Suomalainen sukellusvene

Kalastuskausi alkaa olla paketissa näilläkin lakeuksilla. Kävin tänään laittamassa veneen talviteloille.  Vaivaton toimenpide. Ainakin sata kertaa jo tehty, ajattelin. Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin pahasti pieleen.

Olin pyytänyt kaverin avuksi. Ajattelin, että raskas soutuvene kääntyy helpommin kahden miehen voimin.  Kaveri tuli hyvissä ajoin paikalle.  Kiinnitin heti huomiota hänen tanssikenkiinsä. 

- Lähdit sitten juhlakamppeissa työhommiin, tokaisin. Kaveri ei vastannut mitään vaan tarttui riuskoin ottein veneen reunaan. En ehtinyt edes auttaa ennen kuin vene oli jo 50 metrin päässä rannasta. Riensin avuksi ja otin veneestä kiinni. Sovittiin, että kolmannella nousee.

Laskimme rytmikkäästi ääneen ja kolmannen kohdalla nostimme. Vene oli jo ilmassa, kun kaveri liukastui. Sain juuri ja juuri pidettyä veneen paikallaan. Kaveri näytti olevan kunnossa, joten päätimme yrittää nostoa uudestaan. Aloitimme taas rytmikkään luvunlaskun ja kolmannella karjuimme kuin keihäänheittäjät. Vene meni komeasti ympäri – harmi vaan, ettei kumpikaan ehtinyt toiselle puolelle ottamaan vastaan. Kuului julmettu rusaus. Jähmetyin paikalleni. Kuvittelin olevani patsas, joka seisoo torin reunalla välittämättä tippaakaan siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

Hetken päästä havahduin kaverin kiroiluun. Säntäsin itsekin veneen toiselle puolelle. Veneen kyljessä oli valtava halkeama. Se muistutti karjalanpiirakan keskustaa. Kaveri kaivoi kännykän taskustaan ja alkoi räpsiä kuvia. Kielsin kuvaamasta halkeamaa. Peiteltiin vene pressulla ja sovittiin, että tästä ei kyllä kerrota kenellekään.  Kotimatkalla autossa jo vähän naureskelimme.

Ensi kesänä täytyy varmaan hankkia uusi vene.

-Harjus-Antero