Jo
perinteeksi muodostuneet Kultahipun pilkit keräsivät tänäkin vuonna mukavasti
pilkkikansaa Ivalojoen jäälle. Vaikka kisojen osallistujamäärä ei yltänytkään edellisvuosien
tasolle, ilmassa oli silti juhlan tuntua. Aurinko paistoi ja ihmiset hymyilivät. Keskitalven synkät, lyhyet päivät olivat enää
vain muistoja historian hämärässä. Kevät ja jäidenlähdön odottelu saivat
nämäkin, ajoittain raskaat muistot tuntumaan höyhenenkeveiltä.
Edellisvuoden
kisan jälkeen olimme kokoontuneet Henkan ja Kippuran kanssa saunomaan. Saunan
lämmössä muistelimme Henkan kanssa päivän tähtihetkeksi muodostunutta
pilkkikilpailua. Kippura ei ollut työkiireidensä vuoksi ehtinyt jäälle asti,
mutta kovana pilkkimiehenä hänkin osasi arvostaa juttujamme. Jossain vaiheessa
iltaa sovimme, että seuraavan vuoden kisoihin lähdemme kaikki kolme.
Päivää
ennen kilpailua Henkka soitti ja kertoi matkustaneensa opiskelupaikkakunnaltaan
Rovaniemeltä Ivaloon. – Pitihän se
kisojen takia tulla, hän sanoi. Lyötiin puhelimessa seuraavan päivän sotasuunnitelma
lukkoon. Kisa alkaisi puolilta päivin, ja aamulla kymmenen jälkeen voisimme
käydä ilmoittautumassa. Lauantaiaamuna
olin hyvissä ajoin valveilla. Katselin lumisateen maalaamaa maisemaa. Sään
puolesta kaikki näytti hyvältä. Aamupalan jälkeen lastasin pilkkivälineet
autoon ja ajoin keskustaan. Kylän keskusta oli hiljainen, olihan nyt
pääsiäinen. Ihmiset tietysti nauttivat mökeillään pääsiäispyhien tarjoamista
vapaahetkistä.
Kävin
ostamassa paikallisesta marketista syöttejä pilkkeihin. Marketin kalastusosastolla
törmäsin Kippuraan. Miehen ostoskorissa oli pilkkivavan lisäksi kaksi pientä tasapainopilkkiä.
Viime hetken ostosten jälkeen kävelimme kisapaikalla Soitin matkalla Henkalle.
Hän kertoi jo ehtineensä rantaan pystytetylle kilpailuteltalle.
Kisan
avaavan kuulutuksen kajahtaessa suurin osa porukasta katosi nopeasti jäälle. Odottelimme
poikien kanssa vielä hetken, jonka jälkeen kävelimme kaikessa rauhassa vapaaksi
jääneille paikoille. Nopeaan tahtiin kairasimme jäähän kolme reikää ja laskimme
pilkkimme pyyntiin. Varsin pian huomasimme, että kilpailu tulisi noudattamaan täsmälleen samaa kaavaa kuin ennenkin. Kalaa ei tullut. Ei sitten millään. Kilpailun
jännittävin hetki koitti, kun pystypilkkini tarttui jään reunaan. Hetken jo
ehdin kuvitella, että nyt on iso kiinni. Haavekuva haihtui yhtä nopeasti kuin
oli ilmestynytkin. Kippuran avustuksella sain sentään pilkkini avannon reunasta
irti.
Neljän
tunnin kilpailuaika kului nopeasti. Ajoittain vilkuilin muita pilkkijöitä.
Eivät hekään näyttäneet saavan mitään. Muutamat vapauttelivat korkeintaan alamittaisia
harjuksia. Kisa päättyi summerin soittoon. Kävelimme punnituspaikalle
pettyneinä, kuten niin monena vuonna aiemminkin. Pettymys sen kuin syveni, kun
huomasimme muutamien kilpailijoiden
saaneen saalista. Palkinnot jaettiin pitkältä tuntuneen protestiajan jälkeen.
Kalaa oli tullut viime vuotta vähemmän, mutta kolme parasta pilkkijää onnistui
kuitenkin kohtalaisesti. Voittosaalis oli 300 grammaa.
Ensi
vuonna uudestaan.
-Harjus-Antero
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti