Maastopukumiehen saalis

Työpäivän jälkeen kotiin saavuttuani lastasin lautaselle poronkäristystä ja nuudeleita. Mahtava makunautinto keskeytyi nopeasti, kun maastopukuun sonnustautunut herrasmies ilmestyi yllättäen keittiöön.

– Päivää taloon, se sanoi.

– Päivää, päivää, mumisin vastaukseksi nuudeleita maiskutellen.

Maastopukumies ei vähästä hätkähtänyt, se asettui lattialle unohtuneelle jumppamatolle polvilleen, istui kantapäidensä päälle ja kääri sätkän.

Mittailin miehen ulkoista olemusta useampaan kertaan, mutta en silti tunnistanut oudon oloista matkamiestä.

– Kylläpä kiertää mahassa, mies lausahti irvistäen. Hän nousi nopeasti ylös lattialta ja lähti juoksemaan eteistä kohti.

Ajattelin, että kaverille taisi tulla isompi hätä. Askeleen pituudesta ja vauhdista päätellen kyseessä oli todella iso hätä.

Hätkähdin, kun kuulin ulko-oven kolahduksen. Nousin nopeasti ylös sohvalta ja näin edessäni tutut kasvot. Nyt huoneessa seisoi kalakamppeisiin sonnustautunut Tanhuan Arto.

– Ootkos vasta herännyt? Arto kysyi.

Mitä ihmettä se oikein höpöttää, ajattelin. Sitten tajusin heränneeni sohvalta samalla hetkellä, kun Arto astui ulko-ovesta eteiseen. Kerroin ottaneeni pienet torkut rankan työpäivän jälkeen.

–  Eiköhän lähdetä, Arto sanoi.

– Lähdetään vain, tokaisin takaisin.

Matkalla nappasin eteisessä olevat kalastusvälineet mukaan. Pihalla odotti Arton uusi auto. Ei se ihan uusinta vuosimallia ollut, mutta hänelle se oli uusi. Matka lähimmälle koskelle sujui maastoauton kyydissä joutuisasti.

Kosken rannalla puhalsi voimakas tuuli. Tuuli oli niin kova, että kokonaan maalle vedetty kevytrakenteinen soutuvenekin näytti olevan merihädässä. Valkoiset vaahtopäät velloivat järvellä raivokkaasti, yksittäiset aallot näyttivät uhkaavan korkeilta.

Vesille ei ollut mitään asiaa, joten päätimme tyytyä rannalta nakkeluun. Arto vispasi perhoa vastatuuleen, ja minä heittelin raskasvalmisteisia vieheitä laiturin nokasta virvelillä. 

Hetken aikaa tyhjää pyydettyäni katsahdin Artoon päin ja huomasin perhovavan kärjen olevan mutkalla. Koukku on jäänyt pohjaan kiinni, ajattelin, kunnes pian huomasin vavan kärjen syvät pystykumarrukset. Heitin virvelin sivuun, nappasin haavin käteeni ja riensin juoksujalkaa apuun.

Hyvän kokoinen harjushan se oli, mikä lopulta pötkötti haavissa.

-Harjus-Antero