Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.....

.....mutta se ei nyt liity tähän juttuun mitenkään.
Tämä blogipäivitys olisi pitänyt tehdä jo jokin aika sitten, mutta kun en valitettavasti saanut kuvia kännykästä koneelle USB-piuhan hukassaolon johdosta, niin teen sen nyt.
Elettiin toukokuun loppua ja lähdin ystäväni Ilmon kanssa ivalojoen yläjuoksulle kokeilemaan kalaonnea. Pakkailimme tavarat autoon ja suunnistimme kohti hentansuvantoa, jossa kuuleman mukaan oli tolosenpoikia juhlistamassa kevään taittumista ja kesän tulemista. Perille päästyämme ensimmäinen juhlija tervehti meitä kuorsaamalla heinikon keskellä kolmenvartin suomiviinapullo kainalossa. Sisältä kuului enteilevää mesuamista juhlijoiden kunnosta. Avasimme oven ja siellähän poijaat oli tupella ja pöydässä useampi pullo ilolientä. Juhlistivat kuulemma edellispäivänä saatua suurtaimenta, joka oli perattuna painanut 4,7kg. Eihän me tuommosia kalavaleita uskota tuumittiin ja varsinkaan humalaisten suusta. Päätimme avata oluet ja kuunnella poikien kalavaletta ja höystää kuinka huonoja kusettajia pojat ovatkaan. Vai vielä oikein nousukala.
Ilta oli jo myöhällä, mutta kuitenkin veri veti joelle kalahommiin. Päätimme lähteä käymään hammas-suvannossa, joka on kovassa suurtaimenen maineessa paikallisten keskuudessa. Oppaaksi jokiveneellä saimme lähes selvinpäin olevan kipparin, joten hätäkös tässä.



Matkalla jo uistattelimme hieman ilman minkäänlaisia tapahtumia. Hammas-suvannossakaan ei liiemmälti elämää ollut lukuun ottamatta yhtä mittaharjusta, joka erehtyi lotto-beteen näykkäämään. Päätimme palata takaisin hentansuvantoon saunanlämmitykseen ja oluen juontiin.

Seuraavana päivänä tapahtunutta:
Kello löi jo ilta kuutta, kun heräilimme valvotun edellisyön jäljiltä. Päässä humisi enemmän kuin kuusikossa myrskytuulella. Pöydän tyhjien pullojen perusteella oli edellisiltana otettu useampi kaatoryyppy menneiden kesien suurkaloille, sekä syksyjen suurille metsästys saaliille. Kuulemma oltiin sovittu näätämöjoelle kumilautta reissuakin, vaan eipä allekirjoittaneella moisista ollut kovinkaan kovaa muistikuvaa.
Siinä suolaista aamupalaa ja loiventavaa olutta juodessa oli edellisiltana ruohikkoon sammunut mieskin jo heräillyt ja esitteli puhelintaan. Mitäs siellä on kysyin. Mies ojensi puhelimen ja tokaisi, että katohan poika mitä eilen saatiin.
Kännykän näytössä komeili julmetun kokoinen taimen. Ei saatana. Totta ne perkeleet puhui sittenkin tuumin. Tästä intoutuneena ei mennyt kovinkaan pitkää aikaa kun aamupala oli syöty ja vehkeet veneessä. Tämä kuvan näyttänyt mies suostui lähtemään kuskiksi muiden vielä vedellessä sikeitä. Ilmon kanssa jatkoimme loiventavien ottamista. Nyt emme kalastelleet matkalla ollenkaan vaan ajoimme suoraan hammas-suvantoon, josta toissapäiväinen kalakin oli tullut. Suvannon alapäässä laskimme vieheet ja uistattelimme kohti hammas-suvannon yläpäätä. Ei nykyn nykyä. Päätimme kääntää nokan alavirtaan ja uistatella takaisin kämpälle. Juuri ennen suvannon alapuolella olevaa nivaa, jokin kävi näykkäämässä uistinta, mutta ei jäänyt kiinni. Pientä vetoliikettä vavalla ja TÄRPPI. Näimme veneen perässä n.30 metrin päässä, kun suurikokoinen taimen kävi ilmassa. Johan alkoi täpinä veneessäkin. Kaikki huusivat ja tepisivät ja elo oli kuin rovaniemen markkinoilla vanhaan hyvään aikaan.
Alle 15 min ja kala oli jo veneen vieressä. Kippari otti haavin käteen, odotti, että kala on kohdalla ja haavasi. PERKELE haavista varsi poikki. Kala otti hirmupysäyksen ja jokaisella jännitti jokohan se pääsee irti, mutta ei, kiinni pysyi. Otin kipparilta haavin jämän ilmon pidellessä vapaa ja uittaessa kalaa veneeen viereen ja koitin haavata varrettomalla haavilla kalaa veneeseen. Kala oli poikittain haavissa ja melkein jo veneessä, kun kala päätti potkaista ja tippui kyljelleen veteen. Nyt se pääsee mietin. Parin haavamiskerran jälkeen luovuin leikistä ja otin puukon, että isken perkele sen sille kylkeen kuhan tulee tarpeeksi lähelle. Kippari oli kuitenkin jo saanut kalan haavin jämään ja nosti sen veneeseen. Samassa kun kala oli veneessä irtosivat koukut taimenen suupielestä. Lähellä oli kalan menetys, mutta tälläkertaa kävi onnellisesti ja tuo kaunis kala potki viimeisiä potkujaan jokiveneen lattialla.
Rantauduimme ja mittailimme kalaa silmämääräisesti. Osa punnitsi kalan käsissään parikiloiseksi, itse olin jo lyömässä vetoa 4kilon pintaan. Päätimme puntarin näyttää oikean tuloksen ja siemailimme kaatoryypyksi kunnon kulauksen raakaa koskenkorvaa mieheen. Mökillä perattuna ja punnittuna kala painoi 2,9kg.



Suolasimme kalan välittömästi ja muutaman tunnin suolauksen jälkeen laitoimme kalan savustuspönttöön. Ai että osasikin tuore taimen maistua makealta.
Tämän jälkeen pietimmekin parin päivän peijaiset tälle hienolle valioyksilölle, joka oli sattunut tarttumaan vieheeseemme.

Tämmöinen oli tämä kalareissu. Valitettavasti ko reissun jälkeen ei ole päässytkään kiireiden takia kalalle, mutta onneksi asia tulee pian korjaantumaan. Seuraavaa blogipäivitystä pukkaakin sitten luultavasti ah niin rakkaalta näätämöjoelta, myös vetsijoen reissu on suunnitteilla, joten pysykäähän mukana ;)

Kesäkilpailu

Koko Kesä Kalassa -blogin tämän kesän ensimmainen kilpailu käynnistyy nyt. Kerro meille, mistä yllä oleva kuva on otettu. Ensimmäisenä oikein vastannut voittaa 20 euron lahjakortin Ivalon parhaaseen kalastusvälinekauppaan. Jos oikeita vastauksia ehtii tulla useampia, palkinto arvotaan oikein vastanneiden kesken. Vinkkinä kerrottakoon, että kuvan joki virtaa Inarin kunnan alueella. Kilpailun vastaukset blogin kommenttiboksiin.

Kilosta ahventa, hirveitä haukia ja toistakilosta taimenta

Niin meni talvi, tuli kevät ja järvistä, joista ynnä lammista jäät. Sehän tarkoitti, että oli päästävä korkkaamaan kesäkalastuskausi. Hurjimmat huhut ovat kertoneet jo nousutaimenia saatavan joelta, muutama isompikin mukaan tietenkin mahtuu niinkuin aina kalajutuissa.
Päätimme kuitenkin ystäväni Tuovis-Timpan kanssa lähteä kokeilemaan onneamme hieman eri olosuhteisiin. Muistissa siinsi toissakeväinen pilkkireissu eräälle kuutuan perän ahvenpaikalle, josta nousi kilon ahvenia usempia. Kk:n säkki täyteen ellei muisti vallan petä.
Kamppeet kasaan ja moottorimarssia 50km, virvelit autosta ja lammenrantaan. Ilo oli ylimmillään. Auringon paisteessa ensimmäinen viehe siiman nokkaan ja huiskis viehe viuhahti lentoon ja lumpsahti lampeen. Ensimmäistä heittoa kelaillessa tuli mietittyä viime kesän kalareissuja ja saaliita. Samalla kelauksen lomassa tuli mieleen myös tämä blogi ja omaatuntoa rupesi kalvamaan, kun ei sitä viime vuonna tullut kovin useasti tänne kirjoiteltua vaikka lupaukset oli kovat.
Ensimmäistä heittoa seurasi toinen heitto, toista kolmas jne. Ei mitään. Samaa rataa näytti taas alkavan tämänkin vuoden kalastus-sessiot niinkuin joka ikinen vuosi ennenkin.
Muutama kymmenen heittoa tuli heiteltyä ilman tulosta, kunnes vihdoin joku kävi nykimässä viehettä. Kalaksihan sitä tuli tietty epäiltyä, mutta tarkempi tarkastelu osoitti, että lotto-bete oli vain raapaissut hieman äiti-maasta pintaa pois.
Päätin pistää tupakaksi ja siinä maailman menoja ihmetellessä tuli huomattua kuinka moninainen onkaan luonnon sinfonia näin keväisin. Sorsat telmivät lammessa pitäen hirveää meteliä, riekot päkättivät toisessa päässä lampea, sammakkokin kurnutti heinikossa ja porot metsässä. Tuntui kuin joka ikinen luonnonelävä olisi tullut koloistaan ulos riemuitsemaan talven menosta ja kesän tulosta. Olimme siis samalla linjoilla luonnon kanssa.
Timppakin oli jo kyllästynyt nakkelemaan ja saapui raatille. Tulimme siihen päätökseen, että olimme jälleen väärässä paikassa väärään aikaan. Ei ollut iso ahven vielä otilla. Ei tosin pienempikään. Päätimme vaihtaa paikkaa ja kalalajia. Nyt olisi aika lähteä koittamaan varmaa kalaa eli haukea. Tuo jänkäkoiraksikkin kutsuttu pitkäleuka, joka on jollain ilveellä onnistunut tunkemaan itsensä lähes jok'ikiseen rapakkoon mitä pohjoinen pallonpuolisko päällään kantaa. Otimme suunnan kohti pocahontas-järveä joka sijaitsee anninkadun varressa ja on kuuluisa suurista hauistaan. Lähes varmana suur-hauesta hyppäsimme autoon ja aloitimme muutaman kymmenen kilometrin matkan kohti määränpäätä. Matkalla näkyi soitimella oleva metso, sekä muutama riekko. Porokin oli jo pienen pienen vasan putkauttanut maailmaan. Kevät näytti olevan uuden alun aikaa. Uuden ja paremman kalankesän alku meilläkin oli kovasti mielessä.
Perille päästyämme virvelit peräkontista ja pikamarssia rantaan. Näky oli vähintäänkin masentava. Ruohikko, jossa ennen keväisin makoili isoja hauki-mammoja kudulla oli vedenvähyyden vuoksi kuivalla maalla, eikä kalan kalaa näkynyt missään. Muutama epätoivoinen heitto ilman tulosta. Päätimme kävellä järven toiseen päähän, josko siellä olisi hieman ruohikkoa haukien kutupuuhille ja saattaisimme saamaan isomuksen nappaamaan vieheisiimme. Yks kaks yllättäen alkoi sataa vettä aivan kaatamalla, joten päätimme yksissätuumin kääntyä takaisin ja lopettaa koko kalahomman. Äkkiä autolle ja suunta kohti ivaloa.
Matkan varrella vesisade kuitenkin hellitti ja kalastushimoja oli kuitenkin vielä jäljellä. Olihan virveliä kuitenkin pantattu varaston kätköissä elokuusta asti, joten pikasyömästoppi ivalossa ja nokka kohti ivalojokea.
Päätimme ajaa toloskoskelle, koska luultavammin se olisi paikka, jossa ei muita kalastajia näkyisi ja saisimme kalastella rauhassa. Perille päästyäme totesimme joen olevan hieman tulvassa, mikä nyt tähän aikaan onkin ihan normaalia. Päätin pitäytyä hyväksi kokemassani lotto-betessä ja lompsin joki rantaan. Muutama heitto ja sama tyhjyys näyti olevan kuin muissakin tämän päivän paikoissa. Kävelin kosken niskalle ja vinttasin loton puoleen jokeen. Timppa oli jo mennyt parikymentä metriä alaspäin. Katselin kelatessani ohi lentävää joutsenparia ja ihastelin, miten niinkin iso lintu voi lentää niin sulavin liikkein. Samassa tunsin kun jokin nykäisi viehettä. Vaistomainen vastaisku ja KALA KIINNI. Taimen saatana. Hirveää huutoa Timolle ja Timppa lähti ryntäämään luokseni. Taimen pomppi vinhasti niskalla ja minäpoika huusin riemusta. Väsyttelin kalaa oikein viimisen päälle ja fiilistelin niin paljon kuin vain ihminen voi fiilistellä. Olo oli kuin pojalla, joka on ensimmäistä kertaa päässyt naisen makuun. Vedin kalan rantaan ja voitto oli varma. Kala sätki rantakivikossa väsyneenä. Päästelin kalan irti ja totesin sen noin kilon kokoiseksi tummaksi talvikoksi. Kala kuin kala totesin innoissani päästellessäni taimenta koukuista irti. Taimen oli pitkä ja laiha, joten päätin päästää sen kasvamaan. Vähän aikaa virottelin kalaa ja se potkaisi ja katosi virtaan, kuitenkin kuin hyvästeiksi sanomassa hyppäsi vielä ilmaan. Nähdään kesällä, kun olet pulskemmassa kunnossa tuumin. Perus kalansaantisätkät ja tilanteen kertausta. Kuinka makealta kalan saaminen kesävälinein voikaan tuntua pitkän odotuksen jälkeen. Kalan saannin jälkeen kalastelimme vielä pari tuntia ilman tulosta. Oli kuitenkin mukava lähteä kotimatkalle, kun oli saanut edes pienoisen taistelun käydä tuon kaloista jaloimman kanssa. Valitettavasti täpinöissään ei kalasta tullut otettua ensimmäistäkään kuvaa.
Tästä on hyvä jatkaa koko kesä kalassa.

On sitä talvellakin tullut kalasteltua, mutta blogimerkinnät on jääny hieman vähemmälle. Laitetaan kuitenkin talvelta muuan kuva piristämään, muuten tätä niin tylsää ja pitkävetistä tekstiä.