Koukku selässä

Kalavesillä sattuu ja tapahtuu monenlaista. Joku lukijoista varmaankin tietää Ivalon terveyskeskuksen uistintaulun. Kyseessä on siis eräänlainen "kunniataulu" johon on kiinnittetty ne vieheet, joiden koukut on irroitettu ihmisruumiin eri osista.

Tämäkin kalastusreissu alkoi samalla tavalla kuin kaikki aiemmatkin, mutta päättyi Ivalon terveyskeskukseen.

Hyppäsin Harjus-Anteron nuorekkaan kaksiväriseen, vuoden 1989 Corollan etupenkille. Ajeltiin tutulle kalapaikalle. Kuunneltiin matkalla Megadethia ja puhutiin niistä isoista, jotka pääsivät karkuun. Sorantien päästä lähtisi hyvä polku hakkuuaukean reunalle, jonka itäpuolella, noin 500 metrin päässä kohisisi vuolas koski.  

Koskenniskalla sovimme, että Harjus-Antero aloittasi kalastuksen niskalta ja minä suuntaisin perhovapani ja virvelini kera kosken alapuolelle. Minulla oli selässä haavin lisäksi myös reppu, johon olimme pakanneet eväät, sillä tarkoituksenamme oli olla paikan päällä aamuyöhön saakka. Havaitsimme useita kalojen pintomisia. Kaikki vaikutti hyvältä.

Päätin käydä viemässä repun valmiiksi leiripaikalle, joka sijaitsi pienen kumpareen päällä. Kumpu olikin lähitienoon ainoa kuiva paikka. Jos joenpenkan isoja kiviä ei oteta huomioon, alue oli lähestulkoon pelkkää suota. Otin valmiiksi viretetyn virvelini vasempaan ja 5-luokan perhovapani oikeaan käteeni.

Lähdin liikkeelle. Leiripaikka näkyi joi miehen mittaisten koivujen takana. Väistelin oksia ja aloin nousemaan kummun päälle. Muutama askel vielä ja olisin perillä. 

Yhtäkkiä jalkani tarttui puunjuureen. Luulin, että saisiin korjattua tilanteen, mutta liike-energiaa oli sen verran paljon, että hyvistä keskivartalolihaksistani huolimatta kaadun vasemalle kyljelleni. Samalla tunsin kuinka oikea puolen lavassani vihlaisi. En ollut tajunnut päästää irti virvelistäni, joten lavassani oli nyt kiinni uistimen koukku. 

Vapa näytti säilyneen kaikesta huolimatta ehjänä ja perhovapakin oli kunnossa. Kiroilin hetken itsekseni ja koetin tunnustella lähtisikö koukku irti. Sain taivutettu kättäni sen verran, että yletyin vieheeseen. Väkänen tuntui kuitenkin uponneen sen verran syvälle, ettei koukku heilutteluyrityksestäni huolimatta irronut. 

Katkaisin siimaan ja lähdin astelemaan takaisin koskelle päin. Harjus-Antero vispasi kivellä ja kertoi karkuuttaneesa "mittataimenen". Anterokin koetti irroitella Lottoa tuloksetta, joten päätimme katkaista vieheen kaksi muuta koukkua ja lähteä kohti autoa ja Ivalon terveyskeskusta. Annoin eväsrepun Anterolle pykälään.

Terveykeskuksen iltapäivystyksen lääkäri kertoi, että olin vasta päivän toinen "koukullinen" ja ihmetteli, miten olin onnistunut saamaan koukun selkääni, sillä yleensä koukku on kiinni kädessä. Kerroin, että taikuri on itsekin ihmeissään, mutta selässä se nyt kuitekin on. Koukku saatiin lopulta irti. 

Iso kiitos Ivalon terveyskeskukselle hyvästä palvelusta ja kättä lippaan myös Harjus-Anterolle.

Ivalojoella

Heräsin lauantaina neljän aikaan päivällä. Edellisilta oli mennyt viihteellä. Jääkaapista raavin kasaan viimeiset ruuat. Sipulia, tonnikalaa ja pari kananmunaa pannulle. Oli hiljaista. Söin rauhassa pahimpaan nälkään.

Kämppis tuli paikalle. Hirveellä kiireellä pakkasi kamojaan. Ilmoitti että joelle yöksi.

-Lähetkö mukaan?

-No voisha sitä lähtiäkki, vastasin.

Kaupan kautta kämpille ja kamat kasaan. Johannes kertoi suunnitelleensa, että menemme Hammassuvantoon yöksi. Telttakin oli kuulemma mukana. Ja kalan saanti oli kuulemma varma. Tämän kuultuani nappasin hyllystä vielä sampanja pullon mukaan ja tokaisin, jotta tämä juuaan jos mittataimenen saamma.

Läksimmä kahdeksan jälkeen Johanneksen autolla hänen porukoiden mökille, jossa itse suunnitelman keksijän vene odotti. Kamat veneeseen ja vesille. Hiukan uistattelimma ja totesimme, että jo on lämmin. Kirjoittaneellakin kolome paitaa ja takkia päällekkäin. Hikihän siinä tuli. Sää oli todella kaunis ja ei auttanut muu kuin avata oloa helpottava virvoitusjuoma ja vaatetta vähemmäksi.

Ilma oli kuin morsian.

Joella oli jonkin verran liikennettä ja juttelimmekin kahden paikallisen kajaakki melojan kanssa. Kertoivat että pientä oli tullut. Matkan jatkuttua tuli käsky laskea ankkuri. Johannes tuumas, se on heittelytauon paikka.

Johannes on viimeaikoina katsonut kovasti Ax Men nimistä televisiosarjaa, joka seuraa amerikkalaisia metsureita ja tukkijätkiä. Mies heitellessä kovasti bongailiki tukkeja.

-TUOLLA NÄKYY! Johannes huusi.

Ja eikun ankkuri ylös ja täysiä rantaan tukkia kohti. Piti saada kuulemma mukaan se. Samantien ristin miehen uudelleen Loggeri-Johannekseksi.

Ja taas tuli hikeä pintaan.

Allekirjoittanut ja Loggeri-Johanneksen tukki.

Tukki kyytiin ja matka jatkui taas kerran. Pari harria ja pientä tammukkaa oltiin parkista saatu, mutta ei mitään mainittavaa. Sitten Johanneksen vapa alkoi heilua. KALA KIINNI. Mies taiteili vavan kanssa ja yritti samalla ohjailla venettä. Sitten kuulin karmivan EEEIIIIII rääkäisyn. Haukihan siinä veneen vierellä oli. Vapa siirrettiin käteeni ja käskettiin ottaa hauki ylös. Tukki tuli sitten hieman tielle nostopuuhissa joten tukin päälle vaan istuskelemaan ja haukea irroittelemaan. Tajusin vasta jälkeenpäin kuinka koomiselta tilanne olisi näyttänyt kuvattuna.

Vihdoin perillä. Veneen purku, joka aloitettiin tukista. Tukki kun oltiin saatu osiin, niin metsuri itse ilmoitti tekevänsä nuotion. Kävelin joen rantaan ja heittelin Zutturalla matkan ylöspäin. Ylhäällä vaihoin jo suosikikseni valikoidun värin lotto betestä ja alaspäin nuotiota kohti. Hetken matkaa käveltyäni tunsin nykäisyn. Uusi heitto ja uusi nykäisy. KIINNI. Harjus sieltä nousi ja pettymys oli suuri. Nuotiomaisterikin ehti jo pompata työnsä äärestä ylös. Harjus irti ja takaisin jokeen ja laskua jatkamaan.

Uusi nykäisy. Pari jatkoheittoa samoille paikoille missä nykäisy tuntui ja PAM! TAIMEN KIINNI! Menin taimenen perässä alaspäin varmaan viitisenkymmentä metriä ennenkuin Johannes pääsi paikalle.

Kaks ja puolikilonen ja reilu satakilonen.

 Ensimmäinen ylhäällä. Parin viikon kalastustauon jälkeen tämä oli mahtava avaus. Painoa oli puntarin mukaan 2,5kg ja pituutta 62cm. Kala säkkiin ja nuotiolle avaamaan sampanja pulloa.

Loggeri-Johannes ottaa sampanjakulausta.

Ilta meni heitellessä ja nuotiolla istuskellessa. Joskus yhden kahden maissa laitoimme telttaan nukkumaan.

Ivalojoen ottivieheitä. Vasemmalta Lotto Bete ja 2 Zutturaa.

Heräsin Johanneksen huutoon. En saanut huudosta selvää. Katsoin kelloa. Vähän yli kymmenen. Aloin kuunnella. Kelan jarru huusi välillä. Avasin laavun kangasta ja katsoin rantaan. Johannes väsytti taimenta. Vaatteet päälle ja rantaan. Kala oli kuulemma aamuvirkun toinen. Oli aikaisemmin nostanut puolitoistakiloisen. Siniseen Zutturaan oli kuulemma molemmat ottaneet. Johannes sai kalan rannalle ja puntari ilmoitti kaksi kiloa.

Johanneksen aamun toinen taimen.

Heittelimme vielä hetken. Vastarannalle ilmestyi perhokalastajia. Kasasimme kamppeet ja kävimme veneellä jututtamassa pariskuntaa. Olivat tulleet harjuksia pyytämään. Näytimmä kalapussejamme ja naispuolinen perhostaja tuumaili ettei halunnut taimenta vapansa päähän, kun oli kuulemma liian pienet vehkeet.

Jätimme perhosteliat ja kävimme vielä pienen kierroksen ylempänä. Joukko saksalaisia oli kanootteilemassa. Totesimme että täyttä on ja lähdimme kotia kohti.

Taimen syötiin illan aikana grillattuna koivunkantosienimuhennoksen ja perunaporkkanasipuli-lisukkeiden kanssa.

Kolme Päivää ja Kolmekymmentä Taimenta - Kalastusta Nuorttijoella

Taitaa olla Erätulilla -ohjelmaa kiittäminen siitä, että kaikki vähemmänkin kalastaneet ihmiset tuntevat Nuorttijoen. Itsekin kyseisen ohjeman nähneenä voin kertoa, että kyllähän se aikamoisen kalastuskuumen allekirjoittaneelle nosti.

Viiikon lupa Nuortille maksaa 35 euroa, ja se kattaa noin 150 km kalastukseen sopivia jokia ja puroja. Lupa kannattaa ostaa vasta Savukoskelta, esimerkiksi Opastuskeskus Korvatunturista, sillä silloin se kirjautuu alueen kalastuslupamyytituloihin. Samalla saa viime hetken tiedot olosuhteista joella.

Kalojen alamitta Nuorttijoen pääuomalla, puiston puolella, on taimenella 45 cm ja harjuksella 35 cm. Muualla taimenella 40 cm ja harjuksella 30 cm.

Päätimme lähteä Tärkkämöjoen sensein, Lökö-Petterin kanssa katsomaan joen tilanne - tulisko sitä kalaa niin paljon kuin internetin keskustelupalstoilla huudellaan. Ideana oli viipyä joella torstaista lauantaihin.

Rovaniemeltä matkaa tuli noin 250 km Hirvashaudan parkkipaikalle, josta aloitimme patikoinnin Nuortille. Toinen vaihtoehto olisi ollut aloittaa hieman etelämpää, Haukijärvenojan parkkipaikalta. Seurasimme hyvin merkittyä polkua(2,5 km) Hirvashaudan autiotuvalle saakka, josta lähdimme etenemään alavirtaan kohti Kutunivoja.

Poikkesimme merkityltä polulta sen alkaessa kaartamaan joelta pois päin, itään, ja otimme päinvastaisen suunnan. Tiheän vitikon ja usean pennalismipusikon jälkeen joki jo näkyikin. Hiestä märkänä heitimme rinkat selkästä, istuimme joenpenkalle ja ihailimme näkymää - joka puolella näkyi kalojen pintakäyntejä.

- Aika makee paikka, tuumasi Lökö-Petteri ja etsi kuumeisesti tulitikkuja sytyttääkseen pikkusikarinsa. Minä hörppäsin vettä ja tarjoisin kiireisesti tulta arvon Senseille. Tauon pidettyämme lähdimme jatkamaan alavirtaan.

UKK-puistossa avotulia ei saa tehdä muualle kuin rakennetuille tulipaikoille. Nuotiolla istumista varten pitäisi pystellä rakennettujen leiripaikkojen läheisyydessä. Tämä ei olisi meille ongelman, sillä olimme varustautuneet spriikeittimellä, joten voisimme leiriytyä parhaaksi katsomallemme paikalle. Tai ainakin luulimme niin.

Ohitimme ensimmäisen leiripaikan. Bongasimme sieltä neljä telttaa ja kolme leirinuotiolla istuvaa, oletettavasti pienessä hutikassa olevaa herrasmiestä. Miesten kovaääninen laulu raikasi pitkin jokivartta. Pian vastaan kävelikin ensimmäinen kalastaja. Kyselimme saaliista, mutta saamaamme vastaustusta emme käsittäneet - lierihattupäinen kalamies puhui meille aivan käsittämätöntä hieroglyfi-stadinslangia. Mies osoitteli perhovapaansa ja selvitti kuumeisesti jotain. Nyökyttelimme mitään ymmärtämättä ja lähdimme jatkaman.

Viimein, puolentoista kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme Kummalehdonsuvannon nuotiopaikalle. Ei ketään lähimaillakaan. Ei muuta, kun keittimeen tuli, kahvin keittoon, murua rinnan alle ja kalaan. Kaivoin keittimen rinkkani alaosasta. Sensei veti päälleen kuivan paidan ja etsi rinkastaan kahvipakettia. Hain vettä joesta.

Laitoin keittimen valmiiksi ja kysyin Senseiltä, että missäköhän se sinolipullo mahtaa olla. Etsittiin kiivasti kummastakin rinkasta ilman tulosta - pullo oli jäänyt pösön peräkonttiin. No voihan vittu saatana, totesin. Sensei kaivoi zeniläisen tyynesti rinkastaan jallupullon, otti pitkän siivun ja tarjosi minullekin.

Onneksi minulla oli varalta mukana Ruotsin armeijan pakki, jolla voisimme kokkailla nuotiolla. Homma ei menisi pelkäksi leivänsyönniksi, mutta meidän olisi leiriydyttävä nuotiopaikan viereen, ja toivottava hartaasti, ettei metsäpalovaroitusta annettaisi.

Keitettiin kahvit ja laitettiin leiri pystyyn. Kahluuvarusteiden kuivaamiseksi, Sensei viritti pyykkinarut puiden väliin. Otettiin vielä yhdet Olof Palmeelle ja lähdettiin kalaan.

Ensimmäisena iltana ei kalaa pahemmin saatu. Minä taisin saada yhden alamittaisen taimenen Kummalehdonsuvannosta. Sensei sai kolme, perholla, suvannon yläpuolelta. Keiteltiin iltatee ja laitettiin persesilmä kallelleen.

Aamulla tutustuimme tarkemmin ympäristöön. Leiripaikka oli yllättävän sotkuisessa kunnossa. Suoraan nuotiopaikan taakse oli kerääntynyt aikamoinen roskakasa. Välinpitämättömät ihmissiat olivat nakelleet tyhjät säilyke- ja kaljatölkkinsä roskista kertovan opastetaulun alle. Olipa joku viitseliäs vielä kätkenyt tyhjät kaasupullonsa puiden väliin, liiteriin ja kivien koloistakin pilkotti tyhjiä kaljapurkkeja. 

Nuotiopaikalla lojui noin 20 valmiiksi veistettyä makkaratikkua ja nuotiopaikan kivien alta löytyi vielä muutama tölkki lisää. Liiteri itsessään oli  siisti. Myös kirves ja saha olivat saaneet jäädä rauhaan - hyvässä terässä molemmat. Positiivista oli, että leiripaikan ulkohuussi oli uskomattoman viihtyisä ja siisti. Sensein mukaan, paras missä on koskaan asioinut.

Aamupalan ja siivoustalkoiden jälkeen leiri alkoi näyttää jo asumiskelpoiselta. Laitettiin vavat pelikuntoon ja paineltiin joelle. Käveltiin jokea alaspäin, Kutunivoille saakka. Vesi oli todella alhaalla. Sensei kahloi keskelle jokea ja  nosteli alamittaisia taimenia lukemattoman määrän. Muutama isompi taimen pääsi irti Montana -perhosta.

Kalastelttiin Kutunivoja  iltaan saakka. Kalaa joessa tuntui olevan valtavavasti.  Emme kuitenkaan saaneet yhtään mittakalaa ylös asti - suurin taimen taisi olla 35 senttinen.

Jälleen alamittainen.

Jyrkät rinteet reunustavat Nuorttijokea.

Nuortti virtaa "syvällä", korkeiden vaarojen välissä, joten kannattaa varautua siihen, ettei  kännykkä  kuulu. Pääseepä ainakin oikeaan tunnelmaan, kun ulkopuolisen maailman menosta ei tarvitse välittää. Voi keskittyä täysillä olennaiseen, kalastukseen.

Nuortin valtakala on taimen, mutta välillä saattaa siiman päässä olla sattumaharjus tai siika.

Seuraavat päivät menivät nopeasti - ne sekoittuivat toisiinsa. Aamu käynnistyi puiden sahaamisella ja halkomisella, jonka jälkeen viritettiin tulet ja keitettiin kahvit. Puuroa emme päässeet keittelemään, sillä sekin jäi ostamatta. Kuten myös voi. 

Kuivan leivän ja kahvin jälkeen paineltiin joelle. Yleensä kalasteltiin noin viisi-kuusi tuntia, jonka jälkeen tehtiin nuotiolla evästä ja vietettiin pieni siesta. Sen jälkeen jatkettiin kalastusta iltamyöhään.

Saalista saatiin tasaisesti, mutta mittataimenet loistivat poissaolollaan. Suurin taimen taisi olla toisena iltana saamani 35 senttinen. Senseikin kertoi siimansa päässä riuhtoneen isohkon kalan, mutta ei lähtenyt arvioimaan, olisiko se sitten ollut jopa 45 senttinen - parempi niin.

Sen sijaan harjuksia tuli kolmen päivänä vain neljä kappaletta. Suurin yksilö oli Sensein nappaama 36 senttinen yksilö. Harjuksista kaikki saatiin perholla. Yhtään siikaa emme joelta yhyttäneet. Kaiken kaikkiaan hieno reissu. Kaloja saatiin runsaasti, mutta kalojen koko olisi voinut olla suurempi.

Ottipelejä Nuortille.

Lopuksi vielä muutamia, sekalaisia havaintoja ja ajatuksia:

- Nuortti on aloittelevalle perhokalastajalle loistava paikka - on tilaa ympärillä, joki on helppo kahlattava ja kalaa on varmasti.

- Sade vaikuttaa voimakkaasti matalan joen vedenkorkeuteen, jolloin joen luonne muuttuu täysin.

- Jollain paikoilla voi olla ruuhkaa ja sotkuista.

- Nuortilta on helppo aloittaa vaellus muualle UKK-puistoon.

- Nuortti ei maisemallisesti ole mikään aivan huikea paikka, mutta mukavan erilainen ja saalisvarma kalapaikka se kuitenkin on.

Kokokesäkalassa taimenkeitto

Jotku kohtaukset saattavat olla ennestään tuttuja.

Ja ei kun kokkailemaan.

Rapulapäivä

Heräsin sunnuntaiaamuna pieneen tärinään. Tai no, aamulla ja aamulla. Kello oli vähän yli kakstoista. Nälkä ja tärinä oli todennäköisesti eilisen jouttolakierroksen aikaansaannosta.

Soitin Anterolle. Oli suunnitelmissa kokkailla vähän kalasoppaa. Herra olikin kalalla. Ja kokki kuulemma poti niin hirveää päänsärkyä ettei kauhat pysy käsissä. Ruokaa oli kumminkin saatava, joten soittoa Toivion Jonille, että lähtiskö mies pitsalle. Kyllä lähti.

Tilasin sipuliaurajuustokebabkananmunapitsan. Joni otti perinteisemmän lapin pitsan. Keli oli komea. Pitsoissa oli jotain häikkää. Toiviolta puuttui kuulemma täytteitä ja itelläni oli extrajuustolla. Tuumailtiin mitä sitä näin komealla päivällä tekisi. Sitten SE juolahti mieleeni. Mullahan on tietovene rahajärvellä. Uistelemaan siis.

-Mikäs siinä, Toivio tuumaa.

Soittoa kotia päin, että passaako päijännettä lainata. Kamppeet kasaan, tankki kotoa varastosta messiin ja menoksi. Rahajärvellä oli satamassa pari karavaanaria parkissa. Vene tyhjäksi sadevedestä ja järvelle. Rapalaa ja spearhedia veteen ja eikun vaatetta vähemmäksi ja levyksi veneen kannelle. Karttaaakin tutkailimma. Oli vuodelta 1978.

Vedettiin tunti. Vedettiin toinen. Oli jos jonkinlaista lusikkaa ja puukalaa. Oli metrissä ja oli kuudessa. Eikä mitään. Usko alkoi jo käyä vähiin. Rapula puski päälle. Sitten tuli taas uistinten vaihon aika. Tuumasin siinä kuskin suuntaan jotta koitamma perinteistä.

Lotto Bete vaan kiinni. väriksi valikoitui sininen oranssilla kylkiraidalla.

Noin vartti uistinten vaihdon jälkeen.

56cm sieltä löyty. Hymyt nousi korviin asti. Tästä on hyvä jatkaa vielä loppumatka. Yllättäen lotot vaihtuivat nopeasti muihinkin vapoihin.

Loppureissun aikana oli vielä yksi alamittanen kiinni. Onneksi irtosi. Ja yksi ihan pirteän oloinen harri kävi kans meidän uistimia maistelemassa.

 Yöllä rantauduttiin ja pakattiin kamppeita autoon. Siinä oli päivän aikana karavaanaritkin heränneet ja katselivat silmät pyöreinä kun herrat nosti taimenen veneestä.

-Tuommoinenko sieltä löyty, kuului kysymys.

                                                                Niin näytti löytyvän.

Jääkaappijärvi

Oli perjantaiaamu, kun saavuin kämpille, Ivaloon Inarista. Edellisyönä olin Juutalla karkuuttanut ennätystaimenen, joten pieni vitutus oli päällä. Sää oli kuitenkin mitä mainioin. Puhelin käteen ja soitto Harjus-Anterolle.

-Anterolla Harjus puhelimessa ja toinen siiman päässä, Harjus-Antero vastasi puhelimeensa.

Kysyin: -Mitäs mies meinas touhuta näin perjantaina? 

-Kalalle vai kaljalle?, kuului Harjus-Anteron vastakysymys. 

Tuumasin siihen, että molemmat vaihtoehdot kuulostavat hyvältä, mutta jos sitä kalalle. 

Antero oli kuullut uudesta kalapaikasta, Jääkaappijärvestä edellisiltana Gold-Linen kuljettajalta. Paikka olisi kuulemma hyvä, mutta sinne olisi reilusti matkaa. Lainasimme Visurin nuoremmalta maastokelpoisen auton ja lähdimme kohti pelipaikkaa.

Pääsimme tunnissa perille parin harhaan johtaneen metsäautotien kautta. Järvi oli komea. Nimeä paikalle en vieläkään tiedä. Jääkaappijärvi riittäköön. 

Kalastusvehkeet esille. Olin jättänyt perhovavan kotiin jostain syystä, mutta laitoin perhotapsin uistimen kaveriksi, ja hetkeä myöhemmin ensimmäinen harri oli jo ylhäällä. 

Ehdimme varmaan alle tunnin heitellä, ylös oli saatu pari syömäharria sekä kookas ahvena, kun taivaalla jyrähti. Kummallakaan ei tietenkään ollut minkäänlaisia sade- tai edes kuorivaatteita mukana, minun sadehousujani lukuunottamatta. Äkkiä kamppeet kasaan ja autolle suojaan sateelta.. 

Luulimme aluksi, että kyseessä olisi lyhyt, nopeasti ohimenevä sadekuuro. Myöhemmin meille selvisi, että kyseessä olikin kunnon puita kaatava ukonilma, joten ei ihmekään, että sade tuntui jatkuvan ikuisuuden. 

Sateenpidosta tarpeeksi saatuamme suuntasimme takaisin maalikylään suunnittelemaan uusia seikkailuja.

                                                       Kastumaanhan siinä pääsi.

Pikkusateessa näkyvyyden ollessa loistava ajeltiin pois.

 

Ukkosmyrskyn tuhoja.

Harjus-Antero pääsi lempipuuhaansa.