Suurilta aalloilta rauhallisemmille vesille

Mökkireissulta palattuani lupauduin ensitöikseni koiravahdiksi äitini huusholliin. Olin ollut vahtimassa talossa majailevaa koirakaksikkoa aiemminkin, aina silloin, kun talon isäntäväki oli tarvinnut apua työkiireiden tai muiden menojensa vuoksi. 

Heräsin puolenpäivän aikaan, talo oli hiljainen ja koiratkin nukkuivat vielä. Kävelin keittiöön, latasin kahvinkeittimen ja istahdin pöydän ääreen odottamaan kahvin valmistumista. Hetken kuluttua koiratkin tassuttelivat keittiöön.

- No niin karvakamut, eiköhän lähdetä käymään pihalla, täräytin ilmoille. Koirat näyttivät ymmärtävän sanoman ja säntäilivät iloisesti ulisten pitkin asunnon käytäviä.

Riemukkaan ulkoiluhetken jälkeen koirat vetäytyivät vähin äänin päiväunille. Kahvinkeittimen ajastettu virtakytkin oli tehnyt ulkoilun aikana tehtävänsä. Kahvi oli haaleaa ja kitkerän makuista. Päätin mennä suihkuun. Sekoitinsuihku puski lämmintä vettä suuttimestaan, vesi valui ihoani pitkin varpaisiin asti. Suljin silmäni ja hieroin shampoota hiuksiini. Uppouduin tunnelmaan. Nautinto jäi lyhyeksi koirien intensiivisen ja kiivastahtisen haukahtelun vuoksi. Oli pakko lähteä tarkistamaan tilanne. 

Joku astui ulko-ovesta sisään. Pysähdyin hetkeksi kuulostelemaan. Koirien haukunta muuttui iloiseksi vinkumiseksi, tulijan täytyi olla niille tuttu. Keittiöön saavuttuani yllätyin totisesti: pöydän ääressä istui mies ilman paitaa. 

- Tiõrv! hän tervehti iloisesti.

- Tiõrv, tiõrv! vastasin tervehdykseen. 

- Totta sitä tänään lähetään hillamettään? paidaton kesämies kysyi. 

- Taitaa olla hillat vielä raakoja näillä palkisilla, vastasin.

Illan tullen talon isäntäväen palattua reissusta kotiin lähdettiin Ilen kanssa tarkistamaan hillapaikkoja. Ile ehdotti, että lähdettäisiin reissuun minun autollani. Ei minulla ollut mitään suunnitelmaa vastaan, kun tiesin, että Ilen auton ilmastointilaite oli sanonut sopimuksensa irti Sodankylän kieppeillä. Autossa oli ollut kuulemma niin kuuma, että Vuotson kohdalla oli ollut pakko pysähtyä p-paikalla ja ottaa paita pois.

Hillajängälle saavuttuamme huomasimme heti, että raakaa hillaa oli valtavasti. Kypsiä marjoja ei löydetty, kovasta kyykkimisestä huolimatta. Käytiin katsastamassa vielä toinenkin hillapaikka, samanlainen tilanne oli sielläkin. 

- Viikon päästä tullaan uudestaan ja otetaan 80 litran saavi mukaan, Ile sanoi.

Hillan kypsymistä odotellessa päätettiin lähteä kalalle. 

- On se hyvä, että on hyvät hilla- ja kalapaikat näin lähekkäin, sanoin, kun saavuimme kahden järven välissä virtaavalle pienelle joelle. Ile oli ehtinyt jo ensimmäiselle heittopaikalle. Katselin aitiopaikalta, kun hänen heittämänsä lippauistin loiskahti veteen. Näin myös suurikokoisen taimenen, joka hyökkäsi sivusta uistimen kimppuun. 

- Nyt on iso taimen kiinni! Tuo haavi! Ile huusi. Noudatin käskyä ja lähdin harppomaan ottipaikkaa kohden. Taimen juroi paikoillaan joenpohjassa. Neuvoin Ileä pysymään rauhallisena. Taimen ei neuvoani noudattanut, se syöksyi alavirtaan ja kiersi kiven taakse. Siitä rytäkässä siimakin katkesi. Ile kirosi, minä kirosin. Vähän aikaa siinä manattiin yhdessä huonoa tuuria. Lopulta kokosimme itsemme ja jokivarressa levällään olevat kalastuskamppeet ja lähdimme kotia kohti. Kotona ei maltettu istuskella toimettomina, joten lähdimme vielä illan päälle metsäjärvelle taimenen soutuun.

-Harjus-Antero

Siimasoppa

- Määränpää lähestyy, Kari sanoi. Hän oli ottanut loppumatkan ajovuoron. Viereisellä penkillä nuokkuva Martti oli ajanut alkumatkan. Matkaan oli lähdetty aamuyöllä Oulusta. Ajokeli oli ollut hyvä ja tiekin hiljainen. Reissua oli suunniteltu kesästä asti. Ennen juhannusta vietetyssä työporukan saunaillassa suunnitelmat olivat saaneet kunnolla tuulta alleen. Lopulliseen muotoonsa ne hioutuivat kuitenkin vasta paljon myöhemmin.

Pilkkireissun kohdetta ei ollut kuitenkaan tarvinnut enää muuttaa. Kohteeksi oli heti alkumetreillä valikoitunut karu ja kaunis Inarijärvi. Muitakin hyviä kohteita olisi toki ollut. Lopulta oli kuitenkin lyöty kättä päälle yksimielisen päätöksen merkiksi. Reissuun lähtijöitä oli aluksi ollut useampikin, mutta alati muuttuva työvuorolista ja vittumaisen miehen mainetta mukanaan kantava tehtaan työnjohtaja oli onnistunut estämään kaikkien muiden kalamiesten matkan. Porukan innokkaimmat vanhanliiton jäärät olivat kuitenkin päättäneet lähteä vaikka kahdestaan. Kun jotain sovitaan, se pidetään. Se oli heidän yhteinen mottonsa. Yhteinen sävel oli löytynyt jo vuosikymmeniä aiemmin. Sitä ei ollut koskaan tarvinnut sovittaa uuteen muotoon, vaikka vaihtuvat työnjohtajat tuottavuuslaskelmineen olivat sitä monesti yrittäneetkin. Tehtaan luottamusmiehen sovitteluapuakin oli muutamaan otteeseen tarvittu. Tähän mennessä luottamusmies oli onneksi ollut luottamuksensa arvoinen.

Nyt istuttiin kuitenkin autossa. Alkumatka oli ajettu suunnitelmien mukaan ilman taukoja. Sodankylässä oli hörpätty huoltoasemalla kahvit. Ivalossa käytiin kaupassa ostamassa evästä, ja juomapuolikin hoidettiin samalla kertaa kuntoon. Kauppareissun jälkeen Kari käänsi auton keulan kohti Nellimiä. Tie oli selvästi pienempi kuin edelliset, mutta liikennettä tuntui silti olevan huomattavasti enemmän kuin päätiellä. Autoja tuli koko ajan vastaan. Liikenne alkoi kuitenkin rauhoittua päällystetyn tieosuuden jälkeen, hiekkatielle siirryttäessä. Hiekkatie oli kapea, mäkinen ja mutkainen.

- Saatana mikä poronpolku tämä oikein on! sanoi Kari, joka yleensä käyttäytyi hillitysti ja oli erityisen rauhallinen autoa ajaessaan. Martti joutui rauhoittelemaan kaveriaan.
 - Ei meillä ole enää mikään hoppu. Ajellaan vain hissukseen loppumatka.
Kari vilkaisi taustapeiliin ja näki isoa peräkärryä vetävän auton lähestyvän kovaa vauhtia. Hetken kuluttua auto ampaisi jo ohi.

- Hulluja nuo paikalliset, Martti sanoi.
Toivottavasti selvitään hengissä perille, Kari ajatteli, mutta ei viitsinyt pukea ajatuksiaan sanoiksi. Mutkaiselta soratieltä käännyttiin vielä mutkaisemmalle ja kapeammalle metsäautotielle, jonka päästä löytyi pyöröhirrestä rakennettu vuokramökki. Hirsiseinien kulmiin moottorisahalla veistetyt koirankaulasalvokset antoivat paikasta hyvän ensivaikutelman. Lyhyen etsinnän jälkeen ulko-oveen sopiva avainkin löytyi. Se oli miltei sovitussa paikassa.

- Mennään sisälle ja laitetaan kamiinaan tulet. Vai kannetaanko ensin tavarat sisälle ja käydään sitten katsomassa sitä lampea, josta vuokraisäntä puhui? Martti kysyi.
Yhteistuumin päätettiin lähteä katsomaan lampea. Sitä ei kuitenkaan löytynyt, vaikka miehet kävelivät monta kilometriä ristiin rastiin. Kari ehti jo kutsua vuokraisäntää huijariksi.
- Perkele kun piti etukäteen maksaakin koko lysti. Ei täällä ole vettä lähimaillakaan. Ei edes jänkää, saatana!

Lopulta lampi löytyi. Se paljastui sulana olevan puron suun ansiosta, johon Martti putosi. Onneksi Kari oli haverin sattuessa lähettyvillä ja kuuli avunhuudot. Kari veti toverinsa ylös sulasta. Martti riisui nopeasti märät vaatteensa ja säntäsi munasillaan mökkiä kohti. Kari seurasi perässä Martin vaatenippua kainalossaan roikottaen. Martti ennätti mökille ensin ja alkoi virittää kiireellä tulta kamiinaan. Puut olivat kuivia ja kiehisetkin valmiiksi vuoltuja, joten tulet syttyivät vaivattomasti. Illalla saunan lämmössä tapahtumille jo naureskeltiin. Ei tämä tästä ainakaan pahemmaksi voi muuttua, miehet ajattelivat.

Seuraava päivä sujuikin huomattavasti paremmin. Ahvenet olivat syönnillään, eikä pilkkimiesten tarvinnut palata mökille tyhjin käsin. Kari jopa paransi kahteen otteeseen omaa ahven-ennätystään. Hän sai jäälle ison kasan erikokoisia ahvenia. Niistä suurin rikkoi maagisen kilon rajan. Illalla otettiin kunnon kaatoryypyt, ja seuraavana päivänä oli niin paha olo, ettei pilkkivapa tahtonut pysyä kädessä. Silti Kari pilkki sinnikkäästi, eikä luovuttanut, vaikka putosikin monta kertaa pilkkijakkaraltaan. Päivän lopuksi pilkkimiehen sinnikkyys palkittiin. Kari oli jo nukahtanut, kun kala tarttui koukkuun. Se tempoi jään alla vimmatusti ja sai nukkuvan miehen säpsähtämään hereille. Alkoi hirveä taistelu. Aluksi näytti siltä, että kala katkoo siiman ja vie parhaan tasapainopilkin mennessään, mutta pian se jo osoitti väsymisen merkkejä. Puolen tunnin kamppailun jälkeen kala näyttäytyi ensimmäisen kerran.
- Jumalauta, sehän on taimen!

Rannassa savustuspönttöön tulia virittelevä Marttikin kuuli lammelta kajahtaneen karjaisun. Hän nappasi mökin seinustalta tuuran ja lähti juoksemaan jäällä kiroilevaa Karia kohti. Kari oli saanut taimenen rauhoittumaan ja yritti nostaa sitä jäälle. Kala kuitenkin virkosi ja sukelsi hetkessä takaisin syvyyksiin. Kunhan siima nyt kestää, niin ei tässä ole mitään hätää, Kari ajatteli. Samalla hän muisti isoisänsä sanat. ”Mieti aina tarkkaan, mitä teet”, isoisä oli sanonut. ”Naisten ja kalojen kanssa pätevät samat pelisäännöt. Pitää olla määrätietoinen, mutta silti joustaa oikeilla hetkillä. Saalis karkaa, jos sitä tempoo liikaa. Siihen on pidettävä tasainen tuntuma, ja sen liikkeitä on muistettava myötäillä. Jos se pääsee liian etäälle, se ravistelee itsensä irti. Jos saaliiseen suhtautuu välinpitämättömästi, se ui uppotukin taakse ja karkaa.” Se oli vaarivainaan antama elämänohje, jonka merkityksen hän tajusi vasta nyt –  pilkkiavannolla taimenen kanssa taistellessaan. Jumalauta, siksihän se emäntäkin muutti pois, Kari ajatteli. Joka joulu se antoi minulle siimaa lahjaksi, mutta minä hölmö en koskaan tajunnut, että se oli hätähuuto. En arvostanut yhteistä aikaa. Vaimo hoiti kodin ja lapsetkin yksin, kun minä luuhasin kalalla. Tämän kalan jos kesytän, päästän sen takaisin ja heti huomenna soitan eukolle ja pyydän anteeksi. Kari sai lopulta kalansa ja päästi sen vapaaksi.


-Harjus-Antero

Kalastusoppaana

Kesälomani alkoi viimein tai itseasiassa se alkoi jo kaksi viikkoa sitten, mutta ne vietin hieman lämpimämmissä oloissa. Pakkasin auton valmiiksi jo edellisiltana. Aamulla lähdin ajelemaan kohti pohjoista. Liikenne oli sopivan hiljaista, eikä porojakaan liiemmälti näkynyt. Pysähdyn vanhasta tottumuksesta Sodankylässä, pohjoispään Nesteellä, jossa söin lounaan.

Ivalossa pysähdyin Metsähallituksen palvelupisteellä ostamassa kalastusluvat. Kaikki olisi valmista kalastamista varten. Päätin kuitenkin vielä pysähtyä Keväjärvellä, Harjus-Anterolla, kuulemassa uusimmat kalajutut. 

Lapinkultalippispäinen isäntä itse olikin jo pihalla kalastusvarusteissaan. Huomioni kiinnittyi pihalla olleeseen Ruotsin kilvissä olevaan neliveto Volvoon. Onnittelin Anteroa uudesta autosta, mutta kulkine ei kuulemma ollutkaan Anteron vaan erään Surnulle suuntavan kalastusporukan. 

Samassa   kolmimiehinen poppoo saapukin. Olivat olleet vaihtamassa vaatteita. Lyötiin kättäpäivää. Herrat kertoivat suuntavansa Surnulle vasta seuraavana päivänä, joten kalastamaan teki mieli. Heillä oli tarkoitus mennäIvalonjoelle, mutta koska sinne ei saanut enää lupia oli seuraavanksi yritetty Juutuaa. Juutualle  myydään kuitenkin ainoastaan perhokalastuslupia, jotenki sekin idea piti hylätä. 

Seuruneen onneksi Harjus-Antero oli luvannut viedä herrat varmalle harripaikalle ja näytää samalla sopivan tasaisen leiripaikan, jonne seurueen teltan saisi hyvin pystettyä. Päätin liittyä mukaan. Lähdimme Anteron Corollalla kärkeen. Sovittin risteyksissä ja tienhaaroissa käytettävän vilkkukuittia. 

Herrat kantoivat varusteensa leiripaikalle ja alkoivat pystyttämään telttaa. Anteron kanssa tehtiin odotellessa kahvitulet. Juotiin kahvit ja käveltiin alas joelle. Harjuksia ja muutamia haukiakin saatiin. Herrat vaikuttivat tyytyväisiltä paikkaan. 

Ehdotin Anterolle, että käydään vielä illanpäälle uistelemassa järvellä. Heiluteltin retkueelle hyvästit ja lähdettiin järvelle. Inarilta saatiin kolme alamittaista taimenta ja kaksi ahventa. Hieno päivä!

Koukku selässä

Kalavesillä sattuu ja tapahtuu monenlaista. Joku lukijoista varmaankin tietää Ivalon terveyskeskuksen uistintaulun. Kyseessä on siis eräänlainen "kunniataulu" johon on kiinnittetty ne vieheet, joiden koukut on irroitettu ihmisruumiin eri osista.

Tämäkin kalastusreissu alkoi samalla tavalla kuin kaikki aiemmatkin, mutta päättyi Ivalon terveyskeskukseen.

Hyppäsin Harjus-Anteron nuorekkaan kaksiväriseen, vuoden 1989 Corollan etupenkille. Ajeltiin tutulle kalapaikalle. Kuunneltiin matkalla Megadethia ja puhutiin niistä isoista, jotka pääsivät karkuun. Sorantien päästä lähtisi hyvä polku hakkuuaukean reunalle, jonka itäpuolella, noin 500 metrin päässä kohisisi vuolas koski.  

Koskenniskalla sovimme, että Harjus-Antero aloittasi kalastuksen niskalta ja minä suuntaisin perhovapani ja virvelini kera kosken alapuolelle. Minulla oli selässä haavin lisäksi myös reppu, johon olimme pakanneet eväät, sillä tarkoituksenamme oli olla paikan päällä aamuyöhön saakka. Havaitsimme useita kalojen pintomisia. Kaikki vaikutti hyvältä.

Päätin käydä viemässä repun valmiiksi leiripaikalle, joka sijaitsi pienen kumpareen päällä. Kumpu olikin lähitienoon ainoa kuiva paikka. Jos joenpenkan isoja kiviä ei oteta huomioon, alue oli lähestulkoon pelkkää suota. Otin valmiiksi viretetyn virvelini vasempaan ja 5-luokan perhovapani oikeaan käteeni.

Lähdin liikkeelle. Leiripaikka näkyi joi miehen mittaisten koivujen takana. Väistelin oksia ja aloin nousemaan kummun päälle. Muutama askel vielä ja olisin perillä. 

Yhtäkkiä jalkani tarttui puunjuureen. Luulin, että saisiin korjattua tilanteen, mutta liike-energiaa oli sen verran paljon, että hyvistä keskivartalolihaksistani huolimatta kaadun vasemalle kyljelleni. Samalla tunsin kuinka oikea puolen lavassani vihlaisi. En ollut tajunnut päästää irti virvelistäni, joten lavassani oli nyt kiinni uistimen koukku. 

Vapa näytti säilyneen kaikesta huolimatta ehjänä ja perhovapakin oli kunnossa. Kiroilin hetken itsekseni ja koetin tunnustella lähtisikö koukku irti. Sain taivutettu kättäni sen verran, että yletyin vieheeseen. Väkänen tuntui kuitenkin uponneen sen verran syvälle, ettei koukku heilutteluyrityksestäni huolimatta irronut. 

Katkaisin siimaan ja lähdin astelemaan takaisin koskelle päin. Harjus-Antero vispasi kivellä ja kertoi karkuuttaneesa "mittataimenen". Anterokin koetti irroitella Lottoa tuloksetta, joten päätimme katkaista vieheen kaksi muuta koukkua ja lähteä kohti autoa ja Ivalon terveyskeskusta. Annoin eväsrepun Anterolle pykälään.

Terveykeskuksen iltapäivystyksen lääkäri kertoi, että olin vasta päivän toinen "koukullinen" ja ihmetteli, miten olin onnistunut saamaan koukun selkääni, sillä yleensä koukku on kiinni kädessä. Kerroin, että taikuri on itsekin ihmeissään, mutta selässä se nyt kuitekin on. Koukku saatiin lopulta irti. 

Iso kiitos Ivalon terveyskeskukselle hyvästä palvelusta ja kättä lippaan myös Harjus-Anterolle.

Kalastusta isolla Inarilla

Inarilainen Koko kesä kalassa -blogin innokas lukija Jari kävi seurueineen järvellä. Komeaa kuvaa ja kalaakin, hämärissä olosuhteissa, onnistui herrasmies saamaan.

Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi, kun lähdetään järvelle lähdetään Inarille - muihin järviin lisätään aina järven nimi. Videota pääset katsomaan tästä linkistä.

Kesän ensimmäinen taimen

Ajelin Rovaniemeltä kohti Ivaloa. Liikenne oli rauhallista Sodankylään saakka. Kävin tankkaamassa ST1:n kylmäasemalla tankillisen dieseliä.

Polttoainetäydennyksen jälkeen koetin kääntyä sivutieltä takaisin nelostielle, pohjoiseen - virhe. Jääkäriprikaatissa oli valapäivä ja liikenne etelän suuntaan sen mukainen. Odotin varmaan vartin, mutta kääntymiseen ei ollut mitään mahdollisuutta.

Ihminen on viisas mies, kun se vähän aikaa miettii, sanoisi Jaskan Valinnan Jaska. Päättelin, että parempi kääntyä takaisin etelän suuntaan ja käydä hakemassa liikenneympyrästä uutta vauhtia. Onnistuin pääsemään jonon jatkoksi ja pikkuhiljaa matelemalla ympyrään saakka. Loppumatka menikin sitten oikein mukavasti poroja ja poronvasoja sekä poroja ja niiden vasoja kuvaavia turisteja väistellen. 

Ehdin matkalla miettiä, että on kyllä ollut melkoisen kiireinen vuosi. Aikani on kulunut töiden merkeissä. Kesäkuun alussa kahta ulkomailla vietettyä viikkoa lukuunottamtta, ei muuta lomaa ole minulla koko vuonna ollut - miten tässä näin kävi.

Suomen suurimmassa kunnassa kalastukseni on ollut tänä kesänä todella vähäistä. Viimeksi olin täällä juhannuksena. Lähisukulaiseni hautajaisista ja siitä aiheutuneesta synkeästä tunnelmasta huolimatta pääsisin kuitenkin kalaan - se taitaakin olla parasta terapiaa, ihan kaikkeen.

Lähdin illalla puoli kahdeksan aikaan baskeripäisen Harjus-Anteron kera ajelemaan kohti Nellimiä. Isäni oli aiemmin kertonut vieneensä veneen eräälle järvelle Kontosjärventien varteen. Napattiin Siskelistä mukaan Harjus-Anteron kaksi hevosvoimaa kehittävä 80-luvun Mariner-perämoottori. Moottori on osoitautunut, kaasarin puhdistamisen ja prosenttilaskun opettelemisen jälkeen, oikein luotettavaksi peliksi. 

Saavutiin pelipaikalle. Käänsin auton keulan valmiiksi tulosuuntaan. Napattiin vavat ja perätuuppari mukaan ja lähdettiin tallustelemaan kohti suon reunustamaa järveä. Avasin veneen lukon ja asettelin pohjatapin paikoilleen. Harjus-Antero viritteli perämoottoria. Vastakkaisella rannalla näkyi asuntoauto ja pieni valkoinen jolla. Keli oli tyyni ja pilvinen.

Irtauduttiin vesille. Soutamalla päästiin syvemmille vesille. Harjus-Anteron valitsi vapaansa aiemmin päivällä ostamansa 12,5 senttisen Wake Jive -vaapun wild tiger -värityksellä. Minun vapaani Antero suositteli Onkimaton Super Porkkana Muunnos -vaappua - sillä oli kuulemma kesän aikana kalaa tullut. Hieman epäillen laitoin vaapun kiinni. 

Onkimaton Super Porkkana Muunnos

Uistatettiin lähtörannasta selkeästi erottuvan karikon suuntaan. Anteron vapa taipui. Havaitsin heti, että viehe oli pohjassa kiinnni. Irroitin vaapun ja puhdistin koukut.

Jatkettiin pikkuhiljaa kohti vastarantaa. Tuijottelin vapoja. Aurinkokin tuli pilven takaa esiin. Pystyin erottamaan edessä oleva asuntoauton merkin. 

Sitten taipui minun vapani. Otin vavastani tiukemman otteen. Samalla hetkellä veneestä noin 35 metrin päässä kävi kala ilmassa - taimenhan se siellä. Anterokin innostui ja varmisteli oikeaa jarrun asentoa. Käski vielä ottaa rauhallisesti. Kala pysyi kiinni ja mieleni säilyikin yllättävän rauhallisena. Kelailin kalaa kohti venettä. Veneen vieressä kala lähti odotetusti hurjaa syöksyyn, muttei saanut karistettua itseään vapaaksi. Antero nosti haavin avustuksella kalan veneeseen. 

Kaikki meni muuten hyvin, mutta Anteron Pariisisista tuoma villabaskeri tippui samassa hötkässä haaviin ja tarttui tiukasti, kolmen koukun avustama, sekä kalaan että haaviin. Baskeri kärsi aikamoiset vahingot koukkuja irroitettaessa, mutta minkäs teet, kun Antero ei antanut koukkuja katkaistakaan. 

Kaikesta huolimatta veneessä oli oikea Inarin salmo trutta. Kesän ensimmäinen taimeneni. Hieno tunne. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu.

Vätsäri - Sinne ja takaisin 6/6

Toveri Siekkisen Kalastuspäiväkirjan Vätsäri-heksalogian vimeinen osa on ilmestynyt. Upeaa videota pääset katsomaan täällä.

Kesällä 2011 alkunsa saanut projekti jatkuu myös tulevina kesinä. Seuraa kalastuspäiväkirjaa facebookissa ja youtubessa - voit kokea osan kalareissujen tunnelmasta silloin, kun et itse reissuun pääse.

Kalastuspäiväkirjan Youtube-kanavan löydät täältä. Facebook-ryhmään pääset liittymään tästä.

Vätsäri - Sinne ja takaisin 3/6

Toveri Siekkisen Kalastuspäiväkirja tarjoaa Koko kesä kalassa-blogin lukijoille Vätsäri-heksalogian kolmannen osan.
 

 

Kesällä 2011 alkunsa saanut projekti jatkuu myös tulevina kesinä. Seuraa kalastuspäiväkirjaa facebookissa ja/tai youtubessa ja voit kokea osan kalareissujen tunnelmasta myös silloin kun et itse reissuun pääse.

Kalastuspäiväkirjan Youtube-kanavan löydät täältä. Facebook-ryhmään pääset liittymään tästä.

Sisnapussillinen Harjuksia ja Tolokun Taimen

Mitri oli saapunut jo edellisenä viikonloppuna Ivaloon ja minäkin ajelin paikan päälle palauduttuani Nuortin seikkailusta. Kalallehan se oli tietenki lähdettävä. Hain Mitrin kotoaan. Kävimme samalla tutustumassa, Mitrin naapurissa sijaitsevaan, Keväjärven Tsasounaan. 

En tiedä johtuiko tästä hengellisestä kokemuksesta vai mistä, mutta kalareissumme osoittautui menestyksekkääksi. Mietittiin myöhemmin nuotiolla, että ehkä jokainen kalareissu pitäisikin aloittaa samalla tavalla.

Lähdetiin ajelemaan kohti Nellimiä. Ilta oli jo pitkällä. Mitrin mukaan keli lupasi hyvää, sillä lämpimän päivän jälkeen, ennen auringonlaskua, tapahtuu yleensä runsaasti hyönteisten kuoriutumisia.

-Silloin on reagoitava nopeasti ja vaihdettava siiman päähän sopiva jäljennös kuoriutumassa olevasta hyönteisestä, Mitri lisäsi.

Noin 30 kilometrin jälkeen oltiin perillä. Jätettiin auto metsäautotien varteen, pakattiin reput ja lähdettiin etenemään oletetun joen suuntaan. Muutaman suon ja hakkuuaukean jälkeen joki jo näkyikin. 

Kalojen pintomisia näkyi paljon. Hyvältä vaikuttaa - Mitri taisi olla oikeassa kuoriutumispuheissaan. Vavat kuntoon ja kalastamaan.

Sovittiin kalapaikat. Mitri aloittaisi nivan yläpuoleta ja minä alapuolelta. Kolmas heitto ja siiman päässä pomppi 40 senttinen taimenen poikanen. Vapautin kalan ja nappasin seuraavaksi ahvenen. Sivusilmällä huomasin, että Mitrilläkin näkyi vapa lupaavasti nyökkäävän.

Lähestyttiin toisiamme. Mitrillä tuntui olevan oikea perho, sillä kalaa tuntui nousevan koko ajan.

Kummallakaan ei tietenkään ollut minkäänlaista puntaria mukana, mutta saattoipa suurin harjus (noin 49-50 cm) rikkoa, jopa Kippuran tämän kesän harjusennätyksenkin.

Peratiin kalat ja keitettin kahvit. Kalastushalua uhkuen, päätimme kävellä vielä seuraavallekin joelle. Kartan mukaan sinne olisi matkaa noin kolme kilometriä.

Taidettiin heittää muutama ketunlenkki, sillä matka tuntui ennakkoon arvioitua pidemmältä. Joki vaikutti hieman vuolaammalta kuin edellinen, mutta pintomisia näkyi täälläkin. Mitri käveli kosken niskalle. Minä jäin alapuolelle. Nappasin muutaman komean harjuksen ja alamittaisen taimenen.

Meinasin lähteä jatkamaan eteenpäin, kunnes kuulin kosken pauhun läpi vienon äänen. Epäilin äänen olevan mielikuvitukseni  tuotetta tai kuuluvan matkapuhelimestani. Tarkistin puhelimeni - ei verkkoa. Pian kuulin äänen uudestaan, tällä kertaa hieman voimakkaampana. Mietin, että vosiko se olla Mitrin ääni. Mies lienee avun tarpeessa.

Pompin kiveltä toiselle ja tulin joen rantaan. Vitikon välistä näin, että Mitrillä on kunnon kala siiman päässä - jäykkä vapa näytti kumartavan kuin markiisi Ranskan hovissa. Etenin nopeasti Mitrin luokse. Kiihtynyt mies kertoi, että kala on iso ja, että se on kiertänyt siiman kiven ympärille. 

Päätettin ottaa rauhallisesti. Mitri väsytti kalaa, minä etsin parasta mahdollista haavimispaikkaa. Kala lähestyi pikku hiljaa. Tunnistin kalan taimeneksi. 

Rannan lähestyessä kala lähti kuitenkin kovaan syöksyyn kohti koskea. Jarru huusi, Mitri huusi, kalakin olisi varmasti huutanut jos olisi osannut - näinkö tämä taas päättyy. 

Hieman ennen koskea nielua kalan syöksy hiipui - se oli väsynyt. 

Mitri kelasi varovasti kalaa lähemmäksi. Taimen pomppasi viimeisen kerran korkealle ilmaan. Aika tuntui pysähtyvän - auringon viime säteet kimposivat kalasta meidät häikäisten - se oli taimenen joutsenlaulu.

Kolme Päivää ja Kolmekymmentä Taimenta - Kalastusta Nuorttijoella

Taitaa olla Erätulilla -ohjelmaa kiittäminen siitä, että kaikki vähemmänkin kalastaneet ihmiset tuntevat Nuorttijoen. Itsekin kyseisen ohjeman nähneenä voin kertoa, että kyllähän se aikamoisen kalastuskuumen allekirjoittaneelle nosti.

Viiikon lupa Nuortille maksaa 35 euroa, ja se kattaa noin 150 km kalastukseen sopivia jokia ja puroja. Lupa kannattaa ostaa vasta Savukoskelta, esimerkiksi Opastuskeskus Korvatunturista, sillä silloin se kirjautuu alueen kalastuslupamyytituloihin. Samalla saa viime hetken tiedot olosuhteista joella.

Kalojen alamitta Nuorttijoen pääuomalla, puiston puolella, on taimenella 45 cm ja harjuksella 35 cm. Muualla taimenella 40 cm ja harjuksella 30 cm.

Päätimme lähteä Tärkkämöjoen sensein, Lökö-Petterin kanssa katsomaan joen tilanne - tulisko sitä kalaa niin paljon kuin internetin keskustelupalstoilla huudellaan. Ideana oli viipyä joella torstaista lauantaihin.

Rovaniemeltä matkaa tuli noin 250 km Hirvashaudan parkkipaikalle, josta aloitimme patikoinnin Nuortille. Toinen vaihtoehto olisi ollut aloittaa hieman etelämpää, Haukijärvenojan parkkipaikalta. Seurasimme hyvin merkittyä polkua(2,5 km) Hirvashaudan autiotuvalle saakka, josta lähdimme etenemään alavirtaan kohti Kutunivoja.

Poikkesimme merkityltä polulta sen alkaessa kaartamaan joelta pois päin, itään, ja otimme päinvastaisen suunnan. Tiheän vitikon ja usean pennalismipusikon jälkeen joki jo näkyikin. Hiestä märkänä heitimme rinkat selkästä, istuimme joenpenkalle ja ihailimme näkymää - joka puolella näkyi kalojen pintakäyntejä.

- Aika makee paikka, tuumasi Lökö-Petteri ja etsi kuumeisesti tulitikkuja sytyttääkseen pikkusikarinsa. Minä hörppäsin vettä ja tarjoisin kiireisesti tulta arvon Senseille. Tauon pidettyämme lähdimme jatkamaan alavirtaan.

UKK-puistossa avotulia ei saa tehdä muualle kuin rakennetuille tulipaikoille. Nuotiolla istumista varten pitäisi pystellä rakennettujen leiripaikkojen läheisyydessä. Tämä ei olisi meille ongelman, sillä olimme varustautuneet spriikeittimellä, joten voisimme leiriytyä parhaaksi katsomallemme paikalle. Tai ainakin luulimme niin.

Ohitimme ensimmäisen leiripaikan. Bongasimme sieltä neljä telttaa ja kolme leirinuotiolla istuvaa, oletettavasti pienessä hutikassa olevaa herrasmiestä. Miesten kovaääninen laulu raikasi pitkin jokivartta. Pian vastaan kävelikin ensimmäinen kalastaja. Kyselimme saaliista, mutta saamaamme vastaustusta emme käsittäneet - lierihattupäinen kalamies puhui meille aivan käsittämätöntä hieroglyfi-stadinslangia. Mies osoitteli perhovapaansa ja selvitti kuumeisesti jotain. Nyökyttelimme mitään ymmärtämättä ja lähdimme jatkaman.

Viimein, puolentoista kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme Kummalehdonsuvannon nuotiopaikalle. Ei ketään lähimaillakaan. Ei muuta, kun keittimeen tuli, kahvin keittoon, murua rinnan alle ja kalaan. Kaivoin keittimen rinkkani alaosasta. Sensei veti päälleen kuivan paidan ja etsi rinkastaan kahvipakettia. Hain vettä joesta.

Laitoin keittimen valmiiksi ja kysyin Senseiltä, että missäköhän se sinolipullo mahtaa olla. Etsittiin kiivasti kummastakin rinkasta ilman tulosta - pullo oli jäänyt pösön peräkonttiin. No voihan vittu saatana, totesin. Sensei kaivoi zeniläisen tyynesti rinkastaan jallupullon, otti pitkän siivun ja tarjosi minullekin.

Onneksi minulla oli varalta mukana Ruotsin armeijan pakki, jolla voisimme kokkailla nuotiolla. Homma ei menisi pelkäksi leivänsyönniksi, mutta meidän olisi leiriydyttävä nuotiopaikan viereen, ja toivottava hartaasti, ettei metsäpalovaroitusta annettaisi.

Keitettiin kahvit ja laitettiin leiri pystyyn. Kahluuvarusteiden kuivaamiseksi, Sensei viritti pyykkinarut puiden väliin. Otettiin vielä yhdet Olof Palmeelle ja lähdettiin kalaan.

Ensimmäisena iltana ei kalaa pahemmin saatu. Minä taisin saada yhden alamittaisen taimenen Kummalehdonsuvannosta. Sensei sai kolme, perholla, suvannon yläpuolelta. Keiteltiin iltatee ja laitettiin persesilmä kallelleen.

Aamulla tutustuimme tarkemmin ympäristöön. Leiripaikka oli yllättävän sotkuisessa kunnossa. Suoraan nuotiopaikan taakse oli kerääntynyt aikamoinen roskakasa. Välinpitämättömät ihmissiat olivat nakelleet tyhjät säilyke- ja kaljatölkkinsä roskista kertovan opastetaulun alle. Olipa joku viitseliäs vielä kätkenyt tyhjät kaasupullonsa puiden väliin, liiteriin ja kivien koloistakin pilkotti tyhjiä kaljapurkkeja. 

Nuotiopaikalla lojui noin 20 valmiiksi veistettyä makkaratikkua ja nuotiopaikan kivien alta löytyi vielä muutama tölkki lisää. Liiteri itsessään oli  siisti. Myös kirves ja saha olivat saaneet jäädä rauhaan - hyvässä terässä molemmat. Positiivista oli, että leiripaikan ulkohuussi oli uskomattoman viihtyisä ja siisti. Sensein mukaan, paras missä on koskaan asioinut.

Aamupalan ja siivoustalkoiden jälkeen leiri alkoi näyttää jo asumiskelpoiselta. Laitettiin vavat pelikuntoon ja paineltiin joelle. Käveltiin jokea alaspäin, Kutunivoille saakka. Vesi oli todella alhaalla. Sensei kahloi keskelle jokea ja  nosteli alamittaisia taimenia lukemattoman määrän. Muutama isompi taimen pääsi irti Montana -perhosta.

Kalastelttiin Kutunivoja  iltaan saakka. Kalaa joessa tuntui olevan valtavavasti.  Emme kuitenkaan saaneet yhtään mittakalaa ylös asti - suurin taimen taisi olla 35 senttinen.

Jälleen alamittainen.

Jyrkät rinteet reunustavat Nuorttijokea.

Nuortti virtaa "syvällä", korkeiden vaarojen välissä, joten kannattaa varautua siihen, ettei  kännykkä  kuulu. Pääseepä ainakin oikeaan tunnelmaan, kun ulkopuolisen maailman menosta ei tarvitse välittää. Voi keskittyä täysillä olennaiseen, kalastukseen.

Nuortin valtakala on taimen, mutta välillä saattaa siiman päässä olla sattumaharjus tai siika.

Seuraavat päivät menivät nopeasti - ne sekoittuivat toisiinsa. Aamu käynnistyi puiden sahaamisella ja halkomisella, jonka jälkeen viritettiin tulet ja keitettiin kahvit. Puuroa emme päässeet keittelemään, sillä sekin jäi ostamatta. Kuten myös voi. 

Kuivan leivän ja kahvin jälkeen paineltiin joelle. Yleensä kalasteltiin noin viisi-kuusi tuntia, jonka jälkeen tehtiin nuotiolla evästä ja vietettiin pieni siesta. Sen jälkeen jatkettiin kalastusta iltamyöhään.

Saalista saatiin tasaisesti, mutta mittataimenet loistivat poissaolollaan. Suurin taimen taisi olla toisena iltana saamani 35 senttinen. Senseikin kertoi siimansa päässä riuhtoneen isohkon kalan, mutta ei lähtenyt arvioimaan, olisiko se sitten ollut jopa 45 senttinen - parempi niin.

Sen sijaan harjuksia tuli kolmen päivänä vain neljä kappaletta. Suurin yksilö oli Sensein nappaama 36 senttinen yksilö. Harjuksista kaikki saatiin perholla. Yhtään siikaa emme joelta yhyttäneet. Kaiken kaikkiaan hieno reissu. Kaloja saatiin runsaasti, mutta kalojen koko olisi voinut olla suurempi.

Ottipelejä Nuortille.

Lopuksi vielä muutamia, sekalaisia havaintoja ja ajatuksia:

- Nuortti on aloittelevalle perhokalastajalle loistava paikka - on tilaa ympärillä, joki on helppo kahlattava ja kalaa on varmasti.

- Sade vaikuttaa voimakkaasti matalan joen vedenkorkeuteen, jolloin joen luonne muuttuu täysin.

- Jollain paikoilla voi olla ruuhkaa ja sotkuista.

- Nuortilta on helppo aloittaa vaellus muualle UKK-puistoon.

- Nuortti ei maisemallisesti ole mikään aivan huikea paikka, mutta mukavan erilainen ja saalisvarma kalapaikka se kuitenkin on.

Kokokesäkalassa taimenkeitto

Jotku kohtaukset saattavat olla ennestään tuttuja.

Ja ei kun kokkailemaan.

Rapulapäivä

Heräsin sunnuntaiaamuna pieneen tärinään. Tai no, aamulla ja aamulla. Kello oli vähän yli kakstoista. Nälkä ja tärinä oli todennäköisesti eilisen jouttolakierroksen aikaansaannosta.

Soitin Anterolle. Oli suunnitelmissa kokkailla vähän kalasoppaa. Herra olikin kalalla. Ja kokki kuulemma poti niin hirveää päänsärkyä ettei kauhat pysy käsissä. Ruokaa oli kumminkin saatava, joten soittoa Toivion Jonille, että lähtiskö mies pitsalle. Kyllä lähti.

Tilasin sipuliaurajuustokebabkananmunapitsan. Joni otti perinteisemmän lapin pitsan. Keli oli komea. Pitsoissa oli jotain häikkää. Toiviolta puuttui kuulemma täytteitä ja itelläni oli extrajuustolla. Tuumailtiin mitä sitä näin komealla päivällä tekisi. Sitten SE juolahti mieleeni. Mullahan on tietovene rahajärvellä. Uistelemaan siis.

-Mikäs siinä, Toivio tuumaa.

Soittoa kotia päin, että passaako päijännettä lainata. Kamppeet kasaan, tankki kotoa varastosta messiin ja menoksi. Rahajärvellä oli satamassa pari karavaanaria parkissa. Vene tyhjäksi sadevedestä ja järvelle. Rapalaa ja spearhedia veteen ja eikun vaatetta vähemmäksi ja levyksi veneen kannelle. Karttaaakin tutkailimma. Oli vuodelta 1978.

Vedettiin tunti. Vedettiin toinen. Oli jos jonkinlaista lusikkaa ja puukalaa. Oli metrissä ja oli kuudessa. Eikä mitään. Usko alkoi jo käyä vähiin. Rapula puski päälle. Sitten tuli taas uistinten vaihon aika. Tuumasin siinä kuskin suuntaan jotta koitamma perinteistä.

Lotto Bete vaan kiinni. väriksi valikoitui sininen oranssilla kylkiraidalla.

Noin vartti uistinten vaihdon jälkeen.

56cm sieltä löyty. Hymyt nousi korviin asti. Tästä on hyvä jatkaa vielä loppumatka. Yllättäen lotot vaihtuivat nopeasti muihinkin vapoihin.

Loppureissun aikana oli vielä yksi alamittanen kiinni. Onneksi irtosi. Ja yksi ihan pirteän oloinen harri kävi kans meidän uistimia maistelemassa.

 Yöllä rantauduttiin ja pakattiin kamppeita autoon. Siinä oli päivän aikana karavaanaritkin heränneet ja katselivat silmät pyöreinä kun herrat nosti taimenen veneestä.

-Tuommoinenko sieltä löyty, kuului kysymys.

                                                                Niin näytti löytyvän.

Kilosta ahventa, hirveitä haukia ja toistakilosta taimenta

Niin meni talvi, tuli kevät ja järvistä, joista ynnä lammista jäät. Sehän tarkoitti, että oli päästävä korkkaamaan kesäkalastuskausi. Hurjimmat huhut ovat kertoneet jo nousutaimenia saatavan joelta, muutama isompikin mukaan tietenkin mahtuu niinkuin aina kalajutuissa.
Päätimme kuitenkin ystäväni Tuovis-Timpan kanssa lähteä kokeilemaan onneamme hieman eri olosuhteisiin. Muistissa siinsi toissakeväinen pilkkireissu eräälle kuutuan perän ahvenpaikalle, josta nousi kilon ahvenia usempia. Kk:n säkki täyteen ellei muisti vallan petä.
Kamppeet kasaan ja moottorimarssia 50km, virvelit autosta ja lammenrantaan. Ilo oli ylimmillään. Auringon paisteessa ensimmäinen viehe siiman nokkaan ja huiskis viehe viuhahti lentoon ja lumpsahti lampeen. Ensimmäistä heittoa kelaillessa tuli mietittyä viime kesän kalareissuja ja saaliita. Samalla kelauksen lomassa tuli mieleen myös tämä blogi ja omaatuntoa rupesi kalvamaan, kun ei sitä viime vuonna tullut kovin useasti tänne kirjoiteltua vaikka lupaukset oli kovat.
Ensimmäistä heittoa seurasi toinen heitto, toista kolmas jne. Ei mitään. Samaa rataa näytti taas alkavan tämänkin vuoden kalastus-sessiot niinkuin joka ikinen vuosi ennenkin.
Muutama kymmenen heittoa tuli heiteltyä ilman tulosta, kunnes vihdoin joku kävi nykimässä viehettä. Kalaksihan sitä tuli tietty epäiltyä, mutta tarkempi tarkastelu osoitti, että lotto-bete oli vain raapaissut hieman äiti-maasta pintaa pois.
Päätin pistää tupakaksi ja siinä maailman menoja ihmetellessä tuli huomattua kuinka moninainen onkaan luonnon sinfonia näin keväisin. Sorsat telmivät lammessa pitäen hirveää meteliä, riekot päkättivät toisessa päässä lampea, sammakkokin kurnutti heinikossa ja porot metsässä. Tuntui kuin joka ikinen luonnonelävä olisi tullut koloistaan ulos riemuitsemaan talven menosta ja kesän tulosta. Olimme siis samalla linjoilla luonnon kanssa.
Timppakin oli jo kyllästynyt nakkelemaan ja saapui raatille. Tulimme siihen päätökseen, että olimme jälleen väärässä paikassa väärään aikaan. Ei ollut iso ahven vielä otilla. Ei tosin pienempikään. Päätimme vaihtaa paikkaa ja kalalajia. Nyt olisi aika lähteä koittamaan varmaa kalaa eli haukea. Tuo jänkäkoiraksikkin kutsuttu pitkäleuka, joka on jollain ilveellä onnistunut tunkemaan itsensä lähes jok'ikiseen rapakkoon mitä pohjoinen pallonpuolisko päällään kantaa. Otimme suunnan kohti pocahontas-järveä joka sijaitsee anninkadun varressa ja on kuuluisa suurista hauistaan. Lähes varmana suur-hauesta hyppäsimme autoon ja aloitimme muutaman kymmenen kilometrin matkan kohti määränpäätä. Matkalla näkyi soitimella oleva metso, sekä muutama riekko. Porokin oli jo pienen pienen vasan putkauttanut maailmaan. Kevät näytti olevan uuden alun aikaa. Uuden ja paremman kalankesän alku meilläkin oli kovasti mielessä.
Perille päästyämme virvelit peräkontista ja pikamarssia rantaan. Näky oli vähintäänkin masentava. Ruohikko, jossa ennen keväisin makoili isoja hauki-mammoja kudulla oli vedenvähyyden vuoksi kuivalla maalla, eikä kalan kalaa näkynyt missään. Muutama epätoivoinen heitto ilman tulosta. Päätimme kävellä järven toiseen päähän, josko siellä olisi hieman ruohikkoa haukien kutupuuhille ja saattaisimme saamaan isomuksen nappaamaan vieheisiimme. Yks kaks yllättäen alkoi sataa vettä aivan kaatamalla, joten päätimme yksissätuumin kääntyä takaisin ja lopettaa koko kalahomman. Äkkiä autolle ja suunta kohti ivaloa.
Matkan varrella vesisade kuitenkin hellitti ja kalastushimoja oli kuitenkin vielä jäljellä. Olihan virveliä kuitenkin pantattu varaston kätköissä elokuusta asti, joten pikasyömästoppi ivalossa ja nokka kohti ivalojokea.
Päätimme ajaa toloskoskelle, koska luultavammin se olisi paikka, jossa ei muita kalastajia näkyisi ja saisimme kalastella rauhassa. Perille päästyäme totesimme joen olevan hieman tulvassa, mikä nyt tähän aikaan onkin ihan normaalia. Päätin pitäytyä hyväksi kokemassani lotto-betessä ja lompsin joki rantaan. Muutama heitto ja sama tyhjyys näyti olevan kuin muissakin tämän päivän paikoissa. Kävelin kosken niskalle ja vinttasin loton puoleen jokeen. Timppa oli jo mennyt parikymentä metriä alaspäin. Katselin kelatessani ohi lentävää joutsenparia ja ihastelin, miten niinkin iso lintu voi lentää niin sulavin liikkein. Samassa tunsin kun jokin nykäisi viehettä. Vaistomainen vastaisku ja KALA KIINNI. Taimen saatana. Hirveää huutoa Timolle ja Timppa lähti ryntäämään luokseni. Taimen pomppi vinhasti niskalla ja minäpoika huusin riemusta. Väsyttelin kalaa oikein viimisen päälle ja fiilistelin niin paljon kuin vain ihminen voi fiilistellä. Olo oli kuin pojalla, joka on ensimmäistä kertaa päässyt naisen makuun. Vedin kalan rantaan ja voitto oli varma. Kala sätki rantakivikossa väsyneenä. Päästelin kalan irti ja totesin sen noin kilon kokoiseksi tummaksi talvikoksi. Kala kuin kala totesin innoissani päästellessäni taimenta koukuista irti. Taimen oli pitkä ja laiha, joten päätin päästää sen kasvamaan. Vähän aikaa virottelin kalaa ja se potkaisi ja katosi virtaan, kuitenkin kuin hyvästeiksi sanomassa hyppäsi vielä ilmaan. Nähdään kesällä, kun olet pulskemmassa kunnossa tuumin. Perus kalansaantisätkät ja tilanteen kertausta. Kuinka makealta kalan saaminen kesävälinein voikaan tuntua pitkän odotuksen jälkeen. Kalan saannin jälkeen kalastelimme vielä pari tuntia ilman tulosta. Oli kuitenkin mukava lähteä kotimatkalle, kun oli saanut edes pienoisen taistelun käydä tuon kaloista jaloimman kanssa. Valitettavasti täpinöissään ei kalasta tullut otettua ensimmäistäkään kuvaa.
Tästä on hyvä jatkaa koko kesä kalassa.

On sitä talvellakin tullut kalasteltua, mutta blogimerkinnät on jääny hieman vähemmälle. Laitetaan kuitenkin talvelta muuan kuva piristämään, muuten tätä niin tylsää ja pitkävetistä tekstiä.

Näätämöjoki

Heinäkuun alun reissu Näätämöjoelle. Lisää materiaalia ilmestyy piakkoin.

Koko kesä kalassa teaser

Tässäpä pieni maistiainen tulevasta.