Hauen väsyttelyä ja itämaista nuudelikeittoa Itä-Inarin kairoilla

Tunnelma muuttui haikeaksi telttaa pakatessa. Kaksi vuorokautta oli kulunut nopeasti metsäjärven rannalla. Kertakaan ei ollut tarvinnut miettiä, mitä seuraavaksi tekisi. Ohjelmaa oli ollut riittävästi ilman suurempaa suunnitteluakin. Keliolosuhteitakaan ei voinut moittia. Pitkästä hellejaksosta päätellen säidenhaltijakin näytti viettävän kesälomaa. Yleensähän tämän perän kelit ovat aika lailla vaihtelevia.  

Lauantaiaamuna ajoimme Ilen kanssa Törmäsen kautta kylille. Törmäsestä poimimme kyytiin viime hetken vahvistuksen. Teemu oli lupautunut lähtemään mukaan reissuun, kun olin edellisenä iltana sille soitellut. Tai oltiinhan tuota reissua suunniteltu porukalla jo aiemminkin. Lopulliset pelikuviot saatiin kuitenkin selville vasta tuntia ennen h-hetkeä. Törmäsestä suuntasimme suorinta tietä kylille. Ivalossa oli melkoinen karnevaalitunnelma. Porukkaa oli kuin pipoa: Inariviikot olivat alkaneet odotettuakin paremmin. Liikennevirran imussa pääsimme viimein paikallisen marketin pihaan. Kaupassa oli onneksi vähän viileämpää ja rauhallisempaa kuin ulkona. Retkieväiden osto ei tuottanut suurempia ongelmia.

Seuraavaksi otimme suunnaksi Keväjärven, josta nappasimme mukaan perämoottorin. Vene oli raahattu kohteeseen jo talvella, joten nyt tarvittiin vain moottori. Moottorin kyytiin lastaamisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Nellimin kylää. Pitkän ja mutkaisen tieosuuden jälkeen käännyimme vielä kapeammalle tielle, joka kulki rajavyöhykkeen lähellä. Loppumattomalta tuntuvan soratien jälkeen olimme vihdoin perillä. Jätimme auton isolle parkkipaikalle, josta jatkoimme jalkaisin. Kävelymatka veneelle oli lyhyt. Saimme yhdellä kertaa kaikki tavarat perille. Koneen ja pohjatapin kiinnittämisen jälkeen lastasimme muut kalastus- ja retkeilyvarusteemme veneeseen.

Moottori käynnistyi ensimmäisellä nykäisyllä ja pukkasi sakean savupilven heti rannasta päästyämme. Hetken aikaa menimme kaasu pohjassa. Vauhti ei silti päätä huimannut. Koneen käyntiääni kuulosti äänenmurroksen kanssa painiskelevan miehenalun innokkaalta tarinoinnilta. Moottorin monologi jatkui vielä hetken, kunnes saavutimme leiripaikan rannan. Rannassa etsimme ensitöiksemme mahdollisimman tasaisen paikan, johon pystytimme teltan. Teltan pystytysoperaation ja retkieväiden nauttimisen jälkeen lähdimme kokeilemaan kalaonneamme läheiselle joelle. Olimme Teemun kanssa käyneet joella kerran aiemminkin. Silloin saimme kalaakin: Teemun rantauttama kahden kilon taimen oli ollut hieno saalis.

Kalat olivat joessa pienentyneet viime kerrasta, tai sitten isoimmat kalat eivät olleet nälissään. Miltei taukoamattomasta perhojen ja vieheiden heittelystä huolimatta kalasaalis jäi laihaksi. Muutamaa takaisinpäästettyä haukea lukuun ottamatta mittakalat jäivät saamatta. Päätimme yhteistuumin palata leiripaikalle. Leirissä Ile valmisti ateriaksi nuudelikeiton. Keitto oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Mausteita olisi kuitenkin voinut olla hieman vähemmän. Hieman irvistellen keitto saatiin kuitenkin syötyä. Syönnin jälkeen oli pakko keittää tukevat kaurapuurot. Vatsat oli saatava rauhoittumaan itämaiseen tapaan maustetun nuudelikeiton jälkeen. 

Puuron nauttimisen päälle päätimme lähteä järvelle uistelemaan. Rannassa vaihdoimme moottoriin uuden tulpan, jotta ei tarvitsisi pelkästään soutamalla vaappuja kiskoa. Karstoittuneen tulpan vaihdon jälkeen moottorin käyntiääni muuttui aiempaa siedettävämmäksi.

Alkumatkasta vaappuihin tarttuneita pieniä takaisin päästettyjä taimenia lukuun ottamatta uistelureissusta ei jäänyt kerrottavaa. Leiriin palattuamme tarinoimme hetken nuotiolla ennen yöpuulle vetäytymistä.

Seuraavana aamuna heräsimme hyvissä ajoin. Tukevan aamiaisen jälkeen soudimme järven yli. Rannalta lähtevää polkua seuraten pääsimme seuraavalle järvelle. Järvi oli edellistä pienempi. Tämänkin järven rannalla meillä oli talvella tuotu vene odottamassa. Ylitimme järven soutamalla. Matkalla kiskoimme vaappua ja perhoa veneen perässä.  Isokokoisen taimenen tärppiä lukuun ottamatta vieheet saivat uida rauhassa. Rantauduimme paikkaan, jossa oli muitakin veneitä. Teemu oli käynyt joskus aikaisemmin tälläkin joella; minulle paikka oli uusi. Heti ensimmäinen suvantoon suunnattu heitto tuotti tulosta: siiman päässä oli isokokoinen koskihauki. Hetken aikaa väsyttelin sitä yksin, kunnes Ile ilmestyi paikalle haavin kanssa. Nopeasti totesimme, ettei hauki mahdu haaviin. Kala alkoi lopulta väsyä, ja näimme, että se oli vain yhdellä koukulla kiinni. Kalan vapauttaminen oli helppoa ja se onnistui vedessä. Hauen vapautuksen jälkeen heittelimme jokainen useita heittoja, mutta saalis jäi jälleen laihaksi. Päätimme suunnata takaisin veneelle. Paluumatkalla vedimme uistinta enemmän. Saaliina oli tällä kertaa yksi iso hauki.

Rantaan päästyämme päätimme käydä läheisellä jängällä keräämässä hilloja. Hilloja löytyi jonkin verran –  sopivasti aamupuuroa varten. Seuraavana aamuna hyvästelimme haikein mielin leiripaikkamme. Oli aika palata takaisin ja aloittaa uuden reissun suunnitteleminen.

-Harjus-Antero

"Päivä Näätämöllä on kuin, viikko Ivalossa!" Mitri ja Kippura Näätämöllä. -ENSIMMÄINEN "LIVE" TEKSTI!

Tätä päivitystä kannattaa seurata päivittäin. Tarkoitus on päivittää tätä julkaisua reissun edetessä. Mikäli kuuluvuusalue sen sallii. Sunnuntaina kuitenkin poistumme.

No niin. Mitrin kans Näätämöllä ollaan. Kalan makuunkin jo päästiin. Veneellä järveä ylittäessämme vedimme perhoa perässä. Ja pieni harjus sieltä nousi, alamittainen.

Toiveissa oli sopivankokoinen taimen, jonka voisi suolata, että leivänpäälle saataisiin muutakin kuin ylähuuli.

Ensimmäiset poltteet paiskottiin jo ja toistaiseksi yhtä tärppiä lukuunottamatta hiljaista. Kastuin kun odottamatta kala minut säikäytti, mutta kesä kasteensa kuivattaa

Etanamiehen ennustus

Sadepisarat tanssivat kevyesti auton katolla. Tihkusade muuttui kaatosateeksi, kun käynnistin auton. Onneksi olin pakannut sadekamppeet mukaan. Kesän aikana sadepuvusta oli ehtinyt muodostua Kaamasen kansallispuvun veroinen, kaikkiin tilanteisiin sopiva, asukokonaisuus. Sen verran kovasti oli säidenhaltia kaatanut kylmää vettä niskaan. Etanamiehen sääennustus oli mennyt pahasti metsään. Alkukesän railakkaan ja kostean jakson jälkeen olisi pitänyt alkaa loppukesän kestävä kuiva kausi. Toisin oli käynyt.

Sade hakkasi edelleen raskasta komppiaan auton kattoon, kun saavuin Ivaloon. Lauantaiaamun liikenne soljui verkkaisesti kuin tunturipuro. Risteyksissä ei tarvinnut arpoa omaa ajovuoroaan. Jore odotteli minua kerrostalon parkkipaikalla. Hän heilautti iloisesti kättään nähdessään tutun auton lähestyvän. Parkkipaikalla pakkasimme Joren kalavehkeet autoon. Vavan laitoimme takapenkille ja loput välineet takakonttiin.

Taivastelimme hetken sään huonoutta, kunnes käynnistin auton ja käänsin keulan kohti Nellimiä. Alkumatkan juttelimme uuden kalastuslain kiemuroista. Olisihan sen voinut tehdä vähän helpommin tulkittavaksi. Tuntui, ettei kukaan tiennyt kaikkia muutoksia. 

– Melkoista perse edellä puuhun kiikkumistahan tämä homma nykyään on, Jore sanoi. 

En ollut varma, mitä hommaa hän tarkoitti. Päätin keventää tunnelmaa ja laitoin musiikin soimaan. Tiesin Joren pitävän tukkahevistä. Otin silti pienin riskin laittamalla Ravggon-yhtyeen esikoisalbumin soimaan. Saamenkielinen folk-rock ei välttämättä kaikille uppoa, mutta Jore näytti diggailevan musiikista.

– Perhana, tämähän kuulostaa hyvältä! Ei meikäläinen noista sanoista ymmärrä mitään, mutta laulajan ääni sopii älyttömän hyvin näihin biiseihin. Biisit kulkee niin kuin karhu hillajängällä. Aistit avoinna määrätietoisesti päämäärää kohden. Karhu on kuningas.

Loppumatkan istuimme hiljaa levyä kuunnellen. Viimeisen raidan aikana olimme perillä kohteessa. Jätimme auton metsätien päähään ja kävelimme lähistöllä sijaitsevalle järvelle. Jore oli tuonut talvella veneen valmiiksi järven rannalle. Vene oli säilynyt hyvin talven yli.  Kukaan ei ollut sitä tarvinnut. Joillakin ihmisillä oli kumma tapa lainailla toisten veneitä. Osa ei muistanut palauttaa niitä koskaan. Jorekin oli menettänyt aiemmin yhden veneen pitkäkyntisille. Tai se oli kadonnut mystisesti erään pienen metsälammen rannalta. Tapaus oli sattunut jo vuosia sitten, mutta vieläkin se näytti vaivaavan säästeliästä miestä.

Soudimme veneellä järven yli ja jatkoimme kävellen lähistöllä virtaavalle joelle.

– Saa nähdä koska taimen nappaa, perhovapaansa heilutteleva Jore arvuutteli.

Minä etenin kävellen jokivarren kiviä pitkin ja pommitin virvelilläni kosken kuohuihin minkä kerkesin. Kaloja eivät näyttäneet kiinnostavan vaaput eivätkä lusikat. Joren perhotkin saivat viistää veden pintaa rauhassa. Yhteistuumin päätimme vaihtaa paikkaa. Ennen paikanvaihtoa pysähdyimme hetkeksi rannalle syömään eväitä, minkä jälkeen kävelimme seuraavalle jokiosuudelle.

Ensimmäinen heitto uudessa paikassa – ja heti tärppäsi.

– Nyt on taimen kiinni! huusin vieressäni seisovalle Jorelle.

– Perkele, nyt se pääsi.

Kokeilin uudestaan, ja taas nappasi. Nyt pysyy, ajattelin. Pysyihän se, mutta ei se taimen ollut. Hyvänkokoinen hauki kuitenkin. Päätin, että hauki saisi jatkaa kasvuaan. 

Kalan vapautuksen jälkeen lähdin kävelemään ylävirtaa kohden. Vähän matkaa käveltyäni näin Joren. Hänkin oli saanut hauen. Siima oli kestänyt juuri ja juuri.

– Kyllä tuosta jo kalapullat saa, sanoin saaliskalaa katsellessani.

Myöhemmin sain vielä muutamia reilusti mitat täyttäviä harjuksia. Päätin savustaa ne kotiin päästyäni.

-Harjus-Antero