena pistänyt muutaman potun Härskinkin mukaan - eihän kallista ainetta lavuuariinkaan kannattanut kaataa.

Aurinko paistoi. Toivio tilasi kokiksen ilman jäitä ja minä kahvin. Etelän miehet ottivat tuopit.  Jakke sytytti punaisen marlboron. Istuttiin vaiti. Jakke imi tupakkaansa ja puhalteli suuria renkaita kunnes Härski-Tapsa rikkoi hiljaisen hetkemme.

 -Onko se pojat lappalaisen vittu vinossa vai poikittain?, Tapsa kysyi.

Viereisen pöydän hattupäinen herrasmies oli tukehtua kahviinsa.

Vaatimattomaan kokemukseeni vedoten vastasin, että kyllä se taitaa olla aivan samanlainen värkki kuin suomalaisellakin. Toivio myhäili hyväksyvästi. 

Jakkekin innostui keskustelusta ja ehdotti, että jäätäisiin neljästään tekemään empiiristä tutkimusta asiasta. Oltaisiin niin kuin Carl von Linne aikoinaan. 

Huomautin, että Ruotsin Lapissahan se Linne tutkimuksiaan teki, eikä hän niinkään ollut kiinnostunut saamelaisten vittujen mittaamisesta, vaan lähinnä pohjoisten seutujen kasvillisuudesta, eläimistöstä ja maaperästä.

Härski-Tapsa epäili sanojani ja vakuutti, että Linne oli varmasti hyvinkin kiinnostunut saamelaisten vittujen mittaamisesta, sillä juuri sen avullahan hän oli pystynyt jakamaan ihmisetkin neljään eri rotuun.

-Homo sapiens americanus, Homo sapiens europaeus, Homo sapiens asiaticus ja Homo sapiens afer, Tapsa luetteli.

Epäilin Linnen käyttäneen jotakin muuta kriteeriä rotujaottelussaan, mutta Härski-Tapsa vakuutteli, että näin hänelle oli aikoinaan Ruokolahden Puntalan koulussa opetettu, eikä hänen peruskoulusivistystään ollut syytä epäillä. 

-Ja täytyyhän tutkijan tutkimuksensa kohde tavata ja läheltä tätä seurata. Muuten sortuu koko sosiologialta sokkeli, saatana!, hän lisäsi.

Kerroin, ettei Linne ollut minun tietojeni mukaan sosiologi vaan häntä pidetään nykyaikaisen egologian isänä, ja että asia voitaisiin kyllä tarkistaakin. Tapsa ei ottanut sanomaani kuuleviin korviinsa vaan pyysi Jakkea hakemaan vastaanotosta uudet tuopit, kynän ja paperia. Tutkimussuunnitelman laatiminen piti aloittaa välittömästi.

Ei ollut miehistä siis lähtijöiksi. Lähdimme Toivion kanssa kalaan.

Parivaljakosta ei kuulunut viiteen päivään mitään, kunnes torstai-iltana Härski-Tapsa soitti. 

Norjastahan ne sankarit on tulossa ja nyt paluumatkalta soittavat - haluavat tietysti kehua, retostella saaliillaan, ajattelin.

Härski-Tapsa kertoi kiihtyneenä etteivät herrat olleet päässeet Norjaan asti vaan kalastaminen oli rajoittunut River Campingin terasilla pilkkimiseen. Kotiin piti viedä kuitenkin todisteita, että Norjassa ollaan oltu, muuten sinne ei olisi menemistä. Vanhan kaverin apu olisi enemmän kuin tarpeen. 

-Voi helevetti minkälainen soppa sitä taas ollaan keitetty, Tapsa vaikeroi.

Käskin miehen rauhoittua ja pistää korkin kiinni. Ei tässä mitään hätää olisi. Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä - onhan näitä etelän miesten hanhenpyyntireissuja nähty maailman sivu ja toinen sivu on vielä näkemättäkin.

Lupasin käydä keräämässä Pohjois-Norjaa käsittelevät esitteet Ivalon matkailuneuvonnasta ja lahjoittaa Härski-Tapsalle kaikki Norjan kruununi. Toivion pakasteesta löytäisimme viime talven pilkkirautuja vielä lisätodisteeksi, että Norjassa ollaan oltu ja saalistakin on saatu.

Toivio ehdotti vielä, että miehet kävisivät saunassa vaatteet päälle ja savustaisivat sen jälkeen vaatteitaan nuotiolla - näin saataisiin miehiin oikea metsäläisen haju. 

-Ja reotorantin käyttö loppu tähän! Jos jotain haluatte suihkutella, niin se sitte ohovi, mitä suhunutatte itteenne, Toivio lisäsi.

Nöyrin mielin miehet palasivat etelään.