LIPPOHAUKEA KUIVASOJALTA - IVALON MIEHET KAUPUNKIKALASTUKSEN LUMOISSA

Varaslähtö kaikkien aikojen kalakesään otettiin vappuviikolla. Kanssani urbaanin kalastuksen saloihin lähtivät tutustumaan ivalolaiset Marko ja Lauri. Kollegani Juhanin innoittamana suuntasimme Kuivasoja-nimiselle purolle, joka halkoo Kaijonharjun kaupunginosaa. Juhanin kalajuttujen mukaan ojasta voi kevään koittaessa nostaa kilotolkulla ahventa. Hyvällä tuuralla purosta voi saada kuulemma haukeakin.

Kuivasoja on Kuivasjärvestä Perämereen laskeva pieni virtavesi. Sen pituus on noin viisi kilometriä, ja se virtaa Kuivasjärven länsipäästä Linnanmaan, Pateniemen ja Rajakylän kaupunginosien kautta Kuivasmeri-nimiseen lahteen.

Koska kaikki kalastusvälineemme ovat Ivalossa, reissuun piti lähteä kalastusvälinekaupan kautta. Lippoushaavin hankinta ei ollut ihan helppo tehtävä – tai minulle oli, mutta muille ei. Minä kelpuutin ensimmäisen vastaan tulleen haavin; Marko ja Lauri löysivät omansa vasta kolmannesta kalastusliikkeestä. Kummalekaan haavi ei edes kelvannut sellaisenaan, vaan välineurheilijoina molemmat muokkasivat haavinsa paremmin tarkoituksiin sopivaksi. Marko jatkoi vartta jääkiekkomailalla, Lauri harjanvarrella.


MUSTAA VETTÄ MOOTTORITIEN VARRELLA
Ajelimme vapun aatonaattona iltakuuden aikaan Pateniemen kaupunginosaan, josta jatkoimme kävellen puron varteen. Kuivasojaa voi pitää kohtalaisen urbaanina kalapaikkana, sillä parin kilometrin säteellä alueesta sijaitsee ostoskeskus, yliopisto, jäähalli ja moottoritie. Kaupungin läheisyydestä kertoo myös kalastajien määrä: meidän tullessamme joki oli jo täysin miehitetty. Katselin hetken sillalta, ja yritin selvittää, mistä kalaa nousi eniten. Joen keskikohtien syvänteet näyttivät ottipaikoilta. Valtasin nopeasti paikan Kiinan poikien keskeltä ja aloin kauhoa vettä haavillani.

Kuivasoja ei todellakaan ole mikään kirkasvetinen Lapin puro, sillä sen vesi on kauttaaltaan humuksen tummentamaa, eikä pohjaa näe käytännössä ollenkaan. Lippoaminen on siksi tuuripeliä – tai niin ainakin aluksi ajattelimme. Minun taktiikkanani oli työntää haavi pystyyn keskelle puroa, ja odottaa, että virta ajaa pussin täyteen ahvenia. Ajattelin, että haavin perälle eksynyt ahven löytää ajan myötä myös reitin vapauteen – siksi haavia ei voinut uittaa vedessä loputtomiin. Taktiikkani ei ollut kovinkaan hyvä. Huomasin nopeasti, että Tokmannilta ostamani kymmenen euron venehaavi ei sovi erityisen hyvin lippoamiseen. Puolentoista metrin varrella ei yltänyt syvänteisiin, eikä kesäkengillä voinut kahlata ottipaikoille.


LIPPOUS ON TEKNIIKKALAJI
Alempana purolla kalastavilla Markolla ja Laurilla ei sujunut juuri paremmin. Lauri oli kuitenkin kaikkien yllätykseksi onnistunut nostamaan ojasta kaksi pientä ahventa erään veteraanikalastajan ohjeilla. 40 vuotta alueella kalastanut mies oli neuvonut Lauria kauhomaan haavilla nopeasti pohjaa myöten ja rantaa kohti. Marko sen sijaan oli edelleen ilman saalista. Vettä hörpännyt pilkkikenkä ei sekään kohottanut väsyneen miehen mielialaa.

Jo lyhyen kokemuksen perusteella voin sanoa, että lippous on ehdottomasti rankin kalastuksen muoto. Liian lyhyellä haavilla kalastaminen käy siis mainiosti myös kuntoilusta. Selkä notkolla vastavirtaan kauhominen käy paitsi käsiin ja ranteisiin myös hartioihin ja alaselkään.

Illan hämärtyessä kiinalaisten kalastajien rivit alkoivat harventua. Pääsimme siten itsekin parempiin kalastusasemiin. Kalaa ei kuitenkaan kuulunut. Minä tulin siihen tulokseen, että vaikka jokin suuntavaistonsa kadottanut ahvenenpoikanen eksyisikin haavini perälle, se uisi välittömästi läpi liian suurista silmukoista. Päätinkin heittää haavini rantapenkalle ja kalastuksen sijaan keskittyä kuvaamaan poikien surkuhupaisia suorituksia. Kuvattavaa toden totta riitti, sillä Marko seisoi rantakivellä ja hutki haavillaan edestakaisin kuin viimeinen pirkkalainen Kummelin sketsissä. Lopulta yritys palkittiin: sillan kupeessa Markon jääkiekkomaila-haaviin jäi kaksi noin 50 gramman painoista kansalliskalaa. Lauri suuntasi vielä ennen lähtöä ylävirtaan, josta mukaan tarttui hyvänkokoinen särki. Samalla nostolla haavin pohjalle jäi myös tyhjä viinapullo. Yhdeksän aikoihin päätimme siirtyä saunan lauteille miettimään, mikä meni vikaan.

VÄÄRILLÄ MIEHILLÄ VÄÄRÄT VÄLINEET
Suurimman ongelman muodostivat haavit, jotka olivat kaikilla vääränlaiset. Minun haavini oli riittävän suuri, mutta sen varsi oli aivan liian lyhyt ja silmukat liian suuret. Markon ja Laurin haavit olivat jatkopaloistaan huolimatta niin ikään liian lyhyitä. Molemmissa haaveissa silmukat olivat riittävän pieniä, mutta pieniä olivat myös haavin renkaat. Ongelmia aiheuttivat myös muuten puutteelliset varusteemme. Minä ja Lauri tarvoimme mudassa ja liejussa kesälenkkareilla; Marko oli sentään varustautunut vedenpitävillä pilkkikengillä, mutta matalan vartensa vuoksi nekin hörppäsivät vettä jo ensi minuuteilla. Parhaiten kalaa tuli keskeltä jokea, minne ei ilman kahluusaappaita ollut asiaa. Marko kalasti koko illan vieläpä paljain käsin, sillä reissua varten hankitut hansikkaat sattuivat jäämään Toppilan asunnon eteiseen. Urheasti mies kuitenkin kärvisteli kolme tuntia muutaman asteen lämpötilassa kertaakaan valittamatta.

Kaikesta huolimatta päätimme palata Kuivasojalle lähiaikoina, sillä Lauria neuvoneen veteraanikalastajan mukaan ahvenen kutu on kiivaimmillaan vasta parin viikon päästä. Silloin ojalta voi saada kuulemma haukeakin.