Viininpunainen lokakuu

Syksyn ja talven välinen reviirikiista äityi tänä vuonna melko pahaksi. Syksy näytti voimansa repimällä naapurin äijän halkovajasta katon irti. Talvi joutui perääntymään, mutta vannoi palaavansa pian.

Oma kalastuskauteni on tähän mennessä sujunut hyvin nihkeästi. Kalaa on tullut paljon, mutta ei niitä isoja, joita olen tavoitellut. Blogiinkaan en ole hirveästi kehdannut kirjoitella uistelujuttuja. Jutut olisivat olleet todella tylsiä, sillä reissut olivat sisällöltään aina samanlaisia. Monenlaisia vaappuja on tullut tälläkin kaudella veneen perässä vedettyä – kiitoksia pojille loistavista haukivaapuista! Viime reissulla kokeilin pitkästä aikaa legendaarista soutu-uistelua. Sain saaliiksi raitista ilmaa ja hyötyliikuntaa. Paluumatkalla näin naapurin äijän vilkuttelevan rannassa. Jotakin se koitti huudella, mutta en kuullut, mitä. Oikeanpuoleisen airon hankain piti niin kovaa meteliä. Jouduin soutamaan lähemmäksi. Äijä kyseli, onko pojalla bensa lopussa, kun noin kovasti soutaa.  Vastasin, että ei ole – kunhan lämpimikseni vetelen. Käänsin veneen ja soutelin takaisin satamaan. Onneksi sääolosuhteet sallivat vielä vetouistelukauden jatkamisen. Kovin taimensesonkikin on kuulemma vielä edessäpäin. Ja eihän se saaliin saaminen ole tässäkään harrastuksessa tärkein asia. Paljon tärkeämmäksi muodostuvat ne kokemukset, joita harrastuksen parissa pääsee elämään. Kaikki ne yksin tai yhdessä koetut hetket, joita on mukava myöhemmin muistella. Kireitä siimoja kaikille blogin lukijoille. Isot kiitokset myös Aki-Tapanille avusta, seurasta ja Räsäsen seiskasta.   

Auto liikkui aamuhämärässä hitaasti. Märkä tienpinta imi suurimman osan ajovalojen loisteesta. Määränpää lähestyi metri metriltä. Enää kaksi mutkaa, ja mäen takana häämöttäisi päämäärä. Ensimmäinen mutka taittui hyvin, eikä toinenkaan tuottanut ongelmia. Tien päässä, kääntöpaikalla, automies joutui kuitenkin hirveään tilanteeseen. Mies oli pitänyt hirviä hyväkäytöksisinä eläiminä, mutta tällä kertaa kaikki meni toisin. Neljä isokokoista hirveä hyökkäsi täysin yllättäen metsästä tielle. Outo pakokauhun tunne hiipi miehen mieleen. Saatana, nehän saattavat kiimapäissään rusikoida auton paskaksi. Enempää miettimättä mies nakkasi peruutusvaihteen päälle. Eipä hän paniikin iskiessä hoksannut seurata edes peilejä. Toljotti vain lamaantuneen oloisena eteenpäin. Hirveä pamaus sai paniikin katoamaan. Auto pysähtyi kuin seinään osuessaan halkovajan tukitolppaan. Vajan kattopellit rämähtivät voimakkaan iskun seurauksena maahan. Onneksi ne eivät pudonneet auton päälle.  Mies kävi tarkastamassa aiheuttamansa vauriot. Auto näytti ehjältä, joten hän päätti paeta mahdollisimman nopeasti rikospaikalta. Seuraavana aamuna tutkittiin naapurin äijän kanssa riistakameran kuvaamaa materiaalia. Nauhalla näkyi neljä isokokoista hirveä. Kolme hirveä söi pihlajanmarjoja. Yksi näytti tarkkailevan tilannetta taustalla. Epäiltiin, että se piti vahtia.

-Harjus-Antero  

Ketunlenkki

Eräs kaverini soitteli alkuviikosta ja kertoi olevansa tulossa viikonloppuna kahden veljensä kanssa Ivalon seudulle kalalle. Sovittiin puhelimessa, että lähtisin perjantaina näyttämään porukalle muutaman hyvän paikan. Puhelun jälkeen mietin kuumeisesti, mihin sitä oikein lähdettäisiin. Muistin erään paikan, jossa en ollut käynyt aikaisemmin. Olin kuitenkin kuullut paikallisten kalamiesten kehuvan paikkaa hyväksi taimenlammeksi.

Lähdin heti seuraavana päivänä töiden jälkeen tutustumaan kalapaikkaan. Illalla viiden maissa pysäköin autoni erään metsäautotien varteen. Virveli mukaan ja menoksi. Ehdin kävellä tienpenkalta lähtevän polun alkupäähän, kun kuulin metsätietä pitkin lähestyvän auton äänen. Heittäydyin vaistomaisesti ison kiven taakse. Hetken aikaa pysyttelin liikkumattomana kiven takana. Toivoin, että auto ohittaisi paikan ja jatkaisi matkaansa. Se kuitenkin pysähtyi kohdalleni. 

Kurkistin kiven takaa: citymaasturi oli pysäköity autoni viereen. Auton ympärillä hääräsi neljä miestä. Visionin lippiksistä päättelin miesten olevan perhokalastajia. Tuskinpa he hillasuolle olivat menossa. Irtauduin nopeasti kiven takaa metsän siimekseen. Vähän matkaa juostuani pysähdyin kuulostelemaan. Miehet olivat tulossa samaan suuntaan. Läheiselle purolle oli enää vajaan kilometrin matka. Päätin pysähtyä sinne odottelemaan miehiä. 

Puron varressa tein nopeasti tulet vanhalle leiripaikalle. Siihen miehetkin saapuivat jonkin ajan kuluttua. He kysyivät, saisivatko hekin kalastaa täällä. Sanoin, että jos teillä on luvat kunnossa, niin mikäs siinä. Kehuin paikan olevan seudun parhaita kalastuskohteita. Sanoin olevani itse lähdössä jo kotiin. Hyvästelin jokivarteen suuntaavat perhomiehet ja lähdin kävelemään polkua pitkin autolle päin. Hetken aikaa autoa kohti käveltyäni päätin oikaista metsän poikki alun perin suunnitellulle paikalle. 

Tunnin verran käveltyäni aloin ihmetellä lähistöltä kuuluvaa kosken kohinaa. Mikähän koski se tuolla metsän takana pauhaa? Päätin mennä tarkistamaan asian. Jokivarteen päästyäni huomasin vastarannalla olevat kalastajat. Kävelin lähemmäksi ja tunnistin heidät samoiksi perhomiehiksi. Ihmettelin, että olivatpa pojat nopeita liikkeissään, kun tänne asti olivat jo ehtineet. Leiripaikan nähtyäni tunnistin paikan. Miten tämä on edes mahdollista, ajattelin. Juttusille en kehdannut enää mennä. Käännyin nopeasti ja toivoin, etteivät kalastajat olisi nähneet minua. Vähin äänin palasin polkua pitkin citymaasturin vieressä odottavalle autolleni. Kotimatkalla ajattelin, että tätä juttua en kertoisi kenellekään. 

Seuraavana iltana tein uuden reissun samoihin maisemiin. Lampikin löytyi yllättävän helposti.    

-Harjus-Antero  

Kalastusoppaana

Kesälomani alkoi viimein tai itseasiassa se alkoi jo kaksi viikkoa sitten, mutta ne vietin hieman lämpimämmissä oloissa. Pakkasin auton valmiiksi jo edellisiltana. Aamulla lähdin ajelemaan kohti pohjoista. Liikenne oli sopivan hiljaista, eikä porojakaan liiemmälti näkynyt. Pysähdyn vanhasta tottumuksesta Sodankylässä, pohjoispään Nesteellä, jossa söin lounaan.

Ivalossa pysähdyin Metsähallituksen palvelupisteellä ostamassa kalastusluvat. Kaikki olisi valmista kalastamista varten. Päätin kuitenkin vielä pysähtyä Keväjärvellä, Harjus-Anterolla, kuulemassa uusimmat kalajutut. 

Lapinkultalippispäinen isäntä itse olikin jo pihalla kalastusvarusteissaan. Huomioni kiinnittyi pihalla olleeseen Ruotsin kilvissä olevaan neliveto Volvoon. Onnittelin Anteroa uudesta autosta, mutta kulkine ei kuulemma ollutkaan Anteron vaan erään Surnulle suuntavan kalastusporukan. 

Samassa   kolmimiehinen poppoo saapukin. Olivat olleet vaihtamassa vaatteita. Lyötiin kättäpäivää. Herrat kertoivat suuntavansa Surnulle vasta seuraavana päivänä, joten kalastamaan teki mieli. Heillä oli tarkoitus mennäIvalonjoelle, mutta koska sinne ei saanut enää lupia oli seuraavanksi yritetty Juutuaa. Juutualle  myydään kuitenkin ainoastaan perhokalastuslupia, jotenki sekin idea piti hylätä. 

Seuruneen onneksi Harjus-Antero oli luvannut viedä herrat varmalle harripaikalle ja näytää samalla sopivan tasaisen leiripaikan, jonne seurueen teltan saisi hyvin pystettyä. Päätin liittyä mukaan. Lähdimme Anteron Corollalla kärkeen. Sovittin risteyksissä ja tienhaaroissa käytettävän vilkkukuittia. 

Herrat kantoivat varusteensa leiripaikalle ja alkoivat pystyttämään telttaa. Anteron kanssa tehtiin odotellessa kahvitulet. Juotiin kahvit ja käveltiin alas joelle. Harjuksia ja muutamia haukiakin saatiin. Herrat vaikuttivat tyytyväisiltä paikkaan. 

Ehdotin Anterolle, että käydään vielä illanpäälle uistelemassa järvellä. Heiluteltin retkueelle hyvästit ja lähdettiin järvelle. Inarilta saatiin kolme alamittaista taimenta ja kaksi ahventa. Hieno päivä!