Juhannuskalastusta Sallassa

Ollessamme vielä Päijänteellä blogin lukija Elmeri kutsui meidät Sallaan kalaan. Samalla tarjoutui mahdollisuus viettää juhannusta mökillä – mikäs sen mukavampaa. Mikkoa emme saanet tälle reissulle mukaan, sillä hänellä oli työkiireitä. Riski sen sijaan innostui ja lupasi lähteä, joskin päivää myöhemmin kuin me. Sääennuste lupaili hyviä kelejä, ja Mitrikin oli viimein saanut kalavehkeensä Ivalosta. Kaikki merkit ennustivat hyvää reissua.


Maanantaina starttasimme kohti Sallaa, jonne saavuimme noin kello viiden aikaan. Kallunkijärven rannalla sijaitseva mökki näytti mukavalta, eikä järvikään tuottanut pettymystä. Elmerin pappa oli ystävällisesti antanut käyttöömme kahdella vapatelineellä varustetun soutuveneen. Kalalle oli päästävä. Siispä liivit päälle ja vesille. Päätimme aluksi uistella hauen näköisen kaislikon vieressä. Kova tuuli muutti kuitenkin suunnitelmamme. Päätimme soutaa myötätuuleen järven toiseen päähän, jossa kohtasi kaksi jokea; toinen virtasi järvestä etelään ja toinen laski järveen pohjoisesta. Etelään virtaava joki näytti kulkevan kahden lompolon läpi. Vasta niiden jälkeen se muuttui varsinaiseksi joeksi. ”Ei me nyt ainakaan tuonne lähdetä haukea pyytämään”, Mitri tuumasi. Pohjoisesta virtaava Onkamojoki näytti paljon lupaavammalta, joten päätimme mennä sinne.


Soutelin jokea ylävirtaan – jostain kuului kohinaa. Mitri kelaili siimoja lähemmäs venettä. Joki kapeni. Tulimme pienen nivan alapuolelle. Harrin näköinen paikka, ajattelin. Heittelimme veneestä. Toisella heitolla Mitrillä tärppäsi, mutta kala ei pysynyt kiinni. Päätimme rantautua. Joka puolella oli pusikkoa, suota ja sääskiä niin paljon kun sellaisessa pusikoissa nyt yleensä on. Sovimme, että Mitri aloittaa heittelemisen suvannosta ja siirtyy pikkuhiljaa jokea ylöspäin. Minä vuorostani siirtyisin nivan yläpuolelle, mistä lähtisin tulemaan alaspäin. Kalasteltiin tovi. Toinen tovi. Kolmannen tovin jälkeen Mitrillä tärppäsi. ”Tuo haavi, nyt on iso”, Mitri ölisi. Haavi oli jäänyt Jetan peräkonttiin, mutta veneessä olisi nostokoukku. Sinne siis, ajattelin. Päätin oikaista pennalismipusikon läpi suoraan veneelle aikaa säästääkseni. Nostokoukku kädessäni lähestyin Mitriä. ”Perinteinen koskihaukiahan se on”, Mitri totesi lakonisesti. Haukihan se oli, puolitoistakiloinen hauenpoika. Jatkoimme kalastusta tuloksetta. Mökin saunan lämmitys alkoi olla jo molemmilla mielessä, joten päätimme lähteä pois. Mitri alkoi soutumieheksi, minä siirryin vapojen vartijaksi. Liikuimme noin kymmenen metriä, kun kiven vierestä tärppäsi. Tällä kertaa minun vapaani. No eihän sekään kiinni pysynyt. Kalaa epäiltiin mittaharriksi, mutta saattoihan se olla haukikin. ”Lupaava paikka, huomenna mennään uudestaan”, Mitri totesi vielä saunan lauteilla.


Seuraavana päivänä saapui Riski. Evästeltiin, suunniteltiin ja päätettiin lähteä Onkamojoelle uudestaan. Aloittelimme samasta suvannosta kuin edellispäivänkin. Aurinko paistoi. Kevensimme varustusta. Kirkasvetinen joki muuttui ylävirtaan mentäessä matalammaksi, joten mahdolliset kalat tai ainakin kalan iskut vieheeseen näkyisivät selvästi. Mitri nappasi taas hauen, minä sain neljä pientä harria. Riskillä ei ollut tärpännyt. Päätimme pitää evästelytauon. Katselimme kartasta, missä olemme. Jatkoimme kalastusta. Riski paineli ylävirtaan, Mitri lähti etsimään ottimonttuja. Minä päätin kokeilla joenmutkaa, jossa näytti olevan hieman syvempää. Kahlasin jokeen. Kala ei tuntunut hyppivän, oli ihan hiljaista. Heitin vieheeni. Ei mitään. Uusi heitto. Juuri kun siiman mutka oikeni, näin kuinka jättiläismäinen harjus tuli esiin ison kiven takaa - auringonsäteet heijastuivat kalan suomuista. Pulssini kohosi – en kuullut enkä nähnyt muuta kuin kalan. Ottaako se. Tarttuuko se. Tunsin kuinka vapani taipui – kiinni on. Vapa pystyyn.

Kelaan siimaa sisään. Jarru huutaa. Kala lähenee - se on väsynyt. Toimin automaatiotasolla kuin robotti. Sitten tuo jumalainen kala lähtee viimeiseen syöksyyn, hyppää ilmaan ja pääsee irti. Voiko vitutukseen kuolla? Alkaa sataa vettä. Pojat saapuvat ja innostuvat tarinastani niin, että päättävät lähteä heti ylävirtaan kokeilemaan. Itse siirryn alaspäin suvannon reunaan. Taas on kiinni. Huomaan kalani heti noin kilon haueksi – ei paljon kiinnosta. Kala ylös, koukku irti ja vapautus. Jatkan alaspäin ja nappaan ahvenen. Pieniä ovat silakat joulukaloiksi, tuumaisi Lepistön Jyrki. Mitri on napannut lisää haukia ja muutaman ahvenen, Riski ei ole saanut mitään. Päätämme lähteä pois. Huomenna mennään Oulankajoelle.