Metsäjärven taimen

Kesäkuu hurahti melkein huomaamatta ohitse. Juhannuksen tienoilla saimme kuitenkin lyötyä lukkoon suunnitelman muutaman päivän pituisesta lähitienoon metsäjärville suuntautuvasta kalastusreissusta.

Keskiviikkoiltana heitin auton takakonttiin retkieväiden ja muiden kalastusvälineiden sekaan muutaman verkon. Teemu ja Arto olivat menneet jo etukäteen Nellimintien varressa sijaitsevalle mökille selvittelemään verkkoja. Nuotiopaikan suunnasta tupruava savu toivotti minut tervetulleeksi paikalle.

Kiivettyäni lyhyen matkan vaaranrinnettä ylöspäin näin pihamaalla verkon selvittelyyn uppoutuneet sankarit. Kahden miehen verkkoshow näytti olevan hyvällä mallilla. Kävimme nopeasti läpi loputkin selvitystä vailla olevat verkot.

Teemu jäi mökille saunamajuriksi, kun suuntasimme Arton kanssa järvelle verkonlaskuun. Keli oli tyyni, joten verkot saatiin nopeasti pyyntiin. Mökille palattuamme paistoimme muutamat makkarat ja lähdimme saunaan. Saunan lämmön ja muutaman oluen jälkeen ei unta tarvinnut houkutella.

Torstaiaamuna heräsin aikaisin. Keitin kahvit ja herätin loputkin kalamiehet. Pojat valittelivat aikaista herätystä, mutta yllättävän nopeasti hekin olivat istumassa kahvikuppiensa äärellä. Aamukahvien jälkeen lähdettiin porukalla verkoille. Siika oli liikahdellut hyvin yön aikana: yksikään verkoistamme ei ollut pyytänyt tyhjää. Jätimme verkot järveen ja suuntasimme kalasaalis mukanamme mökille. Yhteistuumin päätimme valmistaa kalapotut päivälliseksi. Maittavan päivällisen ja ruokalevon jälkeen lähdimme takaisin järvelle – tällä kertaa kuitenkin vain siirtyäksemme mökkijärven lähistöllä sijaitsevalle pienemmälle järvelle.

Vedimme veneen lyhyen metsäkappaleen läpi ja heitimme pieneen metsäjärveen pari verkkoa. Verkot olivat nopeasti pyynnissä, joten aikaa jäi myös uisteluun. Pian veneen pohjalla pötköttelikin kaksi tukevassa kunnossa olevaa haukea. Lopetimme uistelun ja nostimme verkot ylös. Kahden verkon saalis oli kohtuullinen: kaksi ahventa.

Paluumatkalla päätin vielä vähän uistella. Muiden veneessä olijoiden kielloista välittämättä laskin parhaan ottivaappuni veteen. Vaapun rauhallinen uintiretki keskeytyi nopeasti. Nyt on todella iso hauki, ajattelin. Pelkäsin menettäväni vaapun, joten jätin vastaiskun tekemättä. Kala ponkaisi ilmaan veneen perässä ja oli saman tien irti.

– Se oli taimen, sanoi Arto.

– Iso taimen, komppasi Teemu.

– Hauki se oli, sanoin ja kelasin vaapun veneeseen.

Illalla Teemu lähti kotiin. Suunniteltua aikaisemman kotimatkan syyksi hän ilmoitti yllättäen kipeytyneen hampaan.

Aamulla kävimme Arton kanssa nostamassa verkot ylös. Kala ei ollut liikkunut yön aikana. Perattavaa ei tullut, joten saimme keskittyä lähtövalmisteluihin ja mökin siivoamiseen.

Parin viikon päähän suunniteltiin jo uutta reissua.

-Harjus-Antero

Maastopukumiehen saalis

Työpäivän jälkeen kotiin saavuttuani lastasin lautaselle poronkäristystä ja nuudeleita. Mahtava makunautinto keskeytyi nopeasti, kun maastopukuun sonnustautunut herrasmies ilmestyi yllättäen keittiöön.

– Päivää taloon, se sanoi.

– Päivää, päivää, mumisin vastaukseksi nuudeleita maiskutellen.

Maastopukumies ei vähästä hätkähtänyt, se asettui lattialle unohtuneelle jumppamatolle polvilleen, istui kantapäidensä päälle ja kääri sätkän.

Mittailin miehen ulkoista olemusta useampaan kertaan, mutta en silti tunnistanut oudon oloista matkamiestä.

– Kylläpä kiertää mahassa, mies lausahti irvistäen. Hän nousi nopeasti ylös lattialta ja lähti juoksemaan eteistä kohti.

Ajattelin, että kaverille taisi tulla isompi hätä. Askeleen pituudesta ja vauhdista päätellen kyseessä oli todella iso hätä.

Hätkähdin, kun kuulin ulko-oven kolahduksen. Nousin nopeasti ylös sohvalta ja näin edessäni tutut kasvot. Nyt huoneessa seisoi kalakamppeisiin sonnustautunut Tanhuan Arto.

– Ootkos vasta herännyt? Arto kysyi.

Mitä ihmettä se oikein höpöttää, ajattelin. Sitten tajusin heränneeni sohvalta samalla hetkellä, kun Arto astui ulko-ovesta eteiseen. Kerroin ottaneeni pienet torkut rankan työpäivän jälkeen.

–  Eiköhän lähdetä, Arto sanoi.

– Lähdetään vain, tokaisin takaisin.

Matkalla nappasin eteisessä olevat kalastusvälineet mukaan. Pihalla odotti Arton uusi auto. Ei se ihan uusinta vuosimallia ollut, mutta hänelle se oli uusi. Matka lähimmälle koskelle sujui maastoauton kyydissä joutuisasti.

Kosken rannalla puhalsi voimakas tuuli. Tuuli oli niin kova, että kokonaan maalle vedetty kevytrakenteinen soutuvenekin näytti olevan merihädässä. Valkoiset vaahtopäät velloivat järvellä raivokkaasti, yksittäiset aallot näyttivät uhkaavan korkeilta.

Vesille ei ollut mitään asiaa, joten päätimme tyytyä rannalta nakkeluun. Arto vispasi perhoa vastatuuleen, ja minä heittelin raskasvalmisteisia vieheitä laiturin nokasta virvelillä. 

Hetken aikaa tyhjää pyydettyäni katsahdin Artoon päin ja huomasin perhovavan kärjen olevan mutkalla. Koukku on jäänyt pohjaan kiinni, ajattelin, kunnes pian huomasin vavan kärjen syvät pystykumarrukset. Heitin virvelin sivuun, nappasin haavin käteeni ja riensin juoksujalkaa apuun.

Hyvän kokoinen harjushan se oli, mikä lopulta pötkötti haavissa.

-Harjus-Antero

Avovesikausi aukaistaan ennenkuin pilkkikausi päätetään.

Näillä korkeuksilla jäät alkaa olla jo finaalissa, joten pilkkikausi päätettiin hienosti "viimeisillä jäillä" helatorstaina 10.5.2018. Jos olisimme tulleet pilkille kaksi päivää myöhemmin, emme välttämättä olisi tuolle järvelle enää päässeet.

Päivän aikana sulamisvedet olivat vallanneet sen kuivemman jängän, jonka ylitimme aamulla. Kelkalla liikkuminen varsinkin paluumatkalla oli jo vaikeaa, kun lumet olivat sulaneet päivän aikana hurjasti. Enkä ihmettele yhtään, sillä kuuma oli jäällä pilkkiessä, T-paita kelit. Mutta ehjänä pääsimme perille, ja komeaa kalaakin tuli. Ivalon perhokalastajien Kultahippu-special-värin Mutu-leech toimi kuin tauti. Tämä väri on kehitetty ja myydään Hotelli Kultahipun ja Ivalon Perhokalastajien yhteystyönä.

 Tässä vaiheessa kalaa on jo tarpeeksi ja suunta on kotiinpäin.

 Kultamorri petti myös pienen siian.

 Ahven. 1054g

Komeita ahvenia ja viehekkin kuvassa. 

Avovesikausi 4.5.2018

Ettei ihan pilkkimiseksi mene, niin avovesikausihan on jo avattu ennen tuota pilkkireissua. Harjuksen kuturauhoitus ei ole voimassa pohjoisimmassa Suomessa, joten kalastaa saa heti kun jäät sen sallivat. Suuntasimme sulan veden äärelle tarkoituksenamme testailla uusia ja vanhoja välineitämme. Minulla olikin neljä vapaa mukanani. Ensimmäisenä ajattelin kokeilla uusinta hankintaani, perhosettiä, jonka huusin Facebook ryhmästä: Zpey Zero #7 keloineen ja siimoineen. Kelpo vapa, ja siimakin toimi.

Kalastin hieman sillä yhtä monttua tyhjää. Sen jälkeen päätin siirtyä vaihtamaan välineitä. Matkalla välineiden luo huomasin kuitenkin potentiaalisen syvänteen reunan, jota pysähdyin heittämään hetkeksi. Muutaman heiton jälkeen kävi tärppi. Luulin sitä kuitenkin pohjakosketukseksi, mutta pari heittoa myöhemmin tulikin yllättäen taas "pohjakosketus". Tällä kertaa pohja alkoi kuitenkin nykiä vapaa ja veti jopa siimaa kelalta. Hetken aikaa kesti ennen kuin sain kalan kammettua pintaan, jolloin näin sen olevan taimen – ja mitallinenkin vielä. Väsytys kesti oletettua kauemmin, johtunee pitkästä talvesta ja "uudesta" setistä. Tuntuma hukassa.

Kiville kalan kuitenkin sain ja totesin sen olevan pienempi kuin luulin. Kuitenkin mittaillessani sitä vavanvartta vasten katsoin sen olevan juuri ja juuri 50 senttiä pitkä. Siispä kala kyytiin. Kotona mittasin saaliin vielä uudestaan, ja tulos oli tasan 50 senttiä. Hyväkuntoinen, oikein punalihainen kala. Tästä on hyvä lähteä parantamaan.

 avauskala. 

Makkaran paistoon ja jatkamaan. Uittelin samaa montana-nymfiä kaikessa rauhassa, kunnes yhtäkkiä vapa taipui. Tätä tosin ei voinut luulla pohjakosketuskeksi, joten kelaaminen alkoi heti.

Kala tuli kuin uppotukki perässä – pohjia pitkin ja vastaan laittamatta. Tippi nousi pintaan, jolloin pakotin myös kalan pintaan. Iso harrihan se oli: 49 senttiä pitkä, painoa ei saatu.

Harjus 49cm.

Ottiperho.

Luttojoen tulvaa. 

Ivalojoen Alakoski tulvassa äitienpäivänä

Tästä on hyvä lähteä jatkamaan kautta! Kireitä kaikille.