Kalastuksesta

Juhannus meni jo. Kalaa en onnistunut saamaan. Tai no tulihan niitä muutama, mutta ei sellaisia, joita täällä kehtaisin esitellä. Haikeana vertailin naamakirjasta Sarren pyydystämiä ”näätämöläisiä” omiini. Pieniä ovat silakat joulukaloiksi sanoisi Lepistön Jyrki.

Viimeaikoina on ollut kovin rauhallista. Mistään ei meinaa kalakaveria löytää. Takavuosien toista viikkoa kestävät metsä-, tunturi- ja järvikonkoilutkin ovat laimentuneet monilla entisellä kalamiehillä sivistyneeksi viikonlopun vietoksi hyvien palveluiden äärellä. Yleensä tällaisissa matkailukeskuksissa ”kalastetaan” laiskoja istareita tai Lapin luontoon kuulumattomia lajeja esim. kirjolohia tai puronieriää. Ennen kalareissun partavedeksi riitti ”ohovi”. Nykyään suihkuun pitää päästä joka päivä.

Lyhyitäkin retkiä pitää suunnitella kuukausia etukäteen, miksi? Kaikista ”kovimmat” kalastajat tekevät kalasreissusta Facebook-tapahtuman ja kutsuvat muita yhtä innokkaita mukaan. Tapahtuman seinällä käydään sitten enemmän ja vähemmän aktiivista keskustelua sopivasta ajankohdasta ja paikasta kuukausien ajan. Vaikka kuinka selataan omaa ja kaverin kalenteria, pää märkänä, ei sopivaa aikaa yhteiselle reissulle kuitenkaan koskaan löydetä. Kalareissujen suhteen monelle on tainnut käydä kuin Klamydia-yhtyeen Pilke silmäkulmassa -kappaleessa:

Muistan kun nuorina poikina kimpassa kuljettiin.
Muistan kun aamuun asti kaljaa kiskottiin.
Nyt ravintolassa hieman olutta maistellaan.
Sitten suoraan kotiin, hauskaa oli taas, eikös vaan.

Työ, koira, tyttöystävä, poikaystävä, perhe ja muut vastaavat kiertoilmaisut mukavuudenhalulle ovat tulleet monilla kalastuksen tilalle. Miksi edes nähdä vaivaa, kun elämyksen voi ostaa. Onneksi poikkeuksiakin vielä on.