Ketunlenkki

Eräs kaverini soitteli alkuviikosta ja kertoi olevansa tulossa viikonloppuna kahden veljensä kanssa Ivalon seudulle kalalle. Sovittiin puhelimessa, että lähtisin perjantaina näyttämään porukalle muutaman hyvän paikan. Puhelun jälkeen mietin kuumeisesti, mihin sitä oikein lähdettäisiin. Muistin erään paikan, jossa en ollut käynyt aikaisemmin. Olin kuitenkin kuullut paikallisten kalamiesten kehuvan paikkaa hyväksi taimenlammeksi.

Lähdin heti seuraavana päivänä töiden jälkeen tutustumaan kalapaikkaan. Illalla viiden maissa pysäköin autoni erään metsäautotien varteen. Virveli mukaan ja menoksi. Ehdin kävellä tienpenkalta lähtevän polun alkupäähän, kun kuulin metsätietä pitkin lähestyvän auton äänen. Heittäydyin vaistomaisesti ison kiven taakse. Hetken aikaa pysyttelin liikkumattomana kiven takana. Toivoin, että auto ohittaisi paikan ja jatkaisi matkaansa. Se kuitenkin pysähtyi kohdalleni. 

Kurkistin kiven takaa: citymaasturi oli pysäköity autoni viereen. Auton ympärillä hääräsi neljä miestä. Visionin lippiksistä päättelin miesten olevan perhokalastajia. Tuskinpa he hillasuolle olivat menossa. Irtauduin nopeasti kiven takaa metsän siimekseen. Vähän matkaa juostuani pysähdyin kuulostelemaan. Miehet olivat tulossa samaan suuntaan. Läheiselle purolle oli enää vajaan kilometrin matka. Päätin pysähtyä sinne odottelemaan miehiä. 

Puron varressa tein nopeasti tulet vanhalle leiripaikalle. Siihen miehetkin saapuivat jonkin ajan kuluttua. He kysyivät, saisivatko hekin kalastaa täällä. Sanoin, että jos teillä on luvat kunnossa, niin mikäs siinä. Kehuin paikan olevan seudun parhaita kalastuskohteita. Sanoin olevani itse lähdössä jo kotiin. Hyvästelin jokivarteen suuntaavat perhomiehet ja lähdin kävelemään polkua pitkin autolle päin. Hetken aikaa autoa kohti käveltyäni päätin oikaista metsän poikki alun perin suunnitellulle paikalle. 

Tunnin verran käveltyäni aloin ihmetellä lähistöltä kuuluvaa kosken kohinaa. Mikähän koski se tuolla metsän takana pauhaa? Päätin mennä tarkistamaan asian. Jokivarteen päästyäni huomasin vastarannalla olevat kalastajat. Kävelin lähemmäksi ja tunnistin heidät samoiksi perhomiehiksi. Ihmettelin, että olivatpa pojat nopeita liikkeissään, kun tänne asti olivat jo ehtineet. Leiripaikan nähtyäni tunnistin paikan. Miten tämä on edes mahdollista, ajattelin. Juttusille en kehdannut enää mennä. Käännyin nopeasti ja toivoin, etteivät kalastajat olisi nähneet minua. Vähin äänin palasin polkua pitkin citymaasturin vieressä odottavalle autolleni. Kotimatkalla ajattelin, että tätä juttua en kertoisi kenellekään. 

Seuraavana iltana tein uuden reissun samoihin maisemiin. Lampikin löytyi yllättävän helposti.    

-Harjus-Antero