Kesän Viimeinen Kalareissu

Elokuun viimeinen reissu tuli tehtyä Ivalon alueelle. Kainuun, Koillismaan ja Savukosken kalareissujen jälkeen voin hyvillä mielin sanoa, että Inarin kunnasta löytyy maailman luokan kalapaikat. Aina ei tietenkään saa ennätyskalaa(tai mittakalaa), eikä pidäkkään saada, muutenhan niitä ei osaisi samalla tavalla arvostaa, mutta vaihtelevat luontotyypit, erämainen luonne ja mahdollisuus kunnon kaloihin tekee Suomen suurimmasta kunnasta ainutlaatuisen kalastuskohteen.

Kalareissulle lähdimme Nuortin reissulta tutun Tärkkömöjoen Sensein ja hänen serkkunsa Misen kanssa. Innokaita Perhokalastajia molemmat herrat. Ajeltiin aikaisin aamulla Ivaloon Rovaniemeltä. Pojat ostivat kalastusluvat Metsähallituksen Ivalon palvelupisteestä. Eväiden ja kaatoryyppypullon ostamisen jälkeen suuntasimme vielä Suutari-Sepon liikeeseen täydentämään viehevalikoimaamme. Ostosten jälkeen olikin aika lähteä kalaan.

Tunnelma ja keli oli kohdallaan. Toimin kartanlukijan ja samalla kerroin, mitä tuleman pitää. Pojat kyselivät innosta puhkuen kaikenlaista. Oikean tienhaaran jälkeen käännyimme metsäautotielle. Ehdimme ajaa kuoppaista tietä noin kymmenen kilometriä, kun auton takaa kuului pamahdus. Takarengas räjähti. Onneksi Misen uudenkarhean Passatin takakontista löytyi vararengas.

Renkaanvaihdon jälkeen päästiin kalaan. Aloitimme kaikki kalastuksen perhovälinein. Alamittaisia nousi tasaiseen tahtiin. Sensei karkuutti muutaman isomman yksilön. 

Pidettiin välissä taukoa ja jatkettiin kalastamista uusilla suunnitelmilla. Minä vaihdoin ul-virveliin. Ensimmäinen heitto lompoloon ja heti kiinni. Hyvältä vaikutti, kala tuntui kookkaalta kevyessä vavassani. Kelailin kalaa pikkuhiljaa lähemmäs ja tunnistin sen ahveneksi. Hieman pettyneenä nostin ahvenen ylös, ja perkaamisen jälkeen reppuuni.

Sensei nosteli isoja harreja niin paljon, että oli pakko taluttaa harjus- ja Lapin hulluudesta kärsivä mies kahville rauhoittumaan. Päätimme Misen kanssa jatkaa seuraavalle paikalle taimenen pyyntiin. Sensei ei suostunut paikkaa vaihtamaan, joten jätimme miehen kalastamaan harjuksia.

Emme Misen kanssa saaneet alamittaisia kummempia, joten päätimme palata takaisin aloituspaikalle. Sensei puolestaan istuskeli jo harjussaaliinsa kera nuotiolla. Oli ehtinut perkaamaan kalansa, ja mikä parasta suolannut meillekin paistokalat valmiiksi. Sensei kertoi jo syöneensä kaloistaan suurimman, ja pikkusikari suussa, myhäillen tarjosi meillekin kaatoryypyt pullostaan.

Ruokailun jälkeen jatkoimme kalastusta uudessa paikassa. Paikka vaikutti kaikin puolin lupaavalta, mutta osottautui loppujen lopuksi pettymykseksi. Misen mukaan se oli enemmänkin retkeilypaikka kuin kalapaikka. Kalastettiin kuitenkin pimeän tuloon saakka.

Aamulla jatkettiin jokea ylöspäin. Tärppejä tuli tasaiseen tahtiin. Ylös saatiin kuitenkin vain alamittaisia.

Pieniä.

Maisemien puolesta paikka oli todella kaunis. Kirkasvetinen joki virtasi kallioiden välistä lompoloon, jonka päästä alkoi uusi koski. Kyllä tällä kelpasi kalastaa.

Välillä piti keventää varustusta.

Edettiin jokea pitkin, pikkuhiljaa, koko ajan kalastaen. Mise onnistui karkuuttamaan, omien sanojensa mukaan melkoisen taimenen ja Sensein Klinkhämer tuntui harjuksille kelpaavan. Minun saldoni näytti vielä nollaa.

Päätettiin pitää tauko ja tehdä vähän ruokaa. Tällä kertaa sekä keitin että polttoaine oli muistettu ottaa mukaan, joten pääsisimme viimein syömään armeijasta tuttua herkkua, sinolinuudeleita. Misen kokkaamana se toisin vähän epäonnistui, sillä sinoli ei siinä juurikaan maistunut.

Sinolinuudelit tulossa.

Ruokailun jälkeen kalastus jatkui. Iltaa kohden ilma alkoi jäähtyä. Edettiin jokea ylöspäin. Tultiin uuden, pienen kosken alapuolelle. Tilaa ei olisi kaikille, joten sovittiin, että minä kiertäisin kosken yläpuolelle ja pojat jäisivät alapuolelle. Jätin perhovapani Misen hellään huomaan ja suuntasin koivikon läpi kosken niskalle. 

Ylitin joen päästäkseni paremmalle heittopaikalle ja etenin jokea hieman ylöspäin. Vettä tuntui olevan reilusti. Päätin heittää hieman kosken niskalta ylöspäin sijainneiden kahden ison kiven väliin. Kivet sijaitsivat melkein rannassa - siellä se taimen lymyilisi, järkeilin.  Ensimmäinen heittoni meni suoraan puihin, sillä unohdin tohkeissani tarkastaa takavaara-alueen.

Toinen heitto meni juuri sinne minne pitikin. Ehdin kelata kaksi täyttä kierrosta, kun ul-vapani nyökkäsi kunnolla. Tunnistin kalan välittömästi taimeneksi. Vapa pystyyn. Kala pomppasi muutaman kerran ilmaan, mutta pysyi kiinni. Sain kelattua kalaa lähemmäs. Sensei näkyi tallustavan koivikossa. Huikkasin miehen luokseni. Sensei käytti haavia kokenein ottein ja sai kalan ensiyrityksellä ylös.

192 cm ja 46 cm

Alkaa olla tämän kesän kalareissut tehty. Ei ole tullut kalastettua näin paljoa moneen vuoteen. Maantaina pitäisi palata takaisin töihin - onneksi kesän kalareissuja kelpaa sorvin äärellä muistella ja samalla voi suunnitella ensi kesän kuviota.

Kolme Päivää ja Kolmekymmentä Taimenta - Kalastusta Nuorttijoella

Taitaa olla Erätulilla -ohjelmaa kiittäminen siitä, että kaikki vähemmänkin kalastaneet ihmiset tuntevat Nuorttijoen. Itsekin kyseisen ohjeman nähneenä voin kertoa, että kyllähän se aikamoisen kalastuskuumen allekirjoittaneelle nosti.

Viiikon lupa Nuortille maksaa 35 euroa, ja se kattaa noin 150 km kalastukseen sopivia jokia ja puroja. Lupa kannattaa ostaa vasta Savukoskelta, esimerkiksi Opastuskeskus Korvatunturista, sillä silloin se kirjautuu alueen kalastuslupamyytituloihin. Samalla saa viime hetken tiedot olosuhteista joella.

Kalojen alamitta Nuorttijoen pääuomalla, puiston puolella, on taimenella 45 cm ja harjuksella 35 cm. Muualla taimenella 40 cm ja harjuksella 30 cm.

Päätimme lähteä Tärkkämöjoen sensein, Lökö-Petterin kanssa katsomaan joen tilanne - tulisko sitä kalaa niin paljon kuin internetin keskustelupalstoilla huudellaan. Ideana oli viipyä joella torstaista lauantaihin.

Rovaniemeltä matkaa tuli noin 250 km Hirvashaudan parkkipaikalle, josta aloitimme patikoinnin Nuortille. Toinen vaihtoehto olisi ollut aloittaa hieman etelämpää, Haukijärvenojan parkkipaikalta. Seurasimme hyvin merkittyä polkua(2,5 km) Hirvashaudan autiotuvalle saakka, josta lähdimme etenemään alavirtaan kohti Kutunivoja.

Poikkesimme merkityltä polulta sen alkaessa kaartamaan joelta pois päin, itään, ja otimme päinvastaisen suunnan. Tiheän vitikon ja usean pennalismipusikon jälkeen joki jo näkyikin. Hiestä märkänä heitimme rinkat selkästä, istuimme joenpenkalle ja ihailimme näkymää - joka puolella näkyi kalojen pintakäyntejä.

- Aika makee paikka, tuumasi Lökö-Petteri ja etsi kuumeisesti tulitikkuja sytyttääkseen pikkusikarinsa. Minä hörppäsin vettä ja tarjoisin kiireisesti tulta arvon Senseille. Tauon pidettyämme lähdimme jatkamaan alavirtaan.

UKK-puistossa avotulia ei saa tehdä muualle kuin rakennetuille tulipaikoille. Nuotiolla istumista varten pitäisi pystellä rakennettujen leiripaikkojen läheisyydessä. Tämä ei olisi meille ongelman, sillä olimme varustautuneet spriikeittimellä, joten voisimme leiriytyä parhaaksi katsomallemme paikalle. Tai ainakin luulimme niin.

Ohitimme ensimmäisen leiripaikan. Bongasimme sieltä neljä telttaa ja kolme leirinuotiolla istuvaa, oletettavasti pienessä hutikassa olevaa herrasmiestä. Miesten kovaääninen laulu raikasi pitkin jokivartta. Pian vastaan kävelikin ensimmäinen kalastaja. Kyselimme saaliista, mutta saamaamme vastaustusta emme käsittäneet - lierihattupäinen kalamies puhui meille aivan käsittämätöntä hieroglyfi-stadinslangia. Mies osoitteli perhovapaansa ja selvitti kuumeisesti jotain. Nyökyttelimme mitään ymmärtämättä ja lähdimme jatkaman.

Viimein, puolentoista kilometrin patikoinnin jälkeen saavuimme Kummalehdonsuvannon nuotiopaikalle. Ei ketään lähimaillakaan. Ei muuta, kun keittimeen tuli, kahvin keittoon, murua rinnan alle ja kalaan. Kaivoin keittimen rinkkani alaosasta. Sensei veti päälleen kuivan paidan ja etsi rinkastaan kahvipakettia. Hain vettä joesta.

Laitoin keittimen valmiiksi ja kysyin Senseiltä, että missäköhän se sinolipullo mahtaa olla. Etsittiin kiivasti kummastakin rinkasta ilman tulosta - pullo oli jäänyt pösön peräkonttiin. No voihan vittu saatana, totesin. Sensei kaivoi zeniläisen tyynesti rinkastaan jallupullon, otti pitkän siivun ja tarjosi minullekin.

Onneksi minulla oli varalta mukana Ruotsin armeijan pakki, jolla voisimme kokkailla nuotiolla. Homma ei menisi pelkäksi leivänsyönniksi, mutta meidän olisi leiriydyttävä nuotiopaikan viereen, ja toivottava hartaasti, ettei metsäpalovaroitusta annettaisi.

Keitettiin kahvit ja laitettiin leiri pystyyn. Kahluuvarusteiden kuivaamiseksi, Sensei viritti pyykkinarut puiden väliin. Otettiin vielä yhdet Olof Palmeelle ja lähdettiin kalaan.

Ensimmäisena iltana ei kalaa pahemmin saatu. Minä taisin saada yhden alamittaisen taimenen Kummalehdonsuvannosta. Sensei sai kolme, perholla, suvannon yläpuolelta. Keiteltiin iltatee ja laitettiin persesilmä kallelleen.

Aamulla tutustuimme tarkemmin ympäristöön. Leiripaikka oli yllättävän sotkuisessa kunnossa. Suoraan nuotiopaikan taakse oli kerääntynyt aikamoinen roskakasa. Välinpitämättömät ihmissiat olivat nakelleet tyhjät säilyke- ja kaljatölkkinsä roskista kertovan opastetaulun alle. Olipa joku viitseliäs vielä kätkenyt tyhjät kaasupullonsa puiden väliin, liiteriin ja kivien koloistakin pilkotti tyhjiä kaljapurkkeja. 

Nuotiopaikalla lojui noin 20 valmiiksi veistettyä makkaratikkua ja nuotiopaikan kivien alta löytyi vielä muutama tölkki lisää. Liiteri itsessään oli  siisti. Myös kirves ja saha olivat saaneet jäädä rauhaan - hyvässä terässä molemmat. Positiivista oli, että leiripaikan ulkohuussi oli uskomattoman viihtyisä ja siisti. Sensein mukaan, paras missä on koskaan asioinut.

Aamupalan ja siivoustalkoiden jälkeen leiri alkoi näyttää jo asumiskelpoiselta. Laitettiin vavat pelikuntoon ja paineltiin joelle. Käveltiin jokea alaspäin, Kutunivoille saakka. Vesi oli todella alhaalla. Sensei kahloi keskelle jokea ja  nosteli alamittaisia taimenia lukemattoman määrän. Muutama isompi taimen pääsi irti Montana -perhosta.

Kalastelttiin Kutunivoja  iltaan saakka. Kalaa joessa tuntui olevan valtavavasti.  Emme kuitenkaan saaneet yhtään mittakalaa ylös asti - suurin taimen taisi olla 35 senttinen.

Jälleen alamittainen.

Jyrkät rinteet reunustavat Nuorttijokea.

Nuortti virtaa "syvällä", korkeiden vaarojen välissä, joten kannattaa varautua siihen, ettei  kännykkä  kuulu. Pääseepä ainakin oikeaan tunnelmaan, kun ulkopuolisen maailman menosta ei tarvitse välittää. Voi keskittyä täysillä olennaiseen, kalastukseen.

Nuortin valtakala on taimen, mutta välillä saattaa siiman päässä olla sattumaharjus tai siika.

Seuraavat päivät menivät nopeasti - ne sekoittuivat toisiinsa. Aamu käynnistyi puiden sahaamisella ja halkomisella, jonka jälkeen viritettiin tulet ja keitettiin kahvit. Puuroa emme päässeet keittelemään, sillä sekin jäi ostamatta. Kuten myös voi. 

Kuivan leivän ja kahvin jälkeen paineltiin joelle. Yleensä kalasteltiin noin viisi-kuusi tuntia, jonka jälkeen tehtiin nuotiolla evästä ja vietettiin pieni siesta. Sen jälkeen jatkettiin kalastusta iltamyöhään.

Saalista saatiin tasaisesti, mutta mittataimenet loistivat poissaolollaan. Suurin taimen taisi olla toisena iltana saamani 35 senttinen. Senseikin kertoi siimansa päässä riuhtoneen isohkon kalan, mutta ei lähtenyt arvioimaan, olisiko se sitten ollut jopa 45 senttinen - parempi niin.

Sen sijaan harjuksia tuli kolmen päivänä vain neljä kappaletta. Suurin yksilö oli Sensein nappaama 36 senttinen yksilö. Harjuksista kaikki saatiin perholla. Yhtään siikaa emme joelta yhyttäneet. Kaiken kaikkiaan hieno reissu. Kaloja saatiin runsaasti, mutta kalojen koko olisi voinut olla suurempi.

Ottipelejä Nuortille.

Lopuksi vielä muutamia, sekalaisia havaintoja ja ajatuksia:

- Nuortti on aloittelevalle perhokalastajalle loistava paikka - on tilaa ympärillä, joki on helppo kahlattava ja kalaa on varmasti.

- Sade vaikuttaa voimakkaasti matalan joen vedenkorkeuteen, jolloin joen luonne muuttuu täysin.

- Jollain paikoilla voi olla ruuhkaa ja sotkuista.

- Nuortilta on helppo aloittaa vaellus muualle UKK-puistoon.

- Nuortti ei maisemallisesti ole mikään aivan huikea paikka, mutta mukavan erilainen ja saalisvarma kalapaikka se kuitenkin on.