Työpäivän jälkeen kotiin saavuttuani lastasin lautaselle
poronkäristystä ja nuudeleita. Mahtava makunautinto keskeytyi nopeasti, kun
maastopukuun sonnustautunut herrasmies ilmestyi yllättäen keittiöön.
– Päivää taloon, se sanoi.
– Päivää, päivää, mumisin vastaukseksi nuudeleita
maiskutellen.
Maastopukumies ei vähästä hätkähtänyt, se asettui lattialle unohtuneelle
jumppamatolle polvilleen, istui kantapäidensä päälle ja kääri sätkän.
Mittailin miehen ulkoista olemusta useampaan kertaan, mutta en
silti tunnistanut oudon oloista matkamiestä.
– Kylläpä kiertää mahassa, mies lausahti irvistäen. Hän nousi
nopeasti ylös lattialta ja lähti juoksemaan eteistä kohti.
Ajattelin, että kaverille taisi tulla isompi hätä. Askeleen
pituudesta ja vauhdista päätellen kyseessä oli todella iso hätä.
Hätkähdin, kun kuulin ulko-oven kolahduksen. Nousin nopeasti
ylös sohvalta ja näin edessäni tutut kasvot. Nyt huoneessa seisoi
kalakamppeisiin sonnustautunut Tanhuan Arto.
– Ootkos vasta herännyt? Arto kysyi.
Mitä ihmettä se oikein höpöttää, ajattelin. Sitten tajusin
heränneeni sohvalta samalla hetkellä, kun Arto astui ulko-ovesta eteiseen.
Kerroin ottaneeni pienet torkut rankan työpäivän jälkeen.
– Eiköhän lähdetä,
Arto sanoi.
– Lähdetään vain, tokaisin takaisin.
Matkalla nappasin eteisessä olevat kalastusvälineet mukaan.
Pihalla odotti Arton uusi auto. Ei se ihan uusinta vuosimallia ollut, mutta
hänelle se oli uusi. Matka lähimmälle koskelle sujui maastoauton kyydissä
joutuisasti.
Kosken rannalla puhalsi voimakas tuuli. Tuuli oli niin kova,
että kokonaan maalle vedetty kevytrakenteinen soutuvenekin näytti olevan
merihädässä. Valkoiset vaahtopäät velloivat järvellä raivokkaasti, yksittäiset
aallot näyttivät uhkaavan korkeilta.
Vesille ei ollut mitään asiaa, joten päätimme tyytyä
rannalta nakkeluun. Arto vispasi perhoa vastatuuleen, ja minä heittelin
raskasvalmisteisia vieheitä laiturin nokasta virvelillä.
Hetken aikaa tyhjää
pyydettyäni katsahdin Artoon päin ja huomasin perhovavan kärjen olevan
mutkalla. Koukku on jäänyt pohjaan kiinni, ajattelin, kunnes pian huomasin
vavan kärjen syvät pystykumarrukset. Heitin virvelin sivuun, nappasin haavin käteeni ja riensin
juoksujalkaa apuun.
Hyvän kokoinen harjushan se oli, mikä lopulta pötkötti haavissa.
-Harjus-Antero
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti